poikaystäväni jätti minut vähän aikaa sitten kolmen vuoden seurustelun jälkeen.nyt tuntuu että en jaksa jatkaa elämää ilman häntä ja kuolema tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta.olen niin surullinen...kunnon ystäviäkään ei ole.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä?en pysty jatkamaan elämääni yksin ja muita miehiä en voi edes ajatella...
pyydän,älkää vittuilko tms. vaan antakaa ohjeita miten selvitä tästä jos olette kokeneet saman.
kaiken lisäksi rakas kissani on kadonnut enkä ole nähnyt sitä viikkoon ja pelkään että sille on sattunut jotain...sekin surettaa. :(
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä?en pysty jatkamaan elämääni yksin ja muita miehiä en voi edes ajatella...
pyydän,älkää vittuilko tms. vaan antakaa ohjeita miten selvitä tästä jos olette kokeneet saman.
kaiken lisäksi rakas kissani on kadonnut enkä ole nähnyt sitä viikkoon ja pelkään että sille on sattunut jotain...sekin surettaa. :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Älä sure jättäjää, ei ollut määrässä teidän jatkaa yhdessä. Sinua varten on elämällä toisia suunnitelmia, enkä usko sen olevan kuoleman. Elä itsellesi ja katso mitä se tulevaisuus tuo tullessaan. Ei meiltä oteta pois ettei saada jotain tilalle.
Toivottavasti kissasi löytyy.
Parempi että ette yrittäneet väkisin pitää suhdettanne kasassa.Myöhemmin se olisi sattunut vielä enemmän.
Mitä noihin eläimiin tulee,oli minultakin koira hukassa 3 kuukautta ja olin varma etten sitä enää näe.Mutta tulipa itse kotiin ovelasti hymyillen eikä kertonut missä oli.
Sure oma surusi rauhassa, anna sille aikaa.Nyt tunnet itsesi varmasti hylätyksi mutta lopulta aika parantaa haavat, anna ajan kulua äläkä ryntää uuteen suhteeseen, ennenkuin olet selvinnyt.Jos iässäsi on kolme vuotta saman kanssa ja nuoresta asti ollut,niin tuntuu kyllä kuin jäsen revittäisiin itsestä pois.Olit varmasti häneen kovin kiintynyt ja ehkä rakastitkin häntä.Minulle kävi saman ikäisenä samoin ja tuntui, kun olisin ollut lasi, joka heitettiin maahan ja särkyi tuhansiksi sirpaleiksi mutta kahden vuoden kuluttua sirpaleet olivatkin jo jälleen koossa ja olin ikäänkuin uusi lasi,sirpaleet järjestäytyivätkin uudella tavalla ja minusta tulikin paljon vahvempi.Uusi suhde tosin auttoi minua huomattavasti, mutta en minäkään siihen heti rynnännyt.Nyt olen tajunnut, että ei meitä tosiaankaan ollutkaan tarkoitettu yhteen, vaikka luulin sen olevan ikuista.Tällaiset ikävät elämänkokemukset vahvistavat sinua tulevaan, elämässä kun on iloja mutta myös monenlaisia ankaria suruja.Suurin osa täällä suree kuollutta läheistään, kuten minäkin mutta muistan kyllä, että kolmen vuoden parisuhteen päättyminenkin aikanaan tuntui pieneltä kuolemalta,koska iässäsi toiseen kiintyy niin täydellisesti ja sitten häntä ei enää olekaan elämässä enää, vaikka onkin elossa.Voimia sinulle,itke, raivoa, huuda, tee surusi suremisen eteen paljon, mutta älä patoa sitä sisällesi.
mielipiteitä tuosta iästä ja petetyksi tulemisesta.suren itse rakastani joka kuoli jokin aika sitten.kerkesimme olla yhdessä pitkään.nuoresta iästämme huolimatta rakastimme toisiamme syvästi ja aidosti.niin aidosti kunvaan toista voi rakastaa.olen tuota kirjoittajaa muutamia vuosia vanhempi.mielestäni ei rakkaus katso ikää.rakastuimme mieheni kanssa toisiimme teiniiässä.silloin se oli aluksi sellaista leikkiä vaan.mutta tunteet syventyivät ja muuttuivat rakkaudeksi.sain viettää hänen kanssaan mahtavat vuodet,melkein puolet elämästäni.meidänkin suhteeseen kuului myös vaikeita aikoja ja joskus tuli tehtyä toiselle pahastikin.satutettua toista.se oli vaan sitä vapauden kaipuuta.nuoren ihmisen hölmöyttä.palasimme yhteen.annoimme toisillemme anteeksi ja unohdimme.rakkaus oli se mikä piti meidät yhdessä siihen päivään asti kunnes kuolema meidät erotti.mietin vain että eikö kirjoittaja voi nuoresta iästään huolimatta olla rakastunut?katsooko rakkaus todella ikää ja vuosia joita yhdessä tuli vietettyä?onko oikeaa rakkautta vain se jonka kokee vanhempana 30 avioliitto vuoden jälkeen?
voimia sinulle joka koit jätetyksi tulemisen.uskon että rakastat aivan samalla tavalla kuin me muutkin ihmiset.ei rakkaus katso ikää ei paikkaa eikä elettyä aikaa.kysymys kuuluu että rakastiko hän sinua?
Minusta tuntuu surulliselta kuulla, ensimmäisen kerran siis nyt kuulen ettei ikäiseni voi rakastaa. Olen 22. Kuollut mieheni oli 30. Ikäistemme liitto olisi ollut vain harjoittelua, rakkautemme olisi ollut jotenkin erilaista, epäaitoa... Olimme kuitenkin tosissamme sitoutuneet ja rakastimme toisiamme neljä vuotta ennen hänen kuolemaansa, rakkautemme ja ystävyytemme vahvistui vuosi vuodelta.
Meistä nuorena puolisonsa menettäneistä tuntuu surulliselta ajatella että rakkautemme ei olisi ollutkaan koskaan "aitoa" vain ikämme vuoksi. Itse en ajattele niin. Ajattelen että jokaisen ihmisen tuntema rakkaus on ainutlaatuista, sitä ei kukaan muu voi kokea. Myös jokainen parisuhde ja ihmisyksilö ovat ainutlaatuisia ja kokevat maailman omalla tavallaan, iästään huolimatta.
Ei ole tarkoitus tai voimia alkaa väittelemään kenenkään kanssa mielipiteistä, annan jokaisella olla oman mielipiteensä, ja pysyttelen hiljaa nyt sitten omani kirjoitettuani...
Voimia kaikille puolisonsa menettäneille, iästä tai suhteen kestosta huolimatta!
-suruvarpunen
Ei hän Sinua hylännyt, ei jättänyt, ei ketään voi hylätä ei jättää. Hän hylkäsi ja jätti yhdessä olemisenne. Se ei enää jostain syystä kuulunut hänen elämäntiehensä. älä jää sinäkään kiinni, älä jää roikkumaan suruun. Sure ja sure, itke ja itke. Mutta kun sen olet tehnyt, niin katso mitä olet ilman häntä. Ihan varmasti olet upea ihminen, jolla on aivan oma elämäntiensä. Kiitä siitä mitä sait kokea hänen kanssaan, kaikki se kasvatti sinua ja oli varmasti ihanaa. Mutta ihan oikeasti et voi tietää mikä sinua odottaaa, voi olla, että saat kokea jotain vielä parempaa. Emme tiedä miksi joudumme kohtaamaan surua ja hylätyksi tulemisen tunteita. Mutta aivan varmasti ne ovat meille tarpeellisia ja erittäin kasvattavia. Sydän säilyy sydämenä, kun sitä koskettaa suru tai onni. Oma rakkaani on 8 vuoden aikana jättänyt minut vähintään kahdesti vuodessa, vaikka voisi kuvitella, että olen jo tottunut, niin ei vain ole, vaikka hän on joka kerta tullut takaisin, niin koskaan en tiedä onko tämä nyt viimeinen kerta. Olen oppinut kiittämään kaikesta mitä hänen kanssaan saan, en keskity siihen mitä en saa.
Suurempi suru on kuolema, menetin rakkaan ison siskoni maanantaina, eikä mikään tunnu auttavan. Nukun hetken herätäkseni jälleen ja joka kerta herätessäni toivon, että se ei olisi totta. Et kai halua tuottaa sellaista surua vanhemmillesi tai muille rakkaillesi. Kuolema tulee ajallaan, älä haudo sitä. Sen saat mistä luovut, sanotaan. Kun luovut kiinni pitämisestäsi, saat varmasti jotain hyvää tilalle. Ajattele mitä olet ilman tuota suruasi.
Ethän vain anna surun muuttua vihaksi, se ei ole surun tarkoitus, vaan sen tarkoitus on puhdistaa meidät uudelle tulevalle. Itse olemme tiemme valinneet sielussamme tänne syntyessämme, emme vain muista sitä.
älä sure, älä ajatusta uhraa. hyvä ku tuli varhain esille mikä oli eikä häiden alla kuten mun yhdelle kaverille.
mieti mikä katastrofi!! toisella hääkamat tilattu ja mies jätti! sillälailla!
unohda ja jatka eteenpäin! nuori olet ja nuoruutta ei saa rahalla! muista se!!
t. vanha akka
kyl sä jaksat.ajattele niin et miehii elämässä on (onneks) ei ollut viiminen mies...voimia sulle,,itke itkus kunnolla ekas silloin pystyt etsii sen ihanan miehen jota odotat..periks et anna,,
miten selviän tästä...päivä toisensa jälkeen tuska on yhä kauheampaa.ahdistaa ja itku ei tunnu loppuvan koskaan.illalla kun käyn nukkumaan,toivon etten enää heräisi...en ole joutunut koskaan kokemaan tällaista.olen sanonut exälleni etten pysty elämään enkä jaksa ilman häntä.se sanoo vaan että tapa sit ittes...tiedän,että tollanen mies ei ole minkään arvoinen,mutta on niin vaikea unohtaa kun niitä hyviäkin hetkiä meillä oli.rakastan häntä vieläkin ihan yli kaiken.en oikeasti tiedä miten selviän tästä...
onneksi rakas kissani tuli kotiin,joten siitä ei enää tarvitse kantaa huolta.