miten on

millainen on nälkäkuolema?
3510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin sellaisen tositapauksen kerran telkkarista, anorektikko kuoli nälkään.Täytyy kyllä sanoa, että aivan järkyttävää oli.Hirvittävää muuttua eläväksi luurangoksi, on siis jo melkein kuollut elävältä mutta tiedostaa silti.Tuskaista.En kyllä vain ymmärrä yhäkään, miksi antoivat hänen kuolla siinä ohjelmassa, miksi ei pakkohoidettu, järkyttävä heitteillejättö.Olivat ulkomaalaisia.

Äänestä

sellaista ettei viitsi ajatella ainakaan omalle ja omaisten kohdalle. Kokemusta ei onneksi ole.

Tuskastuttava ja kivulias niitä en epäile. Köyhissä maissa lapsia ja aikuisia (vanhuksia)se tappaa tänäänkin. Ja jos kuolla haluaa sen saa tätä kautta varmasti mutta, tuskaton se ei ole!
Ruumiimme tarvitsee vettä mutta, myös ravintoaineita voidakseen tasapainoisesti. Tuo kun keikahtaa nurin sairastuu eri tappaviin tauteihin koska kehon immuunijärjestelmä lakkaa toimimasta. Näin Luulen, en muuten ala kokeileen ainakaan vapaaehtoisesti pitääkö luuloni paikkansa.
Joskus olen kuullut kirkon avustustyöntekijän kertovan koti seurakunnan vierailullaan tästä aiheesta joten puhtaan oman uskomuksen varassa tietoni (luuloni) ei ole.

Äänestä
  • ja käsittänyt niin, että ihmisellä ( ilmeisesti myös eläimillä) näläntunne häviää kun on pitkään saamatta ravintoa. Jano on toinen juttu ja ilman vettä ei elää pitkään ja janon tunne ei häviä.
    Kun itse olen ollut paastolla ja juonut vain juomia, niin niinäkin aikoina havaitsin, että näläntunne häviää. En tiedä tuoko ravinnon puute tuskaa, mutta lohduttavaa on, ettei tunne nälkää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietääkö kukaan. kirjoitti:

millainen on nälkäkuolema?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu