Mistä löydän

Kiitos vinkeistä. Täytyy mennä heti katsomaan jos löytyisi sellainen mikä "kuulostaisi minulta".
Kihlattuni haudataan viikon päästä lauantaina, en myös tiedä miten sen päivän kestän. Rauhoittavia saisin mutta toisaalta en halua sellaista ottaa. En tiedä mikä olisi parempi.
Uskallanko häntä vielä katsoa? Kuolemasta tulee lauantai yönä 2 viikkoa. Muuttuuko ihminen siinä ajassa kovin? apua.. en tiedä mikä tässäkään asiassa olisi parempi tehdä.
Voimia sinulle huomiselle.Ja muillekkin päiville tästä eteenpäin.

Surullinen82 kirjoitti:

Kiitos vinkeistä. Täytyy mennä heti katsomaan jos löytyisi sellainen mikä "kuulostaisi minulta".
Kihlattuni haudataan viikon päästä lauantaina, en myös tiedä miten sen päivän kestän. Rauhoittavia saisin mutta toisaalta en halua sellaista ottaa. En tiedä mikä olisi parempi.
Uskallanko häntä vielä katsoa? Kuolemasta tulee lauantai yönä 2 viikkoa. Muuttuuko ihminen siinä ajassa kovin? apua.. en tiedä mikä tässäkään asiassa olisi parempi tehdä.
Voimia sinulle huomiselle.Ja muillekkin päiville tästä eteenpäin.

Hei Surullinen. Menetin oman läheiseni 9 viikkoa sitten ja sain nähdä hänet ennen hautausta. Kuolemasta oli kulunut silloin 3 viikkoa ja kyllä hänen kasvonsa olivat muuttuneet. Kun muistin hänen poikamaiset iloiset kasvonsa ja sitten näin hänet, niin järkytys sekä suru oli niin pakahduttava, että luulin jo tukehtuvani. Ruumiinavaus oli tehty puolitoista viikkoa aiemmin ja hänen kasvonsa jotka olivat kuoleman jälkeen rauhalliset (kuin unessa olisi) niin nyt ne olivat turvonneet ja sinipunaiset. Ne näyttivät myös vihaisilta ja kivuliailta joten tuli voimakas tunne kuin hän olisi halunnut sanoa ettei kuuluisi olla siinä ja miksi minulle on tehty näin ja mitä tässä teen. Ajattelin silloin ettei tässä ole nyt se rakas ja läheinen ihminen enää vaan pelkkä kuori, niin oli erilainen. Suru ja ikävä oli kuitenkin raskas ja itkin valtavasti, mutta mitä siitä niin pitääkin itkeä. Vieläkin itken usein ja ikävä iskee aivan yllättäen. Kertaan mielessäni kaikkia yhteisiä keskustelujamme ja tapahtumia, katselen valokuvia ja muistelen hänen juttujaan. Yllättävä kyllä ne lohduttavat ja tuntuu kuin hän olisi välillä lähelläni ja hymyilisi minulle. Tiedän, että suru vie aikaa, välillä on helpompaa ja välillä todella raskasta, silloin tulee itku ja tuntuu ettei jaksa edes hengittää, mutta niin sitä vaan mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja ehkä joskun 5 vuoden kuluttua on helpompaa. Jaksamista Sinulle ja itke niin paljon kuin itkettää, Sinulla on siihen oikeus.

Saman kokenut kirjoitti:

Hei Surullinen. Menetin oman läheiseni 9 viikkoa sitten ja sain nähdä hänet ennen hautausta. Kuolemasta oli kulunut silloin 3 viikkoa ja kyllä hänen kasvonsa olivat muuttuneet. Kun muistin hänen poikamaiset iloiset kasvonsa ja sitten näin hänet, niin järkytys sekä suru oli niin pakahduttava, että luulin jo tukehtuvani. Ruumiinavaus oli tehty puolitoista viikkoa aiemmin ja hänen kasvonsa jotka olivat kuoleman jälkeen rauhalliset (kuin unessa olisi) niin nyt ne olivat turvonneet ja sinipunaiset. Ne näyttivät myös vihaisilta ja kivuliailta joten tuli voimakas tunne kuin hän olisi halunnut sanoa ettei kuuluisi olla siinä ja miksi minulle on tehty näin ja mitä tässä teen. Ajattelin silloin ettei tässä ole nyt se rakas ja läheinen ihminen enää vaan pelkkä kuori, niin oli erilainen. Suru ja ikävä oli kuitenkin raskas ja itkin valtavasti, mutta mitä siitä niin pitääkin itkeä. Vieläkin itken usein ja ikävä iskee aivan yllättäen. Kertaan mielessäni kaikkia yhteisiä keskustelujamme ja tapahtumia, katselen valokuvia ja muistelen hänen juttujaan. Yllättävä kyllä ne lohduttavat ja tuntuu kuin hän olisi välillä lähelläni ja hymyilisi minulle. Tiedän, että suru vie aikaa, välillä on helpompaa ja välillä todella raskasta, silloin tulee itku ja tuntuu ettei jaksa edes hengittää, mutta niin sitä vaan mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja ehkä joskun 5 vuoden kuluttua on helpompaa. Jaksamista Sinulle ja itke niin paljon kuin itkettää, Sinulla on siihen oikeus.

ensimmäisen kerran onnettomuusillan jälkeen 6päivän kuluttua, kun hänet haettiin kappeliin, (ruumiinavauksen jälkeen)hän oli aivan oma itsensä,ei ollut ruhjoutunut kolarissa(jota pelkäsin) vain pieni naarmu poskessa. Annoin hänelle jäähyväissuukon otsalle ja hyväilin hänen kasvojaan. Jotenkin tuntui helpottavalta saada kosketella häntä vielä viimeisen kerran. Kun laskin liinan hänen kasvoillensa ja arkku suljettiin laskeutui rauha sisinpääni. Sen jälkeen olen saanut nukuttua yöni, ikävä on kokoajan,suru ahdistaa ja kyyneleet on herkässä,mutta se että olen saanut nukuttua auttaa jaksamaan. kun huomisen päivän jotenkin jaksaisi,kun hänet haudataan. kaikki tuntuu niin lopulliselta, nähdä kaikki ystävät suremassa. nyt alan taas itkeä on pakko lopettaa kun ei nää kirjoittaa

Surullinen82 kirjoitti:

Kiitos vinkeistä. Täytyy mennä heti katsomaan jos löytyisi sellainen mikä "kuulostaisi minulta".
Kihlattuni haudataan viikon päästä lauantaina, en myös tiedä miten sen päivän kestän. Rauhoittavia saisin mutta toisaalta en halua sellaista ottaa. En tiedä mikä olisi parempi.
Uskallanko häntä vielä katsoa? Kuolemasta tulee lauantai yönä 2 viikkoa. Muuttuuko ihminen siinä ajassa kovin? apua.. en tiedä mikä tässäkään asiassa olisi parempi tehdä.
Voimia sinulle huomiselle.Ja muillekkin päiville tästä eteenpäin.

Vainajassa tapahtuu muutoksia kuoleman jälkeen. Kynnet, tukka ja parta kasvavat. Iho ei paljoakaan muutu, ehkä hieman kalpenee entisestään.

Isälläni oli vielä kolmeviikkoa kuoleman jälkeen suu hymyssä ja huulet punaiset.

Toki uskallat katsoa.

Teet omat ratkaisut rauhoittavien suhteen, mutta haluan kertoa pari asiaa.

"Selvinpäin" muistat mitä hautajaisissa on tapahtunut. Surusi tulee aitona ulos silloin kun on sen aika.

Rauhoittavilla elät kuin unessa et tunne etkä koe mitään. Siirrät surua tuonnemmaksi, mutta pakoon et sitä pääse.

Voimia hautajaispäivään.

omasta puolestani voimia saattaa rakas miehesi maaäidin syliin. Sinne lasketaan vain maatuva ruumis sielu on iäisyydessä.
Aina tulee mieleen lapseni muistotilaisuus. Oli toutokuun 18. ja pakkasta ja lunta maassa niin ettei sulanut koko päivänä kaikkea. Tavallisesti haudalla on kylmä ja paleltaa riippumatta mitä on vaatteena yllä. Tuolloin oli hame, ohut pusero ja pitkä takki. Ei ollut kuuma mutten tuntenut kylmääkään, olin turta syvältä sydämestäni saakka enkä ollut edes asperiinia ottanut.
Jumala pitää Sinua sylissään isoilla käsillään antaen sen voiman mitä tarvitset.

Lämmin hali; hetkeksi silmäni suljen, vierelläsi kuljen vaikken Sinua tunne silmistäin kyyneleet tulee. Tunnen Syvää myötätuntoa.. Osanottoni.. suruntietä kanssasi kuljen.

Jos haluat saat kirjoittaa minulle kun kaikki muut ovat "unohtaneet" tai Sinusta tuntuu sille. tiiteli@suomi24 vastaan varmasti kun voin.

Saman kokenut kirjoitti:

Hei Surullinen. Menetin oman läheiseni 9 viikkoa sitten ja sain nähdä hänet ennen hautausta. Kuolemasta oli kulunut silloin 3 viikkoa ja kyllä hänen kasvonsa olivat muuttuneet. Kun muistin hänen poikamaiset iloiset kasvonsa ja sitten näin hänet, niin järkytys sekä suru oli niin pakahduttava, että luulin jo tukehtuvani. Ruumiinavaus oli tehty puolitoista viikkoa aiemmin ja hänen kasvonsa jotka olivat kuoleman jälkeen rauhalliset (kuin unessa olisi) niin nyt ne olivat turvonneet ja sinipunaiset. Ne näyttivät myös vihaisilta ja kivuliailta joten tuli voimakas tunne kuin hän olisi halunnut sanoa ettei kuuluisi olla siinä ja miksi minulle on tehty näin ja mitä tässä teen. Ajattelin silloin ettei tässä ole nyt se rakas ja läheinen ihminen enää vaan pelkkä kuori, niin oli erilainen. Suru ja ikävä oli kuitenkin raskas ja itkin valtavasti, mutta mitä siitä niin pitääkin itkeä. Vieläkin itken usein ja ikävä iskee aivan yllättäen. Kertaan mielessäni kaikkia yhteisiä keskustelujamme ja tapahtumia, katselen valokuvia ja muistelen hänen juttujaan. Yllättävä kyllä ne lohduttavat ja tuntuu kuin hän olisi välillä lähelläni ja hymyilisi minulle. Tiedän, että suru vie aikaa, välillä on helpompaa ja välillä todella raskasta, silloin tulee itku ja tuntuu ettei jaksa edes hengittää, mutta niin sitä vaan mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja ehkä joskun 5 vuoden kuluttua on helpompaa. Jaksamista Sinulle ja itke niin paljon kuin itkettää, Sinulla on siihen oikeus.

En taida enää uskaltaa katsoa.. kerran jo näin. Silloin kuolemasta oli vain 4 päivää. Hän oli siellä arkussa niin levollisen näköinen. Sain silittää vielä hiuksia ja kasvoja. Taitaa siis olla parempi etten enää katso, vaikka toisaalta mieli tekisi vielä saada koskea.
Töitä olen yrittänyt hiukan tehdä etten jämähdä kokonaan paikoilleni ajatuksieni ja ikävän kanssa. Mutta ei työtkään saa häntä mielestäni kun olen kotona töissä ( maatila). Yhdessä täällä työskentelimme, nyt jokainen asia hänestä muistuttaa, vaikka mitä tekisin.6 vuotta hänet sain itselläni pitää.Kaipaan niin hänen kosketuskaan, kaikkea hänessä.
Voimia sinullekkin, otan osaa suruusi. Kyllä meillekkin joskus vielä paistaa aurinko, luulisin ainakin niin.

Sarullinen 82 kirjoitti:

En taida enää uskaltaa katsoa.. kerran jo näin. Silloin kuolemasta oli vain 4 päivää. Hän oli siellä arkussa niin levollisen näköinen. Sain silittää vielä hiuksia ja kasvoja. Taitaa siis olla parempi etten enää katso, vaikka toisaalta mieli tekisi vielä saada koskea.
Töitä olen yrittänyt hiukan tehdä etten jämähdä kokonaan paikoilleni ajatuksieni ja ikävän kanssa. Mutta ei työtkään saa häntä mielestäni kun olen kotona töissä ( maatila). Yhdessä täällä työskentelimme, nyt jokainen asia hänestä muistuttaa, vaikka mitä tekisin.6 vuotta hänet sain itselläni pitää.Kaipaan niin hänen kosketuskaan, kaikkea hänessä.
Voimia sinullekkin, otan osaa suruusi. Kyllä meillekkin joskus vielä paistaa aurinko, luulisin ainakin niin.

oli tänään. Rakkaani pääsi viimein haudan lepoon. Oli lohduttavaa nähdä, miten suuri joukko ystäviä oli saattelemassa häntä viimeisellä matkalla. Kappeli oli aivan täynnä. Muistotilaisuus hyvin herkkä ja kaunis lämminhenkinen kokonaisuus,josta jäi itselleni rauha sisimpään. Nyt tietenkin on sellainen outo tyhjyys, eikä jaksa vielä ajatella huomista tai tulevaisuutta yleensä. Ehkä se sitten tästä pikkuhiljaa alkaa helpottaa.jaksamista sinullekin

hautajaisiin kirjoitti:

Vainajassa tapahtuu muutoksia kuoleman jälkeen. Kynnet, tukka ja parta kasvavat. Iho ei paljoakaan muutu, ehkä hieman kalpenee entisestään.

Isälläni oli vielä kolmeviikkoa kuoleman jälkeen suu hymyssä ja huulet punaiset.

Toki uskallat katsoa.

Teet omat ratkaisut rauhoittavien suhteen, mutta haluan kertoa pari asiaa.

"Selvinpäin" muistat mitä hautajaisissa on tapahtunut. Surusi tulee aitona ulos silloin kun on sen aika.

Rauhoittavilla elät kuin unessa et tunne etkä koe mitään. Siirrät surua tuonnemmaksi, mutta pakoon et sitä pääse.

Voimia hautajaispäivään.

kasva kuoleman jälkeen, ihon tietynlainen vetäytyminen saa aikaiseksi sen, että näyttäisi tältä...

tuo suru.fi sivusto.toivotaan että sinne tulisi lisää pian,vaikutti siltä että se varmasti toimisi.