nyt

Hei!

Kun olin ala-aste ikäinen joku kaverini lohdutti minua ja sanoi, että rumista lapsista tulee kauniita aikuisena.

Kun olin murrosiässä ajattelin että rumuus haihtuu murrosiän jälkeen. Yläasteikäisenä kerran yksi kaveri totesi, että hän haluaisi olla kuten minä, koska vartaloa ei voi muokata, mutta kasvoja voi muuttaa leikkauksella. Tiedän että kroppani on hyvässä kunnossa koska harrastan paljn liikuntaa, mutta kasvoni ovat todella kummalliset.

Kerran eräs hyvä ystävän piirsi minusta kuvan, muistan kuinka itkin monta kertaa kuva kädessäni. Tuon tytön kanssa en ole onneksi enää missään tekemisissä.

Ylioppilaaksi päästyäni oli tosi rankkaa huomata, että yksikään valokuvaamossa ammattilaisen ottama kuva ei saanut minua näyttämään edes normaalilta. Hävetti lähettää niitä kiitoskortteja.

Nyt olen jo päälle 20 enkä enää aijo odottaa ihmettä. Katselin tuossa äsken parin kolmen vuoden takaisia kuvia ja ei hitto vie! Tulen vain tosi surulliseksi kun näen miltä näytän. Ei tarvitse kauaa miettiä mikä on se syy miksi olen kaveriporukan ainut jolla ei ole kumppania.

En tiedä miksi kirjoitan tänne. Ehkä toivoisin että löytäisin jonkun kohtalotoverin. Jonkun joka on käynyt läpi kasvojen kauneusleikkauksen tai paremminkin muokkauksen. Kuulisin mielelläni kokemuksiasi.

Itse aijon varata ajan tulevalla viikolla pariinkin eri sairaalaan neuvontakäynnille. Otan jonkun kaverin sitten tueksi mukaan.

Alustavasti olen itse miettinyt että kasvoistani saisi varmaan suht normaalit otsankohotuksella tai yläluomileikkauksella ja nenäleikkauksella sekä poskipäiden kohotuksella/muokkauksella ja leuan muotoilulla ehkä. Tiedän että hintaa operaatiolle tulee kertymään todella paljon, mutta jotenkin ajattelen, että eiköhän sitä rahaa aina jostain tule saamaan.

En vaan enää jaksa itkeä tätä asiaa. Mieluummin menen nyt 25-vuotiaana leikkauspöydälle, kuin itken 40-vuotiaan ohi kiitänyttä elämää.

voi olla että tekstini kuulostaa tosi lapselliselta, pinnalliselta ja kärjistetyltä. Olen vain niin surullinen, koska joudun päivästä päivään häpeämään itseäni. Tiedän että maailmassa on pahempiakin asioita kuin oma ulkonäkö pienine virheineen. Mä kuitenkin koen, että mun ulkonäkö virheet ei ole mitään pieniä.

Onko ketään joka olisi käynyt läpi yhtä suuren operaation kuin mitä suunnittelen?
9878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vastaan sinulle, vaikken olekaan saman ongelman kanssa itse. Mutta kirjoitit, että "voi olla että tekstini kuulostaa tosi lapselliselta, pinnalliselta ja kärjistetyltä".

Ei minusta tuossa tekstissäsi mitään kuvaamaasi ollut. Itse kärsin tosi pitkään eräästä toisesta ongelmasta, jonka korjautin vasta keski-iällä. Ja olet oikeassa siinä, että ongelmien poistamiseksi kannattaa toimia nyt eikä sitten kun elämä kääntyy jo iltapäivää kohti.

Olet varmasti asiaa pohtinut ja miettinyt ja pyöritellyt sen verran kauan mielessäsi, että etköhän ole jo ratkaisusi kanssa sinut. Nyt vain kysymään asiantuntijoiden mielipiteitä, vaihtoehtoja ja tietoa mahdollisesta tuloksesta. Siitä se lähtee. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti saat elämältä vielä moninkertaisesti takaisin sen, minkä katsot nyt menettäneesi. Rohkeutta ja uskallusta operaatioon ja mahdollisimman onnellista lopputulosta!

t. jo oman operaation läpikäynyt

Äänestä

säälittävä!

Äänestä
  • Nimittelet toisia säälittäväksi. Mitähän mahdat tarkoittaa ? Miten päättelet kirjoittajaa säälittäväksi ?
    Nyt heräsi kyllä vahvasti kysymys siitä, mahdatko olla ihan vahvalla itsetunnolla sinä, kun nimittelet muita ..??!!Jos ei parempaa sanottavaa löydy, eikös olisi viisasta pitää vain mölyt mahassasi.

    Tsemppiä vaan ketjun aloittajalle.!!

    Äänestä

Hakeudu Tohtori Jyri Hukin vastaanotolle saadaksesi tietoa oikeasta menettelystä tapauksesi hoitamiseksi. Varaa aika Sairaala Laseriin tai Lääkärikeskus Mehiläinen Töölöön.

Äänestä

Luettelemasi "toivelista" tuntuu tutulta. Muutamalla tuttavallani on ollut melkein samanlainen lista mielessään, ehkä huomattavasti rankempikin. Mutta silloin on ollut kyseessä miehisen kirveellä veistettyjen kasvojen korjaaminen naiselliseksi. Viimeisimpiä tuloksia en ole vielä nähnyt "luonnossa", mutta kertoivat miehisten tunnusmerkkien hävinneen. Kalliiksihan tuollainen "remontti" tulee, mutta jos tarvitaan luuston korjailua, kannattaa lähteä Thaimaahan josta löytyy parhaat kasvokirurgit kohtuuhintaan (matkatkin huomioiden). Todennäköisesti huomattavasti halvempaa kuin Suomessa, eikä täällä edes suostuta tekemään kaikkea, siksi nämä tuttavani lähtivät asiantuntijan käsittelyyn ulkomaille. Mutta jos pelkkä pehmytkudosten korjailu riittää, taitoa löytyy Suomestakin.

Äänestä

Itse olen kärsinyt samasta asiasta pitkään, tosin olen vasta 18 vuotias, mutta heti kun opiskeluni päättyvät ja alan saamaan paremmin sitä rahaa lähden leikkaukseen oikopäätä.

En aio kärsiä loppueläämäni tämän kanssa.

Äänestä

En ole käynyt kuin yhdessä korjausoperaatiossa, mutta siinäkin liian myöhään. Sen verran hieno sen tulos oli, että se olisi pitänyt tehdä ainakin 15v aikaisemmin. Olisin henkisesti säästynyt paljolta. Mene ihmeessä kyselemään, tiedän että ensikäynti jännittää, mua se jännitti paljon enemmän kuin itse leikkaus!

Äänestä

"Mieluummin menen nyt 25-vuotiaana leikkauspöydälle, kuin itken 40-vuotiaan ohi kiitänyttä elämää.

voi olla että tekstini kuulostaa tosi lapselliselta, pinnalliselta ja kärjistetyltä. Olen vain niin surullinen, koska joudun päivästä päivään häpeämään itseäni."

Ei todellakaan kuulosta pinnalliselta tai lapselliselta. Tiedän täysin mitä tarkoitat.
On ihmisiä, jotka eivät suostu myöntämään tuollaisia asioita itselleen koko elämänsä aikana. Hienoa, että sinä olet sen tehnyt noin nuorena. Olet joskus vielä niin onnellinen siitä, että uskalsit katsoa totuutta (sinun omaa oloasi) rehellisesti ja pelkäämättä, ja teit asialle jotakin.

Äänestä
  • Kehossaan kokemiinsa puutteisiin voi suhtatua lukuisilla tavoin. Jos päätät lähteä neuvottelemaan joidenkin muutostarpeidesi kirurgisesta ratkaisusta, valitse luotettava kirurginen asiantuntija. Suomessa neuvoisin kokemuksesta Sinua sopimaan ajan tohtori J.Hukin vastaanotolle. Helsingissä vastaanotto Sairaala Laserissa ja Töölön Mehiläisessä. Vastaanottaa myös Jyväskylässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tai ei koskaan kirjoitti:

Hei!

Kun olin ala-aste ikäinen joku kaverini lohdutti minua ja sanoi, että rumista lapsista tulee kauniita aikuisena.

Kun olin murrosiässä ajattelin että rumuus haihtuu murrosiän jälkeen. Yläasteikäisenä kerran yksi kaveri totesi, että hän haluaisi olla kuten minä, koska vartaloa ei voi muokata, mutta kasvoja voi muuttaa leikkauksella. Tiedän että kroppani on hyvässä kunnossa koska harrastan paljn liikuntaa, mutta kasvoni ovat todella kummalliset.

Kerran eräs hyvä ystävän piirsi minusta kuvan, muistan kuinka itkin monta kertaa kuva kädessäni. Tuon tytön kanssa en ole onneksi enää missään tekemisissä.

Ylioppilaaksi päästyäni oli tosi rankkaa huomata, että yksikään valokuvaamossa ammattilaisen ottama kuva ei saanut minua näyttämään edes normaalilta. Hävetti lähettää niitä kiitoskortteja.

Nyt olen jo päälle 20 enkä enää aijo odottaa ihmettä. Katselin tuossa äsken parin kolmen vuoden takaisia kuvia ja ei hitto vie! Tulen vain tosi surulliseksi kun näen miltä näytän. Ei tarvitse kauaa miettiä mikä on se syy miksi olen kaveriporukan ainut jolla ei ole kumppania.

En tiedä miksi kirjoitan tänne. Ehkä toivoisin että löytäisin jonkun kohtalotoverin. Jonkun joka on käynyt läpi kasvojen kauneusleikkauksen tai paremminkin muokkauksen. Kuulisin mielelläni kokemuksiasi.

Itse aijon varata ajan tulevalla viikolla pariinkin eri sairaalaan neuvontakäynnille. Otan jonkun kaverin sitten tueksi mukaan.

Alustavasti olen itse miettinyt että kasvoistani saisi varmaan suht normaalit otsankohotuksella tai yläluomileikkauksella ja nenäleikkauksella sekä poskipäiden kohotuksella/muokkauksella ja leuan muotoilulla ehkä. Tiedän että hintaa operaatiolle tulee kertymään todella paljon, mutta jotenkin ajattelen, että eiköhän sitä rahaa aina jostain tule saamaan.

En vaan enää jaksa itkeä tätä asiaa. Mieluummin menen nyt 25-vuotiaana leikkauspöydälle, kuin itken 40-vuotiaan ohi kiitänyttä elämää.

voi olla että tekstini kuulostaa tosi lapselliselta, pinnalliselta ja kärjistetyltä. Olen vain niin surullinen, koska joudun päivästä päivään häpeämään itseäni. Tiedän että maailmassa on pahempiakin asioita kuin oma ulkonäkö pienine virheineen. Mä kuitenkin koen, että mun ulkonäkö virheet ei ole mitään pieniä.

Onko ketään joka olisi käynyt läpi yhtä suuren operaation kuin mitä suunnittelen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu