Näin meillä tämän päivän Suomessa:
Henkilö A lähestyy valo-ohjattua risteystä ja pysähtyy punaisiin valoihin. Kun valot vaihtuvat vihreiksi, hän lähtee liikkeelle, mutta samassa häneen törmää risteävää tietä päin punaisia ajanut henkilö B kuorma-autollaan. Henkilön A auton keula romuttuu törmäyksessä täysin, mutta suuremmilta henkilövahingoilta vältytään. Kuorma-autoilija B poistuu paikalta koska hänellä on kiire, mutta A saa hänen rekisterinumeronsa
muistiin. Tapauksella ei ollut silminnäkijöitä tai ainakaan kukaan paikallaolleista ulkopuolisista ei ilmoittautunut sellaiseksi. Koska A tarvitsee autoaan, hän korjauttaa sen kalliisti omalla kustannuksellaan.
A ottaa yhteyttä poliisiin ja häntä kuulustellaan poliisiasemalla. B:n tiedot annetaan poliisille. Poliisi lähettää B:lle kutsun kuulusteluihin, mutta B ei koskaan saavu paikalle. A:n tiedusteltua asiansa käsittelyä poliisilta, poliisi toteaa ettei voi tehdä asiassa enempää. Jos B ei halua tulla, hänen ei tarvitse! Poliisi siis jätti asian käsittelemättä ja A kärsi vahingon omissa nahoissaan ja B pääsi kuin koira veräjästä.
Kyseessä oli mitä ilmeisimmin jälleen kerran ns. näyttökysymys. Kummallakaan osapuolella ei ollut todistajia. A väittää B:n ajaneen päin punaisia
(ja mitä ilmeisimmin näin todella tapahtui), mutta poliisi varmasti ajattelee, että B väittää A:n joko itse lähteneen liikkeelle ennen valojen
vaihtumista tai väittää että hänelle itselleen vaihtui vihreät. Asiaahan ei voida millään todistaa. Säästääkseen omaa työtään poliisi päätti jättää asian käsittelemättä ja antoi sen raueta. Ja mitä painaa mahdollisten todistajien lausunto: "todistajat" olisi voitu hankkia kaveripiiristä todistamaan joko A:n tai B:n puolesta. Todistajat voivat käytännössä puhua aivan mitä sattuu. Vaikka todistajat antaisivatkin valaehtoisen todistuksen, he voivat silti valehdella senkin uhalla että silloin syyllistyvät itse rikokseen. Valehtelun näyttäminen toteen on tällaisessa tilanteessa sekin näyttökysymys eli käytännössä hyvin vaikeaa. Jos paikalla ei ollut ketään, niin kuka voi todistaa, että silminnäkijätodistaja todella oli paikalla? Tai kuka voi todistaa ettei hän ollut? Tai vaikka paikalla olisikin ollut silminnäkijä, vastapuoli voi aina väittäää että
todistaja valehtelee. Entä kuka voi todistaa sen että todistaja valehtelee tai että hän ei valehtele? Todistajanlausunnot ovat aina vajavaisia, kukaan ei voi havainnoida kaikkea. Siksi valhekin on vaikea paljastaa ja se voi kuitua viattoman tai rehellisen osapuolen tappioksi.
Oikeuden periaate on se, että ihmisen sanaan pitää voida luottaa. Käytännössä siihen ei kuitenkaan luoteta - tai sanotaan mieluummin että
luotetaan valikoiden - sillä useimmat ihmiset valehtelvat tai ainakin 'muistavat' asioita omaksi edukseen. Siksi oikeusjärjestelmämme on
mädäntymään päin. Jos kaikkiin lausuntoihin oletusarvoisesti luotetaan, mennään tuomioissa heti harhaan jonkun osapuolen valehdellessa tai
pimittäessä tietoja. Jos taas oletusarvoisesti oletetaan kaikkien valehtelevan, on mahdotonta ratkaista mitään juttua. Tuomarilta vaaditaan
yli-inhimillisiä kykyjä ratkaista kuka valehtelee ja kuka ei. Käytännössä tuomarit toimivatkin omien asiasta saamiensa vaikutelmien mukaisesti.
Tuomarikin on vain ihminen ja siten vaikutteille altis ja harhaan johdettavissa. Olemmekin hyvää vauhtia menossa kohti amerikkalaista
oikeussalidraamaa/farssia kohden. Se ratkaisee kummalla osapuolella on kierompi ja esiintymistaitoisempi asianajaja, ei se kumpi oli
todellisuudessä syyllinen ja kumpi syytön vai oliko vikaa kenties kummassakin.
Mutta silti ihmetyttää poliisin täysi saamattomuus asiassa. Eikö poliisin tulisi kuitenkin tutkia tälainenkin asia ja vaatia ja tarvittaessa vaikka pidättämään henkilö B jotta tämä saataisiin kuulusteltua? Kyllä aikaa riittää kytätä pusikoissa tutkan kanssa puolustuskyvyttömiä autoilijoita (kahden poliisimiessilminnäkijän todistus yhdessä tutkan lukeman kanssa on aika pitävä peruste rangaistukselle), mutta rattijuoppojen suhteen ollaan jo huomattavasti laiskempia muista rikoksista puhumattakaan.
Toinen tosikertomus poliisin työstä ja etenkin asenteesta:
Henkilö C jätti polkupyöränsä pysäköintihalliin josta se varastettiin. Onneksi tilassa oli valvontakamera, jonka nauhoituksesta varkaus näkyi selvästi. Nauhalta näkyi miten paikalle ajoi pakettiauto jonka rekisterinumero näkyi erittäin selvästi ja saatiin kirjattua ylös. Myös
pakettiautosta nousseet henkilöt näkyivät selvästi ja heidät voitiin tunnistaa ja näkyi jopa se miten kyseiset henkilöt nostivat polkupyörän pakettiautoon ja ajoivat pois. Tarkat kellonajat yms. tiedot oli myös saatavilla nauhoituksessa. Henkilö C teki asiasta rikosilmoituksen poliisille ja toimitti nauhan poliisille. Poliisi näki nauhan ja jopa mahdollisesti tunnisti tekijät - ilmeisesti vanhoja tuttuja - mutta eivät tehneet sen enempää. Varkaita ei edes viitsitty lähteä jäljittämään saatikka ottamaan kiinni, vaikka kaikki tarpeelliset tiedot osoitetta myöten oli selvillä. Poliisi olisi ripeällä toiminnalla voinut saada jopa pyörän takaisin ennen kuin se olisi ehditty myydä edelleen. Mutta ei. Poliisi
ei tehnyt yhtään mitään. Pyörävarkauksia kun tapahtuu kuulemma niin paljon. Henkilö C siis menetti polkupyöränsä ja varkaat jäivät vapaalle
jalalle ilman ainuttakaan kontaktia poliisin taholta.
Vielä lisää:
Henkilö D näki aamuvarhaisella eräällä syrjäisellä parkkipaikalla epämääräistä toimintaa. Paikalle ajoi auto jossa oli joukko ihmisiä. Heti auton pysähdyttyä ihmiset tulivat ulos ja alkoivat tyhjentää autoa. Kaikki matkatavarat otettiin takaluukusta ulos ja avattiin parkkipaikalla. Samoin hansikaslokeron sisältö. Koko auto pengottiin läpikotaisin. Kaikki vähänkään arvokkaan näköinen siirtyi joukkion taskuihin. Henkilö D seurasi tätä
huomaamattomista matkan päästä ja päätteli että auto on varastettu ja soitti poliisille. Poliisi otti auton tuntomerkit ylös, mutta totesi ettei
kuvatunlaista autoa ole ilmoitettu varastetuksi. Henkilön D tingattua poliisi lupasi kuitenkin lähettää partion paikalle. Partio kuitenkin viipyi ja viipyi ja autovarkaat ehtivät poistua alueelta varastamallaan autolla hyvissä ajoin ennen partion saapumista. Vain hujan hajan olevat tavarat paljastivat jotain tapahtuneen. Ripeämpi toiminta olisi tässäkin auttanut saamaan rosmot kiinni ns. rysän päältä. Mutta eipähän tarvinnut ryhtyä poliisinkaan ns. tositoimiin. Kyllä taas donitsi maistuu.
Auditapaus:
Toisinaan poliisi ja oikeuslaitos toimivat nopeastikin. Esim. Audimiehen tapauksessa, jossa alle jäänyt pikkutyttö kuoli. Omien sanojensa mukaan audimies ei ajanut päin punaisia, vaan pikkutyttö astui suojatielle hänen eteensä jalankulkijoiden punaisilla (tämäkin on täysin mahdollista ja jopa yleistä lasten ja etenkin heille esimerkkiä näyttävien aikuisten keskuudessa). Tässäkin kyseessä on näyttökysymys, mutta asian saaman julkisuuden ja kohun vuoksi oikeus päätyi antamaan audimiehelle tuomion. Kuka voi todistaa, ettei audimies ollut oikeassa? Tai kuka voi todistaa että hän oli väärässä? Kuka voi mennä takuuseen silminnäkijöiden lausuntojen totuudenmukaisuudesta? Todennäköisesti tuomio meni oikein, mutta silti jää kaivelemaan antoiko oikeus sittenkin yleisen mielipiteen vaikuttaa itseensä jotta ratkaisu saatiin nopeasti, sillä yleinen mielipide lynkkasi audimiehen jo heti kättelyssä asian tultua julkisuuteen. Jos joku vain kävelee alle aivan edestäsi, niin mitäpä siinä enää on tehtävissä olipa vauhti mitä tahansa. Toisaalta audimiehen asiallisempi liikennekäyttäytyminen olisi voinut säästää pikkutytön hengen siitäkin huolimatta että tämä olisi astellut kylmästi päin punaisia. Joten tältä osin tuomio oli täysin oikeutettu.
Ja vielä vaan jatkuu:
Henkilö E on koululainen. Kotimatkalla isot pahat pojat hyökkäävät hänen kimppuunsa ja perhosveitsellä uhaten vaativat rahaa. E antaa kaikki rahansa ja selviää ryöstöstä hengissä. E:n isä henkilö F tekee asiasta rikosilmoituksen. Pikku E:tä kuulustellaan poliisin ja viranomaisten taholta oikein kunnon ristikuulusteluhenkeen ja kaikki mahdollinen pitää todistaa. Samaan aikaan tekijät ovat vapaalla jalalla. Kun tekijät lopulta tunnistetaan, heille järjestetään viranomaisten taholta ja yhteiskunnan varoilla avuksi oikeusavustajat ja kuraattorit sun muut hännystelijät ja ymmärtäjät. Kukaan ei vain tunnu ymmärtävän rikoksen uhriksi täysin syyttään joutunutta kyynelehtivää pikku E:tä. E:n isä F sen sijaan saa itse kokea olevansa lähes rikollinen yrittäessään yksin ilman yhteiskunnan tukea ajaa oikeutta E:n asiassa. Lopulta oikeus päättää tekijät syyllisiksi ja määrää E:lle vahingonkorvauksia. Kun F tyhmänä älyää kysyä, mistä hän voisi korvaukset nostaa, hänelle nauretaan ivallisesti ja todetaan ettei hän saisi niitä käytänössä koskaan. Tekijöiltä niitä ei saataisi perittyä, sillä he ovat ilmeisesti varattomia eikä heitä voida pakottaa työhönkään ja jos menisivät, niin olisi monta muuta ottajaa ja velkojaa rahoille ennen E:tä. Käytännössä F saa maksaa omat oikeudenkäytnikulunsa itse, syylliset pääsivät ilmaiseksi, mutta veronmaksajien - siis myös F:n - rahoja kului näidenkin syyllisten ylläpitoon ja heitä ymmärtäneiden 'asiantuntijoiden' palkkioihin.
Työelämästä:
Herra G oli johtavassa asemassa eräässä todella suuressa kotimaisessa yrityksessä, jonka tuotteet yhdistävät nykyään ihmisiä kautta maailman.
Herra G onnistui myös yhdistämään itsensä toisen kansalaisen kanssa töppäiltyään liikenteessä täysin omaa syytään. Herra G tajusi olevansa itse
syyllinen mutta silti syytti vastapuolta asiasta. Vastapuoli, herra H, ei luonnollisestikaan myöntänyt olevansa syyllinen, sillä asiahan oli
päivänselvä ja koska herra H:n auto hajosi kolarissa, hän vaati paikalle poliisit. Koska tilanne oli selvä ja ilmeisesti silminnäkijät paikalle, poliisit Totesivat G:n yksin syylliseksi ja antoivat tälle sakkoa. Kolaria selvitettäessä tuli kuitenkin esille, että herra H työskenteli eräässä yrityksessä, joka toimii tämän ihmisiä yhdistäviä tuotteita valmistavan yrityksen alihankkijana. Herra G otti nuoren herra H:n taipumattomuudesta nenäänsä sen verran pahasti, että otti yhteyttä tämän alihankintafirman johtajaan jossa herra H työskenteli ja sanoi, että hänen firmansa ei enää
osta tältä alihankkijalta yhtään mitään niin kauan kuin siellä on töissä herra H niminen henkilö. Eikä aikaakaan kun herra H sai yllättäen
lopputilin ja jäi työttömäksi. Herra G sensijaan retosteli tapauksen jälkeen ravintolassa, että herra H ei tänäkään päivänä tiedä mistä hänen
potkunsa johtuivat, alihankkija kun ei halunnut pilata bisneksiään yhden työntekijänsä vuoksi. Vaan eipä herra G:kään ollut kovin fiksu kun ei
tajunnut että ravintolassa juttu voisi kantautua myös itseään täynnä olevien isokenkäisten kaveriporukan ulkopuolelle.
Nämä ovat tosi kertomuksia tämän päivän kotimaastamme. Missä on oikeus ja kohtuus? Tässä on vasta raapaistu hieman pintaa. Paljon törkeämpääkin
tapahtuu. Ja tahti vain kiihtyy.
Koska poliisiin ei voi enää aina luottaa, oikeus ei aina toteudu ja valtaapitävienkin moraali on venyvä käsite, ei ole ihme että Tony Halme sai
äänivyöryn vaaleissa. Ihmiset haluavat oikeuden ja kohtuuden voittavan. Ääriliikkeet itävät ja saavat kasvunsa juuri tyytymättömässä ympäristössä.
Kun tavallinen ihminen kokee oikeusturvansa uhatuksi ja näkee tarpeeksi väärinkäytöksiä, mitä vaihtoehtoja hänelle jää? Varmasti hän alkaa etsiä vaihtoehtoisia tapoja toimia ja silloin ääriliikkeillä on otollinen maaperä hankkia kannatusta. Vai onko oikein edes puhua ääriliikkeistä, onhan jo nykyinen maailmanmeno ja virallinen virkakoneisto monen mielestä saavuttanut sietorajan. Eikö se ole silloin kaukana kultaisesta keskitiestä eli toisin sanoen 'ääriliike' myös itse? Demokratia on käytännössä vain näennäisdemokratiaa, todellisuudessa kukaan ei tiedä kuka päätökset
loppujen lopuksi tekee. Ne vain syntyvät byrokratian eri rattaissa - vastuunkantajia ei vain tahdo koskaan löytyä.
Henkilö A lähestyy valo-ohjattua risteystä ja pysähtyy punaisiin valoihin. Kun valot vaihtuvat vihreiksi, hän lähtee liikkeelle, mutta samassa häneen törmää risteävää tietä päin punaisia ajanut henkilö B kuorma-autollaan. Henkilön A auton keula romuttuu törmäyksessä täysin, mutta suuremmilta henkilövahingoilta vältytään. Kuorma-autoilija B poistuu paikalta koska hänellä on kiire, mutta A saa hänen rekisterinumeronsa
muistiin. Tapauksella ei ollut silminnäkijöitä tai ainakaan kukaan paikallaolleista ulkopuolisista ei ilmoittautunut sellaiseksi. Koska A tarvitsee autoaan, hän korjauttaa sen kalliisti omalla kustannuksellaan.
A ottaa yhteyttä poliisiin ja häntä kuulustellaan poliisiasemalla. B:n tiedot annetaan poliisille. Poliisi lähettää B:lle kutsun kuulusteluihin, mutta B ei koskaan saavu paikalle. A:n tiedusteltua asiansa käsittelyä poliisilta, poliisi toteaa ettei voi tehdä asiassa enempää. Jos B ei halua tulla, hänen ei tarvitse! Poliisi siis jätti asian käsittelemättä ja A kärsi vahingon omissa nahoissaan ja B pääsi kuin koira veräjästä.
Kyseessä oli mitä ilmeisimmin jälleen kerran ns. näyttökysymys. Kummallakaan osapuolella ei ollut todistajia. A väittää B:n ajaneen päin punaisia
(ja mitä ilmeisimmin näin todella tapahtui), mutta poliisi varmasti ajattelee, että B väittää A:n joko itse lähteneen liikkeelle ennen valojen
vaihtumista tai väittää että hänelle itselleen vaihtui vihreät. Asiaahan ei voida millään todistaa. Säästääkseen omaa työtään poliisi päätti jättää asian käsittelemättä ja antoi sen raueta. Ja mitä painaa mahdollisten todistajien lausunto: "todistajat" olisi voitu hankkia kaveripiiristä todistamaan joko A:n tai B:n puolesta. Todistajat voivat käytännössä puhua aivan mitä sattuu. Vaikka todistajat antaisivatkin valaehtoisen todistuksen, he voivat silti valehdella senkin uhalla että silloin syyllistyvät itse rikokseen. Valehtelun näyttäminen toteen on tällaisessa tilanteessa sekin näyttökysymys eli käytännössä hyvin vaikeaa. Jos paikalla ei ollut ketään, niin kuka voi todistaa, että silminnäkijätodistaja todella oli paikalla? Tai kuka voi todistaa ettei hän ollut? Tai vaikka paikalla olisikin ollut silminnäkijä, vastapuoli voi aina väittäää että
todistaja valehtelee. Entä kuka voi todistaa sen että todistaja valehtelee tai että hän ei valehtele? Todistajanlausunnot ovat aina vajavaisia, kukaan ei voi havainnoida kaikkea. Siksi valhekin on vaikea paljastaa ja se voi kuitua viattoman tai rehellisen osapuolen tappioksi.
Oikeuden periaate on se, että ihmisen sanaan pitää voida luottaa. Käytännössä siihen ei kuitenkaan luoteta - tai sanotaan mieluummin että
luotetaan valikoiden - sillä useimmat ihmiset valehtelvat tai ainakin 'muistavat' asioita omaksi edukseen. Siksi oikeusjärjestelmämme on
mädäntymään päin. Jos kaikkiin lausuntoihin oletusarvoisesti luotetaan, mennään tuomioissa heti harhaan jonkun osapuolen valehdellessa tai
pimittäessä tietoja. Jos taas oletusarvoisesti oletetaan kaikkien valehtelevan, on mahdotonta ratkaista mitään juttua. Tuomarilta vaaditaan
yli-inhimillisiä kykyjä ratkaista kuka valehtelee ja kuka ei. Käytännössä tuomarit toimivatkin omien asiasta saamiensa vaikutelmien mukaisesti.
Tuomarikin on vain ihminen ja siten vaikutteille altis ja harhaan johdettavissa. Olemmekin hyvää vauhtia menossa kohti amerikkalaista
oikeussalidraamaa/farssia kohden. Se ratkaisee kummalla osapuolella on kierompi ja esiintymistaitoisempi asianajaja, ei se kumpi oli
todellisuudessä syyllinen ja kumpi syytön vai oliko vikaa kenties kummassakin.
Mutta silti ihmetyttää poliisin täysi saamattomuus asiassa. Eikö poliisin tulisi kuitenkin tutkia tälainenkin asia ja vaatia ja tarvittaessa vaikka pidättämään henkilö B jotta tämä saataisiin kuulusteltua? Kyllä aikaa riittää kytätä pusikoissa tutkan kanssa puolustuskyvyttömiä autoilijoita (kahden poliisimiessilminnäkijän todistus yhdessä tutkan lukeman kanssa on aika pitävä peruste rangaistukselle), mutta rattijuoppojen suhteen ollaan jo huomattavasti laiskempia muista rikoksista puhumattakaan.
Toinen tosikertomus poliisin työstä ja etenkin asenteesta:
Henkilö C jätti polkupyöränsä pysäköintihalliin josta se varastettiin. Onneksi tilassa oli valvontakamera, jonka nauhoituksesta varkaus näkyi selvästi. Nauhalta näkyi miten paikalle ajoi pakettiauto jonka rekisterinumero näkyi erittäin selvästi ja saatiin kirjattua ylös. Myös
pakettiautosta nousseet henkilöt näkyivät selvästi ja heidät voitiin tunnistaa ja näkyi jopa se miten kyseiset henkilöt nostivat polkupyörän pakettiautoon ja ajoivat pois. Tarkat kellonajat yms. tiedot oli myös saatavilla nauhoituksessa. Henkilö C teki asiasta rikosilmoituksen poliisille ja toimitti nauhan poliisille. Poliisi näki nauhan ja jopa mahdollisesti tunnisti tekijät - ilmeisesti vanhoja tuttuja - mutta eivät tehneet sen enempää. Varkaita ei edes viitsitty lähteä jäljittämään saatikka ottamaan kiinni, vaikka kaikki tarpeelliset tiedot osoitetta myöten oli selvillä. Poliisi olisi ripeällä toiminnalla voinut saada jopa pyörän takaisin ennen kuin se olisi ehditty myydä edelleen. Mutta ei. Poliisi
ei tehnyt yhtään mitään. Pyörävarkauksia kun tapahtuu kuulemma niin paljon. Henkilö C siis menetti polkupyöränsä ja varkaat jäivät vapaalle
jalalle ilman ainuttakaan kontaktia poliisin taholta.
Vielä lisää:
Henkilö D näki aamuvarhaisella eräällä syrjäisellä parkkipaikalla epämääräistä toimintaa. Paikalle ajoi auto jossa oli joukko ihmisiä. Heti auton pysähdyttyä ihmiset tulivat ulos ja alkoivat tyhjentää autoa. Kaikki matkatavarat otettiin takaluukusta ulos ja avattiin parkkipaikalla. Samoin hansikaslokeron sisältö. Koko auto pengottiin läpikotaisin. Kaikki vähänkään arvokkaan näköinen siirtyi joukkion taskuihin. Henkilö D seurasi tätä
huomaamattomista matkan päästä ja päätteli että auto on varastettu ja soitti poliisille. Poliisi otti auton tuntomerkit ylös, mutta totesi ettei
kuvatunlaista autoa ole ilmoitettu varastetuksi. Henkilön D tingattua poliisi lupasi kuitenkin lähettää partion paikalle. Partio kuitenkin viipyi ja viipyi ja autovarkaat ehtivät poistua alueelta varastamallaan autolla hyvissä ajoin ennen partion saapumista. Vain hujan hajan olevat tavarat paljastivat jotain tapahtuneen. Ripeämpi toiminta olisi tässäkin auttanut saamaan rosmot kiinni ns. rysän päältä. Mutta eipähän tarvinnut ryhtyä poliisinkaan ns. tositoimiin. Kyllä taas donitsi maistuu.
Auditapaus:
Toisinaan poliisi ja oikeuslaitos toimivat nopeastikin. Esim. Audimiehen tapauksessa, jossa alle jäänyt pikkutyttö kuoli. Omien sanojensa mukaan audimies ei ajanut päin punaisia, vaan pikkutyttö astui suojatielle hänen eteensä jalankulkijoiden punaisilla (tämäkin on täysin mahdollista ja jopa yleistä lasten ja etenkin heille esimerkkiä näyttävien aikuisten keskuudessa). Tässäkin kyseessä on näyttökysymys, mutta asian saaman julkisuuden ja kohun vuoksi oikeus päätyi antamaan audimiehelle tuomion. Kuka voi todistaa, ettei audimies ollut oikeassa? Tai kuka voi todistaa että hän oli väärässä? Kuka voi mennä takuuseen silminnäkijöiden lausuntojen totuudenmukaisuudesta? Todennäköisesti tuomio meni oikein, mutta silti jää kaivelemaan antoiko oikeus sittenkin yleisen mielipiteen vaikuttaa itseensä jotta ratkaisu saatiin nopeasti, sillä yleinen mielipide lynkkasi audimiehen jo heti kättelyssä asian tultua julkisuuteen. Jos joku vain kävelee alle aivan edestäsi, niin mitäpä siinä enää on tehtävissä olipa vauhti mitä tahansa. Toisaalta audimiehen asiallisempi liikennekäyttäytyminen olisi voinut säästää pikkutytön hengen siitäkin huolimatta että tämä olisi astellut kylmästi päin punaisia. Joten tältä osin tuomio oli täysin oikeutettu.
Ja vielä vaan jatkuu:
Henkilö E on koululainen. Kotimatkalla isot pahat pojat hyökkäävät hänen kimppuunsa ja perhosveitsellä uhaten vaativat rahaa. E antaa kaikki rahansa ja selviää ryöstöstä hengissä. E:n isä henkilö F tekee asiasta rikosilmoituksen. Pikku E:tä kuulustellaan poliisin ja viranomaisten taholta oikein kunnon ristikuulusteluhenkeen ja kaikki mahdollinen pitää todistaa. Samaan aikaan tekijät ovat vapaalla jalalla. Kun tekijät lopulta tunnistetaan, heille järjestetään viranomaisten taholta ja yhteiskunnan varoilla avuksi oikeusavustajat ja kuraattorit sun muut hännystelijät ja ymmärtäjät. Kukaan ei vain tunnu ymmärtävän rikoksen uhriksi täysin syyttään joutunutta kyynelehtivää pikku E:tä. E:n isä F sen sijaan saa itse kokea olevansa lähes rikollinen yrittäessään yksin ilman yhteiskunnan tukea ajaa oikeutta E:n asiassa. Lopulta oikeus päättää tekijät syyllisiksi ja määrää E:lle vahingonkorvauksia. Kun F tyhmänä älyää kysyä, mistä hän voisi korvaukset nostaa, hänelle nauretaan ivallisesti ja todetaan ettei hän saisi niitä käytänössä koskaan. Tekijöiltä niitä ei saataisi perittyä, sillä he ovat ilmeisesti varattomia eikä heitä voida pakottaa työhönkään ja jos menisivät, niin olisi monta muuta ottajaa ja velkojaa rahoille ennen E:tä. Käytännössä F saa maksaa omat oikeudenkäytnikulunsa itse, syylliset pääsivät ilmaiseksi, mutta veronmaksajien - siis myös F:n - rahoja kului näidenkin syyllisten ylläpitoon ja heitä ymmärtäneiden 'asiantuntijoiden' palkkioihin.
Työelämästä:
Herra G oli johtavassa asemassa eräässä todella suuressa kotimaisessa yrityksessä, jonka tuotteet yhdistävät nykyään ihmisiä kautta maailman.
Herra G onnistui myös yhdistämään itsensä toisen kansalaisen kanssa töppäiltyään liikenteessä täysin omaa syytään. Herra G tajusi olevansa itse
syyllinen mutta silti syytti vastapuolta asiasta. Vastapuoli, herra H, ei luonnollisestikaan myöntänyt olevansa syyllinen, sillä asiahan oli
päivänselvä ja koska herra H:n auto hajosi kolarissa, hän vaati paikalle poliisit. Koska tilanne oli selvä ja ilmeisesti silminnäkijät paikalle, poliisit Totesivat G:n yksin syylliseksi ja antoivat tälle sakkoa. Kolaria selvitettäessä tuli kuitenkin esille, että herra H työskenteli eräässä yrityksessä, joka toimii tämän ihmisiä yhdistäviä tuotteita valmistavan yrityksen alihankkijana. Herra G otti nuoren herra H:n taipumattomuudesta nenäänsä sen verran pahasti, että otti yhteyttä tämän alihankintafirman johtajaan jossa herra H työskenteli ja sanoi, että hänen firmansa ei enää
osta tältä alihankkijalta yhtään mitään niin kauan kuin siellä on töissä herra H niminen henkilö. Eikä aikaakaan kun herra H sai yllättäen
lopputilin ja jäi työttömäksi. Herra G sensijaan retosteli tapauksen jälkeen ravintolassa, että herra H ei tänäkään päivänä tiedä mistä hänen
potkunsa johtuivat, alihankkija kun ei halunnut pilata bisneksiään yhden työntekijänsä vuoksi. Vaan eipä herra G:kään ollut kovin fiksu kun ei
tajunnut että ravintolassa juttu voisi kantautua myös itseään täynnä olevien isokenkäisten kaveriporukan ulkopuolelle.
Nämä ovat tosi kertomuksia tämän päivän kotimaastamme. Missä on oikeus ja kohtuus? Tässä on vasta raapaistu hieman pintaa. Paljon törkeämpääkin
tapahtuu. Ja tahti vain kiihtyy.
Koska poliisiin ei voi enää aina luottaa, oikeus ei aina toteudu ja valtaapitävienkin moraali on venyvä käsite, ei ole ihme että Tony Halme sai
äänivyöryn vaaleissa. Ihmiset haluavat oikeuden ja kohtuuden voittavan. Ääriliikkeet itävät ja saavat kasvunsa juuri tyytymättömässä ympäristössä.
Kun tavallinen ihminen kokee oikeusturvansa uhatuksi ja näkee tarpeeksi väärinkäytöksiä, mitä vaihtoehtoja hänelle jää? Varmasti hän alkaa etsiä vaihtoehtoisia tapoja toimia ja silloin ääriliikkeillä on otollinen maaperä hankkia kannatusta. Vai onko oikein edes puhua ääriliikkeistä, onhan jo nykyinen maailmanmeno ja virallinen virkakoneisto monen mielestä saavuttanut sietorajan. Eikö se ole silloin kaukana kultaisesta keskitiestä eli toisin sanoen 'ääriliike' myös itse? Demokratia on käytännössä vain näennäisdemokratiaa, todellisuudessa kukaan ei tiedä kuka päätökset
loppujen lopuksi tekee. Ne vain syntyvät byrokratian eri rattaissa - vastuunkantajia ei vain tahdo koskaan löytyä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
taitaa olla ed jutun kirjoittaja narkkari kun ei tiedä mistä kirjoittaa. Tai sitten päiväkirjamerkinnät tuli vahingossa lähetettyä tänne nettiin.