Oma kuva hautaan mukaan?

ollenkaan hullua että haluat laittaa kuvasi mukaan hänen viimeiselle matkalleen.olettehan siinä kuvassa yhdessä,on ihan normaalia että haluat olla häntä lähellä.itsellä oli myös noita ajatuksia kun rakas kuoli.kun kävin jättämässä jäähyväiset hänelle sairaalan kappelissa minulle oli tärkeää että arkussa hänen rinnallaan oli minulta yksi punainen ruusu.hänen kukkansa.hän kosi minua polvistuen ruusun kanssa.se oli meidän oma juttumme,yksi ainut verenpunainen ruusu.tuota kuva juttua en tajunnut silloin ajatella mutta luulen että hän kyllä tuolta ylhäältä näkee minut,ei hän siihen kuvaa tarvitse.otan osaa suruusi,olet menettänyt paljon ja elämä tuntuu pysähtyneen.muistele paljon hyviä asioita rakkaastasi,ehkä se auttaa surussasi.

Sinusta hyvälle tuntuu. Taikauskolla olkoonkin oma äiti ei ole merkitystä.
Hän oli sinun miehesi. Anna aikaa itsellesi kirjoita vaikka tänne, hae ammattiapua ellei ole tulossa ja pidä itsestäsi huolta. Lääkkeet ovat sitä varten että niitä käytetään, kun tarvitaan.

Voimia jokaikiseen hetkeesi jatkaa ja nousta tuosta surun kuopasta. Toivon puhtaasti täydestä sydämestäni.

voit niin tehdä jos haluat ja se oloasi helpottaa. Ajatus on oikein kaunis.Minulta kuoli isä juhannuksena, joten surun laaksossa täälläkin vaelletaan.Minä myös otan osaa koko sydämestäni suruusi, ja toivon että lähelläsi on ihmisiä joihin voi turvautua.

Ennenvanhaan asia ymmärrettiin, haudoistahan on löytynyt ihan kaikkea, mitä on mukaan haluttu laittaa.Olisin itsekin halunnut laittaa isäni arkkuun mukaan jotakin, vaikka vain kukkia mutta siskoni haukkui minua ja sanoi, että ei tässä ruveta mitään sirkusta viettämään ja esti sen.Onneksi voit tehdä ihan niinkuin itse haluat, eikä kukaan voi estää.Monethan leikkavat itselleen vainajan hiuksiakin muistoksi.Mukanameno on ihan taikauskoa.Niinhän sanotaan, että jos vainajaan koskee, niin hän vie hautaan mukanaan mutta vaikka äitini kuinka silitti ja suuteli isäni ruumista, on äitini silti yhä täällä.
Itsestäni kyllä tuntui pahalta uimarannalla, kun lapion hiekkaa 2-vuotiaani jalkojen päälle.Kesken kaiken iski mieleeni isäni hautaus, kuinka vainajan päälle lapioidaan hiekkaa, enkä kyennyt mitenkään enää siihen hiekkaleikkiin, enkä enää ikinä tee sitä vaikka lapset kuinka pyytäisivät, että hautaa heidät hiekkaan kaulaa myöten.Se tuntuu liian kauhealta.Ymmärrän siksi, että joistakuista kuvan mukaan laittaminen tuntuu toisen hautaamiselta, vaikka itsestä ei.

Ilman muuta teet niin kuin sinusta tuntuu.
Niin pitää tehdä jotta ei jälkeenpäin jää vaivaamaan.
Niin minäkin pojalleni laitoin kirjeen lisäksi sormuksen , ruusun ja jotain pientä muuta.

Lapseni laittoivat toisen mummon mukaan piirustukset itsestään ja mummosta sekä pehmolelun, toisen mummon mukaan tossut jotka olivat mummolla aina jalassa (ettei mummon jalkoja palelisi..)Myös ukki sai piirustuksen, ja jokaisen haudan lapioimme itse umpeen.

Minä sanon että laita. Ota kuvasta kopio itsellesi, niin että siitä jää "muisto molemmille", ymmärrät varmasti mitä tarkoitan.

Otan suuresti osaa suruusi. Voimia Sinulle ja paljon kultareunaisia muistoja rakkaastasi.

"sitä mitä kaipaamme emme menetä koskaan. Sitä mitä rakastamme kaipaamme aina"

kuvan jos tahdot.

Itse leikkasin pitkät hiukseni , palmikoin ne, lisäsin mukaan kiehkuran jokaisen lapsen hiuksista ja latoin letin mieheni käteen arkkuun.
Se tuntui oikeammalle kuin kukka tms.

Osanottoni suureen suruusi, yritä jaksaa.

Totta kai voit laittaa kuvasi mukaan. Mitä vain mikä hyvältä tuntuu. Unohda taikausko. Minä ajattelen, että mitään niin kauheaa ei voi enää tapahtua, koska se pahin on jo tapahtunut.

Kuten aikaisemmin tuolla kirjoittelin joskus, laitoin arkkuun ruusun, rasian, jossa oli hääkuvamme ja hiustupsun, jonka mieheni oli minulta joskus leikannut. Sekä pehmotiikerin, joka oli mieheni näköinen, joskus sen hänelle ostanut.

Muista hoitaa itseäsi.

Ei siinä kuvan laittamisessa arkkuun ole mitään pahaa.. Itse kirjoitin mummolleni kirjeen ja laitoin sen arkkuun hänen peittonsa alle ja keräsin hänen ja ukin pihamaalta missä nyt itse asun avomieheni kanssa pari kukkasta ja laitoin ne mummon siihen peiton päälle rinnan korkeudelle..

Kuvan hautaan mukaan, jossa oli minä, hän ja meidän pieni poikamme. Kirjoitin myös kuvan taakse hänelle kirjeen. Sekin helpotti silloin, sai purkaa ikäväänsä kuvan taakse. Siitä on nyt 4 vuotta ja kyllä ikävä välillä on vielä kova.Itken....