Kuka tai mikä on kristitty?
Roomalaiskatolisen kirkon johtaja Joseph Ratzinger väitti, että vain Rooman kirkkoon kuuluva henkilö on kristitty. Venäjässä nimellä "kristitty" ei tarkoiteta Rooman kirkon jäsentä, vaan ortodoksiseen eli kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä, jolloin ortodokseiksi eli ortodokseiksi katsotaan kreikkalaiskatoliseen kirkkokunnan tytärkirkkoihin, kuten Venäjän "pravoslaavisen" kirkon kannattajia. Kun tässä odottelen Venäjän kirkon patriarkan Aleksei II:n vastausta roomalaisen kilpailijansa huutoon, on meillä hyvää aikaa katsoa mistä tässä on kyse. Mutta yhdessä asiassa Ratzinger on jo saavuttanut huomattavan etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden ja se asia on itse kysymyksen valinta, sillä termi "kristitty" on vihollisen valitsema, eikä sille löydy Raamatusta selvää määritelmää.
Ei-kristityt alkoivat käyttää Jeesuksen seuraajista ensiksi Syyrian Antiokiassa, josta nimitys levisi koko kreikankieliseen maailmaan. Juutalaiset nimittivät Jeesuksen seuraajia Nasarealaisen lahkoksi, ja siitä syntyi sana "nusrani", jota etenkin idässä ja etelässä vieläkin käytetään Jeesuksen seuraajien, mutta myös nikolaiittain nimenä. Mutta nimet kristitty tai nusrani tai vastaavat eivät selvennä itse asiaa. On tiedettävä, miten Jumala lapsensa tuntee, tai millä nimillä hän omiansa kutsuu. Jumala tunnustaa lapsensa siitä hengestä joka heissä on ja siitä mekin tunnemme veljemme:
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. (1.Joh 4:2-3)
Uskoa vastaavat teot ovat tunnustuksen mukaiset:
Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt. (1.Joh 5:1).
Historiallisista syistä kristikunta on kuitenkin jakaantunut kolmeen suureen ryhmään, joita nykyisin kutsutaan kirkollisiin, protestanteiksi ja baptisteiksi. Tämä jako paljastui 1500-luvulla, kun kirkon uudistajat erosivat Roomalaiskatolisesta kirkosta, ja perustivat uusia reformoituja eli muodoltaan uudistettuja kirkkoja, haluamatta kuitenkaan liittyä kolmanteen ryhmään, jota siihen aikaan sanottiin anabaptisteiksi ja joita kirkko ja protestanttiset kirkot siihen aikaan verisesti vainosivat. Nyt tämän kolmannen ryhmän suurimmat edustajat tunnetaan helluntailaisten ja kotiseurakuntien, varsinkin kiinalaisten sellaisten nimellä.
Brysselissä käydessään mordvalainen Viktor Jurtaikin halusi käydä tutustumassa katoliseen jumalanpalvelukseen, ja mitä hän näkikään? Kahdeksan mummoa. Tilastoissa Roomalais-katolinen kirkko on kuitenkin maailman suurin uskontokunta, mikäli muslimiin sovelletaan samaa lajitteluperiaatetta, kuin kirkkokunnista puhuttaessa. Esimerkiksi tästä käy hyvin eteläamerikkalainen Peru. Asukkaita on 27 miljoonaa, jotka kaikki luokitellaan katoliseksi, vaikka useimmat heistä vähät välittävät uskonnosta tai ovat sosialisteja. Protestantteihin lukeutuvia "raamattukristittyjä" ja helluntailaisia maassa on noin 3 miljoonaa.
Kun toissapäivänä Kaasjärven leirillä oli saarnaaja Perun pääkaupungista Limasta, käytin tilaisuutta hyväkseni ja kyselin asiasta vähän tarkemmin. Saarnaaja kertoi, että 10-15 prosenttia väestöstä on evankelisia, mikä on yleinen tapa niputtaa protestantit ja helluntailaiset yhteen nippuun. Evankeliset ovat kuitenkin paljon aktiivisempia, kuin katolisten kuolleet sielut, ja maan parlamentissa keskustellaankin siitä, että valtion tulisi tunnustaa myös evankelisten oikeudet samanarvoisiksi katolisten kanssa.
Ratzingerin Etelä-Amerikan ristiretken tarkoituksena on mitä selvemmin estää evankelisten - helluntailaisten ja raamattukristittyjen oikeuksien tunnustaminen valtiollisella tasolla ja aktivoida katoliset toteuttamaan Vatikaanin II kirkolliskokouksen päätöksiä, eli palauttamaan kirkko 1500-luvulta tunnettuihin, silloin tavanomaisiin hommiin: valheelliseen hurskasteluun, ristiretkiin ja kerettiläisjahtiin.
Kun kirkkokuntia on niin monta, ei asialle vihkiytymättömälle helposti selviä, kuka on "kristitty". Meille se taas on helppoa. Me emme kysy, mikä on kristitty, vaan kuka on Jumalan lapsi. Sitten me menemme ihmisen luo, ja kysymme, onko Jeesus sinun Herrasi. On aika yllättävää nähdä, miten tämän kysymyksen edessä naamarit alkavat tipahdella. Paljastuu, että vaikka monet kuuluvat kirkkoon, ja jopa käyvätkin kirkossa silloin tällöin, he eivät pysty tunnustamaan Jeesusta Herrakseen. Lopultakin vain se, joka on suostunut kuolemaan maailmalle Kristuksen ristin kautta ja sen merkiksi ottanut kasteen elääkseen uskossa Kristukseen ja vastaanottanut Jumalan Hengen, on Jumalan lapsi. Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että joku Jumalan lapsi vielä olisi Baabelin vankeudessa eli kirkon tai jonkun reformoidun kirkkokunnan jäsen, lähteköön ulos. Paavin puheista päätellen nyt on jo kiire.
Sillä, sanovatko ne sinua "kristityksi" vai ei, ei ole mitään merkitystä. Ja jos ennen sellaiset nimet, kuin "baptisti" ja "helluntailainen" olivatkin vielä jonkinlaista arvostusta ansaitseva tavaramerkki, ei sekään enää ole saletti totuus. Maailman suurin elävä kristikunta löytyy tätä nykyä Kiinasta kotiseurakuntien nimellä ja Etelä-Amerikka tulee hyvänä kakkosena. Kirkot ja kirkkokunnat ovat paperitiikereitä elikkä paavin kieltä käyttääksemme "Kirkossa ei ole pelastusta".
Pelastus on Jeesuksessa. Prahan artikloissa vuodelta 1420 sanottiin: "Kielilläpuhumista ei saa estää". Valitettavasti Prahan artiklojen viisaita sanoja ei kuunneltu silloin, eikä maailma kuuntele niitä nytkään. Se, mitä Jeesusta odottava neitsytseurakunta voi tehdä lähestyvän pimeyden ja hirmumyrskyn edellä, on panna lamput kuntoon.
Täältä:
http://opsti.japo.fi/nuit.htm#Y%D6KIRJASSA
Roomalaiskatolisen kirkon johtaja Joseph Ratzinger väitti, että vain Rooman kirkkoon kuuluva henkilö on kristitty. Venäjässä nimellä "kristitty" ei tarkoiteta Rooman kirkon jäsentä, vaan ortodoksiseen eli kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä, jolloin ortodokseiksi eli ortodokseiksi katsotaan kreikkalaiskatoliseen kirkkokunnan tytärkirkkoihin, kuten Venäjän "pravoslaavisen" kirkon kannattajia. Kun tässä odottelen Venäjän kirkon patriarkan Aleksei II:n vastausta roomalaisen kilpailijansa huutoon, on meillä hyvää aikaa katsoa mistä tässä on kyse. Mutta yhdessä asiassa Ratzinger on jo saavuttanut huomattavan etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden ja se asia on itse kysymyksen valinta, sillä termi "kristitty" on vihollisen valitsema, eikä sille löydy Raamatusta selvää määritelmää.
Ei-kristityt alkoivat käyttää Jeesuksen seuraajista ensiksi Syyrian Antiokiassa, josta nimitys levisi koko kreikankieliseen maailmaan. Juutalaiset nimittivät Jeesuksen seuraajia Nasarealaisen lahkoksi, ja siitä syntyi sana "nusrani", jota etenkin idässä ja etelässä vieläkin käytetään Jeesuksen seuraajien, mutta myös nikolaiittain nimenä. Mutta nimet kristitty tai nusrani tai vastaavat eivät selvennä itse asiaa. On tiedettävä, miten Jumala lapsensa tuntee, tai millä nimillä hän omiansa kutsuu. Jumala tunnustaa lapsensa siitä hengestä joka heissä on ja siitä mekin tunnemme veljemme:
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. (1.Joh 4:2-3)
Uskoa vastaavat teot ovat tunnustuksen mukaiset:
Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt. (1.Joh 5:1).
Historiallisista syistä kristikunta on kuitenkin jakaantunut kolmeen suureen ryhmään, joita nykyisin kutsutaan kirkollisiin, protestanteiksi ja baptisteiksi. Tämä jako paljastui 1500-luvulla, kun kirkon uudistajat erosivat Roomalaiskatolisesta kirkosta, ja perustivat uusia reformoituja eli muodoltaan uudistettuja kirkkoja, haluamatta kuitenkaan liittyä kolmanteen ryhmään, jota siihen aikaan sanottiin anabaptisteiksi ja joita kirkko ja protestanttiset kirkot siihen aikaan verisesti vainosivat. Nyt tämän kolmannen ryhmän suurimmat edustajat tunnetaan helluntailaisten ja kotiseurakuntien, varsinkin kiinalaisten sellaisten nimellä.
Brysselissä käydessään mordvalainen Viktor Jurtaikin halusi käydä tutustumassa katoliseen jumalanpalvelukseen, ja mitä hän näkikään? Kahdeksan mummoa. Tilastoissa Roomalais-katolinen kirkko on kuitenkin maailman suurin uskontokunta, mikäli muslimiin sovelletaan samaa lajitteluperiaatetta, kuin kirkkokunnista puhuttaessa. Esimerkiksi tästä käy hyvin eteläamerikkalainen Peru. Asukkaita on 27 miljoonaa, jotka kaikki luokitellaan katoliseksi, vaikka useimmat heistä vähät välittävät uskonnosta tai ovat sosialisteja. Protestantteihin lukeutuvia "raamattukristittyjä" ja helluntailaisia maassa on noin 3 miljoonaa.
Kun toissapäivänä Kaasjärven leirillä oli saarnaaja Perun pääkaupungista Limasta, käytin tilaisuutta hyväkseni ja kyselin asiasta vähän tarkemmin. Saarnaaja kertoi, että 10-15 prosenttia väestöstä on evankelisia, mikä on yleinen tapa niputtaa protestantit ja helluntailaiset yhteen nippuun. Evankeliset ovat kuitenkin paljon aktiivisempia, kuin katolisten kuolleet sielut, ja maan parlamentissa keskustellaankin siitä, että valtion tulisi tunnustaa myös evankelisten oikeudet samanarvoisiksi katolisten kanssa.
Ratzingerin Etelä-Amerikan ristiretken tarkoituksena on mitä selvemmin estää evankelisten - helluntailaisten ja raamattukristittyjen oikeuksien tunnustaminen valtiollisella tasolla ja aktivoida katoliset toteuttamaan Vatikaanin II kirkolliskokouksen päätöksiä, eli palauttamaan kirkko 1500-luvulta tunnettuihin, silloin tavanomaisiin hommiin: valheelliseen hurskasteluun, ristiretkiin ja kerettiläisjahtiin.
Kun kirkkokuntia on niin monta, ei asialle vihkiytymättömälle helposti selviä, kuka on "kristitty". Meille se taas on helppoa. Me emme kysy, mikä on kristitty, vaan kuka on Jumalan lapsi. Sitten me menemme ihmisen luo, ja kysymme, onko Jeesus sinun Herrasi. On aika yllättävää nähdä, miten tämän kysymyksen edessä naamarit alkavat tipahdella. Paljastuu, että vaikka monet kuuluvat kirkkoon, ja jopa käyvätkin kirkossa silloin tällöin, he eivät pysty tunnustamaan Jeesusta Herrakseen. Lopultakin vain se, joka on suostunut kuolemaan maailmalle Kristuksen ristin kautta ja sen merkiksi ottanut kasteen elääkseen uskossa Kristukseen ja vastaanottanut Jumalan Hengen, on Jumalan lapsi. Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että joku Jumalan lapsi vielä olisi Baabelin vankeudessa eli kirkon tai jonkun reformoidun kirkkokunnan jäsen, lähteköön ulos. Paavin puheista päätellen nyt on jo kiire.
Sillä, sanovatko ne sinua "kristityksi" vai ei, ei ole mitään merkitystä. Ja jos ennen sellaiset nimet, kuin "baptisti" ja "helluntailainen" olivatkin vielä jonkinlaista arvostusta ansaitseva tavaramerkki, ei sekään enää ole saletti totuus. Maailman suurin elävä kristikunta löytyy tätä nykyä Kiinasta kotiseurakuntien nimellä ja Etelä-Amerikka tulee hyvänä kakkosena. Kirkot ja kirkkokunnat ovat paperitiikereitä elikkä paavin kieltä käyttääksemme "Kirkossa ei ole pelastusta".
Pelastus on Jeesuksessa. Prahan artikloissa vuodelta 1420 sanottiin: "Kielilläpuhumista ei saa estää". Valitettavasti Prahan artiklojen viisaita sanoja ei kuunneltu silloin, eikä maailma kuuntele niitä nytkään. Se, mitä Jeesusta odottava neitsytseurakunta voi tehdä lähestyvän pimeyden ja hirmumyrskyn edellä, on panna lamput kuntoon.
Täältä:
http://opsti.japo.fi/nuit.htm#Y%D6KIRJASSA
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos, Osmo kirjoituksestasi, se oli täyttä asiaa.
'Kristitty' -sana on kärsinyt pahan inflaation.
Puhutaan kristitystä maasta/kansasta (esim. Suomi), mutta missä se näkyy?
'Jeesuksen seuraaja' oli nimitys noille, jotka seurasivat Jeesusta 2000 vuotta sitten.
Ehkä on hyvä kutsua samalla nimellä myös tämän päivän uskovia - mainitaanhan Jeesus -nimi siten todistuksena maailmalle, joka häpeää tuota jaloa nimeä... uskonnollinen kirkko mukaanlukien!
Siunausta sinulle!