yö unet meni...!
isäni oli sydän ohitus leikkauksessa noin viikko sitten ja meinasi kuolla leikkaus pöydälle...nyt viime yönä sairaalasta soitettiin ja sanottiin että sydän oli pysähtynyt mutta elvytys onnistui!!!!
nyt on pelko koko ajan kun puhelin soi..entä jos nyt ei ole onnistuttu...!!
kuoleman pelko oli aikaisemmin kaukainen asia..nyt se on mielessä koko ajan!!!
miten voisi suhtautua oikein asiaan joka käy kaksi kertaa viikon sisällä???
ajatukset ovat koko ajan siinä että mitä jos käy se kaikkenin pahin...ja kaiken kun piti olla jo kunnossa!!!
toivon vain että kaikki menee hyvin...pelon seassa on viellä heikko toivon kipinä!!!!!!!!
isäni oli sydän ohitus leikkauksessa noin viikko sitten ja meinasi kuolla leikkaus pöydälle...nyt viime yönä sairaalasta soitettiin ja sanottiin että sydän oli pysähtynyt mutta elvytys onnistui!!!!
nyt on pelko koko ajan kun puhelin soi..entä jos nyt ei ole onnistuttu...!!
kuoleman pelko oli aikaisemmin kaukainen asia..nyt se on mielessä koko ajan!!!
miten voisi suhtautua oikein asiaan joka käy kaksi kertaa viikon sisällä???
ajatukset ovat koko ajan siinä että mitä jos käy se kaikkenin pahin...ja kaiken kun piti olla jo kunnossa!!!
toivon vain että kaikki menee hyvin...pelon seassa on viellä heikko toivon kipinä!!!!!!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
suhtautumista asiaan.pelko kuuluu elämään.se kertoo että välität isästäsi etkä halua menettää häntä.toivon todella jaksamista sinulle,ja toivon että isäsi olisi vahva ja taistelisi elämästä.itse menetin rakkaan jokin aika sitten ja todella yllättäin.hän taisteli hengestään toden teolla mutta sisäiset vauriot olivat liian suuret ja hän ei enään jaksanut..mene katsomaan isääsi.puhu hänelle että et haluaisi hänen vielä lähtevän.ota häntä kädestä ja kerro kuinka paljon hänestä välität.
Vuosi sitten juhannusaattona äitini joutui yhtäkkiä ohitusleikkaukseen;aikasemmin ei ollut sydänvaivoja.
Leikkaus onnistui, mutta äitini kuoli 2vkon päästä leikkauksen jälkijuttuihin.
Tämän jälkeen kuulin, että 15% ohitusleikkauksista jää "pöydälle".
Äitini leikatiin Taysissa ja kävin katsomassa häntä joka toinen päivä, matkaa minulla oli 250km, yks suunta.
En halua pelotella, mutta ikinä ei tiedä miten käy, joten käy katsomassa isääsi aina kun on mahdollista.
Tiedän tunteen, kun puhelin soi, sitä pelästyy joka kerta ja joskus tekisi mieli olla vastaamatta.
Kun isäsi selviää tosta isosta operaatiosta, niin muistakaa kannustaa ja olla tukena. Tsemppiä sinulle ja toivottavasti kaikki sujuu hyvemmin kuin meillä.
rakkaalleni kävi noin seitsemän vuotta sitten, hän oli silloin alle 50v. Ohitusleikkaus oli rankka, kuume nousi ja vettä keuhkoihin. Elin suunnattomassa pelossa ensimmäiset kaksi vuotta, jokainen pienikin flunssa tai mikä vain sai tärisemään. Mutta nyt ei enää. Vuositarkastukset ovat jo rutiinia ja elämä jatkuu entistä parempana. Ei ole hänen vuoronsa vielä. Mutta siskoni vuoro oli viime maanantaina, hän meni yllättäen 64 vuotiaana, enkä vielä jaksa enkä halua uskoa sitä todeksi. Nukun pätkiä siksi, että herätessäni huomaisen kaiken olleen unta ja hän olisi taas lähelläni. Kuolema vaanii koko ajan olkapäämme takana, sen kanssa on tultava toimeen. Ketään emme saa omistaa, emme omaa elämäämmekään. Päätin valmistautua itsekin kuolmaan elämällä tämän läsnä olevan hetken niin hyvin kuin sen voin, ilman pelkoa.
oppii elämään.ja sitten kun tilanne vähänkin normalisoituu, elämä näyttää hyvin paljon valoisammalta.yritä iloita muista pienistäkin asioista ympärilläsi, niin saat voimaa!