5 vuotta sitten tasan, menetin minun rakkaan serkkuni, hän oli sillon 18 vuotias, miespuolinen. Viisi vuotta sitten tuli tähän aikaan tieto että hän oli ajanut kolarin, joka ei ollut hänen syynsä. Vaikka hän oli vain minun isän veljenpoika, mutta olimme samanikäisiä ja koko ikämme olimme yhdessä kulkeneet ja samalla luokalla olleet. Hänestä oli tarkoitus tulla minun ja minun mieheni esikoisen sylikummi, hän oli innoissaan kummilapsestaan. Poikamme oli syntynyt kolmisen viikoa aiemmin. Poikamme sai serkkuni mukaan nimen Niko Heikki Juhani. Poikamme aina kyselee kuka tuo poika tuossa kuvassa on kirjahyllyllä, vastaamme aina että se on Niko-eno. vaikka hän ei ole hänelle eno mutta silti. Onneksi meillä sukulaisilla oli toisemme ja minulla avomieheni ja lapseni.
5 vuotta aikaa
sureva serkku tyttö
2578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sama onko aikaa paljon vai vähän menetystä ei unohda olipa pois mennyt vaikka serkku.
Lapsesi kyllä vielä ymmärtää oikean sukulaisuus suhteenkin vartuttuaan vielä vähäsen.
Ole vain kiitollinen siitä mitä sinulla vielä on. Poismennyttä sen perään haikailu ei takaisin tuo pilaisit omaa elämää miettimällä mitä ei ole eikä saa. Minä tuota en vielä tuossakaan vaiheessa käsittänyt.
Kaikkea hyvää!
Onneksi muistat hänet aina.Minulla oli naapurinpoika, joka kuoli 19-vuotiaana, itse olin 18-vuotias silloin ja lopulta pussailimmekin.Kun hän kuoli, siitä tiedon saatuani juoksin välittömästi niin lujaa kuin jaksoin 20 kilometria putkeen, ovesta lähdin samantien ja juostuani itseni läkähdyksiin soitin auttavaan puhelimeen.
Nyt olen 40-vuotias ja muistan hänet kyllä aina.Joka kasvonpiirteenkin, joka vaatekappaleenkin ja joka sanankin.Muistijäljet paloivat ikuisesti mieleeni.On kuin viikko sitten olisimme tavanneet.Ajattelenkin häntä hyvin usein.Vaikka hän kuoli, hän elää silti minulle yhä, muistoissani.Hän raaputti nimikirjaimemme erääseen paikkaan betoniin ja siinä ne ovat kuluneina vieläkin.Muuta ei minulle hänestä jäänyt.Aina joidenkin vuosien välein käyn niitä katsomassa.Hän oli minulle hyvä ja kiltti.Minä olin hänelle lopussa paha ja ilkeä typeryyttäni.Joudun ikuisesti kärsimään siitä.
Onneksi sinä olit serkullesi hyvä ja ystävällinen, olen todella pahoillani, että tienne katkesivat niin varhain!