Onko muille tullut välillä sellaista tuntumaa, että humanistisessa opiskelu olisi jonkinlaista mutu-pelleilyä tai opiskelua sellaisista asioista, joiden hallinta ei välttämättä johda yhtään mihinkään?
Humanisten alojen "pehmeys" on aiheuttanut sen, että on helppo jäädä toisten jalkoihin. Palkat eivät monillakaan aloilla ole kovin hääppöiset. Työllisyystilannekaan ei anna kovin paljon hurraamisen aihetta. Arvostusta ei ainakaan lisää se, että moni tiedekunnassa opiskeleva ei itsekään anna opinnoilleen ja tietotaidolleen kovin suurta arvoa.
Itse hakeuduin aikanaan lukemaan yleistä historiaa, koska se vain tuntui niin omalta. Vuosien mittaan olen jotenkin kyllästynyt opiskeluun, vaikka tunnen edelleen, että opiskelen sitä, mitä oikeasti haluan. Tuntuu vain välillä, ettei tämä johda yhtään mihinkään. Kun valmistun, tulen luultavasti joskus toivottavasti sijoittumaan opetustehtäviin. Siinäkö kaikki sitten olikin? Totuus kuitenkin on, etteivät etenemismahdollisuudet ole kovin raposet. Ammattitaito ja hankittu valtava tietämys valuu ikään kuin hukkaan, kun se ei saa arvoistaan käyttöä.
Tutkimustyö kiinnostaisi, mutta tutkijan palkat eivät. Ei ole lainkaan sellainen olo, että olisin jotenkin korkeasti koulutettu, kun kesällä työskentelen grilli-kioskilla. Ongelma on juuri se, ettei yliopistotutkinnot valmista oikeastaan yhtään mihinkään. Tiettyjen alojen opiskelijat ovat siinä mielessä onnellisessa asemassa, että he sijoittuvat tutkintonsa puolesta johonkin tiettyyn ammattiin.
Minulla on tyhjä olo. En haluaisi olla vain se huuhaa-humanisti, joka hakeutui opiskelemaan vain, koska se kiinnosti silloin. Vaikka siis tiedän, että tämä kiinnostaa nytkin, jaksan epäillä, olisinko ollut onnellisempi jossain muualla.
Huuhaa-tiedekunta?
14
4146
Vastaukset
- hum.maisteri;
Olen suorittanut hum.maisterin tutkinnon romaanisen kielen fil. puolelta. Ei työtä löydy. Kaikkialla kysytään enimmäkseen kauppatieteiden tutkintoja. Jos löytää töitä, ne ovat tarkoitettu toisen asteen koulutuksen käynneille ja palkkakin on sitten vajaat 2000 euroa per kk. Esim. juristeilla on vähemmäispalkka 3 ja puoli tuhatta ja kun katsoo heille suunnattuja työpaikkoja, niissä palkka kohoaa yli 5000:n euron.
Olen hyvin paljon satsannut koulutukseen ja suorittanut paljon kursseja, jotta olisin työelämässä pätevää, mutta nyt teenkin osa-aikaista alipalkattua ns. "paskahommaa", kuten Yliopiston lehdessä sanottiin.- ihme on
hum.maisteri?
- juristin vaimo
>Esim. juristeilla on vähemmäispalkka 3 ja puoli tuhatta
Noi vähimmäispalkkasuositukset on ihan hupia juristien nettisivuilla, ei työnantajat todellakaan noita suosituspalkkoja vastavalmistuneille maksa vaan mun mies aloitti työt (oltuaan ensin puoli vuotta työttömänä) palkalla 1800e/kk. Saahan jotkut tietysti isojakin palkkoja mutta ei suinkaan kaikki.
Meillä muuten on työpaikalla kesätyttönä sihteerin hommissa valmis HuK. - Olhava
"Humanististen tieteiden maisteri".. Onko tuota läpinäkyvämpää provon yritystä nähty. Ota ensin edes selvää, että miten valehtelet uskottavasti!
Luulisi, että humanistisessa tiedekunnassa opiskeleva tietää, että hum. maisteria ei ole olemassakaan. (se on fil. maist.)
Kylläpä tuli naurut. :´D
- tuleva historian opiskelija
Se riippuu kai siitä mitä arvostaa elämässä. Itse olen valmis maksamaan pari tonnia kuusta siitä riemusta, että voin tehdä työtä mistä tykkään ja tulla joka päivä iloisena kotiin. Ei musta ole mitään pointtia tehdä työtä, josta ei pidä ja sitten käyttää se raha, jonka siitä saa, erilaisiin lomiin ja kikkelinjatkeisiin, että voi unohtaa sen työn edes hetkeksi.
Usein ajatellaan vain niin, että historiaa lukenut -> historian opettaja. Ei maailma enää toimi missään alalla niin (paitsi ammatillisilla ehkä), että luet yhteen ammattiin, meet koulun jälkeen siihen töihin ja oot siinä kunnes jäät eläkkeelle.
Työkokemus on myös tärkeää. Sitä on hyvä hankkia jo opiskelun aikana.
Jos Filosofien maistereita on liikaa, niin ainahan voi lukea itsensä tohtoriksi asti - varmasti etulyöntiasema niihin tuhansiin "turhiin" maistereihin.
Hum. maisteri on varmaan trolli. Tuskin kukaan käy 5 vuotta yliopistoa ja kirjottaa tutkintonimikkeen väärin. - FM+
Minusta tuntuu siltä, että humanisteilla on todella huono maine kahdesta syystä: alalla epäonnistuneet vinkuvat surkeuttaan suureen ääneen, ja vielä suurempi volyymi on humanisteiksi naamioituvilla pelleilijöillä.
Harvalla alalla voi enää valmistua varmana hyvästä työpaikasta, joten opiskeluaikana on tehtävä muutakin kuin käydä läpi pakolliset opinnot ja kivat valinnaiset opinnot. Se, että joillakin aloilla on vielä koulutusta ja aloituspaikkoja, ei merkitse sitä, että työllistymismahdollisuuksia olisi riittämiin; ei laitoksia ihan noin vain pienennetä ja lopeteta, vaikkei niitä enää tarvittaisikaan. Kun kerran olet vielä opiskelija, muuta suuntaa ajoissa ja ala järkiperäistää ja laajentaa opintojasi.
Halusin lukiolaistyttönä lukemaan arkeologiaa ja muuta kivaa (suoraan sanottuna halusin Indiana Jonesiksi), mutta onneksi suvussa oli vähemmän idealistisia ja paljon kauaskatseisempia ihmisiä, jotka hivuttivat ajatuksiani hiljalleen järkevämpään suuntaan. Indiana Joneseille ei riitä työpaikkoja sen enempää kuin niille haaveilijoillekaan, jotka kyselevät, missä tiedekunnassa voisi opiskella "gootteja ja mystiikkaa". Elokuvissa voi olla tyylikkäitä taika-asiantuntijoita kokopäivätöissä, mutta uraa suunnitellessa kannattaa panna kaksiteholasit päähän niiden ruusunpunaisten sijasta.
Valmistuessani minulla oli yksi ammatti valmiina ja toinen pienten jatko-opintojen päässä. (Kolmas ammattini on käsityöläisammatti.) Toista sivuainettani olen inhonnut aina, mutta se on ratkaissut minun hyväkseni monta rekrytointitilannetta. Lopulta jouduin valitsemaan jo aloitetun väitöskirjan ja firman perustamisen välillä, ja päädyin viisaasti jälkimmäiseen. Jos olisin jäänyt "rivihumanistiksi" ihmettelemään työmarkkinoita ja maailman menoa, itkisin varmaan minäkin kohtaloani keskustelupalstoilla. Nyt käyn vain kurkkimassa, mitä nykyopiskelijat miettivät. Ei näytä hyvältä ihan joka paikassa.- se on
Ei kannata opiskella jotain pelkästään kiinnostuksen vuoksi, jos töitäkin siltä alalta haluaa. Täytyy tuntea, että itsellä on jotain annettavaa alalle, ja tietää olevansa tarpeeksi hyvä. Kaikilta aloilta löytyy töitä päteville henkilöille - siis oikeasti päteville.
- Bög
se on kirjoitti:
Ei kannata opiskella jotain pelkästään kiinnostuksen vuoksi, jos töitäkin siltä alalta haluaa. Täytyy tuntea, että itsellä on jotain annettavaa alalle, ja tietää olevansa tarpeeksi hyvä. Kaikilta aloilta löytyy töitä päteville henkilöille - siis oikeasti päteville.
Keskenkasvuisen roskapuhetta. Kannattaa tulla ulos sieltä haavemaailmasta reaalimaailmaan. Kysynnän ja tarjonnan lait pätevät myös humanistisilla työmarkkinoilla. Kun tarjokkaita joka työtehtävään on reilusti enemmän kuin työtehtäviä ei pelkällä itseluottamuksella tai hyvillä suorituksilla pitkälle pötki. Mielistelyllä, aktiivisuudella, ennakkoluulottomuudella ja kehittymishalulla voi auttaa itseään paljon enemmän.
Jos haluaa vaikkapa ekonomin tehtäviin, kannattaa hankkia ekonomin koulutus.
- ...
Mutu-pelleilyä?
Hmm... olet historian opiskelija, joten olettaisin sinun ainakin jossakin määrin tuntevan myös (tieteen)filosofian ja tieteen/tieteiden historiaa.
Länsimainen nyky-yhteiskunta on sellainen, että kaiken tulisi olla viime kädessä mitattavissa ja abstrahoitavissa matemaattisiksn käsittein - kaikkea muuta tunnutaan pitävän mutuna. Harvemmin tunnutaan kuitenkaan huomaavan sitä, että tässäkin on kyse tietynlaisesta valinnasta - eräänlaisesta subjektiivisesta teosta - ja näin ollen tietynlaisesta tavasta hahmottaa maailmaa, maailmankuvasta: kaiken tulisi olla _alistettavissa_ mitattavaksi, elämme mielestäni sekä mittaamisen kulttuurissa että ajassa. Ns. kovien tieteiden ohella taustalla vaikuttavia voimia ovat kapitalismi ja yleisesti uusliberalistinen talouspolittiikka. Toisin sanoen, tiede ja politiikka ovat sidoksissa toisiinsa.
Esimerkiksi humanistien, yhteiskuntatieteilijoiden, filosofien jne. tehtävänä on mielestäni tässä maailman ajassa sekä hahmottaa että kritisoida näitä asioita. Itse olen hyväksynyt sen asian, että hum.opinnot eivät välttämättä ole niinkään tieteellisiä vaan enemmänkin kriittisiä, kriittistä ajattelu ruokkivia.- humppanisti
Luonnontieteiden vahvuus on niiden yleinen tunnustettu metodi, joka rajaa mitä tutkitaan ja miten. Tulokset ovat yleistettäviä ja testattavia. Mutta kaikella on hintansa. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että luonnontieteiden kysymysala on kapea, kun vastauksia haetaan mittatikun kanssa.
Kaikkea hyvää ei voi saada. Luonnontieteissä tehdään kapeita kysymyksiä ja tuloksena saadaan tarkkoja vastauksia. Peruskysymys on "miten", siinä missä ihmistieteissä pyritään ymmärtämään: miksi ihmiset toimivat kuten toimivat.
Luonnontieteellinen käsitys ihmisestä muodostetaan objektivoimalla tiedettä tekevä subjekti: oma toiminta pyritään selittämään ikäänkuin ulkoapäin - maailman koostumuksen lainmukaisuuksilla. Tämä lähtökohta on täydellisen väärä. Tiede on ennen kaikkea tieteen tekijän luoma järjestelmä, joka kertoo enemmän itse tieteen tekijästä kuin maailmasta.
Luonnontieteet tutkivat maailmaa tieteilijöiden kehittämillä välineillä, tieteilijöiden luomilla käsitteillä ja heidän mielessä toimivallaan matematiikalla. Luonnosta ei poimita lukuja, lakeja tms. vaan ne laitetaan sinne ihmisen keksimän hypoteesin loogisena rakenteena.
Tälle hypoteesille voidaan hakea tukea kokeellisesti, mutta mikään määrä aineistoa ei tee lakia välttämättömäksi, vaan ainoastaan todennäköiseksi. Luonnossa ei nähdä lakeja tai periaatteita, vaan ne päätellään sinne. Tämä kuitenkin helposti unohtuu itsestäänselvyyksien maailmassa, joka on kaukana tieteellisestä kriittisyydestä.
Palatakseni vielä ydinkohtaan, luonnontieteellisen maailmankuvan kategorinen virhe on subjektin poissulkeminen. Tiedettä ei ole ilman subjektia, eikä liioin maailmaa subjektin tutkimuskohteena.
Ymmärtämistä hakevissa ihmistieteissä taas on tyypillisempää lähteä tarkastelemaan asioita subjektista lähtökohtana, jolloin kysytään "miksi". Tämä tutkimuskohde on huomattavasti vaikeampi kuin luonnontieteiden, ja tästä syystä selkeitä tuloksia ei näytetä saavutettavan. Laajoilla kysymyksillä on hintansa vastausten epämääräisyytenä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihmistieteiden tutkimustakin kannattaisi tehdä.
Luonnontieteet ovat vahvoja omalla alallaan, mutta niiden tarjoama maailmankuva jää ilman apuja kapeaksi. Olisi syytä muistaa tämä ja antaa luonnontieteille oma arvonsa niiden omalla alueella, mutta jättää toiset kysymykset muille tieteille ja muille elämänaloille.
Kun esimerkiksi luonnontieteen pohjalta tehdään arvovalintoja, ollaan pahasti hakoteillä. David Humen giljotiinin mukaan tosiasioista ei voi johtaa arvoväitteitä. Ainut keino tämän kuilun ylittämiseen vaikuttaa olevan aristoteelinen funktionalismi, joka on vaikea (uskottavuuden kannalta) metafyysinen teoria. Vielä vähemmän on syytä johtaa arvoväitteitä luonnontieteiden "tosiasioista", jotka ovat tietyllä rajatulla metodilla muodostettuja teoreettisia, korkeintaan todennäköisiä malleja maailmasta, jotka päivittyvät jatkuvasti.
Kuitenkin arvot ovat yksi tärkeimmistä asioista elämässämme: tiedettä tehdään, koska sitä pidetään arvokkaana. Tieteen sisälläkin tehdään jatkuvasti arvovalintoja, esimerkiksi sen suhteen, minkä aiheen tutkimusta on syytä rahoittaa ja kuinka paljon.
Arvoja ei voi poissulkea elämästä, mutta luonnontieteiden avulla niihin ei päästä käsiksi lainkaan. Ihmistieteissä tutkitaan esimerkiksi arvoja. Jos ihmistieteet ovat "mutu-pelleilyä", niin sitten taitavat olla myös kaikki luonnontieteen arvovalinnat (mitä tutkitaan, mitä rahoitetaan jne.) mutu-pelleilyä? Ja luonnontieteen arvo on vain mutua, joten se onkin loppujen lopuksi ihan turhaa hommaa? - sai ajattelemaan
humppanisti kirjoitti:
Luonnontieteiden vahvuus on niiden yleinen tunnustettu metodi, joka rajaa mitä tutkitaan ja miten. Tulokset ovat yleistettäviä ja testattavia. Mutta kaikella on hintansa. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että luonnontieteiden kysymysala on kapea, kun vastauksia haetaan mittatikun kanssa.
Kaikkea hyvää ei voi saada. Luonnontieteissä tehdään kapeita kysymyksiä ja tuloksena saadaan tarkkoja vastauksia. Peruskysymys on "miten", siinä missä ihmistieteissä pyritään ymmärtämään: miksi ihmiset toimivat kuten toimivat.
Luonnontieteellinen käsitys ihmisestä muodostetaan objektivoimalla tiedettä tekevä subjekti: oma toiminta pyritään selittämään ikäänkuin ulkoapäin - maailman koostumuksen lainmukaisuuksilla. Tämä lähtökohta on täydellisen väärä. Tiede on ennen kaikkea tieteen tekijän luoma järjestelmä, joka kertoo enemmän itse tieteen tekijästä kuin maailmasta.
Luonnontieteet tutkivat maailmaa tieteilijöiden kehittämillä välineillä, tieteilijöiden luomilla käsitteillä ja heidän mielessä toimivallaan matematiikalla. Luonnosta ei poimita lukuja, lakeja tms. vaan ne laitetaan sinne ihmisen keksimän hypoteesin loogisena rakenteena.
Tälle hypoteesille voidaan hakea tukea kokeellisesti, mutta mikään määrä aineistoa ei tee lakia välttämättömäksi, vaan ainoastaan todennäköiseksi. Luonnossa ei nähdä lakeja tai periaatteita, vaan ne päätellään sinne. Tämä kuitenkin helposti unohtuu itsestäänselvyyksien maailmassa, joka on kaukana tieteellisestä kriittisyydestä.
Palatakseni vielä ydinkohtaan, luonnontieteellisen maailmankuvan kategorinen virhe on subjektin poissulkeminen. Tiedettä ei ole ilman subjektia, eikä liioin maailmaa subjektin tutkimuskohteena.
Ymmärtämistä hakevissa ihmistieteissä taas on tyypillisempää lähteä tarkastelemaan asioita subjektista lähtökohtana, jolloin kysytään "miksi". Tämä tutkimuskohde on huomattavasti vaikeampi kuin luonnontieteiden, ja tästä syystä selkeitä tuloksia ei näytetä saavutettavan. Laajoilla kysymyksillä on hintansa vastausten epämääräisyytenä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihmistieteiden tutkimustakin kannattaisi tehdä.
Luonnontieteet ovat vahvoja omalla alallaan, mutta niiden tarjoama maailmankuva jää ilman apuja kapeaksi. Olisi syytä muistaa tämä ja antaa luonnontieteille oma arvonsa niiden omalla alueella, mutta jättää toiset kysymykset muille tieteille ja muille elämänaloille.
Kun esimerkiksi luonnontieteen pohjalta tehdään arvovalintoja, ollaan pahasti hakoteillä. David Humen giljotiinin mukaan tosiasioista ei voi johtaa arvoväitteitä. Ainut keino tämän kuilun ylittämiseen vaikuttaa olevan aristoteelinen funktionalismi, joka on vaikea (uskottavuuden kannalta) metafyysinen teoria. Vielä vähemmän on syytä johtaa arvoväitteitä luonnontieteiden "tosiasioista", jotka ovat tietyllä rajatulla metodilla muodostettuja teoreettisia, korkeintaan todennäköisiä malleja maailmasta, jotka päivittyvät jatkuvasti.
Kuitenkin arvot ovat yksi tärkeimmistä asioista elämässämme: tiedettä tehdään, koska sitä pidetään arvokkaana. Tieteen sisälläkin tehdään jatkuvasti arvovalintoja, esimerkiksi sen suhteen, minkä aiheen tutkimusta on syytä rahoittaa ja kuinka paljon.
Arvoja ei voi poissulkea elämästä, mutta luonnontieteiden avulla niihin ei päästä käsiksi lainkaan. Ihmistieteissä tutkitaan esimerkiksi arvoja. Jos ihmistieteet ovat "mutu-pelleilyä", niin sitten taitavat olla myös kaikki luonnontieteen arvovalinnat (mitä tutkitaan, mitä rahoitetaan jne.) mutu-pelleilyä? Ja luonnontieteen arvo on vain mutua, joten se onkin loppujen lopuksi ihan turhaa hommaa?Aika ansiokasta pohdintaa.
Sitten vähän enemmän maanpinnalle: kaverina KTM, joka luki tutkinnon pelkästään rahan takia - nyt tekee samaa työtä mitä teki ennen tutkintoa, käytännössä varastohommia. Eli ei se ole helppoa edes niillä arvostetuimmilla aloilla - mutta ihan hyvä miettiä miksi me tosiaan arvostetaan jotain ja mistä se arvostus tulee. - humanistima
sai ajattelemaan kirjoitti:
Aika ansiokasta pohdintaa.
Sitten vähän enemmän maanpinnalle: kaverina KTM, joka luki tutkinnon pelkästään rahan takia - nyt tekee samaa työtä mitä teki ennen tutkintoa, käytännössä varastohommia. Eli ei se ole helppoa edes niillä arvostetuimmilla aloilla - mutta ihan hyvä miettiä miksi me tosiaan arvostetaan jotain ja mistä se arvostus tulee.Kun olette noin viisaasti pohtineet, niin kertokaa mistä löydän työpaikan, jossa tarvitaan tuollaista filosofista pohdiskelua? Tämä maailma ei kaipaa humanisteja työelämään.
Ja toinen kysymys, miten ihmeessä on vain kahdenlaisia humanisteja kuten edellä oleva mainitsi eli toiset jotka "vinkuu" ja toiset jotka naamioituvat humanisteiksi? :) Kuka haluaa esittää humanistia...?
Luen myös romaanisia kieliä. Tulevaisuus näyttää siltä, että opettajan paikkoja ei ole eikä kääntäjiä näillä kielillä tarvita. Kaupan alalle ei humanistina ole asiaa, koska en ymmärrä mitään liiketaloudesta. Mielestäni koko humanistinen tiedekunta on vanhentunut opetusmenetelmineen kaikkineen, varsinkin työelämästä. Tästä alalta ei ilmeisesti valmistu ammattiin eli eletäänkö me pyhällä hengellä? Minulla on sama käsitys, että opiskelu on ihmeellistä mutua. Luentoja kerran viikossa ja nekin aivan turhia. En ole oppinut mitään muuta kuin pohdiskelemaan, eikä sillä taidolla varmaan hirveästi tee.
Helsingin yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan työnantajat voisivat antaa hyvin monenlaisia titteleitä humanisteille: asiakaspalvelusta puutarhansuunitteluun. Motivaationi on tällä hetkellä nolla ja keskeytän opintoni tai vaihdan kauppakorkeaan, jotta saisin edes jotain uramahdollisuuksia. - -tä-mi-sen
humanistima kirjoitti:
Kun olette noin viisaasti pohtineet, niin kertokaa mistä löydän työpaikan, jossa tarvitaan tuollaista filosofista pohdiskelua? Tämä maailma ei kaipaa humanisteja työelämään.
Ja toinen kysymys, miten ihmeessä on vain kahdenlaisia humanisteja kuten edellä oleva mainitsi eli toiset jotka "vinkuu" ja toiset jotka naamioituvat humanisteiksi? :) Kuka haluaa esittää humanistia...?
Luen myös romaanisia kieliä. Tulevaisuus näyttää siltä, että opettajan paikkoja ei ole eikä kääntäjiä näillä kielillä tarvita. Kaupan alalle ei humanistina ole asiaa, koska en ymmärrä mitään liiketaloudesta. Mielestäni koko humanistinen tiedekunta on vanhentunut opetusmenetelmineen kaikkineen, varsinkin työelämästä. Tästä alalta ei ilmeisesti valmistu ammattiin eli eletäänkö me pyhällä hengellä? Minulla on sama käsitys, että opiskelu on ihmeellistä mutua. Luentoja kerran viikossa ja nekin aivan turhia. En ole oppinut mitään muuta kuin pohdiskelemaan, eikä sillä taidolla varmaan hirveästi tee.
Helsingin yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan työnantajat voisivat antaa hyvin monenlaisia titteleitä humanisteille: asiakaspalvelusta puutarhansuunitteluun. Motivaationi on tällä hetkellä nolla ja keskeytän opintoni tai vaihdan kauppakorkeaan, jotta saisin edes jotain uramahdollisuuksia.harjoittelu olisi harkitsemisen arvoinen juttu.
>>> Ja toinen kysymys, miten ihmeessä on vain kahdenlaisia humanisteja kuten edellä oleva mainitsi eli toiset jotka "vinkuu" ja toiset jotka naamioituvat humanisteiksi? :) Kuka haluaa esittää humanistia...?
- humanistikin
Älkäähän nyt .... kyllä niitä mahdollisuuksia on oikeasti humanisteillakin ;-) Omassa tuttavapiirissäni historian FM on kelvannut mm. opettajaksi (poikkeuksetta vakioaineyhdistelmällä historia-yhteiskuntaoppi-taloustieto), toimittajaksi isoon tai pieneen lehteen, arkistonhoitajaksi, museoviranomaiseksi, tutkijaksi vääntämään sitä massiivista monografiaa epävarmalla apuraharahoituksella, koulutussuunnittelijaksi, järjestötyöntekijäksi, poliitikoksi, projektipäälliköksi, kulttuurisihteeriksi .... ja mitäs vielä? Kyllä me oikeasti osataan ja kelvataan ... mutta arvostus ei tule annettuna, vaan kannukset pitää ansaita tekemällä ja näkymällä :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)544116Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu142179- 251674
Tähdet, tähdet -tippuja Kake Randelin tilittää avoimena: "Tämä on viihdyttämistä, eikä sitä..."
ISO kiitos Kake lauluistasi!Nyt ei vaan studioyleisö lämmennyt. Olet legenda! Lue Kake Randelinin mietteet: https://w191487- 121448
- 231370
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51248- 81164
- 101099
- 221066