Kysymyksiä...

1. Eipä sitä aina tiedäkään, ainakaan meikäläinen. Välillä on aivan varma, välillä unohtaa koko jutun. Usko on uskon asia eli jos uskoo Jumalaan ja Jeesukseen, niin uskoo. Se ei tunnu miltään eikä anna mitään varmuuden tunnetta, jos ei elä uskovaisen arkea (kaikki ystävät uskovaisia, vahva srk-yhteys, vuosien historia uskossa jne.)

2.Uskon hoitaminen on tärkeää, ja usko hiipuu ja vaimenee ihmisen itsekkyyden takia ja maallisten asioiden vetovoiman vuoksi. Rukoileminen ja Raamatun lukeminen hoituvat kotioloissa, mutta uskon kasvamiselle tärkeät muut elementit kaipaavat srk-yhteyttä ja kirkkoa. Ehtoollisella käynti ja toisten uskovien kanssa asioiden jakaminen ovat tärkeitä, siksi olisi tärkeää löytää oma paikka, missä viihtyä. Järjestetäänkö paikkakunnallasi Alfa-kursseja?

3. Tästä asiasta olen kysellyt itsekin täällä palstalla. Usko muuttaa ihmistä pikkuhiljaa, joten asioissa voi edetä omaa tahtiaan. Itse en ole halunnut mitään kertakaikkista räjähdystä, joten en ole myöskään muuttunut mitenkään radikaalisti. Muutoksen huomaa varmaan vuosien päästä paremmin. Uskovan ja ei-uskovan elämä eroaa varmaan eniten luottamusasioissa - uskova voi luottaa, että elämässä on joku tolkku eikä mikään ole turhaa. Uskovalla on myös rukous ja ainakin toivottavasti rakastavia lähimmäisiä ympärillään.

Kaikilla rekisteröidyillä on @suomi24.fi -loppuinen sähköpostiosoite, jos haluat keskustella aiheesta lisää. Luulen, että pohdin aika samanlaisia asioita kuin sinä.

Hyyhkynen

Kuka olet ja ketä edustat:

Simon AIO Evankeliumi : Matteus 18:1-5 mukaan

" Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. "

1. Omistan kehoni, jossa on mieleni, jossa on minun sieluni. Minun sielun on antanut Jumala ja Sielujen Valtakunta. Sieluni on nuorin sielu minun Elämän Puussa, ja se on myös vanhin minun Elämän Puussa.

2. Lapsen kehossa, minä olen nuorin minun Pyhässä Perheessä, Elämän Kirian mukaan. Minun Pyhässä Perheessä, Äitini jossa synnyin ja joka minut synnytti on ainut Pyhä Äiti, Elämän Kirian mukaan. Minun Pyhässä Perheessä, Isäni on ainut Pyhä Isä, Elämän Kirian mukaan. Minussa Pyhä Äitini ja Pyhä Isäni ovat yhdisyneet. Pyhässä Äidissä minut on kastettu ja minussa Pyhä Äitini ja Pyhä Isäni on uudelleen kastettu.

3. Minun sielu on sidottu henkilökohtaiseen Sielujen Valtakuntaan joka on minun Elämän Puu. Minun Henkilökohtainen Sielujen Valtakunta, minun Elämän Puu, koostuu kaikista esi-vanhemmista Ensimmäiseen Pyhään Äitiin ja Ensimmäiseen Pyhään Isään saakka. Minun Henkilökohtainen Elämän Puu on sidottu Sielujen Valtakuntaan jossa on kaikki Pyhimmät Äidit ja kaikki Pyhimmät Isät Luomistyöstä saakka.

4. Kaikki yhtyy Sielujen Valtakuntaan ajassa; Sinä olet veljeni tai siskoni Sielujen Valtakunnan kautta. Sielujen Valtakunta ja kaikki mitä siihen on sidottu, on ainut Elävä Pyhä Sielujen Seurakunta. Pyhä Sielujen Seurakunta on sidottu minun Jumalaan joka on luonut kaiken. A.

5. Jos joku minun Henkilökohtaisen Pyhän Perimän ulkopuolelta osoittaa minun Pyhän Perimän jonnekkin muualle kuin Pyhä Sielujen Valtakunta; Hän on harhaanjohtaja ja hän ei ole Pyhän Sielujen Valtakunnan edustaja.

http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=profeetat

1. Uskolla Jumalaan tarkoitetaan asiayhteydestä riippuen eri asioita. Voidaan vakuuttua tiedollisella ja filosofisella tasolla Jumalan olemassaolosta, mutta se on kuitenkin eri asia kuin hengellinen usko, joka merkitsee myös luottamusta uskon kohteeseen. Luottamuksessa kohde täytyy tuntea, pelkkä kohteen olemassaolon tiedostaminen ei aiheuta välttämättä luottamusta.

Hengellisen uskon saaminen syntyy, kuten nimityksestä voi päätellä, hengellisellä tasolla (Joh.3). Silloin Jumalan tunteminen ei edellytä filosofisia perusteluja, vaan se voi olla hyvin suoraa ja henkilökohtaista. Tämä usko sisältää luottamuksen, koska uskon kohde tunnetaan ja luottamus kasvaa sitä enemmän, mitä paremmin uskon kohde tunnetaan ja havaitaan luotettavaksi.

Epäily Jumalan olemassaolosta voi syntyä siitä, että alkaa epäillä oman uskon perusteita ja mahdollisesti niitä rationaalisia päätelmiä, joiden kautta näkee käsityksen Jumalasta olevan tiedollisesti oikeutettu. Epäily voi kohdata myös hengellistä uskovaa silloin, kun elämässä asiat eivät mene niin kuin oli ajatellut olevan Jumalan tahto.

2. Seurakuntayhteys on monin tavoin hyväksi ihmiselle. Esimerkiksi edellä kerrottu epäilys, joka syntyy siitä, että on ajatellut Jumalan toimivan toisin kuin sitten tapahtuu, voi saada seurakuntayhteyden kautta uusia näkökulmia. Yksinäisen kristityn käsitykset Jumalasta voivat lähteä sivuraiteille ja mennä ohi sen, mitä Jumalasta itse asiassa kerrotaan. Siksi olisi hyväksi kuunnella toistenkin käsityksiä ja elämänkohtaloita, joissa Jumalan toiminta on havaittavissa monenlaisissa tilanteissa.

Ihmisellä on luontaisestikin halua etsiytyä samantyyppistä arvopohjaa jakavien yhteyteen, niin kuin kertovat monenlaiset yhdistykset ja kerhot. On tarvetta keskustella itselle tärkeistä asioista sellaisten kanssa, jotka ymmärtävät ja pystyvät jakamaan ne kokemukset joita itselläänkin on. Välttämätöntä se ei tietenkään ole, mutta jos on erakkoluonne, niin kannattaa ainakin monipuolisesti tutustua hengelliseen kirjallisuuteen tai kuunnella radion välityksellä kristityille tärkeistä asioista (www.radiodei.fi)

3. Päällisin puolin normaalia eettisesti hyväksyttävää elämää elävä ihminen tuskin eroaa paljon kristitystä, sisäisessä elämässä kuitenkin on eroa. Augustinus kirjoittaa tuosta erosta niin, että Luojan luoman ihmisen sielu on alati levoton, kunnes löytää levon Jumalan yhteydessä. Tuon kokemuksen moni kristitty jakaa, varsinkin jos on tullut uskoon vasta varttuneemmalla iällä ja havaitsee siten sen eron hyvin selvänä.

Jälleen täytyy huomauttaa, ettei muutkaan ihmiset välttämättä koe oloaan levottomaksi. Kuitenkin jos he olisivat saaneet maistaa sitä sisäisen rauhan tunnetta, joka Jumalan yhteydessä on, he kyllä huomaisivat selvän eron. Se ei ole pelkästään mielen tyyneyttä siitä, että kaikki asiat tuntuvat olevan kohdallaan, vaan syvempää ja kokonaisvaltaisempaa.

Ensimmäisestä kohdasta tulee vielä mieleni Lutherin sanat siitä, että se mihin ihminen laittaa toivonsa, on hänen uskonsa kohde. Joku voi laittaa toivonsa maalliseen mammonaan, joku ehkä perustaa oman vahvuutensa omaan nuoruuteensa ja terveyteensä, joku taas pitää Jumalaa lopulta kaiken antajana. Jumalaan toivonsa laittava saa myös kokea elävänsä Jumalan huolenpidossa ja hän ajattelee lopulta Jumalan määräävän niin sateet kuin viljan kasvun, kuin elinpäivät ja kaiken muun niin hengellisellä tasolla kuin myös näkyvän maailman kvanttitasolla tai vaikka koko universumia koskevien lainalaisuuksien kohdalla. Sellaista ajattelua saatetaan pitää naurettavanakin, mutta ei kovin mielekkäältä tunnu uskoa voivansa noihin asioihin omilla fyysisillä voimillaan tai rahallaan vaikuttaa. Myös ihmisen omaan älyyn luottaminen voi olla hieman kyseenalaista, varsinkin jos uskotaan sen kehittyneen sattumanvaraisesti apinasta (mitä kristityt eivät tieteenkään ajattele, vaan ymmärtävät Jumalan vaikuttaneen myös älyn syntyyn ja muodostaneen sen sellaiseksi, että ihminen voi halutessaan käsittää riittävästi myös Jumalasta).

Ajattelen niin, että tuo ykköskysymyksesi liittyy vahvasti siihen, että saatko uskoa tällä hetkellä olevasi matkalla Taivaan Kotiin? Ja millä perusteella saat niin uskoa? Voitko olla varma, että saat armon Jumalan silmien edessä?

Vastaan tuohon ykköskysymykseen vanhan viisaan kristityn kirjailijan, Roseniuksen sanoilla.

Hänen mielestään on tärkeää, että ihminen pääsee varmuuteen armosta Jeesuksessa:

"Jotta meillä olisi voimaa pyhitykseen, uskomme tunnustamiseen ja maailmasta eroamiseen, sekä kärsivällisyyttä ja kestävyyttä kärsimyksissä, on tärkeätä ja välttämätöntä, että meillä on täysi varmuus armosta - että olemme sydänyhteydessä Vapahtajamme kanssa! Niin, kuinka tarpeellista onkaan, että kaikkein kalleimpana aarteenamme - kuin silmäteränämme ja sydämenämme - varjelemme tuota todellista lapsellista luottamusta, jossa hengessä me huudamme: Rakas Isä!

Kristityn rauha ja varmuus eivät ole siinä, että hän pitäisi itseään hurskaana ja uskovana, ja on tyytyväinen itseensä. Ei, vaan aivan päinvastoin! Ei ole ketään, joka tuntisi paremmin syntinsä kuin uskovaisimmat kristityt. Vaan hänen lohdutuksensa ja kiitoksensa on, että Kristus on kärsinyt kuoleman meidän syntisten Puolesta, että hän on vanhurskas uskosta ja armosta.

Olen itsessäni joka hetki kadotustuomion ansainnut, mutta Kristuksessa joka hetki puhdas ja vanhurskas, ja niinpä Jumalalle otollinen ja rakas. Turvaan vain siihen, joka kuuluu kaikille, suurimmille syntisille.

Tosin ovat syntini hirveät, lukuisat ja raskaat, mutta mitä teen, kun Kristus sentään oli niin armollinen ja otti syntini päälleen kärsien kuoleman minun syntisen puolesta. Niin, en tohdi epäillä, en tohdi olla uskomatta ja iloitsematta.

Kristuksen veren rinnalla ovat kaikki syntini vain kuin pienet vesipisarat suuressa avarassa meressä. Jumalan sanaan verrattuina ovat kaikki vastaväitteeni, luuloni ja tunteeni vain kuin tomuhiukkanen korkean vuoren juurella. Tällä lujalla perustuksella tahdon minä tyytyväisenä elää ja kuolla."

Saat olla varma siitä, että Jeesuksen ristinkuoleman perusteella sinun syntisi ovat anteeksi annetut, ja sinä pelastut. Pelastusvarmuutta ei voi löytää omista teoista tai tunteista, sillä ne aina vaihtelevat. Pelastusvarmuus löytyy vain Jumalan lupauksiin uskomisesta. Kristillinen usko on uskomista siihen, että Jumala pitää lupauksensa.

Lue, mitä Jumala on luvannut. Haluatko uskoa ja luottaa niihin? Oletko kastettu, ja haluatko turvautua Jeesukseen syntivelkasi maksajana, ja huutaa häntä avuksesi? - Jos kyllä, sinä olet uskossa. Ja kyllä - Jeesus pelastaa ne, jotka huutavat häntä avukseen. Roomalaiskirjeen 10. luku, jae 13: Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."

Mark. 16:15-16
Jeesus sanoi: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva."

Riippumatta siitä tehtiinkö rikos Suomen kansaa vastaan I tai IOOO vuotta sitten, kaikki rikokset tehtiin tänään. Kaikki rikokset mitä on tehty, elää kaikkien valheiden myötä. Eli kun tekee historiatieteellistä tutkimusta, tekee rikospaikkatutkimusta. Tapahtumaketjussa syyllinen ei koskaan lödy ketjun lopusta (ME), eikä keskeltä (ME), vaan kejun alusta (HE).

HE sanoivat tänne tullessaan esi-vanhemmillemme; "Synnymme syyllisinä/syntisinä, olemme syyllisiä/syntisiä ja perisyyllisiä/perisyntisiä".

Se on tunnustus joka pätee vielä tänä päivänäkin.

Kuka on HE?

Hyvä kysymys. Siihen ei kuitenkaan voi vastata kovin lyhyesti, sillä Raamatulliseen uskoon sisältyy monia eri puolia.

Ensinnäkin on syytä erottaa ihmisen luonnollinen usko ja usko Jeesukseen. Ihmisellä on luonnostaan taipumus uskoa jonkin itseään korkeamman, jumalaksi nimittämänsä olennon olemassaoloon. Tämä luonnollinen taipumus uskomiseen on kuitenkin aivan eri asia kuin usko Jeesukseen Jumalan lähettämänä pelastajana.

Usko Jeesukseen on nimittäin asia, jonka synnyttää Jumalan Sana Pyhän Hengen kautta. Kyse ei siis ole siitä, että ihminen itse yrittää uskoa. Usko tulee ihmiseen hänen ulkopuoleltaan. Niinpä varsinkin uskon tien alkutaipaleella on usein niin, että uskova ei itseään tarkastellessaan voikaan löytää uskoa itsestään.

Jos olet siis vasta lähtenyt tielle, on luonnollista, ettet löydä itsestäsi sellaista uskoa, joka vakuuttaisi sinut. Raamatusta löytyy kuitenkin mittapuita, joiden varassa asiaa voi arvioida:


"..ei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä." 1 Kor 12:3

"Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta." 1 Joh 4:2


Toisin sanoen ihminen, joka on tullut vakuuttuneeksi ja tunnustaa, että Raamatun sanoma Jeesuksesta Kristuksesta Jumalan lähettämänä syntien sovittajana ja pelastajana on totta, on uskova kristitty.

Uskova ihminen siis tunnustaa rakkautensa Jeesukseen ja tietää saaneensa syntinsä hänen nimensä kautta anteeksi. Alkuun usko voi ilmetä pelkästään tässä. Jumala kuitenkin haluaa kasvattaa jokaista lastaan, niin että usko vahvistuu ja alkaa ajan mittaan kattaa laajempia elämänalueita.

Uskon vahvistuminen tapahtuu uskoa harjoittamalla. Käytännössä se on ensisijaisesti sitä, että ihminen alkaa tietoisesti harjoittaa itseään ajattelemaan ja toimimaan kaikissa olosuhteissa Jumalan huolenpitoon turvaten:

"me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room 8:28

"minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt 28:20

"Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." Joh 16:33

"Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." 1 Piet 5:6-7

1. Kun vertaa omaa käyttäytymistä ja omia tekoja
siihen jota raamatussa Kristus opettaa, niin siitä sitten voi päätellä jotta uskooko oikein, eli totteleeko taivaallista Isää ja onko Hänelle kuuliainen sekä toteuttaako Hänen tahtoaan, joka on myös ihmisen uskon yksi kannattavin ja lujin peruspilari, yksi niistä monista.

2. Ei ole, vaan aitoa Jumalan palvelemista on sairaiden ja leskien luona käyminen, heikkojen tukeminen ja kaikkien lähimmäisten rakastaminen, esimerkiksi. Elikä hyvät työt ja teot ovat totista palvelemista. Niitä Luojamme meiltä alati odottaa.

3. Elämä on luotu elämistä varten. Ja Luoja, taivaallinen Isä ja Kristus auttaa tarvittaessa sen toteuttamisessa itse kunkin kohdalla. Elä siis oikein uskosi kera ja muista rakastaa.

1) Henkilökohtaisesti epäilen kaikkea varmuutta elämässä. Joissakin ryhmissä varmuutta korostetaan, mutta näen tuon enemmän heikkona uskona (silloin tarvitsee jatkuvasti vakuuttua omasta uskostaan ja siksi ylläpitää illuusiota varmuudesta).

2) Ei välttämätöntä, mutta luultavasti useimmille on hyvä pitää yllä seurakuntayhteyttä. Ellei kuitenkaan sopivaa seurakuntaa ole (löydy), pakkopulla saattaa ajan myötä muuttua ahdistavaksi.

3) Elämä on lahja, enkä näe ainuttakaan syytä olla nauttimatta siitä.

1. Näin tulet saamaan uskon varmuuden:

" Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan"
(Room 10:9)

Muuta ei tarvita. Mistä usko tulee:

" Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"
(Room 10:17)
... eli usko tulee Raamatun tuntemisesta...
ja:
".. Hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät"
(Tiit 3:5)

Uskomista ei pidä tehdä liian monimutkaiseksi eikä tunteenomaiseksi asiaksi. Se, että kysyt tällaista, kertoisi jo, että usko ON jo sydämessäsi.
Paholainen haluaa saattaa ihmisen epävarmaksi omasta uskostaan.

2. Ei ole välttämätöntä. Seurakunnasta voi saada kuitenkin Raamatun opetusta.

3. Elämästä voi nauttia uskovana, normaaleista arkisista asioista: harrastuksista, liikunnasta, ystävistä, lehdistä, kirjoista, sisustuksesta, luonnosta, lemmikeistä jne.

Uudestisyntyneellä kristityllä, joka on saanut Pyhän Hengen sisimpäänsä on aina neuvonantaja ja opastaja mukanaan omassa sisimmässään.
Se tekee elämän rikkaammaksi ja jännittäväksi.
Uskovana ei saakaan enää sellaista nautintoa esim. kaljottelusta tai biletyksestä, vapaista suhteista kuin aikaisemmin. Tulee paha moraalinen krapula.

Ei uskovan ja uskomattoman ulkonainen elämä välttämättä eroa juuri ollenkaan. Uskovainen ja uskomaton saavat nauraa ihan samoille asioille.

Uskovaisuus ei ole sarja erilaisia käyttäytymissääntöjä.
Ihminen kasvaa uskossaan hamaan hautaan asti. Kukaan ei ole täydellinen uskovaisena. Sellaista ei ole olemassakaan.
On vain armahdettuja syntisiä. Tavallisia ihmisiä.