Vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen,
valtiovarainministeriön vero-osasto:
Autoverotus Kevenee
---------------------
Vaikka vasta EY-tuomioistuimen antama lopullinen päätös sinetöi suomalaisen autoverotuksen muutokset, vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen pitää käytettyjen autojen verotuksen muutoksia todennäköisenä. Nykyinen tuontihintaan perustuva veropohja vaihdetaan maan sisäisiin, yleisiin vastaavanlaisen auton kuluttajahintoihin tukeutuvaan järjestelmään.
- Uusien autojen verotusta koskeva muutos voidaan toteuttaa siten, että verotuottojen määrä ja verotuksen taso eivät muutu. Kuitenkin automerkkien ja -mallien väliset asetelmat voivat vaihdella jonkin verran.
Käytettyjen autojen tuonti kasvaa selvästi
Käytettyjen autojen verotuksen huomattava lieveneminen vaikuttaa vanhemman hallitussihteeri Heikki Kuitusen mukaan merkittävästi niiden hintoihin.
- Kaupan tulee osata arvioida, miten paljon käytettyjen autojen hintataso alenee. Autojen ulkomaisiin lähtöhintoihin sopeutuminen saattaa olla keskeisiä kysymyksiä, vaikka verotus perustuukin kotimaiseen hintatasoon. Uudessa tilanteessa kohtaavat näet kaksi aivan erilaista autonpitokulttuuria ja markkina-aluetta. Niiden sopeuttaminen toisiinsa ei ole kovin helppoa. Nopeat syövät hitaat -sanonta pätee myös tässä tapauksessa.
Käytettyjen autojen tuonnin vilkastumisesta ollaan varsin yksimielisiä. Kuitunen ennakoi uuden tilanteen käynnistävän todella laajamittaisen maahantuonnin. Hänen mukaansa on luonnollista, että autokauppa on arvioissaan selvästi varovaisempi.
- Eihän kukaan suostunut uskomaan aikanaan lamankaan tuloon.
Vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen ottaa esimerkin tutusta länsinaapuristamme. Ruotsi luopui EU-jäsenyyden myötä kokonaan autoverosta. Siellä oli käytössä suomalaismallia huomattavasti matalampi, kiloperustainen vero.
- Muutos käynnisti naapurimaassamme laajan käytettyjen autojen maahantuonnin. Jotkut leimasivat sen ohimeneväksi villitykseksi, mutta he olivat väärässä. Vuosittain Ruotsiin tuodaan edelleen noin 60 000 käytettyä autoa, siis varsin runsaasti.
Kuitusen arvion mukaan suomalaistaso voisi olla noin puolet siitä. Hän on havainnut psykologisten tekijöiden vaikuttavan autoasioihin meillä enemmän kuin Ruotsissa ja muistuttaa parista erikoisesta suomalaisilmiöstä:
- Piilofarmarit ja reilun kymmenen vuoden takaiset ”suksiboksiautot” olivat aikanaan muodissa, vaikka jälkeenpäin ajatellen niiden hankinta ei ollut taloudellisesti kovinkaan järkevää toimintaa.
Kuitunen näkee käytettyjen autojen tuonnin tiimoilla käydyssä keskustelussa vastaavanlaisia, kuluttajaa sokaisevia muoti-ilmiöitä.
- Verouudistus poikii takuuvarmasti myös uudenlaista tuontibisnestä. Todennäköisesti käytettyjen autojen tuonti jää myös Suomessa Ruotsin tavoin merkittävälle tasolle, vaikka monet uskovatkin sen hiljentyvän alkuinnostuksen jälkeen. Suuret saksalaisautot kiinnostavat kuluttajia.
Vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen pitää laman aikana romahtanutta uusien henkilöautojen myyntiä yhtenä pääsyynä käytettyjen autojen tuonnin tarpeeseen. Suomen autovalikoimista yksinkertaisesti puuttuu kokonaisia autojen ikäluokkia.
- Vaje on jopa satoja tuhansia autoja, hän sanoo.
- Monille tarvitsijoille juuri tuon ikäiset autot olisivat mitä ihanteellisimpia vaihtoehtoja.
Käytetyistäkin autoveroa
Vaikka käytettyjen autojen tuonnin verotuottovaikutuksia onkin tässä vaiheessa vaikea arvioida, on syytä muistaa, että valtio perii autoveroa myös käytetystä autosta. Tosin sillä ei Heikki Kuitusen mukaan ole merkittävää vaikutusta autoveron tuottoon.
- On lisäksi huomattava, että auton tuontimaassa arvonlisäveroa kannetaan ainoastaan autovero-osuudesta. Se on siis maan sisäisestä autoverosta - ei kauppahinnasta - perittävää veroa, jota ei ole mukana auton ulkomaisessa lähtöhinnassa. Kyse ei siis ole ”tuplaverotuksesta”.
Kuitunen nostaa tässä yhteydessä esiin EY:n julkisasiamiehen näkemyksen autoverosta kannettavasta arvonlisäverosta, jonka mukaan kyseessä ei itse asiassa ole arvonlisävero. Sen periminen on siis sallittu. Tulkinta poikkeaa useimpien suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksestä.
Vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen ounastelee, että arvonlisäveromenetykset saattavat olla varsin tuntuvia, mikäli käytettyjen autojen tuonti korvaa jossain määrin uusien autojen maahantuonnin.
- Kysymys on siis enemmän arvonlisäverosta kuin autoverosta.
Kuitusen mielestä EY:n julkisasiamiehen kanta - mikäli se pysyy muuttumattomana myös EY-tuomioistuimessa - vaikuttaa jonkin verran verotuottoihin, mutta ennen muuta hallinnollisiin toimenpiteisiin.
- Mikäli EY-tuomioistuin päätyisi vastoin odotuksia em. arvonlisäveron kantamisen kieltävään näkemykseen, kuluttaja säädettäisiin autoverotuksessa verovelvolliseksi. Autokauppa olisi tuolloin ainoastaan veroasiamiehen roolissa. Se on ainoa mahdollisuus, jolla autokauppa voi jättää autoveron osuuden arvonlisäverollisen liikevaihtonsa ulkopuolelle ja suorittaa sen valtiolle ikään kuin kuluttajan puolesta ainoastaan asiamiehenä.
Tällaisessa tilanteessa valtion tulisi keksiä keinot reilun miljardin markan keräämiseksi. Valtiovarainministeriössä on varauduttu myös siihen. Se edellyttäisi Kuitusen mukaan kuitenkin varsin merkittävää hallinnollista muutosta.
- Nykyisen, automaahantuojista ja käytettyjä autoja tuovista yksityishenkilöistä koostuvan ryhmän sijasta verovelvollisia saattaisi olla jopa 100 000! Se ei olisi AKEnkaan kannalta mikään pikku juttu, vaan erittäin paljon voimia sitova tehtävä. Veroasioiden selvyyden tarkistaminen olisi valtava urakka.
Heikki Kuitusen mielestä em. seikkoja ei juuri ole käsitelty julkisuudessa. Keskustelua on käyty lähinnä siitä, onko arvonlisäveron kantaminen autoverosta EU-järjestelmän vastaista.
EY:n tuomioistuimen päätöksestä riippumatta verotusmuutokset heijastuvat AKEn toimintaan käytettyjen autojen rekisteröintitoiminnan kautta. Tulli hoitaa luonnollisesti tuontiautojen verotuksen.
Verotus sujuvammaksi
Vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen kertoo myös verotuksen kehittämissuunnitelmista. Hänen mukaansa muutokset eivät näy käytännössä vielä ensi vuonna.
- Silloin lainsäädäntöä uusitaan siten, että mm. dieselvero ja ajoneuvovero liitetään yhteiseen lakiin.
Kuitunen korostaa, että kyseessä on lähinnä tekninen uudistus. Siinä yhteydessä ei ole tarkoitus tehdä varsinaisia veropoliittisia muutoksia.
- Nykyarvioiden mukaan ei siis ole tarkoitus pohtia autojen verotuksen muuttamista. Ainoa verovelvollisen toimintaan vaikuttava muutos on todennäköisesti siirtyminen juoksevaan 12 kuukauden mittaiseen verojaksoon nykyisen kalenterivuoden sijasta. Kukin maksaa veroja vain omalta omistus- ja hallinta-ajaltaan.
AKEn PALKO-hankkeen myötä toteutuva järjestelmän muutos antaa mahdollisuuden uudistuksiin.
- Verotuksen nykyaikaistamisen tarkoitus on ensisijaisesti parantaa vuotuisen verotuksen joustavuutta ja parantaa palvelua. Veropoliittiset muutokset ovat aivan eri asia.
Selkeä nyrkkisääntö
Kuluttajan kannalta katsottuna kaksi seikkaa nousee siis ylitse muiden: käytettyjen au-tojen vero laskee ja uusien pysyy pääpiirtein ennallaan.
- On siis selvää, että autokaupassa vaadittavat välirahat alkavat kasvaa, vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen toteaa ja ottaa esimerkin Keski-Euroopasta:
- Auton arvon säilymistä tarkasteltaessa on ilmennyt, että Suomessa välirahat ovat pienemmät kuin Saksassa. Auton arvo on siis täällä säilynyt varsin hyvin.
Kuitunen kummastelee sitä, että kuluttajat ovat uskoneet uusien autojen hintojen halpenevan käytettyjen tuontiautojen verotuksen muutoksen myötä.
- He ovat erehtyneet.
Teksti: Juha Tolvanen
Lähde : AKE:n tiedotus

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vanhaa tekstiä...
Onko HK juonut Juhla-Mokkaa?