Suomen kielioppia lähetyskäskyn ymmärtämiseksi

Matteuksen evankeliumissa on Jeesuksen käsky seuraajilleen:

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamaLLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen JA opettamaLLA heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää." (Matt.28:19-20)

Vapaissa suunnissa tätä selitetään kieliopin vastaisesti. "KastamaLLA" ja "opettamaLLA" merkitsevät heidän mielestään sitä, mitä tehdään opetuslapseksi tekemisen jälkeen. Vaikka jo ala-asteikäinen tajuaa, että ne kertovat MILLÄ TAVALLA OPETUSLAPSIA TEHDÄÄN. Eikä "JA"-sana merkitse, että kasteen pitää olla ajallisesti ennen opetusta.

---

Selvennetään ideaa yksinkertaisilla arkisilla esimerkeillä.

Ystävälläsi on kova nälkä ja hän sanoo:
"KÄY kaupassa OSTAMASSA minulle ruokaa ja TUO se tänne minulle JUOKSEMALLA."

Vapaiden suuntien tulkinta olisi tämä:

-Käskyssä on 4 osaa: käyminen, ostaminen, tuominen ja juokseminen.

-Ensin tietysti käydään kaupassa.
-Sen jälkeen ostetaan jostain ruokaa.
-Sitten tuodaan ruoka ystävälle.
-Lopuksi, kun ruoka on toimitettu perille, juostaan.

----

"KIINNITÄ kaksi lankkua yhteen, vasaraLLA ja nauloiLLA."

Vapaiden suuntien kieliopin mukainen tulkinta:
-Ensin kiinnitetään lankut yhteen.
-Sitten hakataan jotain vasaralla.
-Sen jälkeen saa ottaa ne naulat esille.
-Sitten
31544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

tänä aamuna rauhoittavat lääkkeesi.
Tuollainen riehuminen on vaarallista!

Äänestä

...terence ihan oikeasti hieman levätä välillä!?!?

Äänestä
  • esimerkkieni valossa, että vapaissa suunnissa väännetään lähetyskäskyä kieliopin vastaisesti.

    Kovinpa olet nyt hädässä ja paniikissa!

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    esimerkkieni valossa, että vapaissa suunnissa väännetään lähetyskäskyä kieliopin vastaisesti.

    Kovinpa olet nyt hädässä ja paniikissa!

    vaan taitaa olla liikaa odotettu sinunlaiseltasi hiushalkojalta. Luulet olevasi ainoa kielioppitaitoinen tuossa luterilaisen harhaopin kannattajien ja murhanhimoisen Lutherin seuraajien joukossa, vaan et ole. On heissä muitakin, joten anna vuoro vähän sivistyneempää sanailua käyttäville. Et sinä raaasu tunne tuota "puskajussia", eikä täällä ole kaikkien pakko itseään esitellä. Kyllä niitä muitakin on, jotka tuntevat substantiivit, adjektiivit mumeraalit ... , passiivin indikatiivin imperfektit, possessiivisuffiksit jne tästä äidinkielemme kauniista soinnista, jota niin maukkamaisella tavalla yrität saada epäsointiseksi. Lopeta jo, sillä "tyhmäkin käy viisaasta, kun on vaiti".

    Äänestä

  • Kilvoituksessa kirjoitti:

    yksi toisensa perään toteavat olleensa väärässä
    ja ovat lopettaneet riehumisen tällä palstalla.
    Alpo Ahola, Weha, Voitto Ramu, Grown up mm.
    Terrence vielä jaksaa riehua, mutta kyllä hänkin
    kohta tulee järkiinsä.

    Äänestä

  • nuo kuumakallet kirjoitti:

    yksi toisensa perään toteavat olleensa väärässä
    ja ovat lopettaneet riehumisen tällä palstalla.
    Alpo Ahola, Weha, Voitto Ramu, Grown up mm.
    Terrence vielä jaksaa riehua, mutta kyllä hänkin
    kohta tulee järkiinsä.

    Taudin oireet ovat jo liian vahvat. Raamatussa on kyllä tosin siihen tautiin hyvät lääkkeet, mutta ne täytyisi ITSE NAUTTIA: kummit, kumminkaimat ja vanhemmatkaan eivät voi sitä tautia parantaa. Mutta Jeesus voi, kunhan avaa sydämensä avoimelle ja suoralle Raamatun Sanalle. Sillä tavalla vain pääsee pois KUIVASTA ERÄMAASTA, missä on niskoittelijoiden osa.
    Meriban vesi ei ole parantava ja hoitava vesi: 4.Moos.27:"14. sentähden että te Siinin erämaassa, kansan riidellessä, niskoittelitte minun käskyjäni vastaan ettekä pitäneet minua pyhänä heidän silmiensä edessä, silloin kun vettä hankitte." Se oli Meriban vesi Kaadeksessa Siinin erämaassa." ja Ps.68:"7. Jumala, joka antaa hyljätyille kodin ja johtaa vangitut onneen. Vain niskoittelijat asuvat kuivassa maassa. "

    Niskoittelu on tottelemattomuutta ja taikuuden syntiä, sanoohan Raamattu 1. Sam.15: "23. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta."

    Äänestä

  • Kilvoituksessa kirjoitti:

    vaan taitaa olla liikaa odotettu sinunlaiseltasi hiushalkojalta. Luulet olevasi ainoa kielioppitaitoinen tuossa luterilaisen harhaopin kannattajien ja murhanhimoisen Lutherin seuraajien joukossa, vaan et ole. On heissä muitakin, joten anna vuoro vähän sivistyneempää sanailua käyttäville. Et sinä raaasu tunne tuota "puskajussia", eikä täällä ole kaikkien pakko itseään esitellä. Kyllä niitä muitakin on, jotka tuntevat substantiivit, adjektiivit mumeraalit ... , passiivin indikatiivin imperfektit, possessiivisuffiksit jne tästä äidinkielemme kauniista soinnista, jota niin maukkamaisella tavalla yrität saada epäsointiseksi. Lopeta jo, sillä "tyhmäkin käy viisaasta, kun on vaiti".

    mitä sie vihjaat?

    Äänestä

  • mie. kirjoitti:

    mitä sie vihjaat?

    jott kyll toisetkii ossoo kielj'oppii ko tuo terrese hilli. Vaek en mie oo savolaene enkä karjalaene. Voan hai out sie kuult tai lukent koskaa joul'evankeljumii täl toesel kot'maesel, nimittäi savoks? Hai se kuule o iha hyvvää puhetta!

    Mutta vakavasti puhuen; Raamattu on JUMALAN SANAA, mutta koulun kirkkohistoria kaunistelee niin paljon niitä luterilaisen kirkon asioita, että muistini mukaan jätti tyystin kertomatta ne 1500-luvun luterilaisen kirkon alkutaipaleen HIRVITTÄVÄT TEOT. En mielelläni viitsisi niitä enää tässä toistaa, kun jo keväällä niitä paljon siteerasin tällä nimimerkillä. Jos niitä halutaan uudelleen näille palstoille kaikkine HÄTÄKASTE- ym. rituaaleineen ja tarkkoine sääntöineen, voin sen kyllä tehdäkin. Se vain vie siihen 'tautonomiaan', enkä oikein viitsisi.

    Tuo 'lapsikaste' on tuhonnut kirkosta lähes kokonaan kristillisyyden, kuten nämä kirjoituksetkin paljastavat. On tullut ääretön kiihkomielisyys 'oikean opin' puolesta ja sillä varjolla jopa historia valehdellaan!

    Osui selvasti herkkaan paikkaan. Aloitus on erittain asiallinen ja osuva kuvaus vapaiden suuntien tulkinnasta, mutta ehka siita loukkaantuu jos ei ymmarra juonta. Kyllapa tosiaan ollaan tarkkoja 'ja' sanan jarjestyksen ilmaisemisesta silloin kun puhutaan raamatunkohdasta 'uskoo ja kastetaan' mutta kun puhutaan kohdasta 'kastamalla ja opettamalla' niin yhtakkia ja sana ei merkitsekaan jarjestysta tai jos se merkitsee niin sitten lisataan ennen kastetta joku ylimaarainen vaatimus jotta oppi ei missaan tapauksessa anna mitaan mahdollisuutta vauvan kasteelle ja sen jalkeiselle opetukselle.

    Äänestä

  • Kilvoituksessa kirjoitti:

    jott kyll toisetkii ossoo kielj'oppii ko tuo terrese hilli. Vaek en mie oo savolaene enkä karjalaene. Voan hai out sie kuult tai lukent koskaa joul'evankeljumii täl toesel kot'maesel, nimittäi savoks? Hai se kuule o iha hyvvää puhetta!

    Mutta vakavasti puhuen; Raamattu on JUMALAN SANAA, mutta koulun kirkkohistoria kaunistelee niin paljon niitä luterilaisen kirkon asioita, että muistini mukaan jätti tyystin kertomatta ne 1500-luvun luterilaisen kirkon alkutaipaleen HIRVITTÄVÄT TEOT. En mielelläni viitsisi niitä enää tässä toistaa, kun jo keväällä niitä paljon siteerasin tällä nimimerkillä. Jos niitä halutaan uudelleen näille palstoille kaikkine HÄTÄKASTE- ym. rituaaleineen ja tarkkoine sääntöineen, voin sen kyllä tehdäkin. Se vain vie siihen 'tautonomiaan', enkä oikein viitsisi.

    Tuo 'lapsikaste' on tuhonnut kirkosta lähes kokonaan kristillisyyden, kuten nämä kirjoituksetkin paljastavat. On tullut ääretön kiihkomielisyys 'oikean opin' puolesta ja sillä varjolla jopa historia valehdellaan!

    ärhkäkkään henke oot saannu uuvestikasteissa?

    Äänestä

  • Kilvoituksessa kirjoitti:

    vaan taitaa olla liikaa odotettu sinunlaiseltasi hiushalkojalta. Luulet olevasi ainoa kielioppitaitoinen tuossa luterilaisen harhaopin kannattajien ja murhanhimoisen Lutherin seuraajien joukossa, vaan et ole. On heissä muitakin, joten anna vuoro vähän sivistyneempää sanailua käyttäville. Et sinä raaasu tunne tuota "puskajussia", eikä täällä ole kaikkien pakko itseään esitellä. Kyllä niitä muitakin on, jotka tuntevat substantiivit, adjektiivit mumeraalit ... , passiivin indikatiivin imperfektit, possessiivisuffiksit jne tästä äidinkielemme kauniista soinnista, jota niin maukkamaisella tavalla yrität saada epäsointiseksi. Lopeta jo, sillä "tyhmäkin käy viisaasta, kun on vaiti".

    matheteusate panta ta ethnee

    opetuslapseuttakaa kaikki kansat

    SUBJEKTI = te
    PREDIKAATTI = opetuslapseuttakaa
    OBJEKTI = kaikki kansat

    VERBISTÄ matheteusate EI VOI OTTAA OBJEKTIA.

    Kysyin kerran kirjeessä itseäni fiksummalta Uuras Saarnivaaralta Matt:28:19-20 kääntämisestä, ja hän sanoi, että tulkitsen kohdan aivan oikein.

    "Puskajussi" on jo itsekin hyväksynyt yhdessä viestissään nimimerkkinsä. Ei itseään ole pakko esitellä, mutta VAKITUISESTA NIMIMERKISTÄ TIETÄISI, ETTÄ KESKUSTELUN TOINEN OSAPUOLI ON KOKO AJAN SAMA HENKILÖ eikä kuka tahansa välihuomauttaja. Varsinkin jos keskustelee pidemmästi kuin yhden viestin verran samassa aiheessa, olisi syytä nimimerkillä omat viestinsä identifioida. Ei nimimerkin keksiminen niin vaikeaa ole. Muutakin voi toki käyttää kuin Puskajussia. Se on vain ehdotus.

    Kun valikoi mieluisan, samoin ajattelevan vastaajan, saa mieluisan vastauksen. Tunnettu tosiasia. Mustan saa valkoiseksi tuolla tavalla helposti. Olette tehneet korkkiruuvin.

    Äänestä

  • Kilvoituksessa kirjoitti:

    Kun valikoi mieluisan, samoin ajattelevan vastaajan, saa mieluisan vastauksen. Tunnettu tosiasia. Mustan saa valkoiseksi tuolla tavalla helposti. Olette tehneet korkkiruuvin.

    "25. Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. " --Tällainenkin sana löytyy Raamatustani (-38). Se tarkoittaa, että " heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
    22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet".

    Kun olette suoran asian laittaneet kieroon muottiin, olette saaneet väännetyksi korkkiruuvin jota ette enää kykene oikomaan. Huonon omantuntonne vuoksi joudutte jatkuvsti perustelemaan kantaanne elämänsä teologisessa koulutuksessa pilanneiden johtajienne kieretyillä kieliopeilla ja uusilla raamatunväännöksillä. En ole hepreaa lukenut, mutta päteviä heprean tuntijoita on, jotka sanovat -92 - käännöksen olevan kelvoton. Itsekin olen tutustunut vanhoihin tekstiversioihin sen verran, että asian kyllä huomaa lyhyessä ajassa.
    Löytyy toki virheitä tuosta -38:stakin, jopa lestadiolaisten käyttämästä Biblliasta myös (esim. Ilm-1:10 " Minä olin hengessä yhtenä sunnuntaina ja kuulin minun jäljessäni suuren äänen, niinkuin basunan,--"). Mutta jos nöyrällä ja ennakkoasettelemattomalla mielellä lukee esim. Apostolien tekoja, toteaa varmasti, että uskon merkitys korostuu, eivätkä Sanan satuttamat olleet enää jumalattomia, vaan kypsiä niin vahvaan ratkaisuun kuin pyytämään kastetta. Ei jumalattomia tai opetuslapseuttamattomia ollut kastettavien joukossa.

    Olen tolkuttamasta päästyänikin vielä näissä tolkuttanut sitä, että "hedelmistään puu tunnetaan". Se on Jeesuksen sanoja ja niinpä siitä seuraa se, että kirkkonne EI OLE MIKÄÄN JUMALAN SEURAKUNTA, vaan sekulaari yhteisö, sillä siihen kuuluu lähes 90% tästä juopottelevasta, huoraavasta, synnissä rypevästä kansastamme. Sitävastoin esim. helluntaiherätyksessä ja vapaakirkollisissa EI SELLAISTA SUVAITA, vaan kehoitetaan parannukseen ja ellei sellaista tehdä, erotetaan seurakunnasta. Raamatun sana siinä asiassa on SELVÄ! Kirkkonne hyväksyy jopa homopapit ja nykyisin feministilesbotkin, puhumattakaan niistä 'mäyräkoirantaluttajista', jollainen pappi on omallakin paikkakunnallani (vaimoni näki hänet ostoksilla, eikä hän tuntenut vaimoani). Mutta hänestä pidetään: onhan hän ihan kuin yksi meistä tavallisista maallikoista"!

    Töitä töitä, vaan illalla taas vilkaisen, mitä täällä on saatu aikaan.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    matheteusate panta ta ethnee

    opetuslapseuttakaa kaikki kansat

    SUBJEKTI = te
    PREDIKAATTI = opetuslapseuttakaa
    OBJEKTI = kaikki kansat

    VERBISTÄ matheteusate EI VOI OTTAA OBJEKTIA.

    Kysyin kerran kirjeessä itseäni fiksummalta Uuras Saarnivaaralta Matt:28:19-20 kääntämisestä, ja hän sanoi, että tulkitsen kohdan aivan oikein.

    "Puskajussi" on jo itsekin hyväksynyt yhdessä viestissään nimimerkkinsä. Ei itseään ole pakko esitellä, mutta VAKITUISESTA NIMIMERKISTÄ TIETÄISI, ETTÄ KESKUSTELUN TOINEN OSAPUOLI ON KOKO AJAN SAMA HENKILÖ eikä kuka tahansa välihuomauttaja. Varsinkin jos keskustelee pidemmästi kuin yhden viestin verran samassa aiheessa, olisi syytä nimimerkillä omat viestinsä identifioida. Ei nimimerkin keksiminen niin vaikeaa ole. Muutakin voi toki käyttää kuin Puskajussia. Se on vain ehdotus.

    Joka ei älä tapa käskyn Jumalan ja Jeesuksen tahtoa ymmärrä ei ole Jumalan ja Jeesuksen asialla.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    matheteusate panta ta ethnee

    opetuslapseuttakaa kaikki kansat

    SUBJEKTI = te
    PREDIKAATTI = opetuslapseuttakaa
    OBJEKTI = kaikki kansat

    VERBISTÄ matheteusate EI VOI OTTAA OBJEKTIA.

    Kysyin kerran kirjeessä itseäni fiksummalta Uuras Saarnivaaralta Matt:28:19-20 kääntämisestä, ja hän sanoi, että tulkitsen kohdan aivan oikein.

    "Puskajussi" on jo itsekin hyväksynyt yhdessä viestissään nimimerkkinsä. Ei itseään ole pakko esitellä, mutta VAKITUISESTA NIMIMERKISTÄ TIETÄISI, ETTÄ KESKUSTELUN TOINEN OSAPUOLI ON KOKO AJAN SAMA HENKILÖ eikä kuka tahansa välihuomauttaja. Varsinkin jos keskustelee pidemmästi kuin yhden viestin verran samassa aiheessa, olisi syytä nimimerkillä omat viestinsä identifioida. Ei nimimerkin keksiminen niin vaikeaa ole. Muutakin voi toki käyttää kuin Puskajussia. Se on vain ehdotus.

    Tahdotko kuulla/tietää Totuuden, että Nikean (v.325) piispainkokouksessa on kyseinen (Matt.28:19-20) lähetyskäsky MUUTETTU ja VÄÄNNETTY VÄÄRÄÄN, eli se on paavin/roomalaiskatolisen kirkon oppia, he ovat myös uskovan (Apt.2:38) kasteen muuttaneet epäramatulliseksi vauva-valeluksi, .. niin myös Oikean Sapatin he ovat syrjäyttäneet ja asettaneet ensimmäisen päivän sen tilalle! -- tuo tuollainen epäraamatullisuus on KUHISTUS JUMALALLE!!!

    Katso lisää ja kauhistu:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000024066980

    Äänestä

  • Kilvoituksessa kirjoitti:

    Kun valikoi mieluisan, samoin ajattelevan vastaajan, saa mieluisan vastauksen. Tunnettu tosiasia. Mustan saa valkoiseksi tuolla tavalla helposti. Olette tehneet korkkiruuvin.

    Ettet vain sellaista, joka antaa toivomasi mukaisen vastauksen?

    Äänestä

  • eepu* kirjoitti:

    Tahdotko kuulla/tietää Totuuden, että Nikean (v.325) piispainkokouksessa on kyseinen (Matt.28:19-20) lähetyskäsky MUUTETTU ja VÄÄNNETTY VÄÄRÄÄN, eli se on paavin/roomalaiskatolisen kirkon oppia, he ovat myös uskovan (Apt.2:38) kasteen muuttaneet epäramatulliseksi vauva-valeluksi, .. niin myös Oikean Sapatin he ovat syrjäyttäneet ja asettaneet ensimmäisen päivän sen tilalle! -- tuo tuollainen epäraamatullisuus on KUHISTUS JUMALALLE!!!

    Katso lisää ja kauhistu:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000024066980

    Mene omalle palstallesi Ellenin oppien palvoja!

    Äänestä

  • Jumalan sanaa kirjoitti:

    Mene omalle palstallesi Ellenin oppien palvoja!

    Ovatko kaikki raamatun eri versiot Jumalan ja Jeesuksen sanaa?

    Kumpi käsky on oikein, älä tee huorin vai älä tee aviorikosta?

    Kuka toi vuoden 1992 vuoden raamattuun "lähetyskäsky" sanan?
    Ellet se ollut Jumala tai Jeesus niin kuka sitten? Todista se!

    jne
    jne...

    Raamattu ei ole väärennetty JOS siihen kuuluu saatanan tahtokin. Eli saatanaa palvelevat eivät pidä raamattua väärennettynä vaikka sen sisältö muuttuu tuon tuostakin saatanallisemmaksi.

    Jumalan Sanan tarkkaa raamatun käännöstä EI voi olla kun aitoa Jumalan Sanan Raamattua ei ole edes ollut kirjoitetussa muodossa! Miten sellaisesta tekee aidon, alkuperäistä vastaavan kopian kun alkuperäistä Jumalan Sanan Raamattua ei ole!!!
    Väärennöksien tekemisiin on tarvittu paljon valheellisuuksiin uskovia tai/ja saatanaa jumalanaan palvelevia!

    Ihmiskunnalla oli mahdollisuus saada Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamattu mutta kun saatanaa jumalanaan palveleva kristinusko Paavalinsa tuella murhasivat Jeesuksen seuraajat niin menetimme sen! Jeesuksen seuraajilla oli Jumalan ja Jeesuksen Sanaa muisti tietoina ja siksi kai saatananpalvelijat heidät murhasi!!!!

    Äänestä

  • <------- kirjoitti:

    Olet ilmeisesti tehnyt huorin ja pahemman kerran?
    saitko samalla aidsin ja tartutit sen lapsiisi, jotka jätit kastamattomiksi sen vuoksi?

    Äänestä

  • kristitty, kirjoitti:

    5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."

    Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

    Äänestä

  • W W W kirjoitti:

    Onko tosiaan totta, että Ellen G.White opetti, että mustaihoiset ovat ihmisen ja eläimen sekoituksia, niinkuin kirjoittavat tuolla adventistien palstalla?

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    Ettet vain sellaista, joka antaa toivomasi mukaisen vastauksen?

    tietenkin Raamatun Sana - jumalan Pyhä Sana, josta sain selkeän varmuuden vakaumukselleni. Olen toistanut sitä "hedelmistään puu tunnetaan" ja toistan vieläkin. Seurakunta on PYHIEN YHTEYS, mikä sulkee 'seurakunta' - merkityksen pois luterilaiselta ja katoliselta kirkolta mm. siksi, että siellä ei edes välitetä pappien juomisesta paljoakaan. Puhumattakaan rivijäsenten julkisesta syntielämästä. Kokemukseni mukaan vapaan suunnan vakaa kristitty EI EDES KELPAA KUMMIKSI kun ei tunnusta lut.uskontoa, mutta julkijumalaton ateisti, joka kuuluu kirkkoon, kelpaa kyllä - ei ehkä teoriassa,mutta näkyi käytännössä kelpaavan.

    Hyvät yöt vaan ja SIUNAUSTA! Minulla alkavat aamulla aikaisin työt ja jatkuvat koko huomisen päivän taas iltaan saakka: tilauksia ja toimituksia on ...

    Äänestä

  • kristitty, kirjoitti:

    Olet ilmeisesti tehnyt huorin ja pahemman kerran?
    saitko samalla aidsin ja tartutit sen lapsiisi, jotka jätit kastamattomiksi sen vuoksi?

    Yhdysvaltojen roomalaiskatolinen kirkko maksaa jättikorvaukset pedofiilipappien uhreille.

    Los Angelesin katolinen arkkihiippakunta on päättänyt maksaa yhteensä 660 miljoonaa dollaria eli lähes 480 miljoonaa euroa hyväksikäytetyiksi joutuneille.

    Uhreja on noin 500, joten jokainen heistä saa yli miljoona dollaria.

    - Tavoitteena ei ole ollut raha. Uhrit haluavat saada syylliset vastuuseen, jättää asian taakseen ja estää sitä tapahtumasta uudelleen jatkossa, sanoi pappien harjoittaman pedofilian uhrien järjestön edustaja David Clohessy uutistoimisto Reutersille.

    Kyseessä on historian suurin joukkokanteesta maksettu korvaus, vaikkakin yksittäisistä kanteista on aiemmin maksettu runsaampia korvauksia. Vaikka vakuutus ilmeisesti kattaakin osan summasta, Los Angelesin katolinen arkkihiippakunta joutuu todennäköisesti myymään rakennuksiaan pystyäkseen maksamaan korvaukset.

    Viimeksi sama hiippakunta joutui maksamaan korvauksia joulukuussa. Silloin 46 kantajalle maksettiin yhteensä 60 miljoonaa dollaria.

    Los Angelesin korkeimmassa oikeudessa oli määrä käsitellä maanantaina 12 asiankantajan tekemiä syytteitä papinvirassa toiminutta Clinton Hagenbachia vastaan. Seksuaalisesta ahdistelusta syytetty Hagenbach kuoli jo parisenkymmentä vuotta sitten, mistä syystä syytteet olivat ohjatut kirkkoa vastaan.

    Mikäli korvauksista ei olisi sovittu ennen korkeimman oikeuden istuntoa, Los Angelesin hiippakunnan arkkipiispa Roger Mahony olisi joutunut vastaamaan syytteisiin kirkon edustajana. Vanhimmat hyväksikäyttötapaukset ovat 1940-luvulta ja tuoreimmat 1990-luvulta.

    IS-Reuters

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    Ettet vain sellaista, joka antaa toivomasi mukaisen vastauksen?

    on hyvä vastaaja. Ja jälleen totean: "hedelmistään puu tunnetaan". Lut. kirkko EI VOI OLLA JUMALAN TARKOITTAMA SEURAKUNTA, sillä sen tulee olla 'pyhien yhteys'. Ei kirkkonne edes moiti tai erota pappejakaan, jotka eroavat ja tekevät huorin (useita tapauksia tiedän) sekä käyttävät alkoholia eri muodoissa - riviseurakuntalaisista puhumattakaan. Ja kummeiksi kelpaavat juomarit ja ateistitkin, kunhan tunnustevat lut.uskontoa. Ymmärrän kyllä, ettet SINÄ sitä hyväksy (kirjoitustesi perustella), mutta et voi parantaa Baabelia joten lähde ajoissa ulos.

    Jer.51:" 9. 'Me olemme koettaneet parantaa Baabelia, mutta ei hän ole parantunut. Jättäkää hänet ja menkäämme pois, kukin omaan maahansa; sillä hänen tuomionsa ulottuu taivaaseen asti, kohoaa pilviin saakka."

    Löytäisit ELÄVÄN VEDEN LÄHTEET ja kokisit vallan uutta Pyhän Hengen voimaa, jos valitsisit monien elävässä uskossa olevien tavoin tämän tien, mitä minäkin vaellan. Jos vertaa kirkon liturgioita ja messuja (mitkä sanahirviöt!) elävään ja hoitavaan, innoittavaan Jumalan Sanaan, jota voit itsekin ammentaa oikeasta lähteestä, et misssään tapauksessa tyytyisi niihin kuiviin känttyihin ja karvaaseen Maaran veteen. Siksi sanon näin, kun olen itse kokenut sen valtavan eron!

    Hyvät yöt vain ja Korkeimman siunausta! (minulla alkavat aamulla aikaisin työt ja niitä riittää koko viikon: tilauksia ja tavaratoimituksia on paljon)

    Äänestä

  • <------- kirjoitti:

    Yhdysvaltojen roomalaiskatolinen kirkko maksaa jättikorvaukset pedofiilipappien uhreille.

    Los Angelesin katolinen arkkihiippakunta on päättänyt maksaa yhteensä 660 miljoonaa dollaria eli lähes 480 miljoonaa euroa hyväksikäytetyiksi joutuneille.

    Uhreja on noin 500, joten jokainen heistä saa yli miljoona dollaria.

    - Tavoitteena ei ole ollut raha. Uhrit haluavat saada syylliset vastuuseen, jättää asian taakseen ja estää sitä tapahtumasta uudelleen jatkossa, sanoi pappien harjoittaman pedofilian uhrien järjestön edustaja David Clohessy uutistoimisto Reutersille.

    Kyseessä on historian suurin joukkokanteesta maksettu korvaus, vaikkakin yksittäisistä kanteista on aiemmin maksettu runsaampia korvauksia. Vaikka vakuutus ilmeisesti kattaakin osan summasta, Los Angelesin katolinen arkkihiippakunta joutuu todennäköisesti myymään rakennuksiaan pystyäkseen maksamaan korvaukset.

    Viimeksi sama hiippakunta joutui maksamaan korvauksia joulukuussa. Silloin 46 kantajalle maksettiin yhteensä 60 miljoonaa dollaria.

    Los Angelesin korkeimmassa oikeudessa oli määrä käsitellä maanantaina 12 asiankantajan tekemiä syytteitä papinvirassa toiminutta Clinton Hagenbachia vastaan. Seksuaalisesta ahdistelusta syytetty Hagenbach kuoli jo parisenkymmentä vuotta sitten, mistä syystä syytteet olivat ohjatut kirkkoa vastaan.

    Mikäli korvauksista ei olisi sovittu ennen korkeimman oikeuden istuntoa, Los Angelesin hiippakunnan arkkipiispa Roger Mahony olisi joutunut vastaamaan syytteisiin kirkon edustajana. Vanhimmat hyväksikäyttötapaukset ovat 1940-luvulta ja tuoreimmat 1990-luvulta.

    IS-Reuters

    Ruondan mies, kun siellä kirjoittelet?

    Äänestä

Oli erittain osuva vertaus. Todellakin olen huomannut sen etta vapaat suunnat eivat osaa ymmartaa kastetta ja uskoa toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Aina jos puhuu kasteesta liian painokkaasti se kasitetaan jotenkin uskon vihollisena joka tuhoaa kaiken oikean tulkinnan uskosta ja sen voimasta. Asioita ladotaan siella jarjestykseen niin innokkaasti etta siina todellakin yritetaan ensin laittaa laudat jollain heikolla liimalla yhteen ja sitten otetaan naulat kayttoon ja isketaan nauloja ties minne ja ennen kaikkea jokapuolelle muuhun paitsi lautoihin. Asiat menevat oikein kunhan VAIN JARJESTYS ON OIKEA. Mistaan muusta kuten esimerkiksi asioiden sisallollisista tarkoituksista ei tarvitse valittaa.

Äänestä

Raamatussa on edelleen 10 käskyä ja Jeesuksen antana "käsky" lähimmäisen rakkaudesta.
Lähetyskäsky on on vuoden 1992 raamatun väärennöksen saatanallisuuden osoitus/todistus ellei kukaan pysty todistamaan että Jumala tai Jeesus on sen meille tuonut tai/ja asettanut.

Äänestä

osannut suomen kielioppia.

Hän käytti selvää imperatiivia:

Hän kun meni sanomaan: Ottakoon kukin teistä kasteen.!

Passiivisesta vauvojen kastamisesta hän unohti
mainita täysin.

Äänestä
  • Hän kun meni sanomaan: Ottakoon kukin teistä kasteen.!

    Äänestä

Tahdotko kuulla/tietää Totuuden, että Nikean (v.325) piispainkokouksessa on kyseinen (Matt.28:19-20) lähetyskäsky MUUTETTU ja VÄÄNNETTY VÄÄRÄÄN, eli se on paavin/roomalaiskatolisen kirkon oppia, he ovat myös uskovan (Apt.2:38) kasteen muuttaneet epäramatulliseksi vauva-valeluksi, .. niin myös Oikean Sapatin he ovat syrjäyttäneet ja asettaneet ensimmäisen päivän sen tilalle! -- tuo tuollainen epäraamatullisuus on KUHISTUS JUMALALLE!!!

Katso lisää ja kauhistu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000026670615

Äänestä
  • ...väärentämätön muoto?

    Kerro nyt, eepu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

terence.hill kirjoitti:

Matteuksen evankeliumissa on Jeesuksen käsky seuraajilleen:

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamaLLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen JA opettamaLLA heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää." (Matt.28:19-20)

Vapaissa suunnissa tätä selitetään kieliopin vastaisesti. "KastamaLLA" ja "opettamaLLA" merkitsevät heidän mielestään sitä, mitä tehdään opetuslapseksi tekemisen jälkeen. Vaikka jo ala-asteikäinen tajuaa, että ne kertovat MILLÄ TAVALLA OPETUSLAPSIA TEHDÄÄN. Eikä "JA"-sana merkitse, että kasteen pitää olla ajallisesti ennen opetusta.

---

Selvennetään ideaa yksinkertaisilla arkisilla esimerkeillä.

Ystävälläsi on kova nälkä ja hän sanoo:
"KÄY kaupassa OSTAMASSA minulle ruokaa ja TUO se tänne minulle JUOKSEMALLA."

Vapaiden suuntien tulkinta olisi tämä:

-Käskyssä on 4 osaa: käyminen, ostaminen, tuominen ja juokseminen.

-Ensin tietysti käydään kaupassa.
-Sen jälkeen ostetaan jostain ruokaa.
-Sitten tuodaan ruoka ystävälle.
-Lopuksi, kun ruoka on toimitettu perille, juostaan.

----

"KIINNITÄ kaksi lankkua yhteen, vasaraLLA ja nauloiLLA."

Vapaiden suuntien kieliopin mukainen tulkinta:
-Ensin kiinnitetään lankut yhteen.
-Sitten hakataan jotain vasaralla.
-Sen jälkeen saa ottaa ne naulat esille.
-Sitten

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu