millainen

olisi sellainen paikka missä olisi rakas mieheni joka nukkui pois luotani.taivaassani saisimme olla jälleen yhdessä ja jatkaa matkaa mikä meiltä jäi kesken.saa nähdä pääsenko sitten kun minusta aika jättää mieheni taivaaseen..

En ole kuollut enkä kuolleista herännyt, mutta olen hyvin uteljas monella tapaa. Kun rakas mummoni kuoli niin halusin välttämättä nähdä hänet siellä toisessa tasossa. Nukkumaan mennessä ristin käteni ja pyysin että mummoni tulisi minua tervehtimään, tai minä saisin mennä häntä tervehtimään. Niinpä näin unen monista kuolleista joita minun ympäriltäni oli lähtenyt. Huomasin että heidän taivaansa on samallaista elämää kuin meidänkin vaan ihmiset siellä ovat aina noin kolmenkymppisen näköisiä. En saanut heidän kanssaan vielä silloin puhua. Mutta sen jälkeen olen käynyt monta erikertaa heitä tervehtimässä ja saanut heidänkanssaan keskustella telepaattisesti. Tiedän heidän taivaansa ja niin myös joudun jonainpäivänä samaan paikkaan. Kuten sinä ja kaikki muutkin.

Muistutan siitä vielä että meillä siellä ei tule olemaan kärsimyksiä, koska meillä on siellä vain astraali keho. Meidän kärsimykset ovat täällä kun katselemme tänne sieltä henkimaailmasta, miten ihminen tuhoaa itseään kaiken aikaa ja kaivaa maata jalkojensa alta.

Me sieltä sitten, kuten he nyt jo tekevät töitä, tulemme kukin omalta osaltamme tekemään sellaista työtä mitä täällä eniten kavahdimme. Joudumme sitä kuitenkin tekemään. Joudumme seisomaan kuolevien sänkyjen vieressä, joudumme hirveisiin onnettomuuksiin pelastamaan ihmisiä ja lohduttamaan heitä ja heidän omaisaan. Ne jotka joutuvat näihin hirveisiin onnettomuuksiin ovat itse valinneet kohtalonsa ennen syntymäänsä.

Lapsikin joka kuolee älyttömässä iässä, on itse valinnut kohtalonsa, sovittaakseen entiset pahat tekonsa. Ja samalla on muistutus vanhemmille kaiken katoavaisuudesta.

Tein kuolemaa ja olin sairaalassa erittäin vaikeasti sairaana muutaman muunkin kuolevan keskellä,olin nuori, he vanhoja, olimme kaikki samassa huoneessa, miehet ja naiset.Yllättäen en enää ollutkaan siellä, vaan istuin Jumalan sylissä niinkuin lapsi.Tunsin suunnatonta rakkautta itseäni kohtaan, minulla oli lämmin ja turvallinen olo, ei huolta mistään, ei kipuja, tuskia, janoa, nälkää, niinkuin vain pieni lapsi viattomasti turvaa vanhempiinsa ja kaikki on hyvin,oli oloni.Siellä oli monta sataa tai tuhansiakin muita ja joka ainoa hymyili minulle.Pyysin kuitenkin Jumalalta, että saisin päästä maan pinnalle takaisin lasteni vuoksi (Hänen kasvojaan en nähnyt)ja hän suostui.Muut olivat hieman pettyneitä, mutta lupasin tulla uudelleen ja näkisimme jälleen.Seuraavana aamuna heräsin täysin terveenä,olin ollut melkein halvaantunut mutta aamulla en tarvinnutkaan enää mitään apuvälineitä.Tulin sairaalaan kuolemaan ja lääkäri oli vetänyt jo isomman lapsenikin sivuun (5v) ja kertonut, että äitisi ei taida enää selvitä.Pääsin heti seuraavana päivänä kotiin täysin terveenä.Magneettikuvaus oli ihan puhdas,sairaus poissa vaikka lääkärit puheissaan eivät olleet antaneet minulle mitään toivoa.
Taivaassa, missä kävin,on rauhaa ja rakkautta, iloa ja valoa, pikkulapsen vankkumatonta luottamusta omaan Isään ja kaikki rakkaat edesmenneet ja moni muukin läsnä.