Selkä napsahti

Nostin liian painavaa väärässä asennossa. Alaselässä tuntui ihan selvästi napsahdus. Pääsen röntgenkuvaan muutaman päivän päästä, koskapa Sirdalud ei auta. Outoa sinänsä, että napsahtanutta selkää ei TK:ssa kuvattu suoraan. Minulla oli kuitenkin ennestään Burana 600 mg purkki, jotka auttavat jonkin verran. Aamulla (tai aamuyöllä) on yön jäljiltä niin kovat kivut, että veskiin pitää kontata. Seisaalleen pääseminen kestää puoli tuntia. Kysynpä kokeneemmilta:

Montako Burana 600 mg tabua voi ottaa päivässä?
Kauanko tällaisen selän paraneminen kestää, vai paraneeko itsekseen ollenkaan?
188673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

pari viikkoa sitten. Kävin koulutetulla naprapaatilla kaksi kertaa ja selkä on nyt kunnossa. Suosittelen, lääkäri määrää vain buranaa ja kipu senkun jatkuu. Jos haluat päästä kivuista eroon, neme naprapaatille.

Äänestä

lääkärille terveyskeskukseen,eivät voi kieltää tulmasta jos et kerran kävelemään aamulla pysty.
Sitäpaitsi on olemassa oikeesti tehoavia särkyläkkeitä.

Äänestä
  • Itse kävin pari kertaa terveyskeskuksessa valittamassa selkää. Vaikka kuinka valitin, käskettiin heiluttaa vähän käsiä ja annettiin dolania. Kolmannella kerralla lähetti Töölöön, jossa kuvattiin ensin normaalilla sitten tietokonejutulla. Tuloksena oli, että yksi nikama oli murtunut.

    Ole sitkeä ja vaadi päästä heti hoitoon.

    Äänestä

  • lääkärille kirjoitti:

    Itse kävin pari kertaa terveyskeskuksessa valittamassa selkää. Vaikka kuinka valitin, käskettiin heiluttaa vähän käsiä ja annettiin dolania. Kolmannella kerralla lähetti Töölöön, jossa kuvattiin ensin normaalilla sitten tietokonejutulla. Tuloksena oli, että yksi nikama oli murtunut.

    Ole sitkeä ja vaadi päästä heti hoitoon.

    murtunut??
    Saitko tietää murtumalle syytä, selitystä?

    Kevyttä liikuntaa minullekin suositeltiin. Kevyttä liikuntaa vaan on vaikea harrastaa, kun ei tahdo pystyyn päästä. Seisaallaan nukkuminen olisi selälle terveellisempää kuin makaaminen, mutta se ei ilmeisistä syistä johtuen onnistu.

    Minkähän takia ne ensin määräävät leikkihoitoa, ja sitten vasta, jos ei tehoa, pääsee kuvattavaksi?

    Äänestä

  • BGZ kirjoitti:

    Millä tavalla murtunut? Olisi mielenkiintoista tietää.

    Äänestä

  • oli murtunut? kirjoitti:

    Millä tavalla murtunut? Olisi mielenkiintoista tietää.

    ...

    Äänestä

  • millä tavalla kirjoitti:

    murtunut??
    Saitko tietää murtumalle syytä, selitystä?

    sillä, jos ei ole osteoporoottinen vaatii kovan ulkoisen voiman murtamaan nikaman... Nikamakaari murtuu helpommin...jopa kilpahiihtäjillä perinteisen vuorotahtisessa (nykytyylin mukaan pystyssä ja pitkällä sauvalla hiihtäessä) voi voimakas läpipotku (lipsuu..lipsuu) murtaa nikamakaaren lannerangassa. Perusterveiltä nikamarunko murtuu korkeaenergisissä onnettomuuksissa...tipahtaa korkealta..liikenneonnettomuus..
    Kerran asiakas sanoi murtaneensa 3 nikamaa lätkän peluussa kaaduttuaan ihan "lätkälleen" (selkä suorana suoraan selälleen) 23 v mies !!!! tutkimuksissa todettiin luuntiheyden olevan 80 v kasvissyöjämummun luokkaa... syynä imeytmishäiriö

    Äänestä

aina välillä,inhottavaa koska menee jalat alta eikä pysty käveleen,ortopedi sanonu vaan että jotku pikkunikamat menee lukkoon.ainaki viikko aina menee et käveleen pystyy ja särkylääkkeet ei taho auttaa,ainoastaan tramal auttaa. buranaa taitaa saada ottaa jotain 6.max päivällee.

Äänestä
  • Juu, kyllä se polvilleen laittaa. Sillä hetkellä mikään asento ei ole hyvä. Repivä kipu täyttää koko tajunnan. Sitten kun Buranan tms. saa heitettyä kitaansa, täytyy vaan odotella ja tukea itseään lattiasta käsillään niin kauan että ranteet kramppaa. Kun olo vähän tasaantuu, pitää istua permannolla sellaisessa kummallisessa kasassa. Ja tässä vaiheessa iskee ajatus, että veskiin asti pitäisi päästä etenemään.

    Tramal taitaa olla aika styrkkaa tavaraa, ainakin netistä luettuna.

    Äänestä

  • BGZ kirjoitti:

    Juu, kyllä se polvilleen laittaa. Sillä hetkellä mikään asento ei ole hyvä. Repivä kipu täyttää koko tajunnan. Sitten kun Buranan tms. saa heitettyä kitaansa, täytyy vaan odotella ja tukea itseään lattiasta käsillään niin kauan että ranteet kramppaa. Kun olo vähän tasaantuu, pitää istua permannolla sellaisessa kummallisessa kasassa. Ja tässä vaiheessa iskee ajatus, että veskiin asti pitäisi päästä etenemään.

    Tramal taitaa olla aika styrkkaa tavaraa, ainakin netistä luettuna.

    aika vahvaa..mutta kun buranat yms.ei auta niin pakko.ei tietenkään korkeintaan kuin yksi aamulla ja yöksi sitten yksi. eikä säännöllisesti tietenkään.

    Äänestä

Minä revin selkäni 1,5 vuotta sitten, ei ole vielä kuvattu,
kärsin jatkuvista kivuista, keväästä lähtien jalkoja ja käsiä särkenyt,
taitas olla dynamiitin paikka, burana 800mg syön silloin tällöin, kork 3kpl /vrk. En viitsi aivan tokkurassa olla, ainakaan buranan avulla, koska ei se ole tarkoitettu tällaisiin pitkiin selkävaivoihin, pitäisi ensin tutkia mikä on ja sitten vasta lääkitä.
Terveydenhoitaja on käskenyt vaan syödä buranaa.

Äänestä
  • kuvaukseenkaan pääse.
    Jos olet jo ollut lääkärin hoidossa, kas kun ei ole kuvattu. Kyllä pitäisi.
    Minut kuvattiin heti, ja ihan tk-lääkäri lähetti. Nyt pääsen ortopedille. En ole ollenkaan saanut buranaa, muita lääkkeitä kyllä. Mutta eihän ne kivut niilläkään lähde.

    Äänestä

  • Et sinä muuten kirjoitti:

    kuvaukseenkaan pääse.
    Jos olet jo ollut lääkärin hoidossa, kas kun ei ole kuvattu. Kyllä pitäisi.
    Minut kuvattiin heti, ja ihan tk-lääkäri lähetti. Nyt pääsen ortopedille. En ole ollenkaan saanut buranaa, muita lääkkeitä kyllä. Mutta eihän ne kivut niilläkään lähde.

    pidemmälle, en saa aikaa lääkärille, hoitaja käski syödä buranaa,
    on paikat nyt niin kipeinä, niskakin, pian joka paikka, jalat puutuvat, välillä ei meinaa jalat kantaa, eilen illalla alkoi nipistelen selästä, munuaisista ?, pitää harkita matkustamista ja muualla hoidattaa vaivat, se on varma että jossakin vaiheessa hoitoa saan ja se kalliiksi tulee kunnalle, mutta onhan lempäälällä varaa maksella huonojen hoitajien aiheuttamat sairaudet. Se on varma ettei nämä vaivat hoitamatta tai buranalla enää parane, pitkään pitää saada hoitoa ennenkuin olen kunnossa.

    Äänestä

  • terveydenhoitajaa kirjoitti:

    Et saa aikaa lääkärille?

    Äänestä

  • BGZ kirjoitti:

    Et saa aikaa lääkärille?

    käskevät sairaanhoitajalle, joka käskee syödä Buranaa.
    Päästän nyt paikat niin huonoon kuntoon, että seuraavan kerran menenkin jo muunlaisella kyydillä kuin kävellen.

    Äänestä

  • vast otto tiskillä kirjoitti:

    käskevät sairaanhoitajalle, joka käskee syödä Buranaa.
    Päästän nyt paikat niin huonoon kuntoon, että seuraavan kerran menenkin jo muunlaisella kyydillä kuin kävellen.

    Onko se teidän kunnan terveyskeskus?
    Ja hoitaja ei varaa sinulle lääkäriin aikaa?

    Uskomatonta! Kyllä pistää vihaksi ihan sinun puolesta jos et saa asianmukaista hoitoa, joka kuuluu kaikille!
    Mene päivystyksenä, niitten on pakko ottaa sinut ja lääkärin on pakko tutkia ja lähettää lisätutkimuksiin!

    Voi itku! Onnea matkaan!

    Mitä mieltä muut olette?

    Äänestä

  • se sellainen on? kirjoitti:

    toi nyt tosi törkeetä ja vielä aika omituista ettei lääkäriin pääse silloin kun tosiaan tarttis

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

BGZ kirjoitti:

Nostin liian painavaa väärässä asennossa. Alaselässä tuntui ihan selvästi napsahdus. Pääsen röntgenkuvaan muutaman päivän päästä, koskapa Sirdalud ei auta. Outoa sinänsä, että napsahtanutta selkää ei TK:ssa kuvattu suoraan. Minulla oli kuitenkin ennestään Burana 600 mg purkki, jotka auttavat jonkin verran. Aamulla (tai aamuyöllä) on yön jäljiltä niin kovat kivut, että veskiin pitää kontata. Seisaalleen pääseminen kestää puoli tuntia. Kysynpä kokeneemmilta:

Montako Burana 600 mg tabua voi ottaa päivässä?
Kauanko tällaisen selän paraneminen kestää, vai paraneeko itsekseen ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu