Ostin pikapäissäni -06 mallin 2.0T Passatin, hinta oli laskenut alle 16 000 EUR veroineen kun matkamittariin oli kertynyt jo melkein 8000 mailia. Aivan oikein, ei tapahtunut Suomessa. Tuon muuttoautona ja ajan hautaan, eli näiltä osin lakko pitää seuraavat 10-15 vuotta.
Mä en tajua, miksei tavalliset Suomen kansalaiset saisi ostaa autoja samaan hintaan? Mitä helevetin pahaa on ajaa kohtuukokoisella, kohtuukulutuksisella ja turvallisella autolla? Sekö, että säilyy paremmin hengissä? Vai sekö, ettei tarvi ottaa rahoitusta kahtakytätonnia lisää, että pystyy maksaan käteisellä ja koronkiskureilta jää rahat saamatta?
Vittu soikoon sano Lampenius, mitä enemmän autoveron mätäpaisetta miettii, sitä rumemmalta koko kuvio alkaa näyttää.
Mä en tajua, miksei tavalliset Suomen kansalaiset saisi ostaa autoja samaan hintaan? Mitä helevetin pahaa on ajaa kohtuukokoisella, kohtuukulutuksisella ja turvallisella autolla? Sekö, että säilyy paremmin hengissä? Vai sekö, ettei tarvi ottaa rahoitusta kahtakytätonnia lisää, että pystyy maksaan käteisellä ja koronkiskureilta jää rahat saamatta?
Vittu soikoon sano Lampenius, mitä enemmän autoveron mätäpaisetta miettii, sitä rumemmalta koko kuvio alkaa näyttää.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Unohtaa ei voi myöskään vakuutus yhtiöitä, jotka saavat pakko myytyä kaskonsa niin pitkäksi aikaa kun on autosta eurokin velkaa.
Auton myyjien intressissä on vaatia kasko pakollisena velkavetoiseen autoon sillä se autohan on lainan vakuutena ja jos se mällätään päreiksi, vakuus on mennyttä mutta lainaa jäljellä.
Mitä järkeä sellaisessa luotottamisessa on? Vakuudetonta lainaa. Hölmöthän sellaista antavat.
Tulin töistä kotiin palkkapäivänä ja vilkaisin pikapäisssäni palkkakuittia. Bruttopalkasta oli vähennetty 20% veroa, eikä mitään työttömyys- tai sairausvakuutusmaksuja. Aivan oikein, ei tapahtunut Suomessa. Olen töissä ulkomailla ja pysyn töissä täällä seuravat 10-15 vuotta.
Mä en tajua, miksei tavalliset Suomen kansalaiset saisi palkkaansa käteen samalla tavalla. Mitä helvetin pahaa on tienata kohtuulliseti tekemästään työstä? Sekö, että pitää itse maksaa kaikki sairauskulut, lasten koulutus, päivähoito, vanhustenhoito, eikä työttömyysturvaa ole?
Vittu soikoon sano Lampenius, mitä enemmän verotuksen mätäpaisetta miettii, sitä rumemmalta koko kuvio alkaa näyttää.
Toivottavasti isäsi ei sairastu vakavasti tai joudu työttömäksi siellä onnelassa. Voi olla kova paikka pistää omaisuus myyntiin terveyden palauttamisen tai epämääräisen työttömyysajan rahoittamiseksi.
mutta sumeat aivot. Ei tuntunut menneen perille!
Suomen autoverotus on ylen huvittavaa ja jotkut toopet vielä puolustelee sitä.
Autoveron poistosta hyötyisivät kaikki. Ihan kaikki.
amen!
huomattavasti enemmän kuin köyhät!
Tuossa ylempänä esitettiin varsin selkeästi, miten 10 vuotta vanhan auton hinta on melkein sama nykyään Suomessa kuin Saksassakin.
Eli jos joutuu ajamaan ton ikäisillä autoilla, autoveron laskusta ei lopulta hyödy enempää kuin Linda pimppakuvistaan.
osa. Miksi? Eikös olisi tasapuolista että kaikki osallistuisivat verojen maksuun?
"Eikös olisi tasapuolista että kaikki osallistuisivat verojen maksuun?"
Mihin hel...n veronmaksuun? Minä maksan jo omat veroni ja toivottavasti sinäkin omasi. Sinun autosi verojako minun pitäisi alkaa maksamaan? Ja se on sinun mielestäsi tasapuolista? Taidat olla aika sosialisti .... tai tuo menee jo änkyräkommunismin puolelle.
Käyttömaksuina tai polttoaineverotuksen kautta autoilun verotukseen osallistuvat kaikki. Ei olisi enää vanhoilla romuilla ajelevia autoverovapaamatkustajia. Autot hintaluokassa 0-1500€. Kun ei kerran suostuta verokertymän pienentämiseen olisi vähintäänkin kohtuullista vihdoinkin verovelvollispohjan laajentamiseen.
Pirulauta kun olis kiva ostella 10 vuotta vanha auto Saksan hintoihin.
Mondeo 1997
nettiauto.com
116 ilmoitusta, hinnat 10. - 50. 3400 - 4950 euroa
Mondeo 1997
mobile.de
463 ilmoitusta, hinnat 10. - 50. 1350 - 1780 euroa
Näin köyhänäkin tuollainen puolentoistatonnin mondeo voisi kyllä menetellä...
tarvitsee jo pelkkää katetta tuosta Volkkarista enemmän kuin 16 000 euroa!
Ei sitä pisnestä viitti ilmatteks tehdä!