periytyykö?

Moi.
Minulla on ollut paha taittovirhe, jota on
raudoilla oiottu koko yläasteen ja ekan lukio-
vuoden ajan.
Kummallakin vanhemmallakin on myös ollut taitto-
vikaa. Äidin hampaat on oiottu, joten en tiedä
ovatko minun ja hänen hampaat olleet samanlaiset,
mutta alaleukani ainakin oli aivan kuten isällä,
mutta täydellisenä peilikuvana hänen hampaistaan, koska hänellä alaleuan hampaita ei oiottu.

Nyt minua pelottaa että kierojen hampaiden kirous
periytyy jälkipolville. Hammasrautojen käyttö sattuu tosi paljon ja meidän yläasteella ei ollut ketään toista jolla olisi ollut raudat. Onko
taittovika dominoivasti vai resessiivisesti periytyvä? (Dominoiva ominaisuus ilmenee lapsessa välittömästi jos sen aiheuttava geeni tulee pelkästään toiselta vanhemmalta. Resessiivisen ominaisuuden geenin pitää tulla kummaltakin vanhemmalta, ja voi olla sukupolvia ilmenemättä.)
Yritin jo netistä katsoa mutta aina vain tuli jotain koirien hammasongelmia, tai sellaisten ihmisten joilla on jokin kromosomihäiriö.
4816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos sulla on vaikkapa ylipurentaa niin tee lapsia partnein kanssa, jolla on alipurentaa. Ihan maalaisjärjellä ajateltuna pitäisi niiden kumota toisensa.

Äänestä

Ne on polygeenisiä ominaisuuksia eli yksittäistä resessiivis/dominanttia ominaisuutta ei voi varmuudella sanoa. Usein kylläkin jos vanhemmilla on vinossa hampaat, niin on lapsellakin..

Toivottavasti sun taittovirhettä ei oo korjattu raudoilla kun silmälasit riittää siihen.. :)
(se on purentavirhe)

Äänestä

Purentaviat ovat periytyviä..valitettavasti..

Esim.jos on tod.pienikasvoinen/leukainen nainen ja hän tekee lapsia suuri leukaisen miehen kanssa lapsella valitettavasti joudutaan oikomaan.

Äänestä

mä repesin tota taittovirhettä. Toivon, että sun silmiä ei sentään oiota. Mutta joo mun kummallakin vanhemmalla on ollut jonkinlainen oikomiskoje. Äidilläni on ollut ylipurentaa ja isälläni on ollut ahtautta suussa eli hampaat ovat olleet hiukan päällekkäin. Ja mitä tästä voi nyt olettaa elikkäs mulla on ylipurentaa. Se on ollut niinkin paha ennen hampaitteni oikomishoitoa aloittamista, että hampaat ovat osuneet kitalakeeni ja tehneet sinne haavaa ja kipeyttänyt sen. Minulla on ollut raudat 1,5 vuotta suunnilleen alahampaissa hiukan vähemmän aikaa. Tällä hetkellä minulla on kumilenkit suussa jotka korjaavat purentaani. Ne ovat olleet viikon jo suussani ja kyllä kipeää tekee, mutta se on sen arvoista että purenta saadaan kuntoon. Nykyään jopa odotan seuraavaa käyntiä joka on yleensä 4 viikon välein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hammaskirous kirjoitti:

Moi.
Minulla on ollut paha taittovirhe, jota on
raudoilla oiottu koko yläasteen ja ekan lukio-
vuoden ajan.
Kummallakin vanhemmallakin on myös ollut taitto-
vikaa. Äidin hampaat on oiottu, joten en tiedä
ovatko minun ja hänen hampaat olleet samanlaiset,
mutta alaleukani ainakin oli aivan kuten isällä,
mutta täydellisenä peilikuvana hänen hampaistaan, koska hänellä alaleuan hampaita ei oiottu.

Nyt minua pelottaa että kierojen hampaiden kirous
periytyy jälkipolville. Hammasrautojen käyttö sattuu tosi paljon ja meidän yläasteella ei ollut ketään toista jolla olisi ollut raudat. Onko
taittovika dominoivasti vai resessiivisesti periytyvä? (Dominoiva ominaisuus ilmenee lapsessa välittömästi jos sen aiheuttava geeni tulee pelkästään toiselta vanhemmalta. Resessiivisen ominaisuuden geenin pitää tulla kummaltakin vanhemmalta, ja voi olla sukupolvia ilmenemättä.)
Yritin jo netistä katsoa mutta aina vain tuli jotain koirien hammasongelmia, tai sellaisten ihmisten joilla on jokin kromosomihäiriö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu