Oletteko tehneet ihan järjettömiä temppuja toivoessanne, että näkisitte rakkaan vainajanne missä muodossa tahansa? Kun ikävä on niin suurta, että sitä ei tunne kestävänsä.Itse uskottelin itselleni, että kun Jeesus nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista, niin ehkä ihminenkin sitten voisi ilmestyä jotenkin kolmen päivän päästä ja laskin kuolinajasta tarkasti kolme vuorokautta ja mietin missä vainaja voisi ilmestyä, lempipaikassaan? Sattui olemaan pimeä yö ja niin minä vailla mitään pelkoa juoksin sysipimeässä pitkin kesämökin rantoja ja paikkoja etsiessäni häntä.No, eihän hän tietenkään ollut siellä.Sitten etsin häntä monestakin eri paikasta myöhemmin,ymmärsin kyllä, että hän oli kuollut mutta toivoin hänen ilmestyvän minulle jotenkin.Seurasin jopa erästä mehiläistä, kun luulin sen viestivän minulle jotakin.Olin siis ihan järjiltäni surusta.En ole varmaan vieläkään ihan järjissäni, sillä joskus tuijotan seinääkin ja minusta näyttää, että siinä on jokin varjo tms.ja toivon hänen kohta ilmestyvän siinä kohtaa mutta varjolle onkin aina luonnollinen selitys.Kun hän kuoli, näin hohtavaa valoa, sille ei ollut selitystä ja se ei koko yönä väistynyt.Olinko järjiltäni?
Oletteko tehneet ihan järjettömiä temppuja ja etsineet vainajaa, vaikka tiedätte ja ymmärrätte hänen kuolleen?
Oletteko tehneet ihan järjettömiä temppuja ja etsineet vainajaa, vaikka tiedätte ja ymmärrätte hänen kuolleen?
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja samalla toivon että lapseni viestittäisi minulle jotakin.
Ajattelen, että jos nyt tuota tietä ajaa vaikka punainen auto, se on merkki lapsestani.
Näin minä ....
päivän päästä rakkaani kuoleman jälkeen tuon hohtavan valon. Olin mennyt yöksi sänkyyn kun keittiön puolelta makuuhuoneeseen rupesi hiljalleen liikkumaan pieni hohtava pilkku. Uskottelin itselleni ensimmäisen kerran että olin niin surusta hullu ja niin toivottelin omaiseni näyttävän minulle merkkiä, että näin vain näkyjä. Tämä toistui ja seuraavan kerran seurasin tätä pilkkua tarkkaan. Ihmeellistä se oli, mitään selitystä siihen ei ole, valonheijastusta ulkoa tms. Tänään uskon että rakkaani halusi käydä lohduttamassa minua. Tiedän, järki lähti minultakin kun koin tämän menetyksen. Olin kuullut että joillakin puhelin on soinut rakkaan poismenon jälkeen, mutta kun puhelimeen on vastattu siellä ei ole ollut ketään. Jätin rakkaani kännykän hänen asunnolleen, jos vaikka... Uskoin että hän oli siellä koska hänen tuoksunsa oli niin vahva ne kerrat kun kävin siellä.
magian kautta voi saada yhteyden kuolleeseen vainajaan. ainakin lontoossa on temppeleitä joissa noitajoukon johtajat pystyvät manaamaan esille haluamasi kuolleen tuttavan. hahmo ilmestyy päänoidan viereen alttarin takana pentagrammin keskellä. tämä magia on yleensä mustamagia ja sanotaan että hahmo joka ilmestyy ei ole kuollut henkilö vaan saatanan demoni joka on naamioitunut kyseisen henkilön näköiseksi. sitä ei ole voitu todistaa kummin on. itse luulen että hahmo joka ilmestyy on todellakin kuollut ihminen joka tulee henkimaailmasta vierailulle.
Enkä usko että se on epänormaalia.
Eilen kun menin hautausmaalle tuli kolme pikkulintua vastaan, ja innoissaan lensivät poikani haudan luokse.Ihan kuin näyttäen tietä. Tunsin vaan poikani innostuksen tavallaan kun tulin, muistin millainen hän oli lapsena kun oli innoissaan.Sain maistaa palan sitä taas tavallaan.
Tosin en usko ihan tavallisia asioita, joten en nyt kokenut linnut olevan poikani.
Valokuva otettu en´nen kuolemaa , jonka kehitin kuoleman jälkeen. Siinä kuvassa kelatinen usvavalo ympyröi poikaani..ei ketään muuta kuvassa olevaa.
Ole huoletta, niin tekevät useimmat surevat ja kaipaavat. Itse olen menettänyt lapseni ja olen rukoillut häntä uniini, käynyt näkijällä ja meediolla, luullut nähneeni siellä ja täällä. Lukenut kymmeniä kirjoja kuolemasta, paras ehkä Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta, siis sen nimi on tuo.
Enkä ole yhtään kajahtanut vaan ihan täysissä tolkuissa.
Jos jään tuijottamaan jotain henkilöä kun eleensä ja liikeradat samanlaiset kuin lapsellani.
Näin suru tekee meissä työtään.
Lohtua ikävääsi
suru ja toivo laittaa mielen sekaisin.muutama päivä rakkaan kuoleman jälkeen uskoin hänen menneen taivaaseen kun ukkonen jyrähti kerran oikein kovasti.ja sen jälkeen tuli aivan hiljaista.aurinko alkoi paistamaan ja silloin tuntui että nyt hän meni ulös kun oli ensin muutaman päivän täällä lähelläni ollut.joskus illalla pimeässä kun yritän saada unta tuntuu että hän olisi läsnä,toivon niin kovasti että hän tulisi viereeni ja auttaisi minua nukahtamaan.yleensä nukahdankin heti,aivan kuin hän olisi siinä vieressä ja tuuduttaisi minut uneen.kun menen asuntoomme tulee ovella vastaan hänen tuoksunsa,aivan kuin hän olisi siellä.
sitä toivoo niin että voisi hänet takaisin saada ja se toivo on joskus niin valtava.onneksi olen nähnyt hänet unissani,on helpottanut niin tätä ikävää.löysin videoita,niisä on häntä kuvattu joskus vanhempieni kameralla.luulin että en pystyisi niitä katsomaan mutta pystyin,tuntui että valokuvat eivät enää riittäneet vaan minun oli saatava nähdä hänet edes jotenkin.ja hän oli niin oma itsensä,naurava suu ja onnellinen kuvaus hetkellä.juuri sellainen kun häluan hänet muistaa.ikävä on sanoin kuvaamaton...
Teen tuota ihan samaa kotonani nyt kun asun vielä viikko sitten haudatun mummoni kotona avomieheni kanssa.. Katselen seinille ja eri huoneisiin että josko se mummo antaisi itsestään jotain merkkiä, että on meidän kanssa läsnä, mutta ei ole siltikään mitään tapahtunut.. Minun anopilleni taas on käynyt vaikka mitä.. Avomieheni isän kuoltua anopilleni kävi vaikka mitä merkkejä ja niitä on ollut hänen lapsuudestaan saakka eikä hän edes pelkää niitä.. Hänelle on esimerkiksi yöllä kun hän on käynyt nukkumaan niin vielä hereillä ollessaan hänen päällään on joku kävellyt hennoin askelin.. :-O Anoppini uskoo kovasti että merkit jotka on hänen miehensä kuoltua tullut on ollut häneltä.. minäkin uskon niihin merkkeihin, mutta tiedän henkimaailmasta sen verran että kuka niihin ei usko täydestä sydämestä niin heille niitä ei tapahdu ja samoten ketkä niitä pelkää (minä) niin niillekkään ei niitä tapahdu..
ei ole selvinnyt vielä totuus!
Ilmestyi uneeni n. 3 viikkoa katoamisen jälkeen, istuen sängyssämme ja hymyillen onnellista hymyä, sitä hymyä kun hän oli tyytyväinen!
Taputin hänen farkkujalkaansa, sanoen; nyt olet tullut kotiin, sinulla ei ole enää mitään hätää!
Eli hän kävi jättämässä jäähyväiset näin!
Emme olleet nähneet pitkään aikaan työasioiden takia!
Samoin äitini aikanaan ilmestyi uniini, oli pakkanen hänen lähtiessään ja kysyin, äiti, paleleeko sinua, vastasi; ei!
Onko sinun hyvä olla; kyllä!
Ja paljon muita sukua olen nähnyt heidän jättäessään maallisen astraalin!
Jutellut heidän kanssaan, mutta en niitä toismaallisia asioita, vain olleita, yleensä!
Uniin he tulevat yleensä, se vain on niin, että kaikki näkevät unia, mutta suurinosa ei muista niitä!
Isoveli kuoli keväällä yllättäen. Jotenkin sitä ei vieläkään ymmärrä, tai siis ymmärtää, mutta ei sisäistä. En etsi mitään merkkejä, mutta aina joskus huomaan, että en sitten kai ole asiaa vieläkään pohjimmiltani uskonut. Sain hautajaiskuvia, siis veljeni hautajaisista ja kuvia ja ihmisiä katsoessani huomasin ajattelevani, että joo, siinä on X perheensä kanssa kunnes "muistin" että ei hän kävele perheensä kanssa kun on hänen hautajaiset! Ja sen hetken olin varma, että näin hänet kuvassa saattoväen mukana... Samoin odotan häntä lasten juhliin jne. ja sitten muistan ettei X enää tule meidän kanssa juhlimaan. Äidin puolen isovanhemmat uskoivat henkimaailmaan ja iso-isoäitini onkin herättänyt minut hyvästelläkseen kuolin yönään ( lähes 100 vuotiaana ) sanoi vaan älä pelkää, tulin sanomaan hei. Heräsin sitten sängyltä istumassa. En tiedä ottaako veljenikin yhteyttä, minä en etsi viestejä, mutta jotenkin hän on läsnä vaikka en henkiä paikalle haluakaan.
Mutta ahdistus puristaa välillä kovempaa kuin osaisi kuvitellakaan. Se ajatus lohduttaa, että jos hän on jossain, pitää hän meitä ja erityisesti leikkausta odottavaa kummityttöä varmasti silmällä.
Luin raamatusta, että Jeesus herättää kuolleen kutsumalla tätä nimellä.Olin hullu ja yritin sitä haudalla.Huusin vainajan nimen suoraan hautaa kohti mutta enhän edes kovaa kehdannut.Ajattelin, että jos huutaisin niin kovaa kuin jaksaisin, ehkä auttaisi.Nyt tiedän, että edesmennyt olisi hävennyt minua, jos olisi tiennyt.Niin järjetöntä voi suru olla.Tajusin sitten, että ei ihminen mitään mahda.Pelkkä muurahainen, Jumalan ja Jeesuksen on voima.