Pitääkö testamentissa lukea edunsaajien henkilötunnukset? Sittenhän se tarkoittaa sitä, että sitä pitää erikseen kysyä asianomaisilta ja tietenkin siinä tapauksessa paljastaa, että kyse on testamentista. Haluaisin pitää tahtoni salassa näiltä ihmisiltä.
Olen siis lapseton ja naimaton ja sisaruksiakaan ei ole.
Henkilötunnukset ?
pitääkö kysyä
4
2438
Vastaukset
Ei tarvitse, mutta mahdollisten sekaannusten ja väärinkäytösten välttämiseksi olisi suotavaa kirjata ylös koko nimet, syntymäkotikunta jos tiedossa sekä senhetkinen tarkka osoite.
- tytyy
Pitää sun jollekin kertoo, että oot tehny testamentin, eihän sitä muutoin kukaan tiedä.
Testamentti kannattaa säilyttää pankin tallelokerossa. Silloin sen olemassaolo tulee aikanaan varmasti kirjatuksi, sillä lokeron sisällöstä tehdään kuoleman jälkeen luettelo kahden pankkivirkailijan läsnäollessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1362754Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2682340Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221423- 1151102
- 971064
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041023Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13952Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57851Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.282810Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50781