Useinhan, kun puoliso kuolee,näkee kohta kuukauden tai parin päästä lehdestä että toinenkin puoliso on kuollut, suru kai tappaa heidät.Olenkin ajatellut, että olemmeko me kaikki surijat vainajasta riippumatta vaaravyöhykkeessä kuolla itsekin ja kauanko se vaara-aika on.
Lisäksi kuulin, että koska avaruuden on hiljattain todettu olevan kaareva (asia todistettu), kulkee aikakin eri tavoin, se menee välillä nopeammin, välillä hitaammin vaikka on muka samasta ajasta kyse.Eli elämmekö sitten tavallaan eri ikämäärän vaikka kuolisimme samassa iässä,toinen saa aikaa enemmän ja toinen vähemmän tms.
Ja miksi läheisen kuoleman jälkeen maailma näyttää ihan eri paikalta, vaikka olisi katsonut vuosikymmeniä samaa tietäkin, se onkin erilainen vai johtuuko se siitä, että nyt katsommekin eri tavalla? Emmekö vain älyä kaikkea mitä täällä tapahtuu...joka ainoa aamukin rakkaamme on yhä poissa vaikka toivoisi että ehkä huomenna kaikki olisikin toisin.Onko se heräämisen aamu sitten oma kuolemamme, silloin kohtaamme hänet/heidät jälleen.Toivottavasti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysymykset siinä olivat samoja joita olen minäkin ajatellut monesti. Eräs ystäväni kuoli viimevuodenkeväällä. Yhtäkkiä minusta kaikki häneen liittynyt asia oli aivan erivalossa kuin ennen. Näin paikat ja asiat uudesta kulmasta, aika jonka olimme yhdessä olleet ja tunteneet oli menettänyt ajantajun. Masennuin voimakkaasti vaikken surrut kuollutta olin vain iloinen että oli päässyt tuskistaan eroon.
Olen pohtinut näitä asioita aivan kamalasti ja olen saanut vastauksia kysymyksiini ja nähnyt unessa ystävät jotka olen menettänyt toiseen olotilaan. Heillä kaikilla on oikein hyvin, ovat iloisia ja onnellisa siellä missä ovat. Olen hyvin kiitollinen että olen saanut heidät tavata kun olen pyytänyt, niin toiveeni on toteutettu.
Vaaravyöhykkeessä emme ole meidän kaikkien päivät on laskettu jo etukäteen. Me lähdemme täältä kun aika tulee. Kun sinne menemme emme enään olla aviossa tuon aviopuolison kanssa me olemme me itse vain.
auttaa toisia jaksamaan ja kestään suruajan läpi.
Minä näen enneunia ja on jotenkin auttanut kun on vähän jotenkin"varautunut" että tapahtuu.. Näin veljeni pojan hautajaisista unen ja siinä ne keskeytyi kun kaikilla ei ollut seppelettä siihen heräsin. Aamulla äiti ilmoitti että veljen poika oli tippunut puusta maahan ja ja oli teholla eikä tiedetä miten käy. Sanoin että, poika kyllä selviää sillä näin unta.
Joka uniin uskoo varjoaan pelkää oli vastaus. Poika selvisi vaikka perna oli rikkoutunut pudotessa. Eikä liene sattuma että toinen tyttäreni selvisi samoin pernan repeytymisestä.
Aina ei ole näin onnellisesti käynyt. Näin unen kahta kuukautta ennen että perheestäni joku kuolee ja niin kävi. Ilman tätä ennakkovaroitusta en olisi kyvennyt selviytymään sillä niin rankka oli surun ensivuodet.
Jälkeenpäin on ollut vain läsnäolon tunne.
ja henkisen elämän kanssa? Olen myös kokenut aivan valtavasti aivan hereillä ollessanikin, en ole tarvinnut unta saadakseni viestejä tuonpuoleisesta. Olen kokenut aivan mahtavia asioita. Olen todella voimakkaasti sitä mieltä että olemme täällä joko maksamassa vanhoja velkoja tai auttamassa muita maksamaan velkojaan. Unessa näen ainoastaan jo täältä lähteneet. Muut yliaistilliset asiat koen hereillä.