Arvasin jo etukäteen, miten kävisi. Asun kaukana, enkä voinut olla isän luona hänen sairastaessaan. En juuri kuullut hänestä mitään, perhe ei viitsinyt ottaa yhteyttä (on niin kallistakin!). Nyt, kun hän kuoli, on kyllä rahaa soitella ja aikaa kirjoitella. Mitä väliä sillä minulle on, minkäväriset kupin hautajaisvieraille tarjotaan? Hautajaiset järjestetään yhteisön takia. Rakas isä on minulle yhä elossa, ja yhä tärkeämpi kuin arkun malli, jossa hänen entinen ruumiinsa haudataan. Eikö ihmisillä ole ollenkaan henkisyyttä? Miksi kuoleman lähestyminen on niin mahdoton pala, mutta hautajaiset ovat ihan ok juttu, ja hyvä jutunaihe sukulaisille kirjoittelemiseen?
Kuolema vasta aukaisee
kielenkannat
4787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
puolestasi-kirjoittelithan tänne jo aiemmin.Aistin lukiessani rakkautesi isääsi kohtaan-muista aina se!Se,mitä sukulaisesi nyt touhuavat-jätä kaikki omaan arvoonsa-ajattele vain isääsi ja teidän välistä sidettänne-kaikki muu on niin toisarvoista!Rukoilen sinulle voimia sureusi keskellä!!!
ja haluan sanoa osanottoni. Kukin suhtautuu kuolemaan omalla tavallaan. Se joka kirjoittaa hautajaisista ja myös sinä kun et halua hautajaisista puhua ja pidät niitä turhina. Kaikkien tapaa pitäisi kunnioittaa.
Jos kirjoittaa hautajaisista niin pidän sitä myös henkisyytenä. Sukulaiset ehkä haluavat varmistaa, että sinulle sopii heidän suunnittelemansa järjestelyt. Varmistavat etteivät loukkaa.
Itse hain isän kuoltua jopa lohtua siitä, että hautajaiset piti järjestää...minulla oli valtava tarve puhua koko ajan isään liittyvistä asioista ja isän muistelu teki kipeää niin hautajaiset oli hyvä korvike puheenaiheeksi. Se kun liittyi isään, mutta ei sitten kuitenkaan liittynyt isään, koska hänhän on sydämissämme eikä suinkaan hautaan menossa. En koe, että minulla olisi ollut henkisyyden puutetta. Sitä tuntui ja tuntuu olevan vieläkin liikaa. Mitä antaisin jos saisin päivän "vapaata"? Voinkohan koskaan enää olla 100 % onnellinen?
tuomitseva toisia kohtaan, oman surun sokaisema. Ei olisi pitänyt kirjoittaa. Olette oikeassa, kyllä surra voi monella tavalla. En ole vielä oikein osannut sopeutua tähän isättömyyteen. Kyllä me kaikki häntä rakastamme, omalla tavallamme.
Ihanaa, että maailmassa on ihmisiä, jotka jaksavat sanoa kannustavasti toiselle, jopa ihan vieraalle ihmiselle. Olette kallisarvoisia.
kirjoittaa. On hyvä, että "sanoo ääneen" omat ajatuksensa. Niin kuin tuossa aiemmin totesin niin on monta tapaa surra. Älä itseäsikään lähde tuomitsemaan.
Tunnistan itseni kirjoituksestasi "taidan olla tuomitseva toisia kohtaan, oman surun sokaisema". Tuomitsin kaikki jotka eivät surreet isääni. Yhteen kaveriini olen edelleen loukkaantunut, vaikka hän ei vain osannut suhtautua isäni poismenoon joten hän ei puhunut asiasta.
Pitkä tie edessäsi, mutta koita jaksaa ja puhua ja kirjoitella tänne.