Miten mies käsittelee surua?
Kysyn tätä siksi, että miesystäväni ei juurikaan näytä ottavan kantaa siihen, että minulla on vaikeaa. Olin kyllä alkuun aika tavalla "poissaoleva" ja surullinen. Emme asu yhdessä, emmekä ole tavanneet kuukauteen. Hän tekee matkatyötä; osaksi siksi, mutta aistin myös, ettei suruni kosketa/kiinnosta häntä, koska en ole tällä hetkellä "kiva" ihminen.
Missään suhteessa en jaksa täyttää hänen toiveitaan.
Onko tämä oikeaa rakkautta edes? Olemme sentään tunteneet jo vuosia.
Kysyn tätä siksi, että miesystäväni ei juurikaan näytä ottavan kantaa siihen, että minulla on vaikeaa. Olin kyllä alkuun aika tavalla "poissaoleva" ja surullinen. Emme asu yhdessä, emmekä ole tavanneet kuukauteen. Hän tekee matkatyötä; osaksi siksi, mutta aistin myös, ettei suruni kosketa/kiinnosta häntä, koska en ole tällä hetkellä "kiva" ihminen.
Missään suhteessa en jaksa täyttää hänen toiveitaan.
Onko tämä oikeaa rakkautta edes? Olemme sentään tunteneet jo vuosia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä mieheni totesi kevään aikana että kyllä huomaa ajatuksien olevan jossain muualla.Keskusteltuamme asiasta hän sanoi että hänen tuntuu ihan kamalalta ja.Perheeni jaksoi minut juuri poissaolevana niin fyysisesti ja henkisestikin. Ehkäpä miehesi ei osaa käsitellä tilannetta joka saattaa olla hänelle ihan uusi ja outo.Ehkäpä hän pelkää että jotenkin satuttaisi sinua ettei osaa löytää oikeita sanoja...Keskustelkaa ja kerro omasta tämän hetkisestä ahdistuksesta ja pelosta.Tiedän ettei siinä tilassa ole mitenkään missään asioissa mukana.Voimia ja kirjoittelehan taas mitä kuuluu.
Olen aivan puhki. Tippa meni tänään tukkoon ja lääkäri päätti, ettei uutta laiteta. Mitä nyt sitten.
Olen jotenkin ihan poikki. En varmasti kenellekään kivaa seuraa. Pakenen sänkyyn ja nukun ja nukun.
Näytellä en jaksa reipasta naisystävää. En sitten millään.
Voimia sinulle ja läheisillesi. Mennään hetki kerrallaan.
Uskon tietäväni miltä sinusta tuntuu niin fyysisesti kuin henkisestikin.Yksi ystäväni säikähti kun näki minut n.viikko ennen äidin poismenoa.Hän sanoi että näytän niin loppuunpalaaneenta,mitä myös olin.Mutta olin myös siinä vaiheessa itsekäs ja "unohdin" kaiken muun paitsi äidin luona olon,mitä en nyt kadu hetkeäkään.
Uskon miehesi ymmärtävän tilanteen.
Teillä tuntuu tosiaan olevan aika pahantuntuinen tilanne isäsi kohdalla.
Rukouksin mukana ja Voimia tuleviin päiviin.
Miehiä on niin monenlaisia. Jotkut pakenevat tilannetta menoihin kavereiden kanssa. Futismatsissa on kivempaa kuin kotona kuunnella sen vaimon sössötystä ja valitusta. Joku jopa naureskelee kavereilleen että anoppi vetää viimeisiään, kohta siitä päästään. (on kuultu!)
Ja sitten on myötäeläviä ja tukevia miehiä. Riippuu ihan miehen tunneälystä ja siitäkin että onko tuntenut tämän pois lähtevän hyvin vai ei.
Kyllä se on niin että huomaa kaveri piireissäkin että välillä tunteiden näyttäminen on jotenkin halveksuttavaa.
Toinen asia että miehet joskus näyttävät tunteitaan, silleen että loukkaa toista, esimerkiksi lähtemällä futismatsiin. Ja se joku joka kehuskelee sillä, että anoppi vetää viimeisiään, ei oikeesti ole tunteeton. Se on myös miehen tapa aloittaa keskustelua vaikeista asioista (sekoitetaan huumori). Se kyllä suree sitä. Mies voi alkaa itkemään jos näyttää tunteitaan, ja se ei ole hyvä. Miehethän pelkää itkemistä ja vielä enemmän kun näkee toisen itkevän.
Itse yritän ainakin näyttää puolisolleni tunteita, ja itkenkin joskus hänen kanssa. Vaikka itkeminen sattuu.
Kun ei ole kuolemaa kokenut, ei voi sitä surua vielä tajuta.Menetin itsekin isäni, eikä puolisoni oikeastaan käsittänyt siitä mitään, eli ihan normaalisti ja se lisäsi omaa tuskaani, ei tajunnut mitä koen mutta ymmärsin sen.Ei ollut kulunut kolmea kuukautta isäni kuolemasta, kun hänen isänsä kunto romahti ja syyksi paljastui yllättäen laajalle levinnyt parantumaton syöpä.Alkoikin ymmärtää minua paremmin mutta nyt huutaa ja raivoaa omaa hirveää tuskaansa minulle, itse tarvitsisin silkkihansikas-kohtelua parhaillaan ja kuitenkin säälin häntä, sillä hän ei ymmärrä, että vielä pahempaa on kohta luvassa.Meillä on siis ihan hirveä kriisi menossa.Ja sitten ovat vielä lapset.Menettivät jo pappansa ja toisen heti perään.Se tuntuu ihan kauhealta, nuorimmaisenikin on vasta 2-vuotias.Ei todellakaan miehesi voi ymmärtää ollenkaan, jos ei ole samaa kokenut.