Paavo Väyrynen horisee osa 9912942

Tämän päiväisessä Taloussanomissa oli juttu ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysestä raflaavalla otsikolla "Väyrynen opettelee olemaan hiljaa". Juttu on luettavisssa tuolta:

http://tinyurl.com/2o3pt7

Juttu oli niin paksua tuubaa jopa Paten sekaviksi höpinöiksi, joten siteeraan juttua vähän. Artikkelin mukaan Paavo pitää tarkoituksella hiljaisen miehen profiilia yllä maan hallituksessa. Jutun mukaan Väyrynen on ottanut sellaisen käytännön esiintymisiinsä, että hän aio hevin ottaa kantaa muiden ministereiden toimialaan kuuluviin asioihin.

Paavo Väyrynen on tosin ehtinyt kunnostautua jo tässä asiassa ja hän on ehtinyt jo tukenut Salla–Kantalahti-radan avaamista ja tekoaltaan rakentamista Kollajalle. Tohtori Väyrynen ei katso artikkelissa tungetelleensa muiden reviirille. Salla–Kantalahti-rata on Paavon mukaan läheinen kysymys hänen toimenkuvalleen ulkomaankauppaministeriössä. Kollajan tekoallas taas liippaa maapallon ilmastomuutoksia ja kestävää kehitystä, jotka ovat kehitysministerin valvottavia asioita ja Paavo haluaisi rakentaa kyseisen altaan ihan vain maapallon ilmastonsuojelun nimissä ja maailman yhteisen hyvän vuoksi. Mikähän lie Paavon saanut heräämään ilmastonsuojeluun kun tammikuussa 2007 Väyrynen vielä hehkutti kasvihuoneilmiön pelkkiä hyviä puolia Ilkan kolumnissa tähän tyyliin: "Suomen tilanne on suhteellisen hyvä. Olemme syrjässä pahimmilta myrskyiltä ja sateilta. Sateiden lisääntyminen ei ole ongelma, jos ne pysyvät jossakin kohtuudessa. Kuivuuskaan ei pahemmin haittaisi, kun meillä riittää kasteluvettä. Ilmaston lämpeneminen pikemminkin parantaa kuin heikentää Suomen maatalouden kilpailukykyä." Väyrynen ehti taas viime kuussa tosin tuomita Kalevassa jo kaikki hänen vilpittömyyttään tekoallashankkeen suhteen arvostelleet city-vihreiksi ja rökitti samassa yhteydessä suurinta osaa suomalaisista oikein olan takaa. Väyrynen ehti kunnostautua ympäristöministerin ominaisuudessa myös 21. kesäkuuta Aamulehdessä kun hän esitti luonnonsuojelualueiden avaamisesta metsätaloudelle.

Mikä ihme mies on tämä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen joka puhuu ja kirjoittaa mitä milloinkin sattuu ja kääntää takkiaan alvariinsa? Luulisi, että miehellä olisi oikeitakin töitä ja voisi kuvitella, että tärkeämpää olisi neuvotella esimerkiksi Venäjän puutullit Suomen kannalta kestävälle tasolle kuin antaa sekavia ja pähkähulluja lausuntoja milloin mistäkin asiasta. Saa nähdä millainen meno sitten on Suomessa kun Paavo Väyrynen päättää ottaa asioihin kantaa ja astua muidenkin ministereiden toimenkuvaan kuuluvia asioita hämmentämään eikä tyydy vain omia ulkomaankauppaministerin tehtäviä hiljaa hoitamaan. Tämä aika on tulossa, sillä Väyrysen tämän päiväisen haastattelun mukaan hänestä on viisainta opetella kuuntelemaan ja vasta sitten ottaa kantaa.
5265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Asiat vain näin tulee etenemään, tahdomme tai emme.

mm. allas hankkeet tulee ilman muuta toteutumaan. Kun vain se oikea taho alkaa asiaa katsomaan oikeasti. Vasta ollut vihreätaso asiaa päättämässä.

Kuin vuotos asiakin, meni niinkuin meni, kun ilmeisimmin tuomarit, oli kuin liekassa. Kuitenkin kun Oikeuskansleri asiaa ajamassa. Ja kun maksoi vihreitä velkojaan, niin noinhan ei yllätys vaikka kävikin.

Mutta se lienee pitkässäjuoksussa vasta vihreä näkemys asiaan.

Kyllähän kaikki se tiedetään, että silloisen Ministeri Hassin veto oli vain poliittinen. Ja kannattikin kohdallaan, joka nyt varmaan painoi vaakakupissa eniten.

Nyt uudet ihmiset asioiden kimpussa, uusine kujeineen. Kuten Paavo toteaa. Eikä kannata toteamuksia ohittaa olankohautuksella. Ettei sitten olisi niin yllätys, kun altaitakin joudutaan tekemään, se aika tulee takuu varmasti.

Kun alueet tiedossa (Kollaja Ja Vuotos) ja pikkuisenkin tutkiskelua, muutakin kuin nyt ollutta vihreitten, niin saadaan ihan erikuva.

Voidaankin ihan hyvin sanoa, että 1-erä oli vihreitten, kutjussa Hassi, Nikula, ja tuomarit. Kolmas oli ihan luonnollinen jatke silloin.

Äänestä
  • enää mitään kolmatta erää kun peli on jo päättynyt ja älyttömille allashankkeille on pantu PISTE.

    Mutta tätähän eivät kaikki vasemman jalan saappaat älyä, haikailevat Kekkosen aikoja ja höpöttelevät peräkammarissaan sekavia. Mutta sehän on vain hupia...

    Äänestä

  • *.**.* kirjoitti:

    enää mitään kolmatta erää kun peli on jo päättynyt ja älyttömille allashankkeille on pantu PISTE.

    Mutta tätähän eivät kaikki vasemman jalan saappaat älyä, haikailevat Kekkosen aikoja ja höpöttelevät peräkammarissaan sekavia. Mutta sehän on vain hupia...

    mistä voit olla niin varma ettei kolmatta erää tule, älä vain sano että vihreät estävät sillä sille nauravat jo sipoon lehmätkin.

    Oikeuden päätökset eivät myöskään ole iankaikkisia, ei olisi ensimmäinen kerta kun päätöksiä kumotaan ja lakia muutetaan eikä myöskään viimeinen.

    Se on vaan teille piiperöille kova pala kun allashanke käynnistyy, vähän rinnastettavissa drmarien syöksykierteeseen.

    No tappionne olette ansainneet joten nielkää kalkkinne ja toivottavasti se on todella kitkerää.

    Äänestä

  • peräkamarinpojillekkin kirjoitti:

    kannattaa selittää, ei mene kuitenkaan selvät faktat kovaan kalloon. Hullujen ja usklovaisten kanssa ei kannata tingata, sen opetti jo aikoja edesmennyt äitimuori.

    Jatkahan vuotosjorinaa, niitä on aina mukava lukea ja näyttää muillekin, ei moni edes usko että jossain joku oikeasti haikailee 50-luvun hienhajuisia lapiotyömaita ja vieläpä vonkuu tuhanteen kertaan alasammuttujen liejurapakoiden perään.

    Meitä on moneksi ja mikäpä siinä - maailmassa pitää olla pellehermannejakin.

    Äänestä

  • *.*.** kirjoitti:

    Meillä tunnetaan paljon vanhempia direktiivejä kuin Vuotos joita on kumottu! Esim noin 2000 vuotta sitten Paavali direkteerasi että "Nainen vaijetkoon seurakunnassa" Sekin direktiivi on kumottu jo ajat sitenb, samoin käy Vuotoksen uskovaisille että kumous kohtaa heidänkin uskonsa !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vuotosIintu kirjoitti:

Tämän päiväisessä Taloussanomissa oli juttu ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysestä raflaavalla otsikolla "Väyrynen opettelee olemaan hiljaa". Juttu on luettavisssa tuolta:

http://tinyurl.com/2o3pt7

Juttu oli niin paksua tuubaa jopa Paten sekaviksi höpinöiksi, joten siteeraan juttua vähän. Artikkelin mukaan Paavo pitää tarkoituksella hiljaisen miehen profiilia yllä maan hallituksessa. Jutun mukaan Väyrynen on ottanut sellaisen käytännön esiintymisiinsä, että hän aio hevin ottaa kantaa muiden ministereiden toimialaan kuuluviin asioihin.

Paavo Väyrynen on tosin ehtinyt kunnostautua jo tässä asiassa ja hän on ehtinyt jo tukenut Salla–Kantalahti-radan avaamista ja tekoaltaan rakentamista Kollajalle. Tohtori Väyrynen ei katso artikkelissa tungetelleensa muiden reviirille. Salla–Kantalahti-rata on Paavon mukaan läheinen kysymys hänen toimenkuvalleen ulkomaankauppaministeriössä. Kollajan tekoallas taas liippaa maapallon ilmastomuutoksia ja kestävää kehitystä, jotka ovat kehitysministerin valvottavia asioita ja Paavo haluaisi rakentaa kyseisen altaan ihan vain maapallon ilmastonsuojelun nimissä ja maailman yhteisen hyvän vuoksi. Mikähän lie Paavon saanut heräämään ilmastonsuojeluun kun tammikuussa 2007 Väyrynen vielä hehkutti kasvihuoneilmiön pelkkiä hyviä puolia Ilkan kolumnissa tähän tyyliin: "Suomen tilanne on suhteellisen hyvä. Olemme syrjässä pahimmilta myrskyiltä ja sateilta. Sateiden lisääntyminen ei ole ongelma, jos ne pysyvät jossakin kohtuudessa. Kuivuuskaan ei pahemmin haittaisi, kun meillä riittää kasteluvettä. Ilmaston lämpeneminen pikemminkin parantaa kuin heikentää Suomen maatalouden kilpailukykyä." Väyrynen ehti taas viime kuussa tosin tuomita Kalevassa jo kaikki hänen vilpittömyyttään tekoallashankkeen suhteen arvostelleet city-vihreiksi ja rökitti samassa yhteydessä suurinta osaa suomalaisista oikein olan takaa. Väyrynen ehti kunnostautua ympäristöministerin ominaisuudessa myös 21. kesäkuuta Aamulehdessä kun hän esitti luonnonsuojelualueiden avaamisesta metsätaloudelle.

Mikä ihme mies on tämä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen joka puhuu ja kirjoittaa mitä milloinkin sattuu ja kääntää takkiaan alvariinsa? Luulisi, että miehellä olisi oikeitakin töitä ja voisi kuvitella, että tärkeämpää olisi neuvotella esimerkiksi Venäjän puutullit Suomen kannalta kestävälle tasolle kuin antaa sekavia ja pähkähulluja lausuntoja milloin mistäkin asiasta. Saa nähdä millainen meno sitten on Suomessa kun Paavo Väyrynen päättää ottaa asioihin kantaa ja astua muidenkin ministereiden toimenkuvaan kuuluvia asioita hämmentämään eikä tyydy vain omia ulkomaankauppaministerin tehtäviä hiljaa hoitamaan. Tämä aika on tulossa, sillä Väyrysen tämän päiväisen haastattelun mukaan hänestä on viisainta opetella kuuntelemaan ja vasta sitten ottaa kantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu