Jeesus sanoi: Ellette usko minua siksi, joka

Ellette usko minua siksi, joka minä olen niin te kuolette synteihinne.
441170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Uskon varaan?

Äänestä
  • vastetahtoisesti luoksensa taivaaseen.

    Äänestä

Niin on kirjoitettu mutta todisteita jeesuksen olemassaolosta ei ole.
Kyseessä on pelkkä tarina.

Äänestä
  • Ja sitten uudelleen:

    (Joh 8:46-47) Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?

    Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."

    Nämähän ne vaihtoehdot on meille annettu.

    Et kai luuseria usko saatana tuli tappamaan ja tuhoamaan. Se on valheen isä. Mitä se lupaa sen se valehtelee. saatana käyttää härskejä keinoja. Tuo Taivaasta ulos heitetty villitsijä. On täällä riehunut ja aiheuttanut sotia, etnisiä puhdistuksia nälänhätää kaikenlaisia sairauksia. Kostoa, vihaa, raiskauksia, rituaalimurhia. On todella kaikkeen pahuuteen yllyttäjä. Mutta sillä on vain vähän aikaa jäljellä. Aina se aloittaa sodat kapinat, joka paikassa minne se menee. Mutta Jeesus tuli ja teki tyhjäksi saatanan työt. Nyt kuka hyvänsä, Joka menee Jeesus ovesta sisälle saa voiman tulla Jumalan lapseksi. Raamattu vakuuttaa, että saatana on alistettu ihan tavallisen uskovan jalkojen alle: Jeesus riisui a s e e t hallituksilta ja valloilta ja saattoi heidät julkisen häpeän alaisuuteen. Jeesus voitti kuoleman vallat ja kuolemallaan kukisti kuoleman ja sen jolla on kuolema vallassa, se on perkeleen. Ota siis mukaasi sanoja ja tule. Käänny saatanan vallasta Jumalan tykö. Uskomalla Jeesukseen saat synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa. Sano vaikka näin. Rakas Jeesus olen eksynyt. saatana petti minut. Nyt huutelen täällä tuskissani ja hapuilen pois vankilasta. Auta minua tästä pimeydestä valkeuteen. saatanan vallasta sinun veri uhrisi ansiosta vapaaksi pimeyden teoista. Herra Jeesus sanoudun irti kaikesta mihin olen joutunut. Kiitos Jeesus että sinä et ole vielä ketään heittänyt pois joka sinun luoksesi tulee. Et siis minuakaan heitä ulos. Kiitos avusta jonka toit, minullakin on nyt oikeus tulla sinun luoksesi Isäni anna syntini anteeksi Jeesuksen nimessä aamen.

    Äänestä

  • minua usko? kirjoitti:

    Ja sitten uudelleen:

    En usko, eikä moni muukaan usko, siksi, että kyseessä ei ole todistettava fakta. Kyseessä on johonkin todistamattomaan uskovien ihmisten ihan ikioma juttu. Juttu, johon he uskovat ilman mitään kritiikkiä, omia ajatuksia tai edes pienintäkään epäluuloa.
    Me muut emme ole samanlaisia. Emme usko taruolentoihin ja ihmisten kirjoittamiin satukirjoihin. Emmekä anna omaa elämää muiden käsiin saati, että kysyisimme hyväksyntää elämällemme joltain uskonlahkolta tai kirkkokunnalta.

    Kukaan ei ole vielä pystynyt todistamaan, että nuo "Jeesuksen puhet" olisivat totta.

    Äänestä

  • OttoPetteri kirjoitti:

    usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanojen kautta.
       Ei omahyväinen ihminen kuitenkaan uskoisi
    eikä... 10.3.2007 klo 06.28

       usko synny näköaistin välityksellä, vaan usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jeesuksen sanojen kautta.

    (Rom 10:17) Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Meillä kaikilla on vapaa tahto, Jumala ei ketään pakota uskomaan, eikä luottamaan itseensä. Mutta kansankirkko järjestelmä joka alkoi keisari Konstantiinuksen, määräyksestä se vääristi ja tuhosi Jumalam valtakunnan. Kirkko ei edusta täällä Suomessakaan Jumalan valtakuntaa, vaan auttaa kulloistakin vallassa olevaa hallitusta, pitämällä kansalaiset herran kurissa ja nuhteessa.
    Uskon asioista kerrotaan radio Deistä http://www.radiodei.fi/index.php?sid=115 ja tv 7:sta joka näkyy hyvin netissäkin .
    http://tv7.maxinetti.fi/index.php

       jos nuin miellät, niin mikäs siinä
    Trubaduuri 9.3.2007 klo 14.29

       Jos nyt täysin oikein muistan sen jota tänne äsken kirjoitin, niin en vahingossakaan mennyt niin lapselliselle tasolla jossa olisin sanonut sanankin olevaisuuden tai olemattomuuden suuntaan. Enkä mene nytkään siihen suuntaa sanoissani. Se miten itse kukin uskon mieltää ja miten käsittää uskoa, on jokaisen oma asia. Ja kyllä Luojasta, Jumalasta, taivaallisesta Isästä voi vain sanoa: Hänhän on jo näyttönsä antanut luomisen saralla, ihmiskunnan näyttö on vielä kokonaan antamatta. Ja sitten kun ihmiskunta kykenee täysin samaan, kuin Luoja, teorioiden tasolla, niin sitten Hän voi itse täydentää kaikki teoriat, olemalla vain.

    ps. Eihän puoskaritkaan tietoa suinkaan väärin käytä,hehän eivät vaan tiedä sitä jota tekevät. ;)

    Äänestä

  • Jeesuksesta on enemmän kirjallisia todisteita tuolta ajalta kuin Julius Caesarista, joka muuten tapettiin siksi, että hän vastusti juutalaisten rahavaltaa ja koronkiskontaa..

    Äänestä

  • Jeesuksen vaikuttama kirjoitti:

    usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanojen kautta.
       Ei omahyväinen ihminen kuitenkaan uskoisi
    eikä... 10.3.2007 klo 06.28

       usko synny näköaistin välityksellä, vaan usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jeesuksen sanojen kautta.

    (Rom 10:17) Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Meillä kaikilla on vapaa tahto, Jumala ei ketään pakota uskomaan, eikä luottamaan itseensä. Mutta kansankirkko järjestelmä joka alkoi keisari Konstantiinuksen, määräyksestä se vääristi ja tuhosi Jumalam valtakunnan. Kirkko ei edusta täällä Suomessakaan Jumalan valtakuntaa, vaan auttaa kulloistakin vallassa olevaa hallitusta, pitämällä kansalaiset herran kurissa ja nuhteessa.
    Uskon asioista kerrotaan radio Deistä http://www.radiodei.fi/index.php?sid=115 ja tv 7:sta joka näkyy hyvin netissäkin .
    http://tv7.maxinetti.fi/index.php

       jos nuin miellät, niin mikäs siinä
    Trubaduuri 9.3.2007 klo 14.29

       Jos nyt täysin oikein muistan sen jota tänne äsken kirjoitin, niin en vahingossakaan mennyt niin lapselliselle tasolla jossa olisin sanonut sanankin olevaisuuden tai olemattomuuden suuntaan. Enkä mene nytkään siihen suuntaa sanoissani. Se miten itse kukin uskon mieltää ja miten käsittää uskoa, on jokaisen oma asia. Ja kyllä Luojasta, Jumalasta, taivaallisesta Isästä voi vain sanoa: Hänhän on jo näyttönsä antanut luomisen saralla, ihmiskunnan näyttö on vielä kokonaan antamatta. Ja sitten kun ihmiskunta kykenee täysin samaan, kuin Luoja, teorioiden tasolla, niin sitten Hän voi itse täydentää kaikki teoriat, olemalla vain.

    ps. Eihän puoskaritkaan tietoa suinkaan väärin käytä,hehän eivät vaan tiedä sitä jota tekevät. ;)

    Niin Teidän uskovaisten mielestä. Uskovaisten, jotka uskovat johonkin olemattomaan. Uskovaisten, jotka aina yrittävät perustella sanansa ja käsityksesnsä oman tarinakokoelmansa ( lue: raamattu ) mukaan; Room. sitä ja Jesaja tätä. Tai www.kuunteleuskovaistenhöpinöitä.öh tms.
    Ja uskovaisten, jotka yrittävät epätoivoisesti todistaa olematonta ja todistamatonta asiaansa meidän porukalle, jotka emme usko moisiin höpinöihin. No, minutkin on jo tuomittu helvetin tuleen ja kadotukseen eräänkin hihhuliporukan toimesta. Onhan uskovaiset ottaneet itselleen oikeuden olla parempia ihmisiä, kuin muut.

    Jospa minä vaikkapa käännyt buddhalaiseksi, niin onko minun kirjani vain oikeassa tai enemmän oikeassa, kuin Sinun kirjasi? Molemmathan on ihan tavallinen ihminen kirjoittanut. Sama sakki, joka julistaa silloin tällöin jonkin kuolleen ihmisen pyhimykseksi tai autuaaksi tms. rattoisaa.

    Mikähän uskonto on paras ja oikeassa ja kenenkä Jumala on se aito ja oikea? Siinäpä miettimisen puuhaa ehtookausiksi...

    SYDÄMESI AARTEET
    Yli kaiken varotavan varo sydäntäsi sillä sieltä elämä lähtee. Eräässä, vuonna 2005 ilmestyneessä Tiede lehdessä julkaistiin sydänsiirrännäisten saaneitten joukossa tehty tutkimus. Tutkimus tulokset olivat yllättäviä. Uuden sydämen saaneet olivatkin uuden ongelman edessä. Heidän omaan persoonallisuuteen olikin tullut yllättäviä vivahteita, joita ei heillä aikaisemmin ollut. Kävi ilmi. että sydämen luovuttajan persoonallisuutta olikin siirtynyt siirrännäisen saaneelle. Eräs tutkimuksessa mukana olut sanoi; hänellä ilmenneen soitannollisia taipumuksia vaikka ennen ei ole osannut soittaa. Tutkittuaan siirrännäisen luovuttajan taustoja, yllätys, yllätys. Sydämen luovuttaja oli ollut muusikko. Tämä oli vain yksi esimerkki monien esimerkkien joukossa. Lehti eräästä Lesbosta joka sai itselleen sydän siirrännäisen. Yllätys, yllätys lesboilu jäi ja mimmistä tuli hetero.
    Miksi se sitten on niin tärkeää varoa sydäntä ja lähteekö se elämä sieltä? Jeesus sanoi: sydämestä lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, jumalapilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ja saastuttaa ihmisen. Ensin on aina ajatus. Ajatus muuttuu toteutusasteelle jolloin se synnyttää synnin. Ei kai ajatus ei ole syntiä? On sekin, Koskapa Jeesus sanoi: Ihminen tekee jo syntiä jos on katsonut naista himoiten. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon. Toisessa paikassa raamattua Jeesus sanoo: Antakaa almuksi se mikä sisällä on niin kaikki muukin tulee puhtaaksi. Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta . Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja tulkoon Herran Jeesuksen nimessä Jumalan luo anoen itselleen. Jumalan armoa avuksi oikeaan aikaan. Herra Jeesus jos tämä juttu on totta niin pulassa olen. Voisitkos vähä jeesata. Anna syntini anteeksi ja auta mieleni uudistamisessa. Anna minulle puhdas sydän ja uusi vahva henki. Tule sisälleni. Tutki minut ja tunne minut, jos minun tieni on vaivaan vievä niin johdata minut elämän tielle

    Äänestä

  • jobo8 kirjoitti:

    Jeesuksesta on enemmän kirjallisia todisteita tuolta ajalta kuin Julius Caesarista, joka muuten tapettiin siksi, että hän vastusti juutalaisten rahavaltaa ja koronkiskontaa..

    Voit uskoa vaikka sähkötolppaan(on muuten todellisempi kuin jeesus).

    Äänestä

  • kvarttus kirjoitti:

    Sydän on fyysinen elin, jonka tehtävä on pelkästään pumpata verta. Eikös?

    Ja edelleenkään ei uskonlahkolaiset voi eikä saa väittää, että vain heidän elämäntapansa on ainoa oikea. Eikä heillä ole mitään yksinoikeutta hyvään elämään, siis vain uskovainen osaa käyttäytyä ja rakastaa.

    Se, mitä uskoonhurahtaneet kertovat taruhahmojen sanoneen ja mitä tarinakirjoistaan lukevat, ei ole mikään ainoa oikea totuus, eikä edes fakta.

    lihaksessa olevaan rautaan taltioituu tapahtumat samalla tavalla kuin videoonkin. Koko elämäsi. Vieläpä kuoltuasikin!

    (1Ms 4:8-10) Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: "Menkäämme kedolle". Ja heidän kedolla ollessansa --> Kain karkasi veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet. Niin Herra sanoi Kainille: "Missä on veljesi Aabel?" Hän vastasi: "En tiedä; olenko minä veljeni vartija?"

    Ja hän sanoi: --> "Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta.

    Äänestä

  • on sananvapaus kirjoitti:

    Voit uskoa vaikka sähkötolppaan(on muuten todellisempi kuin jeesus).

    ajallisia. Mutta näkymättömät ikuisia.

    Äänestä

  • kvarttus kirjoitti:

    lihaksessa olevaan rautaan taltioituu tapahtumat samalla tavalla kuin videoonkin. Koko elämäsi. Vieläpä kuoltuasikin!

    (1Ms 4:8-10) Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: "Menkäämme kedolle". Ja heidän kedolla ollessansa --> Kain karkasi veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet. Niin Herra sanoi Kainille: "Missä on veljesi Aabel?" Hän vastasi: "En tiedä; olenko minä veljeni vartija?"

    Ja hän sanoi: --> "Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta.

    Niinhän siinä Uskovaisten Tarinoita -kirjassa kerrotaan.
    Kirjassa, johon uskoonhurahtaneet uskovat kuin pässi sarviinsa.
    Kirjassa, josta uskovaiset hakevat lauseita, kun oma ymmärrys ei riitä.
    Kirjassa, jonka juttujen perusteella tuomitaan syntisiksi ja ikuiseen kadotukseen ne, jotka eivät noihin satuihin usko.
    Kirjassa, johon vedoten määrätään ihmksten elämästä ja teoista ilman, että siihenkään on annettu mistään lupaa!

    Käsitä nyt Sinäkin, että tuo mainittu tarinakirja ei ole mikään tieteellinen fakta tai ainoa oikea totuus, vaan uskovaisten ihan itse kirjoittama kokoelma erilaisia tarinoita. Tarinoita, joiden todenperäisyyttä ei voi kukaan todistaa. Juttuja, jotka uskovaiset ovat ihan itse julistaneet pyhiksi ja elämän ohjeiksi jne.
    Eri uskonlahkoilla on oma kirjansa; Raamattu, Mormonin kirja, Koraani etc. Mikä niistä sitten se totuus ja paras on...

    Minulla on hyllyssäni toinenKIN satukirja. Siinä kerrotaan mm. akasta, jonka nenään kasvoi kiinni makkara. Tätä tarinaa luin lapselleni hänen ollessaan pieni. Mutta en sitäkään uskonut, on se niin lennokas juttu. Ihan kuin kertomus leivästä, kalasta ja 5000 miehestä.

    Joopa joo...

    Äänestä

  • kvarttus kirjoitti:

    ajallisia. Mutta näkymättömät ikuisia.

    Kiistaton fakta.

    Äänestä

  • Uuno Kaavid Koljat kirjoitti:

    Kiistaton fakta.

    ei voi mikään tuhota. Sielu = kaikki aistisi, ajatuksesi, himosi, halusi, paheesi ne ovat ikuisia. Lue vaikka Jesajan kirjan viimeiset jakeet.

    maailmaan. Sana tuli ihmiseksi ja mikä sanoma!

    (Joh 6:40) Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

    Todella ihmeellinen Autuaita ovat ne, jotka lukevat, etsivät ja löytävät elämän antajan Jeesuksen.

    Kaikien muiden on alistuttava Jumalan pojan alaisuuteen. Kaikki kirkot ja uskonnot tulevat tuhoutumaan. Näin se vaan on.

    Ja edelleenkin sen kirjan mukaan, jonka Sinun uskonlahkosi on ihan itse julistanut ns. pyhäksi.
    Ja edelleenkin niiden oppien mukaisesti, joita Sinun uskonlahkosi julistaa.
    Ja edelleenkin ilman mitään faktaa. Pelkästään uskon varassa...
    Miksi muuten aina uskovaiset kirjoittavat lainauksia kirjastaan? Onko uskovaisilla sellainen käsitys, että lainaamalla tarinakirjastaan erilaisia kohtia, esim. minä alan niitä uskomaan?
    Olen kyllä lukenut kyseisen kirjan, kuten olen lukenut Hanhiemon Satuaarteet -kirjankin. Enkä sitäkään tote pitänyt enkä siihenkään usko...

    Äänestä

  • kvarttus kirjoitti:

    ei voi mikään tuhota. Sielu = kaikki aistisi, ajatuksesi, himosi, halusi, paheesi ne ovat ikuisia. Lue vaikka Jesajan kirjan viimeiset jakeet.

    Niin on kirjoitettu.Jatka toki satukirjasi parissa,hauska harrastushan tuo tuntuu olevan.

    Äänestä

  • OttoPetteri kirjoitti:

    Ja edelleenkin sen kirjan mukaan, jonka Sinun uskonlahkosi on ihan itse julistanut ns. pyhäksi.
    Ja edelleenkin niiden oppien mukaisesti, joita Sinun uskonlahkosi julistaa.
    Ja edelleenkin ilman mitään faktaa. Pelkästään uskon varassa...
    Miksi muuten aina uskovaiset kirjoittavat lainauksia kirjastaan? Onko uskovaisilla sellainen käsitys, että lainaamalla tarinakirjastaan erilaisia kohtia, esim. minä alan niitä uskomaan?
    Olen kyllä lukenut kyseisen kirjan, kuten olen lukenut Hanhiemon Satuaarteet -kirjankin. Enkä sitäkään tote pitänyt enkä siihenkään usko...

    niin, silloin se ei olisikaan totuus.

    Jumala Isä on Totuus.

    Jumalan Sana Jeesus on myös totuus.

    Jumala Pyhä Henki. on Totuuden Henki, joka johtaa meidät kaikkeen totuuteen.

    (Joh 16:7) Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.

    (Joh 16:8) Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:

    (Joh 16:9-11) synnin, koska he eivät usko minuun;

    vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;

    ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

    Äänestä

  • Kvarttus kirjoitti:

    Tunnut uskovan sokeasti kirjasi juttuihin. Todistamattomiin asioihin, jotka on päätetty olevan totuus ilman mitään faktaa.
    Eikä edelleenkään se, että tänne sieltä asioita kopioit, tee niistä sen enempää totta.

    Ilmeisesti olet tavallaan aivopesty ( = herääminen uskoon ) siihen, että pienikin epäily tai epäusko tuputettuun kertomukseen ( = ajattelu omilla aivoilla )aiheuttaa Sinulle "tuomitsemisen ikuiseen helvetin tuleen". No, kukaanhan ei ole tullut kertomaan kuoleman jälkeisestä ja kaikkihan me kuolemme.
    Sikälihän uskoon hurahtaminen on joillekin hyvä, kun he siten pysyvät pois pahanteosta. Ja kuvittelevat olevansa muita parempia uskossaan tyrkyttäen sitä jopa ovikelloa soittelemalla.

    (1Tes 2:13) Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä,

    että te,

    kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan,

    otitte sen vastaan,

    ette ihmisten sanana,

    vaan, niinkuin se totisesti on,

    --> Jumalan sanana,

    --> joka myös vaikuttaa teissä,

    --> jotka uskotte.

    Koska Jumalan sana ei tyhjänä palaja. Toinen paatuu, Toinen taas muuttuu mielen uudistuksen kautta.

    Äänestä

  • Anders Järderud kirjoitti:

    Niin on kirjoitettu.Jatka toki satukirjasi parissa,hauska harrastushan tuo tuntuu olevan.

    (Luk 16:19-31) Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.

    Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita

    ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.

    Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.

    Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

    Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'

    Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.

    Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'

    Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon

    - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.

    Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.

    Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.

    Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

    (Jes 66:23-24) Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.

    Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

    Satukirjassasi on paljon hauskoja tarinoita,kerropas taas vaikka Nooa-sedän seikkailusta.

    Äänestä

  • Ingemar Stenmark kirjoitti:

    Luulen, että ellei, Isä Jumala olisi luvannut Eevalle: (1Ms 3:15) Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."

    Hän olisi tuhonnut kaikki ihmiset ja eläimet maanpäältä.

    (1Ms 6:6) niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.

    Äänestä

  • Ingemar Stenmark kirjoitti:

    Satukirjassasi on paljon hauskoja tarinoita,kerropas taas vaikka Nooa-sedän seikkailusta.

    Ihmeteko Egyptissä
    Yksi lukija 23.7.2007 klo 15.12
       Kuulin seurakunnassani eräältä naiselta tällaisen tarinan mikä oli tapahtunut Egyptissä (tarina oli tullut naiselle tekstiviestinä lähetystyöntekijältä):

    Mies surmasi vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa. Hän hautasi heidät hiekkaan sekä 8-vuotiaan tyttärensä elävältä.
    Kahdeksan päivän kuluttua heidät löydettiin -elävinä. Tyttö kertoi, että hiekassa olleiden päivien ajan eräs valkopukuinen mies oli herättänyt äidin imettämään öisin lastaan ja tuonut lapselle ruokaa, pitänyt heidät hengissä. Tuo mies oli ollut Jeesus.

    Ihmeitäkö ei tapahdu? Minua tuo tarina kosketti syvästi. Jeesus on ja elää, halleluja.

    Äänestä

  • kvarttus kirjoitti:

    (1Tes 2:13) Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä,

    että te,

    kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan,

    otitte sen vastaan,

    ette ihmisten sanana,

    vaan, niinkuin se totisesti on,

    --> Jumalan sanana,

    --> joka myös vaikuttaa teissä,

    --> jotka uskotte.

    Koska Jumalan sana ei tyhjänä palaja. Toinen paatuu, Toinen taas muuttuu mielen uudistuksen kautta.

    Uskovaisissa vaikuttaa heidän itsensä omasta kirjastaan lukema sana, johon he uskovat. Uskovat sokeasti ilman, että itse ajattelevat.
    Ja niitä, jotka eivät usko, nimittävät paatuneiksi. Edelleen sen saman tarukirjan juttujen mukaan.
    Jospa minäkin rupean vastaamaan Sinulle oman satukirjani mukaan? Se on Hanhiemon Satuaarteet. Yhtä uskottavia juttuja, esim. piparkakkupoika tai se tarina puuropadasta, kuin Sinun kirjassasi. Siis ne jutut leivästä ja kalasta tai jostain kuolleista herättämisistä yms. rattoisaa.

    etsimään sitä maanääristäkin asti. Se on jopa todellisempaa kuin ruuanpuutteesta johtuva nälkä.

    (Joh 4:32) Mutta hän sanoi heille: "Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä".

    Jeesuksella on vieläkin suunnaton nälkä, sillä Hänen nälkänsä on Jumala Isän tahdon toteutuminen maanpäällä.

    (ilm 3:20) Katso, minä seison ovella ja kolkutan;

    jos joku kuulee minun ääneni

    ja avaa oven,

    niin minä käyn hänen tykönsä sisälle

    ja aterioitsen hänen kanssaan,

    ja hän minun kanssani.

    Äänestä

  • määrää... kirjoitti:

    Ihmeteko Egyptissä
    Yksi lukija 23.7.2007 klo 15.12
       Kuulin seurakunnassani eräältä naiselta tällaisen tarinan mikä oli tapahtunut Egyptissä (tarina oli tullut naiselle tekstiviestinä lähetystyöntekijältä):

    Mies surmasi vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa. Hän hautasi heidät hiekkaan sekä 8-vuotiaan tyttärensä elävältä.
    Kahdeksan päivän kuluttua heidät löydettiin -elävinä. Tyttö kertoi, että hiekassa olleiden päivien ajan eräs valkopukuinen mies oli herättänyt äidin imettämään öisin lastaan ja tuonut lapselle ruokaa, pitänyt heidät hengissä. Tuo mies oli ollut Jeesus.

    Ihmeitäkö ei tapahdu? Minua tuo tarina kosketti syvästi. Jeesus on ja elää, halleluja.

    Surullista jos aikuinen ihminen uskoo tuonkaltaisia satuja.

    Äänestä

  • Marja-Terttu Rypäle kirjoitti:

    Surullista jos aikuinen ihminen uskoo tuonkaltaisia satuja.

    kadotukseen joutuvat. Mutta meille se on Jumalan voimaa ja viisautta.

    Empä ole tarvinnut huumeita, viinoja, en myöskään mäyräkoiria kuljetella. Tupakkakin jäi pois, samoin kiroilu, kortin peluu, iskelmä musiikkikin tympii. Niin, että kukahan se surullinen on?

    (Rom 1:16) Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

    Äänestä

  • määrää... kirjoitti:

    Ihmeteko Egyptissä
    Yksi lukija 23.7.2007 klo 15.12
       Kuulin seurakunnassani eräältä naiselta tällaisen tarinan mikä oli tapahtunut Egyptissä (tarina oli tullut naiselle tekstiviestinä lähetystyöntekijältä):

    Mies surmasi vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa. Hän hautasi heidät hiekkaan sekä 8-vuotiaan tyttärensä elävältä.
    Kahdeksan päivän kuluttua heidät löydettiin -elävinä. Tyttö kertoi, että hiekassa olleiden päivien ajan eräs valkopukuinen mies oli herättänyt äidin imettämään öisin lastaan ja tuonut lapselle ruokaa, pitänyt heidät hengissä. Tuo mies oli ollut Jeesus.

    Ihmeitäkö ei tapahdu? Minua tuo tarina kosketti syvästi. Jeesus on ja elää, halleluja.

    Isäni kertoi pojalleni kalajuttuja Eurajoelta:
    "Vedetiin kahteen mieheen 1,5m kalaa maihin, eikä vielä silmiä näkynyt!"
    "Valokuvatkin painaa kolme kiloo..."
    "Eihän meressä alle 4 kg ahvenia ole lainkaan..."

    Samanlaisia juttuja kuin nuo raamatulliset ihmeteot.

    Äänestä

  • kvarttus kirjoitti:

    kadotukseen joutuvat. Mutta meille se on Jumalan voimaa ja viisautta.

    Empä ole tarvinnut huumeita, viinoja, en myöskään mäyräkoiria kuljetella. Tupakkakin jäi pois, samoin kiroilu, kortin peluu, iskelmä musiikkikin tympii. Niin, että kukahan se surullinen on?

    (Rom 1:16) Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

    >

    En minäkään ole tarvinnut, vaikka en olekaan kokenut herätystä eli aivopesty uskontoon.

    Tarkoitatkos todellakin sitä, että vain uskoon hurahtaneet ovat kunnon ihmisiä? Vain uskovainen voi elää "hyvin ja kunnollisesti"? Me muut olemme pahoja, juoppoja, huumeveikkoja, raiskaajia? Siis olet ottanut itsellesi ihan itse vallan tuomita muita? Olet ylentänyt itsesi muiden yläpuolelle? "Joka itsensä ylentää se alennetaan", lukee Uskovaisten tarinoita -kirjassa.

    Olet ilmeisen onnellinen katsoessasi muita ihmisiä kadulla sanoen "Kiitos Herra, että en ole tuollainen kuin nu muut. Kiitos, että olen uskoon herättetty ja siksi muita parempi".
    Vain uskovainen voi elää onnellisen ja täydellisen elämän? Niinkö?

    Äänestä

  • OttoPetteri kirjoitti:

    Isäni kertoi pojalleni kalajuttuja Eurajoelta:
    "Vedetiin kahteen mieheen 1,5m kalaa maihin, eikä vielä silmiä näkynyt!"
    "Valokuvatkin painaa kolme kiloo..."
    "Eihän meressä alle 4 kg ahvenia ole lainkaan..."

    Samanlaisia juttuja kuin nuo raamatulliset ihmeteot.

    tavattua, että olen alkanut yleistää sen koskevan kaikkia ei uskovia piirejä.

    Eräs islamilainen toimittaja sanoi tai kirjoitti WTC iskun jälkeen. Eivät kaikki muslimit ole terroristeja, mutta kuitenkin kaikki terroristit näyttävät olevan muslimeja.

    En minä tuomitse. Mutta jos olemme ristiriidassa Jumalan Sanan suhteen se tulee tuomitsemaan itse kunkin meistä.

    Äänestä

  • Jeesuksen vaikuttama kirjoitti:

    usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanojen kautta.
       Ei omahyväinen ihminen kuitenkaan uskoisi
    eikä... 10.3.2007 klo 06.28

       usko synny näköaistin välityksellä, vaan usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jeesuksen sanojen kautta.

    (Rom 10:17) Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Meillä kaikilla on vapaa tahto, Jumala ei ketään pakota uskomaan, eikä luottamaan itseensä. Mutta kansankirkko järjestelmä joka alkoi keisari Konstantiinuksen, määräyksestä se vääristi ja tuhosi Jumalam valtakunnan. Kirkko ei edusta täällä Suomessakaan Jumalan valtakuntaa, vaan auttaa kulloistakin vallassa olevaa hallitusta, pitämällä kansalaiset herran kurissa ja nuhteessa.
    Uskon asioista kerrotaan radio Deistä http://www.radiodei.fi/index.php?sid=115 ja tv 7:sta joka näkyy hyvin netissäkin .
    http://tv7.maxinetti.fi/index.php

       jos nuin miellät, niin mikäs siinä
    Trubaduuri 9.3.2007 klo 14.29

       Jos nyt täysin oikein muistan sen jota tänne äsken kirjoitin, niin en vahingossakaan mennyt niin lapselliselle tasolla jossa olisin sanonut sanankin olevaisuuden tai olemattomuuden suuntaan. Enkä mene nytkään siihen suuntaa sanoissani. Se miten itse kukin uskon mieltää ja miten käsittää uskoa, on jokaisen oma asia. Ja kyllä Luojasta, Jumalasta, taivaallisesta Isästä voi vain sanoa: Hänhän on jo näyttönsä antanut luomisen saralla, ihmiskunnan näyttö on vielä kokonaan antamatta. Ja sitten kun ihmiskunta kykenee täysin samaan, kuin Luoja, teorioiden tasolla, niin sitten Hän voi itse täydentää kaikki teoriat, olemalla vain.

    ps. Eihän puoskaritkaan tietoa suinkaan väärin käytä,hehän eivät vaan tiedä sitä jota tekevät. ;)

    Jumalan Pyhä Henki synnyttää lapselle uskon sanan kanssa kasteessa. Usko on Hengen ominaisuus ja yhteys Jumalan kanssa. Usko, toivo ja rakkaus.

    Äänestä

  • uskossa kirjoitti:

    Jumalan Pyhä Henki synnyttää lapselle uskon sanan kanssa kasteessa. Usko on Hengen ominaisuus ja yhteys Jumalan kanssa. Usko, toivo ja rakkaus.

    Tuossa tilaisuudessahan on mukaan otettu kaksi kummia, jotka yrittävät vakuuttaa Jumalalle, että lapsi on jo uskossa.

    Kummeilla voi olla mäyräkoiratkin mukana. Tiedä vaikka sattuis että valehtelu ei suju.

    Luther sanoi Katariinalleen, kun tämä empi sen nunna lupauksen rikkomisen kanssa. Lutterin kosinta tuotti tulosta kun Martti sanoi:

    Mikään toisten ihmiten tekemä asia ei ole Jumalan
    edessä voimassa.

    (Apt 22:16) Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Äänestä

  • kvarttus kirjoitti:

    etsimään sitä maanääristäkin asti. Se on jopa todellisempaa kuin ruuanpuutteesta johtuva nälkä.

    (Joh 4:32) Mutta hän sanoi heille: "Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä".

    Jeesuksella on vieläkin suunnaton nälkä, sillä Hänen nälkänsä on Jumala Isän tahdon toteutuminen maanpäällä.

    (ilm 3:20) Katso, minä seison ovella ja kolkutan;

    jos joku kuulee minun ääneni

    ja avaa oven,

    niin minä käyn hänen tykönsä sisälle

    ja aterioitsen hänen kanssaan,

    ja hän minun kanssani.

    Ja jälleen otat otteita Uskovaisten Tarinoita -kirjasta. Sinulla ei siis ole mitään omia ajatuksia, mielipiteitä tai kokemuksia. Uskot sokeasti kaikki, mitä kirjassasi kirjoitetaan. Tuollaista henkilöä kutsutaan yleisesti aivopestyksia, mutta uskoon hurahtaneiden parissa "Uskoon tulleeksi" tai "herätyksen saaneeksi".

    Ja vielä mietit miksi esim. minä en usko asiaasi...

    Äänestä

  • on tullut. kirjoitti:

    tavattua, että olen alkanut yleistää sen koskevan kaikkia ei uskovia piirejä.

    Eräs islamilainen toimittaja sanoi tai kirjoitti WTC iskun jälkeen. Eivät kaikki muslimit ole terroristeja, mutta kuitenkin kaikki terroristit näyttävät olevan muslimeja.

    En minä tuomitse. Mutta jos olemme ristiriidassa Jumalan Sanan suhteen se tulee tuomitsemaan itse kunkin meistä.

    >

    Mitenkä ihmeessä uskovaiset voivat ja saavat tuomita muita? Islamissa se tehdään reippaasti hirttämällä tai kivittämällä tapauksissa, joissa papisto päättää ko. henkilön rikkoneen Koraania tai Islamin lakeja. Täällä Suomessa uhataan jollain Jumalan tuomiolla, jos ei käyttäydy kuten uskovaiset ja heidän kirjansa määrää. "En minä, mutta minun Jumalani tuomitsee, jollet elä niin kuin minu kirjani ja oppini käskee!" Mitä muuta tällainen on kuin uhkailua ja vallankäyttöä? Jumalan armoa? Lähimmäisen rakkautta? Kummallista armoa!

    joka antoi kaiken tuomiovallan Pojalleen Jeesukselle
    . Jeesus ei tullut tuomitsemaan, vaan pelastamaan ne ,jotka hänen kauttansa Jumalaa lähestyvät.

    (Apt 3:23) Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa (Jeesusta) kuule, hävitetään kansasta.'

    Sanaa täytyy julistaa niin suoraan, että kuulija saa piston sisimpäänsä.

    Siunausta OttoPetteri!

    Äänestä

  • OttoPetteri

    kvarttus kirjoitti:

    sanoo ihan suoraan kaunistelemattomasti. Ei Jumalalle ole mieleen jumalattoman kuolema, vaan

    (Apt 3:19-20) Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

    että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.

    No onhan se tietenkin reilua, kun oikein kirjassa sanotaan, että Sinut tapetaan, jos et usko lahkon tarinoihin, etkä alistu lahkon määräyksiin ja vaatimuksiin. Mitäpäs muutakaan tämä on kuin vallankäyttöä? Siis koko touhu on ihan pelkkää toisten ihmisten alistamista ja hallitsemista.

    Kaikki, jotka eivät usko koko höpinään, tuomitaan erilaisiin rangaistuksiin jonkin kirjan perusteella. Ja nämä ovat vaikkapa tuomitseminen ikuiseen kadotukseen, helvetin tuleen ja muuhun armolliseen ja lähimmäisenrakkauden hyväntekoon.

    On se hienoa tuo uskominen, kun muussa tapauksessa tapetaan. Huh huh!

    syntiin Tuolloin he kuolivat hengellisen kuoleman.

    Kuitenkin he elivät ennen ruumiin kuolemaa lähes 900v.

    On kuitenkin mahdollista, että myös fyysinenkin kuolema voi tulla yllättäin. Oletko silloin valmis kohtaamaan ikiaikojen Jumalan?

    Siunattua elokuun kuutamoita.

    Äänestä

  • jobo8 kirjoitti:

    Jeesuksesta on enemmän kirjallisia todisteita tuolta ajalta kuin Julius Caesarista, joka muuten tapettiin siksi, että hän vastusti juutalaisten rahavaltaa ja koronkiskontaa..

    ollut olemassa, ei se ole mikään todistus kristinuskon "paremmuudesta". Onhan Buddhakin ollut olemassa etkä silti ole buddhalainen (tai mistä minä tiedän vaikka oletkin).

    Näiden historiallisten asiakirjojen mukaan Jeesus on ollut vain yksi hihhuli kapinoitsija kansan yllyttäjä muiden joukossa, eipä niissä muuta Jeesuksesta kerrota. Ja se, että tyyppi on ollut olemassa EI ole mikään todistus ihmeteoista ja Jeesuksesta jumalan poikana.

    Äänestä

  • stisaddse kirjoitti:

    Kaikkien polvien on kerran polvistuttava Jumalan eteen ja sanottava kuuluvalla äänellä, että JEESUS KRISTUS on HERRA.

    Kaikki muut uskonnot tulevat tuhoutumaan.

    Kristilliset sakramentti kirkot kuin muutkin yhteisöt joiden uskon perustana on sykretismi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kvarttus kirjoitti:

Ellette usko minua siksi, joka minä olen niin te kuolette synteihinne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu