Kuinka Jumala puhuu

pappa Larson

Halusin tuoda tänän hienon opetus tekstin
tänne luettavaksi, kannattaa lukea.
   

Tapani Suonto

Kun Jumala opettaa meitä, Hän puhuu meille sanansa kautta. Joudumme kuitenkin elämässämme myös tilanteisiin, joissa tarvitsemme Häneltä konkreettisempia vastauksia. Näin tapahtuu erityisesti etsiessämme johdatusta.

Jumala on kautta aikojen puhunut ihmiselle. Hänen puheensa kuuleminen ja ymmärtäminen ei ole kuitenkaan mikään yksiselitteinen asia. Jumala voi puhua ja ilmoittaa tahtonsa ihmiselle monella tavalla. Jobin kirjassa sanotaan: "Jumala puhuu tavalla ja toisella". Jumalan puhetta voidaan tulkita myös väärin tai Hänen puheekseen saatetaan väittää sellaistakin, mikä ei ole Hänestä lähtöisin. Käsittelemme seuraavassa niitä eri tapoja, joilla Jumala on Raamatussa ilmoittanut tahtonsa ihmiselle eri konkreettisissa tilanteissa.

Tässä erilaisten karismaattisten virtausten ajassa törmäämme monenlaisiin kokemuksiin. Kaikki ei ole raitista. Siksi on tärkeää oppia tutkimaan, mikä on Jumalasta ja mikä ei, jotta meitä ei johdateta harhaan.

"Mutta kun Hän tulee, totuuden Henki, johdattaa Hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä Hän puhuu, ei ole Hänestä itsestään; vaan minkä Hän kuulee, sen Hän puhuu ja tulevaiset Hän teille julistaa." Joh. 16:13

Vanhan Testamentin aikana vain harvoilla oli mahdollisuus kuulla Jumalan puhuvan. Jeesuksen vaeltaessa maan päällä opetuslapset saivat kuulla Hänen äänensä. Me elämme Pyhän Hengen aikakautta, jolloin kaikilla uskovilla on mahdollisuus kuulla Hänen äänensä.

"Minun lampaani kuulevat minun ääneni." Joh. 10:3

Jumalan äänen kuulemiseen on yksi edellytys: sinun tulee olla Jumalan lapsi, Jeesuksen verellä puhdistettu. Hän puhuu omilleen! Kun olet antanut elämäsi Kristukselle, saat ottaa tämän Sanan lupauksena itsellesi. Hän on luvannut puhua sinullekin niin, että varmasti kuulet ja tiedät sydämessäsi Jumalan puhuneen.

"Jokainen , joka on totuudesta, kuule minun ääneni." Joh. 18:37

Raamattu on täynnä kertomuksia siitä, miten Jumala on puhunut ihmiselle. Käymme läpi erilaisia Jumalan tapoja ilmoittaa tahtoaan, sekä yleisiä periaatteita, joita voit soveltaa elämääsi tutkiessasi, onko jokin sinun tai muiden kokemus todella Pyhästä Hengestä.
1. Näyt

"Sillä hetkellä ilmestyivät ihmiskäden sormet ja kirjoittivat kuninkaan palatsin kalkitulle seinälle, vastapäätä lampunjalkaa, ja kuningas näki käden, joka kirjoitti." Dan. 5:5

"Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi nimeltä Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: 'Ananias!' Hän vastasi: 'Katso, tässä olen, Herra.' Niin Herra sanoi hänelle: ' Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotan suoraksi kaduksi ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee...'"Apt. 9:10-11

"Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa, ja lampunjalkain keskellä ihmisen pojan muotoisen..." Ilm.1:12-13

Olimme rukoilemassa pienessä rukouspiirissämme, kun eräs ystäväni näki näyssä yhden piiriin kuuluvan miehen seisovan vyötäröään myöten Jordan-virrassa. Hänellä oli viinapullo kädessään. Näyssä valkoinen luurangon käsi yritti tavoitella ystäväämme.

Emme olleet kuulleet miehestä vähään aikaan. Ymmärsimme, että hän oli kuolemanvaarassa ja aloimme rukoilla hänen puolestaan. Seuraavana päivänä hän soitti ja kertoi joutuneensa onnettomuuteen. Hän oli langennut juomaan ja lähtenyt juovuksissa liikenteeseen polkupyörällä. Kesken matkan hän oli horjahtanut tieltä ja lentänyt kovassa vauhdissa pää edellä ojaan. Jumala varjeli häntä lyömästä päätään vieressä olevaan terävään kivenlohkareeseen. Hän selvisi onnettomuudesta lyhyellä sairaalakäynnillä ja sakoilla tankojuoppoudesta.

Hämäläisen maalaistalon nuori emäntä näki myöhäisenä joulukuun iltana elämänsä ensimmäisen näyn. Nuori tyttö laahusti reppuineen pitkin maantietä. Tyttö ja myös maisema oli emännälle tuntematon ja hän jäi hämillään ihmettelemään outoa kokemusta. Maatalossa kokoontunut rukouspiiri teki lähtöään, kun näky toistui. Sama tyttö kulki näyssä jälleen, mutta nyt maisema oli muuttunut. Emäntä seurasi kuin filmiltä tytön kulkua hänen saapuessaan outoon kirkonkylään. Hän kuvasi ystävilleen maisemaa ja tytön ohittaessa kylän kirkkoa eräs vieraista tunnisti kirkon. Näky päättyi tytön pysähtyessä Vammalan huoltoasemalle.

Hämmentyneenä oudosta kokemuksestaan emäntä mietti miehensä kanssa näyn tarkoitusta. He eivät saaneet rauhaa, ennen kuin päättivät lähteä Vammalaan. Saapuessaan huoltoasemalle oli paikalla kaksi poliisia ja heidän huostassaan näyssä ollut nuori tyttö. He saivat kuulla, että tyttö oli orpo ja karannut isoäitinsä luota. Karkumatka ei ollut ensimmäinen ja siksi hänet tultaisiin siirtämään kasvatuslaitokseen. Poliisit veivät tytön mukanaan ja pariskunta jäi rukoillen miettimään, mitä heidän pitäisi tehdä. Neljä päivää myöhemmin he olivat löytäneet vastauksen. He adoptoivat tytön. Hän sai uudeksi kodikseen Rauhalan maalaistalon. Pian tämän jälkeen aloitettiin Rauhalan tilalla pariskunnan johdolla kristillinen tyttökoti.
Yleisiä periaatteita

Jumalan antamat näyt ovat yleensä lyhyitä. Usein vain hetkellisiä kuvia sisäisessä maailmassamme. Ne eivät ole pitkiä filmejä, joita jatkuvasti tuijotamme. Pyhästä Hengestä tulleella näyllä on selvä ja ymmärrettävä sanoma. Ne eivät saa aikaan pelkoa, kauhua, vihaa tai erilaisia himoja. Ne tulevat yleensä henkisesti ja hengellisesti aktiivisessa tilassa ja usein myös rukouksen yhteydessä.

Jumala ei johdata sinua toisten näkemien näkyjen välityksellä. Johdattaessaan sinua Pyhä Henki puhuu aina sinulle itsellesi suoraan. Hän voi kyllä vahvistaa toisten näkyjen kautta sitä, mitä hän on jo sinulle puhunut. Hän voi myös kertoa tulevista asioista, joista et vielä itse tiedä mitään, mutta hän ei suoranaisesti johdata sinua puhumatta suoraan sinulle itsellesi.

Näky saattaa ilmetä joskus hyvin voimakkaasti niin, että näköpiiristäsi katoaa hetkeksi kaikki muu. Yleensä näky tulee kuitenkin hyvin herkällä tavalla ikään kuin ihmisen sisäiseen maailmaan. Se näkyy siellä hetken taivaallisena viestinä, jolla on aivan selvä ja looginen sanoma. Jumala puhuu näkyjen kautta usein rukouksen yhteydessä. Jos rukoillessasi näet sielusi silmin jonkun selvän kuvan, jolla on ymmärrettävä asiayhteys rukoukseesi, se saattaa olla Pyhän Hengen herkkää puhetta. Näyt tulevat usein myös profetoimisen yhteydessä vahvistaen ja selkeyttäen profetian sanomaa. Joillakin ne toimivat aina käsi kädessä.
Varoittavia esimerkkejä

Eräs saarnamies alkoi nähdä voimakkaita näkyjä neuvostoliittolaisten pommikoneiden hyökkäyksestä kotikaupunkiinsa. Häntä varoitettiin näkyjen erheellisyydestä, mutta hän ei halunnut kuunnella ketään. Vanhat mummot joutuivat turvautumaan kokouksissa nitroihin kuunnellessaan saarnaajan kauhukuvia. Kun pommihyökkäystä ei määräpäivänä tullutkaan, mies joutui psykiatriseen hoitoon. Hän teki ylpeydestään ja epäraittiudestaan parannuksen sairaalassa, vapautui ja pääsi pian pois täysin terveenä.

Eräs perhe myi talonsa ja matkusti Ruotsiin pelastuakseen tulevalta tuholta. Siitä oli ilmoitettu heidän ystävälleen näyssä tai profetiassa. Muutaman vuoden piileskelyn jälkeen he palasivat takaisin, kun mitään ei ollutkaan tapahtunut.
2. Työnäky

Jos jollain työllä tai toiminnalla on jotain merkitystä Jumalan valtakunnan kannalta, sen takana on yleensä aina työnäky. Jollekin tai joillekin Jumala on antanut ensin näyn. Pyhän Hengen antamaan työnäkyyn kätkeytyy uskomaton voima. Tuhansien seurakuntien, järjestöjen, lähetyskeskusten ja erilaisten projektien takana on näky. Kun yhden rutiköyhän pienen ihmisen sisäiseen maailmaan Pyhä Henki on piirtänyt näyn valtamerilaivasta, se on saanut aikaan prosessin, jonka seurauksena kymmeniä miljoonia maksava alus kyntää tänään maailman meriä. Jumalan antaman näyn liikkeelle panemia lähetyslaivoja seilaa tänään lukuisia eri puolilla maailmaa.

"Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseeni ja tähystän, nähdäkseni, mitä Hän minulle puhuu, mitä Hän valitukseeni vastaa. Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: 'Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea.' Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.'" Hab. 2:1-3

"Ja he sanoivat minulle: 'Jotka vankeudesta palanneina ovat jäljellä siinä maakunnassa, ne ovat suuressa kurjuudessa ja häväistyksen alaisina; ja Jerusalemin muuri on revitty maahan, ja sen portit ovat tulella poltetut.' Tämän kuultuani minä istuin monta päivää itkien ja murehtien, ja minä paastosin ja rukoilin taivaan Jumalan edessä..." Neh. 1: 3-4

Eräs nuori amerikkalainen uskova poika näki kerran näyn aalloista, jotka vyöryivät kohti hiekkarantaa. Kuohupäisten aaltojen noustessa rannalle ne muuttuivat nuorisojoukoiksi, jotka juoksivat eteenpäin viemään evankeliumia maailmaan. Tuo nuori mies oli Loren Cuningham. Tuosta näystä syntyi lähetysjärjestö nimeltään Youth With a Mission. Tänään se on yksi maailman suurimmista lähetysjärjestöistä. Olin itse aikanaan tuon järjestön palveluksessa seitsemän vuotta.

David Wilkersson luki kerran sanomalehdestä kertomusta New Yorkin nuorisojengeistä. Hänen sydämelleen laskeutui voimakas hätä näistä nuorista. Tuo Jumalan antama hätä ei hellittänyt, ja se ajoi hänet lopulta uuteen tehtävään New Yorkin kaduille.
Yleisiä periaatteita

Työnäky on harvoin silmin nähtävä ilmestys. Se on useimmiten voimakas Pyhän Hengen antama innoitus ryhtyä johonkin. Usein siihen liittyy suuri hätä ja huoli joistakin lähimmäisistä, ihmisryhmästä tai jopa kokonaisesta kansakunnasta. Näin tapahtui esimerkiksi Nehemialla hänen ryhtyessään rakentamaan Jerusalemin muuria.

Työnäky, joka on Jumalasta, kestää ajan koetuksen. "Jos se viipyy, odota sitä". Jos näkysi sammuu muutamassa päivässä tai viikossa, se tuskin on Pyhän Hengen antama näky.

Ihmiset käyttävät hyvin kevyesti näky-käsitettä. Olen tavannut ihmisiä, joilla voi tänään olla voimakas näky slummityöstä Timbuktussa, mutta kuukauden kuluttua he ovat sen jo unohtaneet ja puhuvat yhtä suurella innolla radiotyöstä Pohjanmaalla. Heillä on aina jokin uusi "näky", mutta todellisuudessa mitään ei heidän elämässään koskaan tapahdu. Näky on heille eräänlaista uskonnollista haaveilua ja viihdettä.

Eräs pastori uskoi saaneensa näyn eräästä elokuvateatterista, josta rakennettiin hänen johdollaan kristillinen työkeskus. Muutaman kuukauden kuluttua hän sulki keskuksen ja lopetti koko projektin. Voimakas innoitus oli osoittautunut vain inhimilliseksi innoksi, joka sammui nopeasti ajan myötä. Hän totesi lähteneensä liikkeelle liian hätiköiden koettelematta näkyään, tunnusti virheensä ja palasi nöyrästi lähtöasetelmiin. Me voimme tehdä joskus virheitäkin. Ei niitä pidä pelätä. "Parempi on tehdä jotain ja vaikka epäonnistua siinä, kuin olla tekemättä mitään ja onnistua siinä." "Jumala johdattaa niitä, jotka kulkevat..."

Pyhän Hengen antama näky kestää. Ei ole ollenkaan harvinaista, että näyn toteutumiseen menee 10 vuotta. Jos Jumala laskee sydämellesi jonkun näyn, ryhdy määrätietoisesti rukoilemaan sen puolesta. Näky vahvistuu Jumalan läsnäolossa, jos se on Pyhästä Hengestä. Mitä lähempänä olet Herraa, sitä varmempi saatat olla kutsumuksesi aitoudesta. Näky saattaa pysyä palavana sydämelläsi vuosikausia, vaikka kaikki ovet ovat kiinni.

Jumala voi joskus laittaa myös näkymme ikään kuin hyllylle odottamaan ja nostaa sen esiin uudelleen ajan kypsyttyä. Kerran Jumala antoi minulle erään näyn, jonka toteuttaminen kävi kuitenkin nuorena uskovana minulle liian raskaaksi. Sanoin Herralle: "Näet Jumala, että olen liian voimaton tällä hetkellä viemään asiaasi eteenpäin. Haluaisin olla uskollinen kutsullesi, mutta en kykene." Seuraavana päivänä luokseni tuli nuori mustalaistyttö. Hän profetoi minulle vastauksen: "Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja annan sinulle aikaa parantua." Näky katosi sydämeltäni seitsemäksi vuodeksi, ennen kuin Jumala toi sen eteeni uudelleen.

Ei pidä koskaan kadehtia toisten näkyjä tai katkeroitua siitä, että minulta puuttuu oma työnäkyni. Jokainen ihminen on myös näkynsä vanki. Sinä päivänä, kun Pyhä Henki antaa sinulle näyn, olet merkitty mies tai nainen. Muut voivat lähteä itään tai länteen, mutta sinä et. Tiedät kutsumuksesi, etkä voi pettää itseäsi. Kun Jumala uskoo palvelijalleen näkynsä, Hän odottaa tältä myös uskollisuutta sen toteuttamisessa. Muut voivat olla mukana kevyin perustein, tulla ja mennä miten tahtovat, mutta sinä et. Tiedät aina, mitä Jumala sinulta odottaa.

Rukoile niiden puolesta, joiden tiedät kantavan sydämellään Pyhän Hengen antamaa näkyä. He saattavat olla joskus kovankin paineen alla kamppaillessaan näkynsä puolesta. Niissä hetkissä ihminen on näkynsä kanssa hyvin yksin.

Kerran eräässä Perjantai Kristukselle -illassa tavattiin mies, joka sanoi itkien kovassa humalassa: "Minun pitäisi tänään olla Intiassa." Hän oli ollut uskossa ja saanut aikanaan kutsun Jumalalta lähetystyöhön Intiaan. Hengellinen kriisi oli tehnyt hänen kutsunsa tyhjäksi. Hänen elämänkipunsa oli erilainen kuin kaikkien muiden alkoholistien. Kovassa humalassakaan hän ei kyennyt unohtamaan, että Pyhä Henki oli kerran antanut hänelle näyn lähetystyöstä.

Jumala antaa lapsilleen erilaisia työnäkyjä. Hän kuitenkin ensin koettelee ja kasvattaa meitä, jotta tuo suuri siunaus ei koituisi meille kiroukseksi. On suurta armoa saada palvella Herraa. On oikein, että rukoilemme ja tavoittelemme taivaallisia näkyjä. Niitä me tarvitsemme Jumalan valtakunnan työssä kipeästi. Ne ovat meille itsellemme suuri ilo ja siunaus. Mutta näky on myös vakava asia. Jumala ei kutsumistansa kadu. Hän on lapselleen uskollinen. Juuri tuo uskollisuus tekee myös meistä vastuullisia.
Varoittavia esimerkkejä

Maailmassa on lukemattomia kristillisiä hankkeita, työmuotoja ja toimintoja, joiden toteuttajilta puuttuu Pyhän Hengen antama näky. (En tarkoita silmin nähtävää ilmestystä, vaan Pyhän Hengen antamaa innoitusta). Ne saattavat näyttää ulkoisesti vaikuttavilta ja niiden takana voi olla runsaasti viisautta ja inhimillistä lahjakkuutta, mutta jos todellinen näky Jumalalta puuttuu, ne eivät koskaan tuota kantavaa hedelmää. Ne sammuvat aikanaan omaan voimattomuuteensa.

Usein nuo hankkeet lepäävät perinteen, totuttujen tapojen tai vanhojen näkyjen varassa. Niiden tilalle Jumala haluaisi antaa uuden näyn, mutta vanhat turvalliset rakenteet ovat tiellä. Jumalaa ei tarvita. Jos näin on tapahtunut, kannattaa odottaa Jumalaa, kunnes Hän antaa uuden näyn.

Löytyy myös esimerkkejä hankkeista, joiden takana ei suurista puheista huolimatta ole ollut Pyhän Hengen antamaa näkyä, vaan ihmisten omat haaveet. Nekään eivät ole kantaneet kauas. Suuret puheet suurista näyistä vakuuttavat ihmiset, mutta ei koskaan Jumalaa.

Jotkut ovat hankkineet suuria kiinteistöjä vuokralle tietämättä edes täysin, mitä niissä pitäisi tehdä. On suuri vaara, että meillä on näky ihmisen valtakunnasta, mutta ei Jumalan valtakunnasta. Jumala on aina kiinnostunut enemmän ihmisistä, vähemmän puitteista.
3. Unet

"Niin hän näki untä, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas. Ja katso, Herra seisoi hänen edessään ja sanoi: 'Minä olen Herra, sinun isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi." 1 Moos. 28:12-13

"Kerran Joosef näki unen ja kertoi sen veljilleen; sen jälkeen he vihasivat häntä vielä enemmän. Hän sanoi näet heille: 'Kuulkaa, minkä unen minä olen nähnyt. Katso, me olimme sitovinamme lyhteitä vainioilla, ja katso, minun lyhteeni nousi seisomaan ja teidän lyhteenne asettuivat ympärille ja kumarsivat minun lyhdettäni.'" 1 Moos. 37: 5-7

"Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: 'Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänestä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.'" Matt. 1:20

Eräs suomalainen matemaatikko oli palkattu kansainväliseen supertietokonekeskukseen Englantiin. Hänen tehtävänään oli selvitellä erään siihen asti ratkaisemattoman ongelman laskentamahdollisuuksia. Tehtävä oli vaikea. Eräänä päivänä hänen lukiessaan Raamattua häntä puhuttelivat psalmin sanat: "Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin Hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa." Ps. 127:2

Pian tämän jälkeen hän näki unessa matemaattisen kaavan, joka osoittautui ratkaisuksi mahdottomalta tuntuneeseen matemaattiseen ongelmaan. Se sai pian tiedemiespiireissä nimekseen Fast Kalman Filter - (FKF). Jumalan antama kaava muutti koko tiedemiehen elämän. Tuosta päivästä lähtien hän on työskennellyt keksinnön parissa esitelmöiden siitä ympäri maailmaa. Sitä pidetään mullistavana keksintönä tilastomatematiikan alueella. Matemaatikon nimi on Antti Lange. Olin äskettäin hänen kanssaan vierailulla Pohjois-Koreassa ja Kiinassa, missä hän esitelmöi maiden johtaville matemaatikoille keksinnöstään ja kertoi avoimesti, miten Jumala oli tuon kaavan hänelle antanut.

Minä itse näen paljon unia, niin kuin kaikki ihmiset. Joskus painajaisiakin, mutta tuskin koskaan "profetaalisia unia". Jumala on puhunut minulle varmuudella unessa yhden ainoan kerran, eikä sekään ollut mitään suurta ja ihmeellistä. Olin silloin palannut juuri uuvuttavasta yhdentoista kuukauden varusmiespalvelusta siviiliin. Tiesin kipeästi tarvitsevani Jumalan uudistavaa kosketusta. Eräänä aamuna juuri ennen heräämistä näin unessa itseni polvillani lapsuudenkotini olohuoneessa. Rukoillessani unessa hiljaa Jumala täytti minut yhtäkkiä Pyhällä Hengellä. Siihen heräsin. Hämmästyksekseni tunsin vielä hereillä ollessani voimakasta Pyhän Hengen läsnäoloa ja kosketusta, vaikka kaikki oli ollutkin vain unta. Jäin miettimään kokemustani. Huomasin, että minulla oli pari päivää vapaata ja päätin käyttää ne rukoukseen. Soitin vanhemmilleni ja kävi ilmi, että he olivat lähdössä lomamatkalle ja asunto olisi seuraavat päivät tyhjä. Niin löysin itseni samasta huoneesta, missä unessa olin rukoillut. Toisen päivän iltana ollessani hiljaa polvillani sohvan ääressä Jumala täytti minut Pyhällä Hengellä. Uneni toteutui kirjaimellisesti.
Yleisiä periaatteita

Kaikki unet eivät ole Jumalan puhetta. Kaikille hän ei puhu koskaan unissa. Mutta kuten Raamatusta näemme, joskus Jumala voi toimia niinkin. Pyhän Hengen antama uni tulee yleensä juuri ennen heräämistä. Herätessäsi sinä jäät voimakkaasti unesi puhuttelemaksi. Jos vasta seuraavana päivänä muistat hämärästi näkemäsi unen, se tuskin oli Jumalan puhetta.

Kun Jumala puhuu unessa, ihminen kokee usein herätessään voimakasta Pyhän Hengen läsnäoloa ja virvoitusta. Jos unesi seurauksena olet täynnä kauhua tai pelkoa ja toivottomuutta, tuskin Jumala on silloin sinulle puhunut. On kuitenkin tapauksia, jolloin Jumala on hyvin shokeeraavan unen kautta varoittanut ihmistä ja kehottanut häntä esimerkiksi tekemään parannuksen. Kun Jumala puhuttelee ihmistä näin voimakkaasti, sanoma on täysin selkeä ja ymmärrettävä. Silloin hän myös antaa hätääntyneelle sydämelle vastauksen ja neuvoo, mitä hänen pitäisi tehdä. Jumala ei koskaan hylkää ihmistä hätänsä keskelle.

Pyhän Hengen antamaa unta ei tarvitse selitellä. Sen sanoman ymmärtää heti ja viesti on kaikin puolin järkevä ja looginen.

Unikirjat eivät kuulu uskovan elämään. Pyhän Hengen puhetta ei koskaan voi selitellä unikirjojen avulla. Ne johtavat sinut vain harhaan.
Varoittavia esimerkkejä

Löytyy lukuisia ihmisiä, jotka elävät jatkuvassa pelossa ja ahdistuksessa tulkitessaan profetaalisina mitä merkillisempiä unia ja painajaisia. Heidän unensa ovat aivan normaaleja, mutta heidän hengellisyytensä on epänormaalia ja jumalakuvansa vääristynyt. He tarvitsevat kipeästi sielunhoitajaa.
4. Enkelit

Enkeli-ilmestykset ovat aikamme muoti-ilmiö. Yhä enemmän enkeli-ilmestyksiä näkevät myös ihmiset, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta vapahtajakseen. Kaikki enkeli-ilmestykset eivät ole raittiita ja raamatullisia. Siksi on tärkeätä oppia tutkimaan näitäkin ilmiöitä Raamatun valossa.

"Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan. Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan ja sanoi: 'Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene pavelijasi ohitse. Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksemme jalkanne ja levätkää puun siimeksessä. Minä tuon palasen leipää virkistääksenne itseänne, ennenkuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet palvelijanne luo.' He sanoivat: 'Tee, niinkuin olet puhunut.'" 1 Moos. 18:1-5

"Ja ne kaksi enkeliä tulivat Sodomaan illalla, ja Loot istui Sodoman portissa; ja nähtyänsä heidät Loot nousi heitä vastaan ja kumartui maahan kasvoillensa. Ja hän sanoi: 'Oi Herrani, poiketkaa palvelijanne taloon yöksi ja peskää jalkanne! Aamulla varhain voitte jatkaa matkaanne.' He sanoivat:'Emme, vaan me jäämme yöksi taivasalle.'" 1 Moos. 19:1-2

"Silloin ilmestyi hänelle Herran enkeli seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella. Ja hänet nähdessään Sakarias hämmästyi, ja hänet valtasi pelko. Mutta enkeli sanoi hänelle: 'Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes...'" Luuk. 1:11-13

"Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: 'Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.' Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: 'Kunnia Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!'" Luuk. 2:8-14

"Silloin perkele jätti Hänet; ja katso, enkeleitä tuli Hänen tykönsä ja he tekivät Hänelle palvelusta." Matt.4:11

"Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: 'Nouse nopeasti!' Ja kahleet putosivat hänen käsistään. Ja enkeli sanoi hänelle: 'Vyötä itsesi ja sido paula-anturat jalkaasi.' Ja hän teki niin. Vielä enkeli sanoi hänelle: 'Heitä vaippa yllesi ja seuraa minua.' Ja Pietari lähti ja seurasi häntä, mutta ei tiennyt, että se, mikä enkelin vaikutuksesta tapahtui, oli totta, vaan luuli näkevänsä näyn. Ja he kulkivat läpi ensimmäisen vartion ja toisen ja tulivat rautaportille, joka vei kaupunkiin. Se aukeni heille itsestään, ja he menivät ulos ja kulkivat eteenpäin muutamaa katua; ja yhtäkkiä enkeli erkani hänestä. Ja kun Pietari tointui, sanoi hän: 'Nyt minä totisesti tiedän, että Herra on lähettänyt enkelinsä ja pelastanut minut Herodeksen käsistä ja kaikesta, mitä Juudan kansa odotti.'" Apt. 12:7-11

"Ja hän sanoi minulle: 'Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!' Vielä hän sanoi minulle: 'Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.' Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: 'Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki.'" Ilm. 19:9-10

"Älkää unohtako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan." Hebr. 12:2

Eräs pastori oli viettämässä vapaapäiväänsä metsällä. Hän seisoi suuren laakson reunalla, kun hän näki miehen lähestyvän häntä laakson toiselta puolelta. Hämmästyttävän nopeasti mies oli ylittänyt laajan alangon ja nousi rinnettä ylös pastoria kohti jättämättä minkäänlaisia jälkiä hankeen. Pastori alkoi olla vakuuttunut, että häntä lähestyi enkeli. Mies pysähtyi pastorin eteen ja esitteli itsensä Jumalan lähettilääksi. Hänet oli lähetetty tuomaan pastorille henkilökohtaista viestiä.

Enkeli kertoi, että kaikki pastorin rukoukset oli kuultu taivaassa. Jumala kuitenkin halusi ojentaa palvelijaansa yhdessä asiassa. Pastori oli aina ajatellut, että hänen ei tule rukouselämässään pyytää itselleen mitään, ja siksi hän oli keskittynyt aina rukoilemaan vain seurakuntalaistensa puolesta. Tämä asenne oli väärä. Jumala halusi, että hän pyytää nyt jotain itselleen. Pastori mietti hetken hämmentyneenä ja vastasi toivovansa perheelleen omaa taloa. Hänen tuloillaan sellaisen hankinta oli täysin mahdotonta. Enkeli poistui pian yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin, jättämättä hankeen jälkeäkään.

Pari viikkoa myöhemmin pastorille ilmoitettiin, että yksi uskollinen vanhus hänen seurakunnastaan oli ennen kuolemaansa muuttanut testamenttiaan ja päättänyt lahjoittaa hänelle henkilökohtaisesti oman talonsa. Pastori sai vastauksen rukoukseensa muutamassa viikossa. Tapauksesta kertoi tunnettu uusiseelantilainen pastori Ken Wright vieraillessaan Suomessa. Kyseinen pastori oli hänen ystäviään.

Eräs ystäväni oli matkalla henkilöautolla, kun hän yhtäkkiä huomasi, kuinka enkeli tuli heidän autoonsa. "Hei, huomasitteko te, enkeli tuli tänne autoon", hän huudahti hämmästyneenä itsekin sanojaan. Samassa hirvi hyppäsi tielle aivan heidän autonsa eteen. Kuin ihmeen kaupalla he onnistuivat ohittamaan hirven suistumatta tieltä.

Eräs nuorisoryhmä oli evankelioimismatkalla Keski-Euroopassa, kun heidän pikkubussinsa hajosi. He eivät osanneet tehdä enää muuta kuin rukoilla. Yhtäkkiä he huomasivat pari hahmoa, jotka työskentelivät hetken heidän autonsa takana konepellin alla ja katosivat. Kuski starttasi autoa ja se

lähti käyntiin. He jatkoivat matkaa ilman mitään ongelmia.
Yleisiä periaatteita

Ajassamme enkeli-ilmestykset yleistyvät kulovalkean tavoin. Enkeleistä on tullut eräänlainen muoti-ilmiö. Niistä kirjoitetaan kirjoja ja tehdään elokuvia suurella menestyksellä. Enkelit kiehtovat ihmistä. Kaikilla enkeli-ilmestyksillä ei ole minkäänlaista kristillistä perustaa. Ne saattavat sanoa olevansa Jumalan lähettämiä, mutta eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi. Siksi on tärkeää opetella tutkimaan Sanan valossa näitäkin ilmiöitä.

Raamatun kertomukset enkeli-ilmestyksistä liittyvät aina johonkin hyvin kriittiseen hetkeen. Enkeli ilmestyi Abrahamille ja Saaralle kertoakseen Jumalan lupauksesta. Enkeli ilmestyi Lootille pelastaakseen hänet Sodoman hävityksestä. Enkeli ilmestyi paimenille Jeesuksen syntyessä ja vahvisti Vapahtajaa Hänen ollessaan kiusauksessa. Enkeli ilmestyi Pietarille hänen ollessaan vankilassa jne.

Jumalan lähettämällä enkelillä on selkeä ja ymmärrettävä sanoma ja tehtävä, joka on Raamatun mukainen. Enkelit eivät ilmesty huvin vuoksi tullakseen vain rupattelemaan hetkeksi ihmisen kanssa.

Jumalan lähettämä enkeli ei tule myöskään kertomaan mitään uutta jumalallista ilmoitusta. Enkelin tehtävä ei ole opettaa. Se tehtävä kuuluu ennen kaikkea Pyhälle Hengelle. Hän opettaa seurakuntaa Sanan kautta. Enkeli voi kyllä muistuttaa Raamatun kirjoituksista ja kehottaa, tai varottaa Jumalan lasta, mutta ei hän tule pitämään pitkiä raamattutunteja tai selittämään kirjoituksia uudelleen. Enkelien tehtävä on vapauttaa, varjella, varustaa, kehottaa, vahvistaa jne, mutta ei varsinaisesti opettaa.

Jumalan lähettämä enkeli ei koskaan ota kunniaa ihmiseltä. "Varo, ettet sitä tee", sanoi enkeli Johannekselle hänen aikoessaan kumartaa ja rukoilla enkeliä.

Jumalan lähettämä enkeli tunnustaa Jeesuksen jumaluuden ja antaa kaiken kunnian yksin Hänelle.
Varoittavia esimerkkejä

Eräälle naiselle ilmestyi valkeisiin vaatteisiin puettu Kristus. Kristuksen puheet ja opetus ei ollut Raamatun mukaista ja ei siksi vakuuttanut naista. Hän alkoi epäillä ilmestyksen luotettavuutta ja pyysi Kristusta näyttämään hänelle lävistetyt kätensä. Silloin hahmon olemus muuttui. Valkean laupiaan Kristuksen tilalle ilmestyi vihaa ja katkeruutta huokuva paholainen, joka kuultuaan Jeesuksen nimen väistyi raivoisana pois.

Myös paholainen voi pukeutua valkeuden enkeliksi. Hän ei kuitenkaan koskaan pysty tunnustamaan Jeesusta Kristukseksi.

Wiljam Branham oli mitä ilmeisemmin alun perin väkevä Jumalan mies. Hänen kokouksissaan tuli alkuaikoina runsaasti ihmisiä uskoon. Myös sairaita parani ja moni sokea sai näkönsä. Eräässä vaiheessa palvelustehtäväänsä hän alkoi saada uusia voimallisia enkeli-ilmestyksiä. Jopa taivaalle ilmestyneet merkit vahvistivat hänen käsityksiään erityisestä profetaalisesta kutsumuksesta. Hänen ympärillään oli monia neuvonantajia, jotka varoittivat häntä ilmestysten epäluotettavuudesta, mutta hän ei halunnut kuunnella ketään. Hän uskoi saaneensa erityisen lopunajan profeetan kutsun ja otti vastaan neuvoja vain Jumalalta ja enkeleiltä. Osa hänen seuraajistaan jätti hänet, osa uskoi kaiken ja seurasi häntä omaksuen sokeasti kaiken harhaopin. Branhamin kuoltua jotkut hänen opetuslapsistaan odottivat suuren profeetan heräävän vielä yliluonnollisesti uudelleen henkiin.

Branhamilaisuuden eksytys perustui paljolti vääriin enkeli-ilmestyksiin. Hänen saamansa uusi ilmoitus ja opetus ei ollut Raamatun hengen mukaista. Enkeli-ilmestykset lisäsivät voimakkaasti hänen auktoriteettiaan niiden joukossa, jotka niihin uskoivat.

Eräs enkeli-ilmestyksiä voimakkaasti korostava liike yrittää vakuuttaa seuraajiaan enkeleiden luotettavuudesta toteamalla, että enkelien tuoma sanoma on aina Jumalasta, koska enkeli ei koskaan voi ilmestyä ihmiselle ilman Jumalan lupaa. Tätä väitettä he perustelevat Raamatulla.

Tämä ajatus on vailla mitään logiikkaa. On olemassa enkeleitä, jotka toimivat täysin Jumalan tahdossa. Mutta kun on kysymys pimeyden voimista, jotka pukeutuvat valkeuden enkeleiksi, he eivät koskaan ole alistuneita Jumalalle. Ikävä kyllä he voivat, tosin Jumalan määräämissä rajoissa, täyttää omaa pimeää tehtäväänsä. "Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta..." 1 Joh. 4:1

Eräs pariskunta oli ajamassa autollaan Hangon tietä, kun he näkivät tienposkessa liftarin. He ottivat miehen kyytiin. Hetken istuttuaan auton takapenkillä mies kumartui pariskunnan väliin ja sanoi hyvin painokkaasti: "Jeesus tulee pian." Sanottuaan sanottavansa mies katosi. Pariskunta ajoi lähimmälle poliisilaitokselle ja kertoi poliisille tapauksesta. Konstaapeli valahti kalpeaksi ja sanoi: "Kuulkaa, te olette jo kuudes, joka tulee kertomaan minulle saman tarinan."

Kuulin kyseisen kertomuksen 24 vuotta sitten. Eräs ystäväni yritti jäljittää tarinan alkuperää, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Missä, milloin ja kenelle tämä on tapahtunut, sitä ei näytä tietävän kukaan. On toki mahdollista, että tarinalla on joskus ollut jonkinlainen todellisuuspohja, mutta se on muuttunut vuosien saatossa.

Aina muutaman vuoden välein tarina pulpahtaa esille uudelleen ja uutena versiona. Se kiertää ympäri maailmaa loppumatta koskaan. Samaa tarinaa kerrotaan todennäköisesti Amerikassa, Australiassa ja Aasiassa. Tapahtumapaikka vain muuttuu. Turun yliopistossa sitä on käytetty esimerkkinä taruista, jotka kansan keskuudessa kiertävät loputtomiin ja joihin aina jotkut hyväuskoiset luottavat.

Vaikka tämän tarinan uskottavuus onkin kyseenalainen, se ei tee tyhjäksi sitä, että enkeleitä on ja ne myös joskus ilmestyvät ihmiselle.

Raittiita enkeli-ilmestyksiä on nykyaikanakin paljon. Niitä on enemmän, kuin yleensä uskotaankaan. Moni ei uskalla kertoa kokemuksistaan julkisesti peläten joutuvansa hurahtaneiden kirjoihin. Enkelit kuitenkin toimivat ajassamme täyttäen omaa tehtäväänsä, kuten aina ennenkin. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kehottaakin vieraanvaraisuuteen siltä varalta, että kylään sattuukin tulemaan enkeli. Olen joskus sanonutkin leikilläni puhuessani enkeleistä, että jos tänään joku kuulija sattuu olemaan enkeli tässä salissa, niin tervetuloa mukaan. Näissä sanoissa on kuitenkin puolet totta. Enkelien toiminta näyttää olevan pääasiassa salattua. Yleensä ne täyttävät tehtäväänsä näkymättöminä. Ne ovat läsnä tälläkin hetkellä, vaikka et niitä havaitsekaan. Ilmestyessään konkreettisesti ne ovat useiden kokemusten ja myös Raamatun kertomusten perusteella yleensä pukeutuneet ihmisen muotoon niin, että emme välttämättä edes tiedä olevamme tekemisissä enkelin kanssa.

Vaikka Jumala käyttää myös enkeleitä, raittiin kristillisyyden periaate on kiinnittää katse ja kaikki mielenkiinto Jeesukseen Kristukseen itseensä, ei hänen palvelijoihinsa. Jos enkelit tulevat tärkeämmiksi, kuin itse Jeesus, olemme jo harhateillä. Älä etsi vastauksia elämääsi enkeleiltä, vaan elävältä Jumalalta.
5. Armolahjat: tiedon sanat, viisauden sanat, profetia

"Samuel vastasi Saulille ja sanoi: 'Minä olen näkijä. Mene minun edelläni uhrikukkulalle. Aterioikaa tänä päivänä minun kanssani; huomenaamuna minä päästän sinut menemään, ja kaikki, mitä sinulla on sydämelläsi, minä selvitän sinulle. Äläkä enää ole huolissasi aasintammoista, jotka ovat olleet sinulta kateissa kolme päivää, sillä ne ovat löytyneet. Ja kenen on kaikki, mitä kallisarvoisinta Israelissa on, jollei sinun ja kaiken sinun isäsi perheen.'" 1 Sam. 9:19,20

"Mutta Herra sanoi Samuelille: 'Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.'" 1 Sam. 16:7

"Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan."1 Moos. 12:1

"Ja hän astukoon pappi Eleasarin eteen, ja tämä kysyköön hänen puolestaan uurimin kautta Jumalan vastausta Herran edessä. Hänen käskystänsä he lähtekööt ja hänen käskystänsä he tulkoot, ja hän ja kaikki israelilaiset hänen kanssansa, koko seurakunta." 4 Moos. 27:21

"Mutta Pietari sanoi: 'Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille vaan Jumalalle.'"Apt. 5:3-4

"Siihen aikaan tuli profeettoja Jerusalemista Antiokiaan. Ja eräs heistä, nimeltä Agapus, nousi ja antoi Hengen vaikutuksesta tiedoksi, että oli tuleva suuri nälkä kaikkeen maailmaan; ja se tulikin Klaudiuksen aikana." Apt. 11:28

Kerrotaan "profeetasta" joka vaikutti Viipurissa ennen talvisotaa. Hän kehotti kansaa parannukseen niin ponnekkaasti, että poliisi puuttui lopulta hänen toimintaansa. "Se on parasta, että te otatte nyt hattunne ja lähdette täältä", oli konstaapeli sanonut miehelle. "Kyllä minä voin ottaa hattuni ja lähteä. Mutta kun te, herra konstaapeli, lähdette täältä, te ette ehdi ottaa edes hattuanne." Kun Neuvostojoukot hyökkäsivät Viipuriin, konstaapeli joutui lähtemään sieltä niin kiireesti, että hän ei ehtinyt ottamaan päähänsä edes hattua.

Olin 20-vuotias, kun nuorena heiveröisenä miehenä sain Jumalalta kutsun lähteä julistamaan evankeliumia. Tunsin itseni kovin keskenkasvuiseksi tuohon tehtävään. Erään vanhemman kristityn kautta sain vahvistuksen Jumalalta: "Minä olen valinnut sinut julistamaan evankeliumia nuorille", hän profetoi. Neljä päivää myöhemmin minulle avautui tehtävä koulutyössä. Sillä tiellä olen edelleen ja tunnen itseni yhtä keskenkasvuiseksi. Tehtäväni on tosin ajan saatossa muuttunut.

Noiden päivien jälkeen Jumala on lukuisia kertoja vahvistanut minulle profetian kautta askelia, joista hän on sydämelleni puhunut. Hän on joskus myös varoittanut minua ottamasta vääriä askelia.
Yleisiä periaatteita

Tiedon sanat, viisauden sanat ja profetia ovat yleensä Jumalasta silloin, kun ne toteutuvat. (Joskus ne voivat olla ehdollisia.) Niiden täytyy aina olla raittiita ja Jumalan sanan mukaisia. "Ei yli sen, mitä on kirjoitettu."

Yleensä niin sanotut "hengen sanomat" täyttävät Raamatun kriteerit, silloinkin kun ne eivät ole Jumalasta. Siksi on tärkeää oppia myös tutkimaan, missä hengessä ne tulevat. Pyhästä Hengestä tullut sanoma aiheuttaa harvoin pelkoa. Koskaan se ei aiheuta vihaa, masennusta tai lihallisuutta. Pyhä Henki voi kyllä puhua vakavasti ja varoittaa ihmistä, mutta silloin hän myös neuvoo, mitä ihmisen tulee tehdä. Jumala ei hylkää ihmistä ahdistukseensa. Pyhässä Hengessä tulleet profetiat eivät ole sävyltään vihamielisiä, katkeria, syyttäviä, ankaria tai mystisen salaperäisiä. Niiden sanoma on vastaanottajalle täysin ymmärrettävä ja selvä. Niitä ei tarvitse ryhtyä oppikirjojen kanssa selittelemään.

Sanoman tuojalla on tilanne hallinnassa. "Profeetan henki on profeetalle alamainen", (1 Kor. 14:32). Sanoma tulee aina ylistyksen hengessä.

"Profetoiminen on vajavaista," (1 Kor.13:9). Siinä on aina ns. astian maku. Siksi meidän tulee tutkia kaikki ja pitää se, mikä hyvää on.

Jos profetia ei ole Jumalasta, ei se tarkoita sitä, että se on silloin perkeleestä. Yleensä se on silloin vain ihmisen oman mielikuvituksen tuotetta.

Pyhä Henki ei yleensä opeta seurakuntaa profetian kautta. Siihen Hän käyttää julistettua Jumalan sanaa. Opetus voi tulla kyllä Pyhästä Hengestä, mutta ei tuntikausia pitkinä profetioina.

Jumala ei koskaan johdata sinua toisten tuomien profetioiden kautta. Hän voi kyllä vahvistaa sinulle sen, mitä hän on sinulle henkilökohtaisesti puhunut, mutta Hän ei johdata sinua näin. Hän voi kertoa asioita, jotka tapahtuvat sinulle tulevaisuudessa, mutta Hän ei kehota sinua ryhtymään sokeasti toteuttamaan niitä. Ilmoittaessaan tulevia Hän valmistaa ihmistä kohtaamaan asioita, joita Hän myöhemmin johdattaa palvelijansa tielle. Johdattaessaan sinua hän puhuu tavalla tai toisella suoraan sinulle itsellesi.
Varoittavia esimerkkejä

Eräs nainen tuli kerran luokseni suuressa ahdistuksessa. Hän oli paossa miestä, joka jahtasi häntä vaimokseen. Heidän seurakunnassaan oli saarnaaja profetoinut, että naisen tulisi solmia avioliitto kyseisen miehen kanssa. Nainen ei ollut ollenkaan kiinnostunut miehestä, mutta tämä ei hellittänyt, koska uskoi Jumalan puhuneen. Nainen ei millään rauhoittunut, vaikka yritin vakuuttaa hänelle, että Jumala ei koskaan pakota ihmistä avioliittoon kenenkään kanssa, jos ihminen ei itse sitä halua. Hän ei myöskään johdata ihmistä profetioiden kautta puhumatta ensin asiasta ihmiselle itselleen. Nainen oli paossa miehen lisäksi myös Jumalaa, sillä hän koki Jumalan suunnattoman ahdistavaksi tyranniksi. Profetia oli vääristänyt hänen jumalakuvansa tai ehkä se oli vääristynyt jo aikaisemmin, kenties jo hänen lapsuudessaan. En kyennyt rauhoittamaan naista. Hän jatkoi pian matkaa ja muutti Ruotsiin.

Eräs nainen jakeli vuosien ajan suuren määrän omaisuuttaan saarnamiehelle, joka profetioiden kautta hallitsi hänen elämäänsä ja piti häntä "vankinaan". Naisen kritiikitön suhtautuminen profetoimiseen ja pelonsekainen "profeetan" kunnioitus oli epäraamatullista ja johti häntä vuosien ajan harhaan.

Eräälle naiselle oli profetoitu, että hän tulee jäämään yksin, koska hänen miehensä kuolee pian. Nainen eli vuosia suurten pelkojen ja ahdistusten vallassa. Väärästä profetiasta oli tullut hänelle jatkuva painajainen. Yksikään sielunhoitaja ei kyennyt häntä vapauttamaan peloistaan. Profetia oli vääristänyt koko hänen jumalakuvansa ja turvallisuuden tilalle oli tullut pelko.

Eräs ulkolainen julistaja kohtasi naisen ja sai Jumalalta Pyhässä Hengessä tiedon sanat hänelle. Tietämättä mitään naisen ahdistuksesta hän kertoi tämän ongelman ja vahvisti "profeetan" menneen aikanaan harhaan. Olen tuntenut tämän naisen pari kymmentä vuotta tämän jälkeen ja hänen miehensä voi edelleen hyvin.

Pyhä Henki ei yleensä järkytä ihmistä profetioiden kautta. Sellainen sanoma, joka saa ihmisen pois tolaltaan, on harvoin Jumalasta. Näin saattaa tapahtua vain silloin, kun Jumala joutuu vakavasti varoittamaan ihmistä pysäyttääkseen hänet väärällä tiellä. Silloinkin, kun sanoma on vakava, siinä on aina lohdutus ja toivo läsnä.

Jumala ei yleensä koskaan ilmoita profetiassa ihmisen kuolemaa etukäteen. Jos Hän joskus poikkeuksellisesti niin tekee, hän puhuu siitä ihmiselle itselleen ja voi sen jälkeen vahvistaa sanoman profetian kautta.

Eräässä seurakunnassa pastori oli juuri lopettanut raamattutuntinsa, kun eräs nainen nousi ylös ja profetoi koko seurakunnan kuullen pastorin elämän päättyvän pian. Pastori ei ollenkaan hämmentynyt kuulemastaan, vaan totesi rauhallisesti ja iloisesti, että tämä sanoma on Pyhästä Hengestä. Jumala oli puhunut pastorille itselleen siitä jo aikaisemmin. Hän tiesi, että tehtävä oli loppuun suoritettu ja hän tulisi pian siirtymään taivaan kotiin. Hänelle itselleen sanoma oli lohdullinen.

Raamattutunnin aiheena oli ollut Jumalan valtakunta maan päällä. Seuraavan raamattutunnin aiheena viikon kuluttua piti olla Jumalan valtakunta taivaassa. Sitä hän ei ehtinyt enää pitää. Hän sai sairauskohtauksen ja siirtyi itse taivaan kotiin.

Olin mukana hänen hautajaisissaan. Vaikka kuolema on aina surullinen ja dramaattinen asia, niissä hautajaisissa osattiin myös iloita siitä, että Jumalan mies oli päässyt viimein sinne, minne hän jo sydämestään kaipasi.

Hänen tapauksessaan sanoma kuolemasta ei ollut pastorille suruviesti, vaan iloinen uutinen. Siksi Pyhä Henki saattoi sen myös tuoda julki. Se oli samalla koko seurakunnalle vahvistus ennen paimenen poislähtöä.

Eräässä raamattukoulussa tuli profetia, jossa kerrottiin Jeesuksen tulon olevan niin lähellä, että enää ei olisi aikaa opiskella. Muutamat oppilaista lopettivat kesken opiskelun ja lähtivät julistamaan evankeliumia. Tapauksesta kertoi eräs pastori, joka oli itse silloin nuori ja tuon raamattukoulun oppilas. Hän suoritti opiskelunsa loppuun ja teki sen jälkeen pitkän elämäntyön seurakunnan paimenena. Hän on ollut jo vuosia vanhuuseläkkeellä.

Kerran eräässä tilaisuudessamme intoutui yleisön joukosta nuori tyttö profetoimaan. Hänen sanomansa koski myös Jeesuksen toista tulemusta. "Minä tulen pian", hän profetoi. "Minä tulen hyvin pian", hän jatkoi innostuen yhä lisää sanomastaan. "Minä tulen jo tänä vuonna", hän laukaisi lopulta entistä innokkaampana. Hetken oli aivan hiljaista. Sitten kaikki salissa purskahtivat nauruun. Sitä profetiaa ei tarvinnut kenenkään arvostella ääneen. Kaikki tiesivät, että sanoma meni ohi kirjoitusten ja oli vain tytön omaa toiveajattelua. Raamattu sanoo, että kukaan ei tiedä sitä päivää eikä hetkeä etukäteen. Tämä tapahtui 20 vuotta sitten.

Eräässä seurakunnassa tarvittiin uutta pianoa. Rukouskokouksessa tuli profetia, jossa kehotettiin erästä seurakuntalaista lahjoittamaan pianonsa seurakunnan käyttöön. "Kai se Herra tietää, että se ei ole minun, vaan minun siskoni piano", vastasi toinen profetiaan.

Profeetalliset illat, joissa piirretään ihmiskunnan tulevaisuudenkuvaa profetian valossa, ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Raamatun profetioiden oikea ymmärtäminen onkin tärkeää. Joskus nuo illat ovat kuitenkin koonneet myös salin täyteen väkeä niin, että paikalla ovat olleet lähes kaikki muut paitsi Jumala. 1980-luvun alussa pidettiin luento, jossa julistettiin profetian valossa alkavan vuosikymmenen tapahtumat vuosi vuodelta. Tilaisuus äänitettiin ja kasettia myytiin ympäri Suomea. Kuuntelin kasetin vuosikymmenen lopussa. Yksikään profetioista ei ollut toteutunut. Se, että "profeetta" tai Raamatun opettaja on itse vakuuttunut sanomansa aitoudesta, saa liikkeelle ihmiset, mutta ei vielä Jumalaa.
6. Korvin kuultava Jumalan ääni

"Ja poikanen Samuel palveli Herraa Eelin johdolla; mutta Herran sana oli harvinainen siihen aikaan, eivätkä näyt olleet tavallisia. Siihen aikaan tapahtui kerran, kun Eeli, jonka silmiä alkoi hämärtää, niin ettei hän voinut nähdä, makasi sijallansa eikä Jumalan lamppu ollut vielä sammunut ja Samuel makasi Herran temppelissä, jossa Jumalan arkki oli, että Herra kutsui Samuelia. Hän vastasi: ' Tässä olen.' Ja hän riensi Eelin tykö ja sanoi: 'Tässä olen, sinä kutsuit minua.' Mutta hän vastasi: 'En minä kutsunut, poikani; pane jälleen maata.' Ja hän meni ja pani maata. Mutta Herra kutsui taas Samuelia; ja Samuel nousi ja meni Eelin tykö ja sanoi: ' Tässä olen, sinä kutsuit minua.' Mutta tämä vastasi: 'En minä kutsunut, poikani. Panen jälleen maata.' Mutta Samuel ei silloin vielä tuntenut Herraa, eikä Herran sana ollut vielä ilmestynyt hänelle. Ja Herra kutsui Samuelia vielä kolmannen kerran; niin hän nousi ja meni Eelin tykö ja sanoi: 'Tässä olen, sinä kutsuit minua.' Silloin Eeli ymmärsi, että Herra oli kutsunut poikasta. Ja Eeli sanoi Samuelille: 'Mene ja pane maata; ja jos sinua vielä kutsutaan, niin sano: 'Puhu Herra, palvelijasi kuulee.' Niin Herra tuli ja seisoi ja huusi, niinkuin edellisilläkin kerroilla: 'Samuel, Samuel!' Samuel vastasi: ' Puhu, palvelijasi kuulee'. Ja Herra sanoi Samuelille: 'Katso, minä teen Israelissa sellaisen teon, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat...'" 1 Sam. 3:1-11

"Niin Mooses sanoi: 'Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi. 'Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, huusi hän, Jumala, hänelle pensaasta ja sanoi: 'Mooses, Mooses!' Hän vastasi: 'Tässä olen'. Hän sanoi: 'Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa.'" 2 Moos. 3:3-5

"Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosti valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: 'Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa Häntä.'"Matt. 17:5

"Ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua.'"Apt. 9:4

Eräs mies oli ollut uskossa vasta muutamia kuukausia, kun hän kuuli yllättäen isällisen äänen, joka kehotti häntä ottamaan yhteyttä ystäväänsä. Mies lupasi toimia, niin kuin häntä kehotettiin. Vaikka kokemus oli hämmentävä, ei hän osannut sitä ihmetellä. Hän ajatteli, että varmasti tämä uskovien elämä on kaikilla tällaista. Meni muutama viikko, kun kokemus uusiutui. Hän oli ajamassa autollaan, kun ääni sanoi hänelle lempeästi: "Sinä et ole vieläkään ottanut yhteyttä ystävääsi. Hän rukoilee minulta apua." Mies oli todellakin unohtanut koko asian, mutta lupasi heti tehdä parannuksen. Hän pysähtyi puhelinkioskille ja soitti ystävälleen: "Jumala sanoi minulle, että sinä rukoilet Häneltä apua", mies sanoi suoraan puhelimessa. Hetken oli hiljaista ja sitten ystävä vastasi häkeltyneenä: "Pitää paikkansa."
Yleisiä periaatteita

Jumalan sanasta näemme, että Hän voi joskus puhua ihmiselle myös korvin kuultavalla äänellä, joskin se on hyvin harvinaista. Kaikki, mitä ihmiset kuulevat, ei ole kuitenkaan Jumalasta. Yleisesti voidaan sanoa, että jos Jumala puhuu näin, ääni on tuttu ja turvallinen lempeä isällinen ääni. Kun Samuel kuuli Jumalan äänen, se tuntui niin tutulta, että hän luuli sitä Eelin isälliseksi kutsuksi. Se ei ole koskaan aavemainen kuolleiden ääni. Jumala ei puhu koskaan komentavasti tai vihamielisesti ja ankarasti. Hän ei yllytä, pakota,vaadi tai syyllistä. Hän ei vaadi ihmistä tekemään koskaan mitään nopeita ratkaisuja. Jumalan ääntä saattaa olla vaikeaa paikallistaa. Joskus se tuntuu tulevan kaikkialta, jopa ihmisen sisältä, sillä Pyhä Henki asuu ihmisessä.
Varoittavia esimerkkejä

Eräs ystäväni kuuli äänen, joka kehotti häntä hyppäämään parvekkeelta alas. "Hyppää alas, niin pääset taivaaseen ja kaikki ahdistus loppuu", hänelle sanottiin. Hän ei ollut koskaan kokenut vastaavaa ja uskoi Jumalan puhuvan hänelle. Hän hyppäsi ja vammautui loppuelämäkseen. Onnettomuuden jälkeen hän tuli uskoon ja ymmärsi, mistä tuo kehotus oli lähtöisin.

Eräs ufologian johtava "asiantuntija" kertoi, kuinka hänelle selvisi, mitä Golgatalla tapahtui. "Juuri ennen kuolemaansa Jeesus pelastettiin ufolla ja vietiin Intiaan. Hän eli siellä vielä useita vuosia, perusti perheen ja sai lapsia." Hän sanoi vakuuttuneensa asiasta, kun henki kehotti häntä menemään Intiaan Jeesuksen haudalle. Siellä ääni sanoi hänelle, mistä pitää kaivaa, jotta löytää Jeesuksen jäännökset. Hän kaivoi ja löysi väitetyltä hautapaikalta luurangon. Näin hän uskoo todistaneensa, että Jeesus ei kuollut Golgatalla.

Tämä "ufologian asiantuntija" saattaa puhua totta kertoessaan kokemuksestaan. On hyvin mahdollista, että ääni todella puhui hänelle. Mutta oliko se Totuuden Henki? Kaikki äänet eivät ole Jumalasta, vaikka ne saattavat näennäisesti puhuakin totta. Jokainen ääni, joka nousee Raamatun ilmoitusta vastaan, on valheen hengestä. Tämä onneton "asiantuntija" on katkerasti harhaanjohdettu.

"Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta."1 Joh. 4:1

On myös paljon ihmisiä, jotka sielullisesta rikkinäisyydestä johtuen kuulevat erilaisia ääniä. Näitä ongelmia ei saa hengellistää. Se voi viedä entistä suurempiin ahdistuksiin. Jos ihmisellä on taipumus kuulla vieraita äänia, Jumala tuskin puhuu hänelle tällä tavalla. Jumalalla on silloin monia muita luotettavampia keinoja ilmaista tahtonsa lapselleen.
7. Raamatun Sana

"Minulle tuli tämä Herran sana." Jer. 1:11

Kävelin pitkin Urho Kekkosen katua Helsingissä, kun sydämelleni laskeutui voimakkaasti eräs Raamatun lause. "Mistä tuollainen yhtäkkiä mieleeni juolahti", ajattelin ja toivoin, ettei vain Jumala minulle puhunut. Raamatun sana jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni ja palattuani kotiin olin jo sen verran huolestunut, että päätin rukoilla Jumalaa vahvistamaan sanansa. "Anna minulle, Herra, vahvistus sanastasi, mikäli sinä todella puhuit", rukoilin ja avasin Raamattuni. Hämmästyksekseni silmieni eteen avautui tuo sama Raamatun lause. "Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi."Jes. 30:20

Aloin olla vakuuttunut, että elämässäni oli tapahtumassa jotain, jonka kohtaaminen ei tulisi olemaan minulle helppoa. Jumala oli valmistamassa minua ahdistuksen hetkiin, jotka minun oli kohdattava, mutta samalla Hän antoi minulle lupauksen, että sen jälkeen Hän tulisi puhumaan minulle.

Kului vain muutama päivä, kun tuo kaikki toteutui. Sinä pimeänä hetkenä kiitin Jumalaa siitä, että Hän oli jo etukäteen minua valmistanut. Jumala pysäytti minut ja osoitti, että elämäni suunta oli täysin väärä. Olin kulkenut ohi Hänen suunnitelmiensa seuraten omia toiveitani.

Pari päivää oli täysin hiljaista. Sitten Jumala puhui. Hän osoitti minulle uuden suunnan ja kertoi, mitä minun pitäisi tehdä. Hänen suunnitelmansa oli monin verroin parempi kuin kaikki omat haaveeni. Saatoin vain kiitollisena ihmetellä Hänen hyvyyttään ja huolenpitoaan.
Yleisiä periaatteita

Opettaessaan meitä Jumala puhuu meille aina Sanansa kautta. Hän voi myös antaa lapselleen ns. rema-sanan etsiessämme esimerkiksi johdatusta. Se on erityinen Pyhän Hengen antama "sana Herralta", jossa on aina tietty selkeä sanoma.

Jumala voi antaa sinulle "sanan Herralta" suoraan omaan ajatusmaailmaasi. "Sana Herralta" saattaa tulla myös Raamattua lukiessasi tai rukoillessasi. Se voi tulla joskus julistajan suusta kuunnellessasi hänen saarnaansa. Jos kamppailet jonkin visaisen kysymyksen kanssa ja olet rukoillut Jumalalta siihen vastausta, saatat kokea Raamattua lukiessasi, kuinka jokin sana sen lehdiltä puhuttelee sinua erityisellä tavalla. Joskus voit samalla kokea voimakasta Pyhän Hengen läsnäoloa. Jumalaa saattaa silloin puhua sinulle.

Eräs pastori oli suuressa hädässä ja etsi ahdistukseensa Jumalalta vastausta Raamatusta, kun hänen edessään ollut Raamatun sivu muuttui äkkiä lumivalkoiseksi. Tyhjällä sivulla oli jäljellä vain muutama sana. Nuo sanat olivat hänelle suora vastaus Jumalalta hänen avunhuutoonsa.

Pyhä Henki saattaa tuoda ihmisen mieleen Raamatun jakeen hänen todistaessaan uskostaan. Joskus puhuja saattaa saada sanan Raamatusta kesken puheensa. Siksi on tärkeää elää näissäkin tilanteissa herkällä sydämellä ja valmiina Pyhän Hengen johdatukseen.
Varoittavia esimerkkejä

Moni käyttää Raamattua eräänlaisena peukalokirjana. Oletko kuullut tarinan miehestä, joka otti Raamatusta peukalopaikan. Hän avasi Raamattunsa silmät kiinni ja uskoi, että silmien eteen tullut sana oli suoraan Jumalalta. "Juudas meni pois ja hirttäytyi", hän luki Raamatusta. Hän sulki silmänsä uudelleen ja avasi jälleen Raamatun. "Mene ja tee sinä samoin." Hän avasi sen vielä kolmannen kerran ja sai tekstin: "Mitä teet, se tee pian."

Raamatulla "skulaaminen" vie harvoin ihmistä oikeaan suuntaan. Jumala ei puhu välttämättä silloin, kun me haluamme. Peukalopaikkoja otettaessa ei huomioida sitä, että Jumala haluaisikin olla hiljaa.

Jumala haluaa olla lapsensa kanssa paljon syvällisemmässä kanssakäymisessä, kuin vain jaella peukalopaikkoja. Hän on usein hiljaa juuri siksi, että Hän vetää sen kautta lastaan lähemmäs itseään.

"Jotakin on vinossa, jos kristityt ovat kiinnostuneempia ratkaisujen tekemisestä, kuin hengellisestä kasvamisesta, olinpaikastaan enemmän kuin Jumalan mielen mukaan elämisestä, johdatuksesta enemmän kuin johdattajasta."

Olin kerran hyvin kiperässä tilanteessa joutuessani nopeasti tekemään vaikean päätöksen. Minua oli yllättäen pyydetty matkalle Ruotsiin ja jostain syystä koin kehotusta myös lähteä matkalle. Rukoilin Jumalata neuvoa ja avasin Raamatun. "Mene huomenna heidän kanssaan", luki edessäni.

Kerran sain Raamatusta saman tekstin kahdesti peräkkäin ja tuo sana toteutui kirjaimellisesti jo seuraavana päivänä.

Vaikka varoitankin Raamatulla leikkimisestä, olen elämässäni kokenut, että Jumala voi toimia joskus hyvin yllättävällä tavalla. Hän tietää, että me olemme vain lapsia. Tärkeämpää, kuin kunnialliset ja oikeat metodit on Hänelle se, että lapsi löytää oikean tien. Jumalalle kaikki on mahdollista.
8. Merkit

"Silloin Gideon sanoi Jumalalle: 'Jos sinä aiot vapauttaa Israelin minun kädelläni, niinkuin olet puhunut, niin katso, minä panen nämä kerityt villat puimatantereelle: jos kastetta tulee ainoastaan villoihin ja kaikki maa muuten jää kuivaksi, niin minä siitä tiedän, että sinä minun kädelläni vapautat Israelin, niinkuin olet puhunut.' Ja tapahtui niin. Sillä kun hän varhain seuraavana päivänä nousi ja puristi villoja, pusersi hän kastetta villoista koko vesimaljan täydeltä. Ja Gideon sanoi Jumalalle: 'Älköön vihasi syttykö minua kohtaan, jos minä vielä kerran puhun. Anna minun vielä kerran tehdä koetus villoilla. Anna ainoastaan villojen jäädä kuiviksi ja kastetta tulla kaikkialle muualle maahan.' Ja Jumala teki niin sinä yönä; ainoastaan villat jäivät kuiviksi, ja kastetta tuli kaikkialle muualle maahan." Tuom. 6:36-40

Eräs pastori pyysi Jumalalta merkkiä vahvistukseksi seurakunnan rakennushankkeille. Uuden temppelin rakentaminen oli suuri ja rohkea yritys, joka saattaisi epäonnistuakin. Hän rukoili, että jos suunta on oikea, joku tuo hänelle sinä pävänä 10.000 mk hankkeen rahoitukseen alkupääomaksi. Näin tapahtui. Temppeli rakennettiin ja kaikki laskut saatiin myös maksettua.

Eräs pariskunta tarvitsi vastausta vaikeaan kysymykseen. He lukivat Raamatusta Gideonin villoista ja päättivät tehdä samoin. He asettivat villat illalla pihanurmelle ja pyysivät Jumalaa antamaan heillekin vastauksen villojen kautta. Seuraavana aamuna maa oli kuiva, mutta villat likomärkiä, kuten Gideonilla.

Istuin kerran vaimoni kanssa aamukahvilla vakavin miettein. Laskupino oli kasvanut huolestuttavan suureksi ja jotain oli tehtävä. Päätimme rukoilla, että jos Jumala haluaa meidän vielä olevan hänen palveluksessaan, sen päivän aikana saisimme tarvittavat rahat laskujemme maksuun. Muussa tapauksessa lähtisin hakemaan työtä normaaleilta työmarkkinoilta. Olin väsynyt tehtävääni ja ajatus siitä, että Jumala siirtäisi minut välillä maalliseen työhön, ei tuntunut yhtään ikävältä. Laskujen maksaminen oli lisäksi hyvin raamatullista. Asettaessani talouteni ja tulevaisuuteni Jumalan ratkaistavaksi tiesin tekeväni oikein. Hän saisi nyt näyttää elämällemme suunnan.

Istuin samana päivänä toimistollani, kun luokseni tuli kalpean näköinen nainen. Hän kertoi sairastavansa kovaa flunssaa. Hän oli maannut kuumeessa vuoteessaan, kun Pyhä Henki oli sanonut hänelle, että mene Tapani Suonnon luokse ja vie hänelle tietty summa rahaa. Hän tarvitsee sitä. Nainen ojensi minulle kirjekuoren, kääntyi ympäri ja lähti takaisin sairastamaan. Koko laskupino tuli maksettua ja jatkoin työtäni evankelistana.
Yleisiä periaatteita

Pelkät merkit eivät riitä johdatukseksi. Kun Gideon pyysi merkkiä Jumalalta, hän sanoi: "Jos sinä aiot vapauttaa Israelin minun kädelläni, niinkuin olet puhunut, niin..." Jumala oli jo puhunut Gideonille ja nyt hän pyysi vahvistusta Jumalalta. Olet rakentanut elämäsi hiekalle, jos elät pelkkien merkkien varassa. Sen sijaan Jumala voi merkkien kautta vahvistaa sen, mitä hän on jo puhunut.

Olosuhteet ovat yksi kolmesta johdatuksen merkkivalosta. Ne ovat usein myös konkreettinen merkki Jumalalta.

Jos pyydät merkkiä Jumalalta, sinun täytyy asettaa se selvästi. Älä tulkitse kaikkea kokemaasi merkkinä Jumalalta, jos et ole erikseen merkkiä asettanut ja rukoillut. Elämässä voi tapahtua uskomattomia asioita pelkkinä "sattumina". Kaikkea ei pidä tulkita Jumalan puheena.

Merkkiä asetettaessa täytyy ottaa aina huomioon mahdollisuus, että Jumala ei haluakaan puhua.
Varoittavia esimerkkejä

Eräs nuorukainen astui aamuisin ovesta ulos, heitti lantin taivaalle ja ratkaisi kruunalla ja klaavalla, mihin suuntaan katua Jumala haluaa hänen kävelevän.

Saimme kerran erään projektin käyttöön ilmaiseksi omakotitalon. Onnenpotku tuntui varmasti monesta Jumalan merkiltä. Suunnitelmamme raukesi kuitenkin pian tyhjiin ja luovuimme koko talosta Jumalan johdattaessa elämäämme toisaalle. Ihmeellisiäkin asioita voi tapahtua elämässä ilman, että ne ovat merkkejä Jumalalta.
9. Pyhän Hengen todistus

"Ja nyt, katso, minä matkusta sidottuna hengessä, Jerusalemiin, enkä tiedä, mikä minua siellä kohtaa. Sen vain tiedän, että Pyhä Henki jokaisessa kaupungissa todistaa minulle ja sanoo, että kahleet ja ahdistukset minua odottavat." Apt. 20:22-23

"Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa." Apt. 16:6

"Niin he Pyhän Hengen lähettäminä menivät Seleukiaan ja purjehtivat sieltä Kyproon." Apt. 13:4

Etsin kerran Jumalan johdatusta erittäin vaikeaan ja vakavaan kysymykseen. Olin omassa ymmärryksessäni päätynyt tiettyyn ratkaisuun, jota pidin lähes itsestään selvänä, mutta minulta puuttui rauha. Rukoilin päivittäin muutaman tunnin asian puolesta, mutta mitä enemmän rukoilin, sitä levottomammaksi tulin. Olin silloin vielä nuori uskossani, enkä ymmärtänyt Pyhän Hengen viestiä, kun Hän yritti pysäyttää minut tielläni. Vaikka minulla ei ollut sisäisestä rauhasta enää tietoakaan, päätin siitä huolimatta astua eteenpäin oikeaksi katsomaani tietä - surullisin seurauksin. Koska Jumala ei ollut kanssani, kaikki mihin ryhdyin, raukesi pian tyhjiin ja sain pitkään nuolla haavojani.

Luet nyt tämän luvun kaikkein tärkeimpiä rivejä. Pyhän Hengen todistus on niin painava asia, että se itsessään riittää ilman mitään muita kokemuksia. Ja vaikka olisit kuullut Jumalan huutavan sinulle taivaasta tai nähnyt tuhansien enkelien ilmestyvän, mutta sinulla ei ole Pyhän Hengen todistusta, älä luota kokemuksiisi. Totuuden Henki tutkii kaiken ja vahvistaa sinulle, mikä on Jumalasta. Siksi Pyhän Hengen todistus tarvitaan aina!

Pyhän Hengen todistus on sisäinen "ääni", jonka voit hengessäsi tiedostaa. Se on yksinkertaistettuna syvä rauha tai rauhattomuus. Kun kuljet oikeaa tietä, voit kokea lepoa ja rauhaa sydämessäsi. Se on usein Pyhän Hengen vahvistus, että suunta on oikea. Jos koet syvää levottomuutta, kasvavaa ahdistusta ja hämmennystä jotain ratkaisua tehdessäsi, se saattaa olla Pyhän Hengen varoitus: "Älä lapseni lähde siihen suuntaan." Jos koet epävarmuutta - et rauhaa, mutta et rauhattomuuttakaan - se voi olla Jumalan tapa kehottaa sinua rukoukseen ja etsimään ensin Häntä, jotta Pyhä Henki voi sinua vahvistaa.

Parhaiten tiedostat tämän Pyhän Hengen toiminnan tehdessäsi syntiä. Menetät Jumalan rauhan sydämessäsi välittömästi tehdessäsi tietoisesti väärin. Levottomuus on Hänen tapansa kutsua sinua parannukseen. Kun tunnustat syntisi, saat omistaa pian myös rauhan sisimpääsi todistuksena siitä, että syntisi ovat anteeksi annetut. (Vakavien lankeemusten jälkeen tuon rauhan syntyminen voi viedä jonkin aikaa.)

Pyhän Hengen viesti on hyvin yksinkertainen: Kyllä - Ei - Odota

Älä koskaan toimi ilman sitä. Jos sinulla ei ole rauhaa, Jumala ei vaadi sinua astumaan eteenpäin, vaan odottamaan Häntä. Jumala voi antaa sinulle sellaisen rauhan, että vaikka koko maailma olisi sinun kanssasi eri mieltä, tiedät Jumalan seisovan rinnallasi. Ja jos suunta on väärä, et saa rauhaa, vaikka kuinka rukoilisit. Sen sijaan vain levottomuus kasvaa.

Pyhä Henki tarkistaa, onko jokin aiempi ilmoitus Jumalasta. Ei riitä pelkkä profetia, neuvonantajan sana tai erikoinen merkki. Mikään tässä luvussa edellä mainituista kokemuksista ei pelkästään riitä johdatukseksi. Tarvitset ai

2

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sieluton valehtelija litsanvittukieli joutuu armotta takaisin vuoden 1983 tarkalleen päivän 02.02.1983 Kuopion kirkkopuiston litsanvittuhelvettiin, jossa sinikaasupallohelvetti sinut noitakattilassa polttaa rikottuasi lupauksesi 03.02.1983:jossa sinä sieluton paska Zacharias sanot näin: Lupaan: että en enää sieluasi vaivaa ja sielullasi tarkoitan maallista ruumista: eli vartaloasi! Näin säästyn itse kostoltasi ja sotatoimiltasi minua itseäni vastaan ja ne ovat valtavat, sillä olet maailmankaikkeuden lapsi Yohannes nimesi kirjoitetaan: Sulje mielesi, sillä tämä ei koske sinua SEN ENSISIJAISESTI ITSELLENI LUPAAN SILLÄ KUOLEMA SINUN LUOMANASI MINUA KOHTAAN ON KARMIVAMPI KUIN JAHWEN HELVETTI LAINKAAN KOSKAAN ON OLLUT TAI VOI OLLA!

      KUKA OLET?
      MIKSI ET VASTAA?
      AISTIN MYKKÄKOULUSI?
      MITÄ OLEN TEHNYT TÄMÄN ANSAITAKSENI?

      Tämän on kirjoittanut aloittaja itse minulle Yohannes of the Holy Bible tunnettu myös nimellä Yohannes Evangelista!
      Nyt sen teen taas: TEIDÄT SIELUTTOMAT JA MINUA KOHTAAN ILKEÄMIELISET "SIELULLISET" KRISTITYT HYLKÄÄN KOKONAAN!
      OLET HYLÄTTY RAAMATUN OPETUSLAPSI YOHANNEKSEN TOIMESTA JA VAIN OMASTA PUOLESTANI PUHUN TÄMÄN VIESTIN VERRAN SEKÄ NÄMÄ SANAT: KIROUKSENI SINUA SEURATKOON LOPPUELÄMÄSI JA KIELESI KÄNTYKSI KÄÄNTYKÖÖT ENNEN KUIN KAIKKI MUUT AISTISI KATOAVAT!
      HYVÄSTI PASKAKANSA OLETTE VAIN JA AINOASTAAN KRISTITTYJEN JUMALAN YAHWEN ARMOILLA JA HÄNELLE TEIDÄT HAUKUN! KEHOTAN HÄNTÄ ARMOTTOMUUTEEN, KUTEN TEIN NASARETISSA AIKANAAN!
      JÄLKEENI JÄTÄN KANSAINVÄLISEN POLIISIN LAITTOMUUTTANNE ESTÄMÄÄN, SE ON LUOMANI, SE ON KÄSKY JA VIIMEINEN VIESTI RYHMÄNI ULKOPUOLISILLE!
      Yohannes of the Holy Bible

      • Anonyymi

        Jumala puhuu usein Sanansa kautta. Ihmiset vaan ovat niin aivopestyt kirkkonsa oppeihin, että eivät halua totella neuvoa:
        "Avuksihuutaen Herran nimeä, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi." Ap 22:16

        Room 9 ". Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". 14


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      445
      4778
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1702
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1438
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1339
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1296
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1171
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      865
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe