Vihreän liiton varapuheenjohtaja Ulla Anttila suositteli Suomelle menemistä mukaan EU:n yhteiseen puolustukseen JA Natoon. Anttila sanoo mm. seuraavaa:
"Anttila muistutti, että Suomen puolueettomuushistoria kylmän sodan aikana kytkeytyi suomettumiseen. Hänen mielestään suomettumisperinne jatkuu Suomen nykyisessä ulkopolitiikassa. Anttila arvioi, että liittoutumattomuuden merkitys kansainvälisessä politiikassa on vähentynyt kylmän sodan jälkeen."
Milloinkohan järki tulee sellaisten poliitikkojen kuin Jäätteenmäen ja Tuomiojan päähän? Vihreät näyttävät jo tietävän tuulen suunnan.
"Anttila muistutti, että Suomen puolueettomuushistoria kylmän sodan aikana kytkeytyi suomettumiseen. Hänen mielestään suomettumisperinne jatkuu Suomen nykyisessä ulkopolitiikassa. Anttila arvioi, että liittoutumattomuuden merkitys kansainvälisessä politiikassa on vähentynyt kylmän sodan jälkeen."
Milloinkohan järki tulee sellaisten poliitikkojen kuin Jäätteenmäen ja Tuomiojan päähän? Vihreät näyttävät jo tietävän tuulen suunnan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
tuulten mukaanko historiassa on kuljettava
ennen viime sotia mentiin kuulema ajopuuna
kerro mikä on se uhka , jota vastaan suomen on seuraavan 10 vuoden sisällä erityisesti varauduttava
kerro miten uskot naton siinä erityisesti auttavan
kerro mitä uhkakuvia näet natoon kytkeytymisen tuovan mukanaan.
kerro miksi sveitsi on oleellisesti eri tilanteessa kuin suomi
Ei historiassa tuulten mukaan mennä. Suomen poliitinen johto on itsenäisyyden aikana tehnyt tukun kiperiä päätöksiä ja onpa meillä ollut mukana aimo annos tuuriakin unohtamatta veteraanien panosta mutta tuskin kertaakaan ollaan ajopuuna ajelehdittu vaikka niin sanotaankin.
Jos puhutaan uhkista niin historia kertoo että Suomen poliittinen johto ei uskonut sotaan edes Neuvostoliiton uhkavaatimusten edessä v.1939, olihan CCCP koko olemassaolonsa ajan julistanut rauhantahtoaan. Samoin 1938 Englannin silloinen pääministeri Neville Chamberlain julisti Münchenistä palattuaan "Rauha meidän aikanamme!"
Ihmiskunnan historian verisimmän sodan alkuun oli aikaa alle vuosi... Münchenissähän annettiin Hitlerille vapaat kädet Tsekkoslovakian suhteen.
En ole uhkakuvaspesialisti enkä todellakaan usko Venäjän hyökkäyksees.
Mutta on vain yksinkertaisesti tyhmää olla yksin, varsinkin jos on tälläinen pikkuvaltio kuin Suomi uinuvan karhun vieressä. Ainoa hypervalta USAkin tarvitsee liittolaisia.
Ja mikä olisi sen parempaa kuin liittoutua omasta tahdosta samaan kulttuuriin kuuluvien ja samat arvot omaavien kansojen kanssa?
Sveitsillä on geopoliittisesti olennaisesti parempi asema. Se on todella helppo puolustaa, ja vielä helpompi kiertää.
Meitä suomalaisia ja suomea uhkaa ainoastaan
yksi valtio, mikä sen nimi nyt milloinkin on.
Nykyään sen nimi on venäjä.
Mitkään sopimukset sen kanssa ei päde ja kaikissa
asioissa sieltä päin on vain kiusanteko ja
vittuilu ,joka toimii.
Näin on aina ollut ja ikävä kyllä näin näyttää
jatkuvan. On lapsellista uskoa että porukka
siellä olisi jotenkin muuttunut nimimuutoksen
mukana. Eikun natoon ja äkkiä sittenkin.
Vihreisiin sitä väkeä mahtuu. Ei liene sellaista ismiä jonka kannattajaa vihreissä ei löytyisi. Nykyinen puheenjohtaja on nykyisinkin liberaali, entinen puheenjohtaja entinen tulipalokommunisti. Falskia propagandaa tuo on sinultakin ihmelammas, rääpiä jostain "vihreistä". Tiedät yhtä hyvin kuin kaikki muutkin ettei vihreitä määrittele mikään.
Saisit skarpata tuossa omassa antikommunistisessa myrkynkylvämisessäsi. Kaipaisimme älykästä oikeistolaista kriitikkoa. Juttusi ovat viime aikoina pudonneet tuollaiselle pöpelikkölinjalle, jossa kunhan vain huitelet älyttömyyksiä ja yleistyksiä. Ryhtiä, hyvä herra.
Mielestäni varapuheenjohtaja Ulla Anttilan lausunto on loogisesti kestämätön. Toisaalta hän on ehdottamassa Suomen liittymistä USA-vetoiseen sotilasliitto NATO:on. Toisaalta samassa lausunnossa hän arvostelee Suomen ulkopoliittista johtoa suomettumisesta, koska Suomi "ei halunnut ennakkoon ottaa voimakasta kantaa sotaan Irakia vastaan". Varapuheenjohtaja Anttilalta näyttää unohtuneen se, että tuota Irakin sotaretkeä johti nimenomaan se sama USA, joka myös johtaa sotilasliitto NATO:a. Ei ole uskottavaa puoltaa jäsenyyttä USA:n johtamassa sotilasliitossa samalla kun vastustaa USA:n johtamaa sotaretkeä, johon myös osallistui NATO - maita (Iso-Britannia). Tätä kantaa ei muuta se, että sotaretkeä ei käyty varsinaisesti NATO:n lipun alaisena, olennaista on se, että liittouma oli NATO-maiden johtama.
nukkuu välillä. Herättyäsi voisit lukea Anttilan lausunnon uudestaan.
Ilmeisesti Jerry Falwell ei valveilla olemisestaan huolimatta kykene löytämään ristiriitaa Anttilan lausunnosta. Tämän päivän HS:n (sivu A7) jutussa Anttila nimenomaan kehottaa Suomea harkitsemaan NATO - jäsenyyttä ja toisaalla samassa jutussa hän kritisoi Suomen ulkopoliittista johtoa siitä, että "Suomi ei halunnut ennakkoon ottaa voimakasta kantaa sotaan Irakia vastaan, vaikka EU-maista Ranska, Saksa ja Belgia näin tekivät".
Ilmeisestikin Anttila tarkoittaa, että Suomen olisi pitänyt vastustaa mm. Saksan ja Ranskan tavoin Irakin sotaa silloin kuin nuo maat toivat näkemyksensä julkisuuteen. Anttila vastustaa siis USA:n sotaretkeä Irakiin. On kuitenkin ristiriitaista samalla esittää sitä, että Suomen (jonka siis kuuluisi vastustaa USA:n johtamaa sotaretkeä Irakiin) tulisi liittyä saman USA:n johtamaan sotilasliitto NATO:on.
Nimenomaan niinhän se täytyy tehdäkkin! Mitkä maat aiheuttivat suurimman älämölön täällä Eurooppassa Irakin sodasta? Olisiko olleet NATO-maat Belgia, Ranska ja Saksa?
Kyllä asioista saa olla eri mieltä puolustusliiton sisälläkin! Paitsi jos se on Varsovan liitto; )
Ja mitä tulee NATOn ja USAn suhteisiin niin Eurooppa tarvitsee enemmän USAta kuin USA Eurooppaa. Kyllähän meillä pitää olla palokunta joka soittaa paikalle kun syttyy tulipalo.
WWI, WWII, kylmä sota, bosnia...
Amerikka kantanut aika suuren taakan Euroopan puolesta tällä vuosisadalla.
Kirjoitat, että Amerikka on kantanut suuren taakan Euroopan puolesta. Asiaa voidaan kuitenkin arvioida myös siltä kannalta, että Amerikka toisen maailmansodan aikana itse asiassa puolusti omia etujaan Euroopassa. Amerikkalaiset pääomapiirit tukivat aikanaan voimakkaasti Adolf Hitlerin hallintoa ja saksalaisia pääomapiirejä. Mm. USA:n nykyisen presidentin isoisä tuki vahvasti Adolf Hitleriä lähellä olevia piirejä. Natsi-Saksa liittoutui sittemmin Japanin kanssa ja Japani hyökkäsi sittemmin Yhdysvaltoihin (Pearl Harbour). Yhdysvallat julisti Pearl Harbourin hyökkäyksen jälkeen sodan akselivaltioita (Saksa-Italia-Japani) vastaan. Mielenkiintoista olisi tietää, olisiko Yhdysvallat suorittanut Normandian maihinnousua, mikäli Japani ei olisi ensin hyökännyt Yhdysvaltoihin. Lähinnä vaikuttaa siltä, että Saksan ja Yhdysvaltojen hyvin alkanut suhde sittemmin muodostui ongelmalliseksi Saksan liittouduttua myöhemmin Yhdysvaltojen viholliseksi osoittautuneen Japanin kanssa. Huomaa, että tämä sama "omat koirat puree" - kuvio on sittemmin toistunut Yhdysvaltojen ja Irakin välillä (USA ja Irak alunperin yhdessä Irania vastaan)ja myös myös Yhdysvaltojen ja bin Ladenin välillä (USA ja bin Ladenin edustamat mujahediinit yhdessä Neuvostoliittoa vastaan). Huomattakoon vielä, että Euroopassa tapahtunut kansanmurha ja sen laajuus alkoi valjeta Yhdysvalloille vasta toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Tätä näkemystä vasten ei voida perustella näkemystä, että USA oli "vapauttamassa" Eurooppaa, vaan lähinnä puolustamassa omaa etuaan. Kiistämättä Eurooppa kuitenkin hyötyi siitä, että natsi-Saksa kukistui siinä samalla. Olennainen on kuitenkin kysymys, olisiko USA ollut "vapauttamassa" Eurooppaa natsi-Saksan kourasta, ellei Saksa olisi liittoutunut Japanin kanssa.
Mitä tulee siihen, että Eurooppa tarvitsisi Yhdysvaltoja, totean, että ei tarvitse. Eurooppaan ei EU:n aikakaudella ole syntymässä sellaista valtajännitettä kuin ennen toista maailmansotaa(malli: kahden eurooppalaisen suurvallan sota). Euroopan turvallisuusuhat eivät ole sen laatuisia, että niiden toteuduttua tarvitsisimme amerikkalaista "palokuntaa" niitä torjumaan. Niiden torjumiseksi riittää nykyiset puolustusjärjestelmät.
vaivautuisit lukemaan sen referaatin, niin saattaisit ehkä huomata Anttilan
puhuneen NATOsta EU:n puolustusjärjestelyjen osana, ei toisinpäin.
No, ehkäpä HS:n jutusta on rivien välistä luettavissa jotakin tällaista. Mutta, vaikka NATO olisi "EU:n puolustusjärjestelmän osana", on Yhdysvalloilla etenkin vahva rooli tuossa puolustusjärjestelmässä NATO:n kautta. Joten, pyytäisin, että toisit vihdoinkin joitakin varsinaisia vastaväitteitä perusteluineen omaan väitteeseeni . Eli, vielä kerran, miten voi samalla puolustaa Suomen NATO - jäsenyyttä ja sitten samalla vastustaa tuon sotilasliiton pääosakkaiden johtamaa sotaretkeä Lähi-idässä ?
Tottakai Amerikka oli Euroopassa puolustamassa omia etujaan, ei mikään älykäs valta lähde huvin vuoksi tai "oikean asian puolesta" suursotaan. Hauskaa tässä on se että USAn ja EUn edut ovat vieläkin hyvin pitkälle samat, jollei taloudellista kilpailua lasketa mukaan.
USAn tuki Natseille on tuttujuttu, eikä siinnä mitään ihmeellistä, Aatu osasi miellyttää suurpääomaa ja massoja samaan aikaan.
Yhdysvallat ei julistanut sotaa Saksalle tai Italialle Pearl Harbourin jälkeen koska liitto ei ollut vielä aktiivinen. Saksa toivoi Japanin aktiivista osallistumista sotaan NL vastaan ja julisti sodan USAlle. Faktat suoriksi!
"Mielenkiintoista olisi tietää, olisiko Yhdysvallat suorittanut Normandian maihinnousua, mikäli Japani ei olisi ensin hyökännyt Yhdysvaltoihin."
Mikäli Japani ei olisi hyökännyt ensin USAhan niin USAlla ei olisi ollutkaan mitään etuja Euroopassa puolustettavana? Logiikkasi mättää.
Oman historian tuntemukseni mukaan USA ajoi Japanin sotaan julistamalla sille kestämättömiä talouspakotteita(öljy) muka hillitäkseen nousevan auringon imperiumin kasvua.
Pearl Harbourin tienoilla Japanilla oli öljyä noin 12kk sotaa varten. Siksi välittömästi tämän jälkeen alkoi rynnistys kohti Indonesian ja Indo-kiinan öljyalueita.
F. D. Roosevelt myi Englannille sotatarvikkeita niin paljon että jo pelkästään sen olisi voinut tulkita sodanjulistukseksi Saksan taholta. Roosevelt tarmokkaasti ohjasi maansa myös Saksan vastaiselle rintamalle.
Japani ei osoittaunut USAn viholliseksi, kuten sanoin Japani ajettiin nurkkaan jotta saataisiin sota. USAssa yleinen mielipide ennen Pearl Harbouria oli jyrkästi sotaa vastaa.
"Huomaa, että tämä sama "omat koirat puree" - kuvio on sittemmin toistunut Yhdysvaltojen ja Irakin välillä ja myös myös Yhdysvaltojen ja bin Ladenin välillä."
Kumpikohan puri ja ketä Irakin kriisissä?? Ei se ainakaan Irak ollut...
Väittäsin että Bin Laden pelaa edelleenkin USAn pussiin. Kuten aiemmin jo kirjoitin toiseen ketjuun täällä niin WTC iskut antoivat USAlle tekosyyn rettelöidä missä vain on "epäilyttävää" ainesta. Afganistan ei ollut sattuma, eikä ollut sattumaa että myös edesmennyt NL sekä Britti imperimi olivat erittäin kiinnostuneita alueesta. Brittien motiiveista en tiedä mutta Jenkit ovat jo vetämässä öljyputkea Afganistanin läpi... enempää ei tarvinne sanoa.
Kansanmurha ei liity näihin asioihin.
"Tätä näkemystä vasten ei voida perustella näkemystä, että USA oli "vapauttamassa" Eurooppaa, vaan lähinnä puolustamassa omaa etuaan." En väittäny USAn vapauttaneen Eurooppaa vaikka esim Ranskassa miehityksen ajan eläneet voisivat olla toista mieltä. Kuitenkin ilman USAta olisimme jomman kumman totalitaristisen systeemin alla, sitä et voi kiistää.
Minä ainakin henkilökohtaisesti pidän huomattavasti enemmän USAn etujen mukaisesta Euroopasta kuin esim Stalinistisesta.
USA olisi sekaantunut Eurooppaan ennemmin tai myöhemmin.
Totta, eiköhän WEU pystyisi puna-armeijan pysäyttämään mutta minkälainen ihminen hylkää ystävän kun ei enään tarvitse tätä?
pikku virhe sinulle nyt sattui (lue mitä kopioit, niin ei toistu), että se oli
Japani, Saksa ja Italia jotka julistivat sodan USA:lle.
ei ollut Nato-operaatio. Tällä hetkellä Suomi ei kuulu, eikä myöskään ole
liittymässä sellaiseen järjestöön jossa ei saisi olla eri mieltä yhden tai
useamman muun jäsenvaltion kanssa. Koeta nyt hyvä ihminen ymmärtää,
ettei ole Suomen Nato-ratkaisua ilman EU:ta.
Tässä on taas jonkun yliopisto "tutkijaneron" aikaansaannos, montakohan vuotta meni tämankin tutkimuksen "tekemiseen"?????
Ja yhteiskunnan VERORAHOJA?
"Eli, vielä kerran, miten voi samalla puolustaa Suomen NATO - jäsenyyttä ja sitten samalla vastustaa tuon sotilasliiton pääosakkaiden johtamaa sotaretkeä Lähi-idässä?"
Miksi sen pitää edelleenkin olla ristiriitaista? NATO ei ole Varsovanliitto!!
NATO on länsi-Euroopan maiden yhteistyö ja etujärjestö, ei USAn käsikassara millä kurittaa banaanivaltioita. USA on NATOn atlantintakainen tukijalka ja viimekädessä se force majeur-uhka joka pitää hunnit volgan takana. On aivan Suomen etujen mukaista olla NATOn sateenvarjon alla. NATOn jäsenten ei ole pakko osallistua muiden jäsenmaiden sotaseikkailuihin. Ja mikäli NATOn jäsenyys alkaa vituttaa siihen voi tehdä pesäeron, tyyliin Ranska joka kylläkin on sittemin lämmitellyt suhteitaan NATOon vielä ilman mitään selvää turvallisuuspoliittista uhkaa, ja vaikka Ranskalaisia USAn johtoasema tunnetusti ketuttaakin.
Jos Eurooppa kerran on niin turvallinen niin mihin tarvitsevat vahvan armeijan tai ydinaseen omaavat Saksa ja Englanti NATOa?
Tai geopoliittisesti herran kukkarossa olevat benelux-maat, Espanja ja Portugali?
Ei ole mitään järkeä olla yksin. Yhteistyö on voimaa ja mitä voimakkaammat kaverit sen parempi!
Ei Suomea uhkaa Attila tahi Zirinovski, meitä uhkaa oma jääräpäisyytemmä jäädä makaamaan kylmänsodan aikaisiin taisteluhautoihin!
Haluat siis päästä kypärä päässä johonkin Timbuktuun tai hatuavatisaarille puolustamaan amerikkalaisten rahallisia etuja oman perseesi kustannuksella?
Tämän kaltaisija satuja kerrotaan muutamissa kommari lehdykkeissä esim. Tiedonantajassa????? näihin satuihin uskoo nämä kommarilusmut!!!!!