terve

merkittävästi kaikista mahdollisista veronalennuksista. Lapseton pariskunta, 30 , ei lapsia, tulot 130 000 bruttona vuodessa, ok-talo espoossa, alle 150 000 lainaa, 1 oma, 1 firman leasing-auto. Kumpikaan ei käytä juurikaan kunnallisia palveluita. Mieluiten verot nollille ja selvitköön kukin miten parhaiten taitaa.
5751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

... hyötyisin autoveron poistosta huomattavasti enemmän kuin pienistä viilauksista lapsilisään. Kaksi alaikäistä lasta ja tulot 50 000 pintaan, joten tuloverorasitukseni on siedettävä, kunhan valitsee asuinkunnan järkevästi, eikä asu jossain konkurssipesässä esimerkiksi Vantaalla. En pidä Espootakaan kovin hyvin hoidettuna kuntataloutena. Jos Espoo olisi yritys, olisi se ollut saneerauksessa jo aikaa sitten.

Viherpiipertäjät tekivät keväällä aloitteen yksinhuoltajien olojen parantamisesta ja kysyin yhdeltä vihreiden yksinhuoltajakansanedustajalta, mitä positiivista aloitteessa oli? Vastaukseksi sain, ettei siinä mitään järkeä yksinhuoltajien kannalta ollutkaan, mutta sillä kerättiin ilmeisesti vain poliittisia pisteitä :-)

Mitä taas autoveron poistoon ja palveluihin tulee, niin kannattaa muistaa, että poistamalla autovero saadaan kokonaisverotuottoa kasvatettua, joten myös hyvinvointiyhteiskunnan jatkon kannalta on erittäin tärkeää järkeistää verotusta.

Äänestä
  • Olet ensimäinen yksihuoltaja jonka näppäimistöstä tulee asiallista asiaa eikä sitä vakioliturgiaa mitä kaiken maailman politikot ja ns. kenttä suoltaa joka ikiseen paikkaan.Hyvä niin.

    Äänestä

Näkemyksesi ei todella ole turhaan pilattu muilla näkökulmilla kuin omalla navalla.

"Kaikki mulle ja mieluummin heti".

Entä jospa teille syntyy kehitysvammainen lapsi? Vaimo sairastuu leukemiaan? Tule avioero?
Ehkä 30 ei vielä ole riittävä ikä tajuamaan elämän kaikkea raadollisuutta.

Sitten liittynet toiseen kuoroon kuin verorasituksen valittajat ovat.

Äänestä
  • Tuohan oli kärjistetty provo, mutta juuri noilla tempuilla saadaan talouteen vauhtia ja siten jakovaraa hyvinvointiyhteiskunnalle. Ensin pitää tienata ja vasta sitten voi jakaa. Tämä tuntuu välillä unohtuvan poliitikoilta. Eduskuntavaalien alla oikein hirvitti.

    Autoveropalstalle taas tuo sopii todella mainiosti, koska laskeskelin keväällä vihreiden "yksinhuoltajapaketin" ja autoveron poiston eroa yksinhuoltajan talouteen. Autoveron poisto on käytännössä kaikissa tuloluokissa parempi vaihtoehto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itse hyötyisin kyllä kirjoitti:

merkittävästi kaikista mahdollisista veronalennuksista. Lapseton pariskunta, 30 , ei lapsia, tulot 130 000 bruttona vuodessa, ok-talo espoossa, alle 150 000 lainaa, 1 oma, 1 firman leasing-auto. Kumpikaan ei käytä juurikaan kunnallisia palveluita. Mieluiten verot nollille ja selvitköön kukin miten parhaiten taitaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu