Lieneekö Cruzilla hiv? Jokin vakava sairaus kuitenkin. Ikävä juttu. Kaikista hänen tempuistaan huolimatta, olisin suonut hänelle hieman onneakin.
No niin, tässä sitä ollaan. Spekuloin kuvitteellisen henkilön kohtalolla. Toisaalta se on vain merkki hyvästä sarjasta ja sitähän Hädän hetkellä todella on.
Hädän hetkellä
8
580
Vastaukset
Sarjan suurin vahvuus on nimenomaan hyvin kirjoitetut henkilöhahmot. Sarjan henkilöistä ei kukaan ole yksiselitteisen hyvä tai paha.
Bosco on ollut virkaintoinen kuumakalle, suoranainen kusipääkin, mutta silti uhon alta on paljastunut aika reilu jätkä.
Yokas on tasapainoillut kahden perheen väliä. Poliisilaitoksen ja oman perheen. Kun toisessa homma sujuu hyvin, toinen kärsii. Välillä taipumusta ylentää itsensä marttyyrin asemaan.
Doc oli pitkään sarjan vakain tyyppi, oikein periamerikkalainen sankarihahmo, joka osasi kaiken, tiesi kaiken ja oli aina oikeassa... Sitten hänen sädekehänsä alkoi vähitellen murtua kunnes mies sekosi kokonaan.
Cruz on oikonut paljon mutkia ja väännellyt pykäliä mieleisekseen, mutta hän ei ole korruptoitunut.
Carlos on ollut alkujaan ärsyttävän niljakas wanna-be-gigolo. Himoitsi lähes kaikkia naisia. On kuitenkin osoittanut pätevyytensä ensihoitajana ja kasvanut ihmisenäkin jouduttuaan syytetyksi seksuaalisesta häirinnästä ja kuultuaan, että hänellä on lapsi.
Sarjan kirjoittajilla on pysynyt kynä terävänä ja tarina kasassa, vaikka nyt viimeisellä kaudella pientä lipsumistakin on ollut havaittavissa. Sarjasta olisi voinut tulla helposti saippuaopperamainen ällötys kaikkine juonenkäänteineen.- Hill st.
Niinpä!
Totta puhut!
- äsken, eikä...
...sillä oo mitään hiviä saatikka sitä Aitsia. Ihan vaan jotain allergista kutinaa niin ylä- kuin alapäässäkin.
Etkä sä mitään kuvitteellisen henkilön kohtalolla spekuloi, tossa naapurissa se asustelee. - loppuu
Enää muutama jakso jäljellä. Sinne vaan Yleen muutkin antamaan palautetta yhdestä kaikkien aikojen parhaan sarja uusintatoiveista. Muitakin sarjoja laitetaan uusintana niin jo on kumma kun ja jos ei tätä. Ostettavissa ei ole kuin eka kausi ja se maksaa mansikoita eikä edes suomenkielisellä tekstityksellä. Ei tuossa jaksoselostuksessa kerrottu mikä sillä Cruzilla on mut joka varmaan vakavamman puoleinen. Joo, aika keljuluonteinen nainen tuo Cruz.
Ja tiedän myös, että sarjasta ei ole enää kovinkaan montaa jaksoa jäljellä ja että sarjan viimeinen jakso on varsin musertavaa katsottavaa.
- Hill st.
Todella vahinko, kun Hädän hetkellä päättyy! Uusinta olisi kyllä enemmän kuin paikallaan. Kuten jo tuossa aikaisemmin todettiin, jatkuvasti uusitaan huonoja sarjoja niin miksei sitten tällaista huippua.
Mainitsit, että viimeinen jakso on musertavaa katsottavaa, varsin mustertavaa katsottavaa oli myös jakso, jossa Mannin miehet hyökkäsivät sairaalaan. Vaikka kyseessä on tv-sarja niin oikein syke nousi, kun sitä jaksoa katsoin. - opati
Hill st. kirjoitti:
Todella vahinko, kun Hädän hetkellä päättyy! Uusinta olisi kyllä enemmän kuin paikallaan. Kuten jo tuossa aikaisemmin todettiin, jatkuvasti uusitaan huonoja sarjoja niin miksei sitten tällaista huippua.
Mainitsit, että viimeinen jakso on musertavaa katsottavaa, varsin mustertavaa katsottavaa oli myös jakso, jossa Mannin miehet hyökkäsivät sairaalaan. Vaikka kyseessä on tv-sarja niin oikein syke nousi, kun sitä jaksoa katsoin.Kyllä sitä jo yhdellä kerralla näkee tapahtumat. Maailma on pullollaan hyvin polisisarjoja, jotain uutta kiitos.
- päivät
opati kirjoitti:
Kyllä sitä jo yhdellä kerralla näkee tapahtumat. Maailma on pullollaan hyvin polisisarjoja, jotain uutta kiitos.
Eikö ensi torstaina 26.7 olekaan sarjaa? Ja 2.8 olisi taas, olisiko se sitten päätösjakso? Harmi kun loppuu..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845117Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.253460Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j342795Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581810- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2511392- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441356Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin01220Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731068