Jo kuusi vuosikymentä on kulunut Huhtiniemen veritöistä, eivätkä uhrit ole vieläkään saaneet oikeutta. Kansallinen häpeä, yksi monista. Valkoisen terrorin vuodet 1918-1944 olivat pimeä ajanjakso Suomen historiassa. Tuohon aikakauteen tulisi Suomessa tehdä yhtä selvä pesäero kuin Saksassa kolmannen valtakunnan aikaan. Miksi ihailemme murhaajia kansallisina "suurmiehinä"? Tai minä ainakaan en ihaile. Minun Suomeni ei rakennu "valkoisen Suomen" sairaille arvoille.
Huhtiniemen marttyyrit
vääryyden alttarille
231251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Suomeen on näköjään syntynyt uusi salaliittoteorioita vääntävä lahko, jolle on aivan turha yrittääkään selittää, että Huhtiniemestä ei ole löytynyt ensimmäistäkään viime vuosisadalla haudattua vainajaa.
Tuo on äärimmäisen amerikkalaistyylistä puuhastelua tuo salkkarius. ;)
Kyllä tuo Huhtiniemen juttu alkaa paljastua pelkäksi huhuksi ja huijaukseksi, niinkuin olen arvellutkin.
Sinun mielestäsi kyseessä on tietysti valkosuomen tekemän kansanmurhan peittely.
Mainitsemanasi ajanjaksona kyllä tapahtui paljon hirveyksiä. Tietoa on julkaistu.
Historiaa on hyvä tuntea; vanhojen (hautojen) kaivelu ei mielestäni ole mielekästä.
Huhtiniemen teloitukset ovat pian parikymmentä vuotta kiertänyt perätön tarina. Sen käynnistivät jo kuollut torikaupan valvoja Keijo Koistinen ja putkiasentaja Veli Holappa eli "Syväkurkku".Lappeenrantalaiset toimittajat Meuronen ja Arponen jatkoivat juttua, joka paisui valtakunnalliseksi 1990-luvulla.Erityisesti viime syksynä Holappa ja Arponen kusettivat Ilta-Sanomia lukuunottamatta valtakunnan koko median.Mitään todisteita teloituksista ei ole esitetty. Jokainen asiaan perehtynyt sotahistorian tutkija tai sotilasasiantuntija on todennut tarinat perättömiksi. Niissä on sotkettu karkurien kohtelu, todella tapahtuneet teloitukset ja lopuksi kaatuneiden huoltokin, erityisesti tunnistamattomien sankarivainajien hautaukset.
Ei jäänyt tuhotuista juutalaisistakaan mitään jäljelle, ei asiakirjoja, ei ruumiita... Valkoiset teloittajat olivat tainneet olla saksalaisten opissa tai, ainakin toimivat yhtä tehokkaasti ja kyynisesti jälkiensä hävittämisessä.
Sinun oma yksittäinen mielipiteesi ei todista yhtään mitään.
Sinun teoriasi mukaan jopa marttyyrivainajien syntymätodistukset tuhottiin kun ei edes ole kateissa olevia vainajia, saati ruumiita
" Minun Suomeni ei rakennu "valkoisen Suomen" sairaille arvoille."
Minun Suomeni ei rakennu punaisen Suomen sairaille arvoille.
"Valkoisen terrorin vuodet 1918-1944 olivat pimeä ajanjakso Suomen historiassa."
Valkoinen terroriko se tuli rajamme ylitse 1939???
Huhtiniemi on vain sivuepisodi suuressa kokonaisuudessa, joka kantaa nimeä toinen maailmansota.
Oli pakko toimia, rintama näytti romahtavan, johtajilta näytti hetken katoavan joukot käsistä.
Mikä määrä todellisuudessa on teloitettu Huhtiniemessä ja mikä sinne kuljetettuja vainajia muualta, on arvailujen varassa, mitään joukkohautojahan ei vielä ole löytynyt.
Teloitettuja varmasti löytyy, ennenpitkää, itse epäilen että niitä olisi niin paljon kuin hurjimmat arvailut väittää.
Kaikkien maiden armeijoissa on samanlaisia tapahtumia, monissa maissa kuten Saksassa ja N-liitossa teloitukset oli arkipäivää, eikä Englantilaistenkaan historia ole niistä vapaa.
Lopulta on kysymys hyvin yksinkertaisesta asiasta, valtio eli kansa päättää kohtalostaan ja menetelmistä, miten päätöksissä pysytään.
Kysymys on lopulta tahdosta, halutaanko itsenäisyys ja laillinen yhteiskuntajärjestys säilyttää ja millä hinnalla.
Muutama sata, tuhat tai kymmenentuhatta miestä on siinä pelissä sivuseikka.
Kysymys on kokonaisuudesta joka on yksilöitä arvokkaampi.
Ongelmana tämän Huhtiniemen tapauksen kannalta onkin se, että salaisilla kuolemantuomioilla ja salaisilla teloituksilla ei ole mitään sotilaallista merkitystä.
Ja lisäksi joissakin tapauksissa kuten Valkeasaaressa (10.D), Viipurissa (20.Pr) ja Talissa (JR13/III) olisi ollut täysin järjetöntä miesten jäädä asemiinsa.
Ei itsensä tarkoituksettomalla tapattamisella silläkään sodassa voi olla mitään syytä!
Minä en tiedä mistään salaisista teloituksista, mielestäni teloitukset oli julkisia, eikä salaisia.
Jokatapauksessa tilanne oli päällä ja oli pakko toimia, ennenkuin kaikki häipyvät "kotia", jälkikäteen voidaan todeta, että tilanne otettiin haltuun ja joukot jälleen komentoon.
Mikäli joitain kauneusvirheitä tuli, operaation luonteessa, niin lopputulos ratkaisee ja se oli onnistunut rintaman vakautus.
Ne jotka ei tehneet mitään, ovat jäävejä arvioimaan muita.
Jos kuitenkin muistat, niin suurhyökkäys kannaksella
alkoi 9-10. kesäkuuta vuonna 1944 yllättäen päämajan
'housut kintuissa', ja pahimmat rintaman murtumiset
tapahtuivat nekin kesäkuussa vuonna 1944 - Valkeasaaressa
10.6 ja Talissa 25.6!
Sen sijaan kenttäoikeudet langettivat nuo 76 julkista
ja 'virallista' kuolemantuomiota, joista 46 pantiin
toimeen, heinä- ja elokuussa vuonna 1944.
Ja kun syyn ja seurauksen suhde on kahden tapahtuman
suhde, jossa toinen aiheuttaa toisen, niin syy on aina
ennen seurausta. Näin ollen loogisesti päätellen
"tilanne ei ollut päällä eikä ENÄÄ ollut pakko
toimia".
Nuo huhut noista mahdollisista ja oletetuista sekä
'huhutuista' teloituksista jääköön tutkijoiden tehtäväksi.
Vain heillä on siihen riittävät resurssit, tieto-taito ja
mahdolllisuudet.
Aivan, mutta teloituksen ja tuomion välillä on myös viive, annettiinko tuomiot elokuussa ja missä laajuudessa vai annettiinko tuomiot jo ennemmin ja teloitukset sitten tehtiin myöhemmin Elokuussa.
Toinen asia on myös mikä pitää huomioida, että aika monet karkurit saivat mahdollisuuden palata joukko-osastoonsa ilman rangaistusta ja myös käyttivät sitä, teloitettujen pääosa on niitä, jotka kieltäytyi palaamasta omaan joukko-osastoonsa.
Mikään armeija ei maailmassa anna sotilaille itselleen sitä valtaa, etä ne voi itse päättää milloin lopettavat sotimisen ja lähtevät kotia.
Ei se yksinkertaisesti ole mahdollista ...
... mistä asiassa oli kysymys?
Rintamat murtuivat kesäkuussa ja karkuruus loppui niin
Kulomaan kuin, muistaakseni, Lindqvistinkin (?) mukaan heinäkuussa.
Ja kun ei ole rintamien murtumisen uhkaa eikä karkuruuttakaan
niin teloituksillakaan ei heinä- ja elokuussa ENÄÄ ollut SOTILAALLISTA
merkitystä!
Oletkohan viime vuosina lukenut yhtään ainoaa kirjaa vai onko
sinusta tullut jo täysi höperö?
Nyt Vaka Vanha unohti Suomen punakaartin 1918.
Siellä punaiset päättivät itse lähteäkö hyökkäämään vai kotiin.
"Mikään armeija ei maailmassa anna sotilaille itselleen sitä valtaa, etä ne voi itse päättää milloin lopettavat sotimisen ja lähtevät kotia.
Ei se yksinkertaisesti ole mahdollista"
Tarkoitatko, Vaka Vanha sitä, että Suomen armeijalla oli mielestäsi oikeus teloittaa Lappeenrannassa tavoitetut karkurit, sanoi Suomen laki mitä tahansa? Jos olet tätä mieltä, ja jos samoin ajattelevia oli jo sodan aikana paljon, alan minäkin uskoa salaiseen kenttäoikeuteen.
Suomen armeijan oikeudenkäytön keskeiset lait olivat väliaikainen laki sotatuomioistuimista ja Sotaväen Rikoslaki, jota kovennettiin 4.7. Karkurit tuomittiin näiden perusteella. Lisäksi seitsemän miestä ammuttiin Sotaväen järjestyssäännön 5. pykälän perusteella, joka oikeutti esimiehen käyttämään asetta tietyssä tilanteessa. Lappeenrannasa ei ollut salaista eikä mitään muutakaan pysyvää kenttäoikeutta. Siellä saattoi pitää istuntoja Lauritsalaan sijoitettu IV AKE:n tai Mikkeliin sijoitettu Suur-Saimaan suojeluskuntapiirin kenttäoikeus.
Tuskin siellä lakikirjat käsissä sodittiin.Jos rintama alkaa murtua,ja joukkopako olisi tulossa,niin äärimmäisetkin keinot on käytettävä.Suomelle kun ei ollut takajoukkoja estämässä konekivääreillä joukkopakoja kuten puna-armeijalla oli NKVD.n joukot.
Miksi jouduttiin turvautumaan äärimmäisiinkin toimenpiteisiin hyökkäyksen pysäyttämiseksi?
"Jatkosodan kestäessä Suomi oli helmikuussa 1944 tiedustellut rauhan ehtoja. Neuvostoliitto vastasi huhtikuussa 1944. Sen rauhanehdot sisälsivät neljä pääkohtaa. Ne olisivat todennäköisesti merkinneet Suomen tuhoutumista.
Ensinkin meitä vaadittiin luovuttamaan Kajala. Toiseksi vaadittiin armeijamme riisumista aseista. Kolmas vaatimus oli, että Suomen olisi pitänyt sitoutua maksamaan 600 miljoonaa dollaria sotakorvauksia, eli kaksi kertaa vuoden 1944 rauhassa määrättyä enemmän. Vaadittu määrä oli täydellisesti Suomen taloudellisten mahdollisuuksien ulkopuolella.
Kaikkein vaarallisin oli neljäs vaatimus. NL vaati, että Suomen oli vangittava maassa olevat saksalaiset ja luovutettava heidät kahden viikon sisällä NL:lle. Tämä ei tietenkään ollut mitenkään mahdollista, jos kerran Suomen olisi jo sitä ennen pitänyt riisua oma armeijansa aseista. Koska se tietenkin olisi epäonnistunut, Neuvostoliitto olisi todennut, että aseista riisuttu Suomi ei noudata rauhan ehtoja. NL olisi irtisanonut rauhansopimuksen ja tehnyt juuri sen, mitä seuraavaksi ehdottoman antautumisen kohdalla kerron.
Kun venäläisten suurhyökkäys kesällä 1944 aluksi näytti murskaavan suomalaisten puolustuksen, tiedusteli Suomen johto vielä kerran rauhan mahdollisuutta. Vaatimuksena oli ehdoton antautuminen, minkä Suomi tietenkin torjui.
Neuvostoliitossa oli kuitenkin tehty jo valmiiksi "Suomen ehdotonta antautumista koskeva asiakirja". Tätä ei koskaan jätetty Suomelle, mutta Martti Turtola on saanut sen haltuunsa ja julkaissut sen teoksessaan "Mannerheimkirja". Asiakirja on järkyttävää luettavaa. Ehdoton antautuminen olisi johtanut Suomen maan ja Suomen kansan tuhoon juuri siten kuin Stalin alunperinkin oli suunnitellut.
Asiakirja käsittää viisikymmentäkuusi pykälää. Esitän siitä voimakkaasti lyhentäen ja pelkistäen vain muutaman kohdan:" (Lue linkistä)
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=875&author=75
Rintama- ja sotilaskarkuruus ei ollut ongelma asemasotavaiheen aikana vuoden 1941 joulukuusta aina kesäkuulle 1944 saakka. Eikä karkuruus ollut ongelma enää sitten heinäkuussakaan 1944.
Tämä käy esille jo Jukka Kulomaan otsikoinnista ”KARKURUUSONGELMA JÄÄ TAKA-ALALLE ASEMASODAN AIKANA” sekä tarkemmin hänen laskelmista karkureiden määristä sodan eri aikoina (Kulomaa, s.199).
Karkuruus muodostui ongelmaksi vasta rintamien murruttua, ja etenkin Viipurin menetyksen jälkeen ja Talin taisteluissa kesäkuun lopulla. Tässä mielessä Suomisen antamat tiedot IV AK:n kaatuneista ja kadonneista kesäkuun lopulla ovat silmiinpistävät: Kadonneita on enemmän kuin kaatuneita!
Kaatuneet ja kadonneet:
* 25.6 – 101 - 189
* 26.6 – 177 – 218
* 29.6 – 105 – 111
* 30.6 – 121 - 194
Keijo Suominen: IV ARMEIJAKUNNAN Huollon JÄRJESTELYT KESALLA 1944 TAISTELTAESSA VKT-ASEMASSA
http://users.tkk.fi/~jseppane/vkt.txt
SUOMEN (sic!) Sotaväen rikoslaissa ei vielä kesäkuussa ollut pykälää, joka olisi mahdollistanut kuolemantuomion karkuruudesta.
Eduskunta hyväksyi pikaistunnossa sosiaalidemokraattien Erichin nimissä tehdyn lisäyksen kuolemanrangaistuksesta sotaväen rikoslakiin karkuruuden johdosta. Karkuri tuli panna syytteeseen aina kun kyseessä oli uusittu karkaaminen tai sotapelkuruus. Erichin oma poika Mikko, jääkäriluutnantti ja filosofian kandidaatti, oli kaatunut vain viikkoa aiemmin 26.6 Talissa.
Laki astui voimaan 5. 7. 1944, ja sitä alettiin soveltaa välittömästi, yhdessä tapauksessa jo päivää liian aikaisin. Karkurien määrä oli kuitenkin kääntynyt laskuun jo kesäkuun lopussa, joten kuolemanrangaistuksilla ei tähän lopulta ollut tarkoitettua vaikutusta.
...vaan toistuvasti karkailleet jos nämä kieltäytyivät palaamasta riviin.
Sattui hauska tapaus:
Olipa piemni joukko karannut, ja kieltäytyivät riviin palaamasta. Vietiin tuomarin eteen. Sotatuomari kysyi vielä kerran, että josko pojat palaavat joukko-osastoonsa kuten muutkin.
Yhtä lukuunottamatta karkurit ilmoittivat haluavansa takaisin rintamalle. Tilattiin auto viemään poikia yksikköönsä, ja ulkona odotteltiin. "Totaalikieltäytyjä" pantiin putkaan, ja tämä huuteli kavereilleen ikkunasta: "Kun te hullut saatte kranuja niskaanne minä poika lihon Vaasan linnassa paksujen kivimuurien suojassa!"
Olipa tuomari tullut ulos tupakkitauolle ja kuuli kaiken. Tuomiota ei oltu vielä luettu, ja sopivasti olikin tullut kirje lainmuutoksesta, eli nyt sai teloittaa karkuudestakin...
Ei nähnyt "totaali" Vaasan linnaa, ei nähnyt.
Ja tämä tarina on tosi!
Rintamakarkureiden teloitukset jäivät Suomessa kovin vähiin, kun lainmuutoksen tultua poijjaat olivat jo takaisin rivissä.
Etkös ymmärrä?
Poijjaat olivat rivissä paria poikkeusta
lukuunottamatta - Valkeasaarta ja Talia!
Vaan olisipa niillä toisilla "pojilla" ollut
edes housut jalassa, niin homma olisi hoitunut.
Ei ole vaikeutta ymmärtää ...
Mutta pitää kunnioittaa niitä miehiä, jotka tekivät vaikeissa oloissa itseään säästämättä, päätöksiä ja uhrauksia, joiden ansiosta Suomi säilyi vapaana.
Kun nämä rintamamiehet on haudassa, niin sitten joskus tulevaisuudessa annetaan historiankirjoittajien selvittää tapahtumien kulku.
Vääryyksiä ja virheitä varmasti on tapahtunut, niitä tapahtuu aina kun jotain tehdään, anoastaan ne on virheistä vapaita, jotka ei ole tehneet yhtään mitään.
Annetaan veteraanien mennä hautaan kunniallisesti.
http://tappis.0catch.com/huhticaust.htm
Ei ole salaisia teloituksia, mutta koko media on huutanut niistä kohta vuoden ajan. Njäh njäh, saittepa nenillenne!