Jälleen kerran kristityt lähetystyöntekijät ovat
paljastaneet tyhmyytensä Afganistanissa.
Kun nuo eteläkorealaiset
lähetystyöntekijät nauroivat iloisesti ja
heristivät sosialisteille nyrkkiään,kohta he
saavat maksaa pahuutensa SIELUNLAISSA vain
verellään.
Sieluhan on myös aineellinen tajunta.Kun ihmisen
aistit ja järki muodostavat tajunnan,sielunlaki
tarkoittaa sitä,että puolet äärettömän
maailmankaikkeuden miehistä tajuaa todellisuuden
naisellisella tavalla.Sielunlain perusteella
herrojenkin henki eli rahavallan elämä katoaa
kuolemassa,joten kaikki uskonnot ovat ihmiskunnan
suurimpia erehdyksiä ja rahavallan pimityksiä.
Jos kansat haluavat vapautua pahuudesta,
tyhmyydestä ja onnettomuudesta,meidän pitää
luopua valtioista,rahasta ja uskonnoista.
Kun Yhdysvaltojen kulttuuri-imperialistit
häviävät naurettavan öljysotansa myös Lähi-idässä,
samalla hajoavat YK,EU,Nato ja valtiotkin.
Niiden tilalle perustetaan Sosialismin ja Rauhan
Puolue,jossa on kaksijakoisen sielunlain takia
ylä- ja alarakenne.
Sosialistinen eli luokaton valta on vain
kansan ylärakenteen laitoksilla ja taloudellinen
itsehallinto alarakenteella.Vaikka taloudellista omaisuutta saa
sosialismissa olla sekä ihmisillä
että yhteisöillä,vain kansan ylärakenne määrää
luonnonvarojen tuotantotavat,ei ihmisyksilö.Näin
ollen avaruudenkin luonnonvaroilla on kaksoisomistus,
mikä estää kulttuuri-imperialismin ja luonnon saastumisen.
Uskovaisten erehdys
materialisti
1
561
Luetuimmat keskustelut
- 1791692
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109893En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo96653Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15520