miten te muut

surevat saatte nukuttua?unen saaminen illalla on aivan mielettömän hankalaa.hiljaisuudessa kun pää alkaa käsittelemään rakkaan kuolemaa ja kaikkea siihen liittyvää,tuntuu että ei jaksaisi niitä illalla käydä läpi kun niitä tulee päivälläkin mietittyä aivan tarpeeksi.haluaisi vaan nukkua ja aamulla taas nousta uuteen päivään.en jaksaisi enää valvoa mutta pitää tietysti olla kiitollinen että edes pystyn nukkumaan sen ajan minkä nukun.miten teillä muilla?
91105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sain unta vasta kun olin väsyttänyt itseni niin loppuun, että vajosin suoraan tajuttomuuteen.Yöt olivat aivan hirveää aikaa, vaikka päivälläkin oli hirveää, oli kuitenkin koko ajan jotakin muuta surun lisäksi mutta illaksi ja yöksi jää vain se.Ajattelin niin, että tämä suru täytyy sitten käydä läpi pohjia myöten ja surin täysillä koko ajan kotona.En ollut työkykyinen ainakaan kolmeen kuukauteen ja vajaatehoinen seuraavatkin kolme.Koko ajan surin, surin ja surin.Ei ollut kyllä muuta mahdollisuuttakaan.
Nukuin siis vasta, kun en yksinkertaisesti kyennyt enää pysymään valveilla.

Äänestä

kahden vuorokauden jälkeen sain tenoxia, jonka avulla nukuin 3-4 tuntia kerralla.
Söin sitä hiukan yli kuukauden.

Äänestä

sitähä miekii mietin kyl mä handlaan sen tilanteen niinq

Äänestä
  • uni. Viime yön taas kieriskelin koko yön. Viikko rakkaani kuoleman jälkeen nukuin monta yötä peräkkäin,sanoinkin jollekin että mä en ole varmaankaan ihan normaali,kun nukun kun tukki yöni. Nyt kun hautajaiset on takana niin uni ei tuu vaikka kuinka yrittäs.Nukun noin joka kolmas yö muutaman tunnin,ja se ei kyllä riitä kun pitäs töihinkin jaksaa mennä,ja kaikki kotityöt vielä yksin hoitaa. En tiedä mitä tekisin kun ei viittis unilääkkeisiinkään turvautua.Ikävä ja suru on aina yötä päivää seurana. Ehkä se töihin meno auttaa kun on 8 tuntia päivässä muuta ajateltavaa. Voimia ja jaksamista kaikille lähimmäisensä menettäneille

    Äänestä

Pakko on ottaa lääkkeet apuun,jos meinaa itse selvitä surusta,niin tein minä.Tässä en olisi ilman lääkitystä.Ja varmasti pääsen niistä eroon,kun sen aika on.Kiirettä en pidä,sillä totisesti aika auttaa,vaikken sitä silloin jaksanut uskoa!

Äänestä
  • Nukahtamislääkkeet käytössä. Jouduin menemään vastaanotolle heti poikani kuoleman jälkeen, koska en ollut työkykyinen ja tarvitsin lääkäriltä sairauslomatodistuksen. Samainen lääkäri suositteli nukahtamislääkettä ja kirjoitti reseptin. Hautajaisten jälkeen menin töihin ja se olikin väärä ratkaisu, liian aikaista. Sain vielä toisenkin lääkereseptin. Alkuun otin joka ilta, mutta vaikka sain unen päästä kiinni, unta ei riittänyt paria kolmea tuntia enempää. Tunnsin ja tunnen edelleenkin itseni äärettömän uupuneeksi ja olen taas töissä. Sinnittelen eteen päin päivä kerrallaan ja olen jättänyt muutaman pillerin, että saan ottaa tarvittaessa, silloin kun on tosi paljon univelkaa. Niitä nukahtamislääkkeitä ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön. Välillä vain tuntuu, että en selviä tästä.

    Äänestä

Nukahtamislääkkeet olivat ainoa keino. Käytin niitä reilun puoli vuotta, riippuvuutta ei tullut.

Äänestä

oli äärettömän hankalaa,juuri siksi että kaikki mahdolliset asiat ja muistot ja tulevaisuus pörräsi päässä,mutta kun vihdoin nukuin nukuin todella pitkiä unia ja samalla hetkellä kun silmät aukesivat tuli itku...mutta opettelin sen nukahtamisen niin tein mielikuvuts tarinoita ja matkoja ja sinnikkäästi suljin kaiken muun päästä pois...

Äänestä

lääkkeitä ensimmäisen kuukauden,en olisi ilman niitä pärjännyt,päässyt alku järkytyksestä yli.jätin lääkkeet pois kun en saanut niistä enää apua,unen saaminen oli aivan yhtä vaikeaa lääkeiden kanssa kuin ilmankin.olen ollut nyt kuukauden ilman ja uni ei siltikään tule kunnolla.en haluaisi turvautua taas lääkkeisiin mutta jos tämä jatkuu tälläisenä on se kai pakko.yritän kovasti ajatella muuta illalla ja joskus se onnistuu mutta eiköhän tämä sitten ajan kanssa muutu..kiitos vastanneille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


25.v tyttönen kirjoitti:

surevat saatte nukuttua?unen saaminen illalla on aivan mielettömän hankalaa.hiljaisuudessa kun pää alkaa käsittelemään rakkaan kuolemaa ja kaikkea siihen liittyvää,tuntuu että ei jaksaisi niitä illalla käydä läpi kun niitä tulee päivälläkin mietittyä aivan tarpeeksi.haluaisi vaan nukkua ja aamulla taas nousta uuteen päivään.en jaksaisi enää valvoa mutta pitää tietysti olla kiitollinen että edes pystyn nukkumaan sen ajan minkä nukun.miten teillä muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu