Matteus 18
"Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Isan (Jesus) tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin Sielujen Valtakunnassa?" Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse Sielujen Valtakuntaan."
Isä edustaa molempia vanhempia koska lapsessa Äiti ja Isä on yhdistyneet. Lapsi jonka Isä kutsuu ja asettaa kaikkien keskelle on Isän oma lapsi. Tässä yhteydessä on tärkeä huomioida että lapsi asetetaan keskelle. Lapsen maallinen ja sielullinen perimätieto pitää aina esittää oikein Maallisessa ja Sielullisessa Sukupuussa. Kukaan lapsen ympärillä olevista hänen Isää lukuunottamatta ei saa missään mielessä tekeytyä lapsen isäksi. Kaikkien pitää olla tietoisia ja kunnioittaa lapsen maallista ja sielullista perimää.
Meidän pitää kieltää väärä oppi joka on yhdistänyt tai joka yhdistää sukumme jonnekkin muualle kuin mitä se todellisuudessa on. Meidän pitää kääntää selkä vääräoppisuudelle ja tunnustaa Maallinen Sukupuumme ja Sielujen Valtakunta ja Luoja alkuperäksemme Sielullisen Sukupuumme kautta. Toisin sanoen, me emme ole [uskonto]laisia, vaan kansallisesti me olemme Suomalaisia ja Sielullisen Sukupuun kautta, me kaikki riippumatta siitä kuinka vanhoja olemme, me olemme Sielujen Valtakunnan ja Luojan lapsia. Maallinen ja Sielullinen Sukupuu yhdistyy yhdeksi, ja se yhdistyy Sielujen Valtakuntaan ja Luojaan. Näin kaikki on yhtä kuten se on alunperin ollut ja alunperin on tarkoitettu olevan.
"Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin Sielujen Valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut."
Joka osoitta lapsen Maallisen ja Sielullisen Sukupuun oikein, hän osoittaa sen lapsen Sielullisen Sukupuun kautta Sielujen Valtakuntaan, joka juurtuu kaikista suurimpaan Sielujen Valtakunnassa joka on Luoja. Sielujen Valtakunta koostuu kaikista Pyhistä Äideistä ja Pyhistä Isistä Luomistyöstä saakka. Kun perimä on osoitettu oikein, lapsi on otettu vastaan Sielujen Valtakunnan Pyhien Äitien ja Pyhien Isien nimiin. Hän joka on osoittanut perimätiedot oikein, puhuu Sielujen Valtakunnan Pyhien Äitien, Pyhien Isien ja Luojan puolesta. Aikuinen voi kieltää väärän opin ja tunnustaa Sielujen Valtakunnan Pyhät Äidit ja Pyhät Isät ja näin aikuinen voi itse kastaa itsensä uudelleen. Hän puhdistautuu ja on valaistu ja näin hän ottaa vastaan Sielujen Valtakunnan Äitien ja Isien siunauksen joka on sidottu kaikista suurimpaan: Luojaan.
"Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat!"
Joka osoitta lapsen maallisen ja sielullisen perimätiedon väärin on harhaanjohtaja jota pitää karttaa. Hän tulee saamaan palkkansa sanojensa ja tekojensa mukaan.
Matteus 28 : "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Ilmestyskirja 22 : " Minä, Jeesus, lähetin enkelini (sieluni) todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti. "
Lasta ei saa kastaa " Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ", vaan lapsi pitää kastaa sen mukaan mitä Isä ja Poika on sanonut ja mitä Pyhä Sielu sanoo: kyseessä on Luojan IO Käskyä - niitä ei saa rikkoa. Ja kyseessä on mitä on opetettu koskien Maallista ja Sielullista Sukupuuta; Perimä pitää aina osoittaa oikein. Ja kyseessä on mitä Ilmestyskirjassa mainittu Pyhä Sielu jonka Sielujen Valtakunta on lähettänyt sanoo, koska hän puhuu Sielujen Valtakunnan Pyhien Äitien, Pyhien Isien ja Luojan puolesta.
Isä : Luojan ja Sielujen Valtakunnan IO Käskyä joita ei saa rikkoa.
Poika : Mitä Pyhä Isä on sanonut koskien Lapsen Maallista ja Sielullista Sukupuuta (Matteus 18).
Pyhä Sielu : Mitä Pyhä Sielu, joka on lähetetty Sielujen Valtakunnasta sanoo koskien m.m. kastetta, hän sanoo sen Sielujen Valtakunnan Pyhien Äitien ja Pyhien Isien nimissä.
Jos tunnet että "Luoja on kääntänyt minulle selkänsä", se ei johdu siitä että Luoja ja Sielujen Valtakunta on kääntänyt selkänsä sinulle, vaan siitä, että sinut on johdettu harhaan. Sinä rukoilet valoa pimeydessä, mutta kiroat Sielujen Valtakunnan lähettämän sielun ja hänen tuoman valon koska olet vieraan opin harhaanjohtma. Tee parannus, kiellä vääräoppisuus ja kaikki mikä herjaa sitä mikä sinulle on pyhintä.
Maallisen ja Sielullisen Sukupuun ja Sielujen Valtakunnan tunnustus
http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=sukupuut
Sinun Maallinen ja Sielullinen Sukupuu
18
1068
Vastaukset
- benedi
Jeesus muistutti; " Ja isäksenne älkää sanoko ketään maanpäällä, sillä yksi on teidän Isänne , Hän joka on Taivaassa"
Me olemme Jumalan sukua, ja Jumala on Isämme, ja me olemme Hänen laitumensa lampaat!!- Matti E Simonaho
Periaatteessa kun viittaa Isään tai Äitiin sielullisella tasolla, viittaa Sielujen Valtakunnan Isään/Isiin tai Äitiin/Äiteihin ja heidän kautta Luojaan, koska Kaikki on 1.
JUMALA -nimi ei ole sama kuin Luoja (alkup. Elaia). Luojan nimeä ei tunneta Sielujen Valtakunnan (huom. ei Taivaan Valtakunta) ulkopuolella. JUMALA -nimen alkuperä on IMALA : IM ALA : on sama kuin Sielujen Valtakunta.
- M on Sielujen Valtakunnan keskus ja sen edustajan symbooli josa M.essias -titteli.
- ALA on "alue, valtakunta".
- Kaikissa kielissä "Jumala" osoittaa Sielujen Valtakuntaan joka on Luojan luoma.
" Me olemme Jumalan sukua "
Totta. Mutta jokainen sana on punnittava tarkkaan ettei osoita perimätietoa tai mitään muutakaan väärin tai väärään. Kannattaa oppi A TAMMI : ADAMMI.
Esimerkiksi "taivas", "sydän", "mieli", "henki", "veri", "liha" ovat harhaanjohtavia koska mikään ei perustuu maalliseen ja/tai kuolevaan ja/tai kuolleeseen, vaan ikuisesti elävään: Sielu. Ja joka sanat osaa asettaa sielullisesti oikein, hän saa Sielujen Valtakunnan siunauksen sanoilleen ja Sielullisen Sukupuunsa kautta kaikki on 1.
M.
Lisää tietoa täällä:
http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=sukupuut - benedi
Matti E Simonaho kirjoitti:

http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=sukupuuton maallinen, maailmallinen tai tästä maailmasta?
Otapa henkesi kämmenellesi ja tuo se minulle, niin minä otan sen ja laitan näytille museoon.
Henki ei ole tätstä maailmasta, vaikka se pyörittääkin koko elävää maailmaa, ja pitää heidät hengissä. - benedi
Matti E Simonaho kirjoitti:
Periaatteessa kun viittaa Isään tai Äitiin sielullisella tasolla, viittaa Sielujen Valtakunnan Isään/Isiin tai Äitiin/Äiteihin ja heidän kautta Luojaan, koska Kaikki on 1.
JUMALA -nimi ei ole sama kuin Luoja (alkup. Elaia). Luojan nimeä ei tunneta Sielujen Valtakunnan (huom. ei Taivaan Valtakunta) ulkopuolella. JUMALA -nimen alkuperä on IMALA : IM ALA : on sama kuin Sielujen Valtakunta.
- M on Sielujen Valtakunnan keskus ja sen edustajan symbooli josa M.essias -titteli.
- ALA on "alue, valtakunta".
- Kaikissa kielissä "Jumala" osoittaa Sielujen Valtakuntaan joka on Luojan luoma.
" Me olemme Jumalan sukua "
Totta. Mutta jokainen sana on punnittava tarkkaan ettei osoita perimätietoa tai mitään muutakaan väärin tai väärään. Kannattaa oppi A TAMMI : ADAMMI.
Esimerkiksi "taivas", "sydän", "mieli", "henki", "veri", "liha" ovat harhaanjohtavia koska mikään ei perustuu maalliseen ja/tai kuolevaan ja/tai kuolleeseen, vaan ikuisesti elävään: Sielu. Ja joka sanat osaa asettaa sielullisesti oikein, hän saa Sielujen Valtakunnan siunauksen sanoilleen ja Sielullisen Sukupuunsa kautta kaikki on 1.
M.
Lisää tietoa täällä:
http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=sukupuutJos sanat on punnittava tarkkaan, niin mites tekojen punnituksesta sanot?
Opeta mitä minun pitää tekemän, että iankaikkisen elämän perisin? - Matti E Simonaho
benedi kirjoitti:
on maallinen, maailmallinen tai tästä maailmasta?
Otapa henkesi kämmenellesi ja tuo se minulle, niin minä otan sen ja laitan näytille museoon.
Henki ei ole tätstä maailmasta, vaikka se pyörittääkin koko elävää maailmaa, ja pitää heidät hengissä.Esimerkiksi kaikki ihmiset hengittää ja hebgittäminen pitää heidät elossa: Se on henki ja muuta henkeä ei ole. Se on maallinen ja loppuu kun kuollee. Hengen voi piru viedä, mutta sielua se ei voi viedä.
- Matti E Simonaho
benedi kirjoitti:
Jos sanat on punnittava tarkkaan, niin mites tekojen punnituksesta sanot?
Opeta mitä minun pitää tekemän, että iankaikkisen elämän perisin?Mieli ja Sielu ovat henkilökohtaisia. Mielen voi sekoittaa väärillä sanoilla ja teoilla, mutta Sielua ei. Ymmärrä että loppu on siellä missä on alku; Sielu minkä sait ennen syntymää ei ole kadonnut. Ainut mikä estää sinut löytämästä, on mieli jonka väärä oppi on sekoittanut. Joka löytää oman sielunsa, hän ei kuole.
- benedi
Matti E Simonaho kirjoitti:
Esimerkiksi kaikki ihmiset hengittää ja hebgittäminen pitää heidät elossa: Se on henki ja muuta henkeä ei ole. Se on maallinen ja loppuu kun kuollee. Hengen voi piru viedä, mutta sielua se ei voi viedä.
Minä uskon vain Jumalan sanoja ja Jumalan henkeä.
Henki palajaa sinne, joka sen on antanutkin...joten pirulla ei ole mitään saamista ihmisestä.
Sielu puolestaan pannaan hautaan, sillä " se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava"
Henkihän se onkin joka pitää ihmisen elossa, koska jokaisessa ihmisessä on Jumalan antama henkäys.
Mutta se Henki joka taivaasta tulee , se antaa ihmisille elämän, se on Pyhä Henki!
Sielun voi piru viedä, esim elävä ihminen jää auton alle, ja niin hänestä tulee kuollut sielu, joka haudataan n 1-2 viikon sisällä tapahtuneesta.
Sielu kuolee, koska se on näkyväinen, "Sillä kaikki se mikä on näkyväistä se katoaa, mutta näkymättömät pysyvät, saatanaa lukuunottamatta. - Matti E Simonaho
benedi kirjoitti:
Minä uskon vain Jumalan sanoja ja Jumalan henkeä.
Henki palajaa sinne, joka sen on antanutkin...joten pirulla ei ole mitään saamista ihmisestä.
Sielu puolestaan pannaan hautaan, sillä " se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava"
Henkihän se onkin joka pitää ihmisen elossa, koska jokaisessa ihmisessä on Jumalan antama henkäys.
Mutta se Henki joka taivaasta tulee , se antaa ihmisille elämän, se on Pyhä Henki!
Sielun voi piru viedä, esim elävä ihminen jää auton alle, ja niin hänestä tulee kuollut sielu, joka haudataan n 1-2 viikon sisällä tapahtuneesta.
Sielu kuolee, koska se on näkyväinen, "Sillä kaikki se mikä on näkyväistä se katoaa, mutta näkymättömät pysyvät, saatanaa lukuunottamatta." Minä uskon vain Jumalan sanoja ja Jumalan henkeä. "
- Missä ne ovat?
" Henki palajaa sinne, joka sen on antanutkin...joten pirulla ei ole mitään saamista ihmisestä. "
- Henki on ruumiillinen. Minne se palaa?
" Sielu puolestaan pannaan hautaan, sillä " se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava" "
- Se kuuluu sen oppeihin joka opettaa että olemme kasveja; "Maasta sinä olet tullut ja maaksi jälleen tuleva. "
" Henkihän se onkin joka pitää ihmisen elossa, koska jokaisessa ihmisessä on Jumalan antama henkäys. "
- Ainut henki mikä ihmisestä tulee ulos on se mikä tulee ulos suusta, ja pers'aukosta.
" Sielu kuolee, koska se on näkyväinen, "Sillä kaikki se mikä on näkyväistä se katoaa, mutta näkymättömät pysyvät, saatanaa lukuunottamatta. "
- Puhuit itsesi "pussiin". Mene ikkunan eteen ja puhalla tai pierase. Tai mene kylmään ulkoilmaan ja puhalla tai pierase. Näet hengen.
Näytä sielu - jos sinulla on. - jätkänsakki
Matti E Simonaho kirjoitti:
Mieli ja Sielu ovat henkilökohtaisia. Mielen voi sekoittaa väärillä sanoilla ja teoilla, mutta Sielua ei. Ymmärrä että loppu on siellä missä on alku; Sielu minkä sait ennen syntymää ei ole kadonnut. Ainut mikä estää sinut löytämästä, on mieli jonka väärä oppi on sekoittanut. Joka löytää oman sielunsa, hän ei kuole.
Matti jatka edelleen, sillä tekstejäsi luetaan.
- Matti E Simonaho
jätkänsakki kirjoitti:
Matti jatka edelleen, sillä tekstejäsi luetaan.
Ilmestyskirja 20:
10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
Jokainen mieli ja sielu on henkilökohtainen. Jokaisen täytyy kysyä itseltään; "Olenko minä kirjoitettu Kuolleitten Sielujen Kirjaan, tai Elävien Sielujen Kirjaan?".
Vastauksen löytää jokainen mielensä ja sielunsa avulla. Mielessä on työkalut k.e. kirjoitus- ja lukutaito ja matematiikka. Etsiminen ja löytäminen ei ole ilmaista; Osa nykyisestä suomen kielestä on uhrattava ja sen myötä suuri osa siitä mitä on opetettu katoaa. Esimerkiksi "synti" -sanaa ei muinaisessa suomen kielessä ole, koska syntiä ja syntistä ei päästetä Sielujen Valtakuntaan, eikä sitä ollut Suomessa ennenkuin se tänne tuli.
Raamatussa mainittu sota; Se käydään jokaisen korvien välissä. Kaikki mitä väärä oppi pitää sisällään (kuollut) ja joka on sekoittanut mielen ja estää yhteyden sieluun, soti sitä vastaan mikä tulee Sielujen Valtakunnasta (elävä). Se sota on jokaisen voitettava.
Suomen kielessä kaikki sanojen aspektit kerätään sanan loppupäähän. Esimerkiksi TALO ssa, sta, issa j.n.e. Suomen kieli on kieliopillisesti ajaton.
Suomen kieli juurtuu Sielujen Valtakunnan kieleen ja suomen kielellä tulee toimeen IO kirjaimella joista kolme on vokaalia: A I O.
Sitä ei ole "Mikael Agricola" kehittänyt. Häntä ei ole koskaan ollut olemassa. Hän yksi monista tekopyhistä isistä joita koskaan ei ole ollut olemassa. Hän ei ole kirjoitettu Elävien Sielujen Kirjaan. - Matti E Simonaho
Matti E Simonaho kirjoitti:
Ilmestyskirja 20:
10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
Jokainen mieli ja sielu on henkilökohtainen. Jokaisen täytyy kysyä itseltään; "Olenko minä kirjoitettu Kuolleitten Sielujen Kirjaan, tai Elävien Sielujen Kirjaan?".
Vastauksen löytää jokainen mielensä ja sielunsa avulla. Mielessä on työkalut k.e. kirjoitus- ja lukutaito ja matematiikka. Etsiminen ja löytäminen ei ole ilmaista; Osa nykyisestä suomen kielestä on uhrattava ja sen myötä suuri osa siitä mitä on opetettu katoaa. Esimerkiksi "synti" -sanaa ei muinaisessa suomen kielessä ole, koska syntiä ja syntistä ei päästetä Sielujen Valtakuntaan, eikä sitä ollut Suomessa ennenkuin se tänne tuli.
Raamatussa mainittu sota; Se käydään jokaisen korvien välissä. Kaikki mitä väärä oppi pitää sisällään (kuollut) ja joka on sekoittanut mielen ja estää yhteyden sieluun, soti sitä vastaan mikä tulee Sielujen Valtakunnasta (elävä). Se sota on jokaisen voitettava.
Suomen kielessä kaikki sanojen aspektit kerätään sanan loppupäähän. Esimerkiksi TALO ssa, sta, issa j.n.e. Suomen kieli on kieliopillisesti ajaton.
Suomen kieli juurtuu Sielujen Valtakunnan kieleen ja suomen kielellä tulee toimeen IO kirjaimella joista kolme on vokaalia: A I O.
Sitä ei ole "Mikael Agricola" kehittänyt. Häntä ei ole koskaan ollut olemassa. Hän yksi monista tekopyhistä isistä joita koskaan ei ole ollut olemassa. Hän ei ole kirjoitettu Elävien Sielujen Kirjaan.TALO
T on arvoton. Kristinuskon risti. Poista se.
A on jumalan symbooli ja aakkosten ensimmäinen kirjain ja sen arvo on 1 / I. Kreikan kielessä Alpha.
L on "EL" joka on "ja, on(jostakin)"
O on SielO (Sielu) ja Kreikan kielessä Omega.
[t] ALO : A O (Alpha Omega)
Astu talooni, minä AVAAn Oven: A AVA O (Alpha ja Omega) suomen kielellä on: AIVIO AVA OIVIA
AIVIO AVA voit lukea esimerkiksi "Aivo ava oviA", " AivO OmA " j.n.e.
T -kirjaimen voit muutta näin:
Lisää I -kirjaimet sen molemmille puolille: ITI
ITI on M ja IVI.
TALO on IVIALO : "valo" ja "olav(i)"
Voit yhditää latinan ja englannin kieleen: OLAVI > OL AVE "sielun tervehdys" O LAVE > O LOVE "sielun rakkaus"
TALO muuttuu pyhäksi kun sen tekee pyhäksi.
ITI.A.L.IOI.
O voi olla AIO:n mukaan olla A tai I
ITI.A.L.IAI. ja ITI on M : IM.
IMALA on nykyään "Jumala".
Sitä ei ole "Mikael Agricola" kehittänyt. - benedi
Matti E Simonaho kirjoitti:
" Minä uskon vain Jumalan sanoja ja Jumalan henkeä. "
- Missä ne ovat?
" Henki palajaa sinne, joka sen on antanutkin...joten pirulla ei ole mitään saamista ihmisestä. "
- Henki on ruumiillinen. Minne se palaa?
" Sielu puolestaan pannaan hautaan, sillä " se sielu joka syntiä tekee sen on kuoltava" "
- Se kuuluu sen oppeihin joka opettaa että olemme kasveja; "Maasta sinä olet tullut ja maaksi jälleen tuleva. "
" Henkihän se onkin joka pitää ihmisen elossa, koska jokaisessa ihmisessä on Jumalan antama henkäys. "
- Ainut henki mikä ihmisestä tulee ulos on se mikä tulee ulos suusta, ja pers'aukosta.
" Sielu kuolee, koska se on näkyväinen, "Sillä kaikki se mikä on näkyväistä se katoaa, mutta näkymättömät pysyvät, saatanaa lukuunottamatta. "
- Puhuit itsesi "pussiin". Mene ikkunan eteen ja puhalla tai pierase. Tai mene kylmään ulkoilmaan ja puhalla tai pierase. Näet hengen.
Näytä sielu - jos sinulla on....ja niin ihmisestä tuli elävä sielu" kertoo raamattu.
Ja Psalmista sanoo elävästä sielusta eli ihmisestä näin: " Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat " Psalmi 49: 13
Näin käy niiden, jotka itseensä ja omiin puheisiinsa luottavat" (jae 14)
" Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa" Jes. 38: 17
Kukapa täällä maanpäällä syntiä muut tekevät, kuin elävät sielut, eli ihmiset.
Montako näkymätöntä henkeä ole nähnyt käräjillä tuomittavana?
Sielu on raamatussa käännetty sieluksi 473 kertaa ja henkeksi (ihmishenki) 745 kertaa
ja elämä, tai elämät 120 krt. Nehphesh is käännetty henkilöksi 30 krt jne. jne.
Merkittävintä on ettei Raamattu koskaan käännä tai sano että sielu olisi kuolematon.
Sielu on kuolevainen ja kuolee kuten me kaikki.
Uskokaa Raamattua ja Hänen profeettojaan niin te menestytte" - Matti E Simonaho
benedi kirjoitti:
...ja niin ihmisestä tuli elävä sielu" kertoo raamattu.
Ja Psalmista sanoo elävästä sielusta eli ihmisestä näin: " Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat " Psalmi 49: 13
Näin käy niiden, jotka itseensä ja omiin puheisiinsa luottavat" (jae 14)
" Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa" Jes. 38: 17
Kukapa täällä maanpäällä syntiä muut tekevät, kuin elävät sielut, eli ihmiset.
Montako näkymätöntä henkeä ole nähnyt käräjillä tuomittavana?
Sielu on raamatussa käännetty sieluksi 473 kertaa ja henkeksi (ihmishenki) 745 kertaa
ja elämä, tai elämät 120 krt. Nehphesh is käännetty henkilöksi 30 krt jne. jne.
Merkittävintä on ettei Raamattu koskaan käännä tai sano että sielu olisi kuolematon.
Sielu on kuolevainen ja kuolee kuten me kaikki.
Uskokaa Raamattua ja Hänen profeettojaan niin te menestytte"Henki[LÖ] kuolee. Sielu ei kuole.
Sielujen Valtakunnasta ei lähde syntistä, eikä sinne päästetä syntistä. Synnin opettaa se joka sen sylkee lapsen kasvoille ja väärillä opeillaan tuhoaa lapsen mielen: Pirun uskominen tekee mielenvikaiseksi.
Sielujen Valtakunnassa ei ole synti -sanaa koska se on korkeintaan 2000 vuota vanha. Syntiä ei ollut ennenkuin syntinen piru sen pakotti väkivallalla ja terrorilla m.m. suomalaisille.
Faktaa: Kansalliskiihkoilua, rasimia, terroria, valheita, väkivaltaa sen kaikissa muodoissa ja pirua ei ollut suomessa ennenkuin se tuli tänne ja toi helvetin. Suomalaiset ei ole "syntyneet syntisiksi" eivätkä "perisyntisiä", koska HE tunnustivat esi-vanhemmillemme olevansa syntiseksi syntyneitä ja perisyntisiä (HE sanoivat sanat ensin; "Olemme syntyneet syntisiksi ja perisyntisiä" = Kristinusko). Sen jälkeen he leimasivat jokaisen lapsen elävänä kuolleeksi (risti piirretään lapsen otsaan) kuvitellen että lapsi sen jälkeen on kuin HE: elävänä kuollut. Suomalaisille mieluisaa ja vapauttavaa kuitenkin on, että vaikka se on piirtänyt ristinsä lapsen otsaan ja merkinnyt lapsen elävänä kuolleeksi, se merkki on täysin merkityksetön ja peseytyy pois. Lapsi on Jumalan suojaama ja hän ei usko, eikä ymmärrä mitä syntiseksi syntynyt ja perisyntinen hänelle sanoo. Olkaamme lasten kaltaisia, ja sanutukaamme itrti kaikesta mikä herjaa sitä mikä on pyhintä:
http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=sukupuut - benedi
Matti E Simonaho kirjoitti:
Henki[LÖ] kuolee. Sielu ei kuole.

http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=sukupuutMatti puhuu omiaan ja Benedi vastaa Jumalan Sanalla.
"Tällä mennään"
" Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne SIELUT, jotka minä olen TEHNYT"!!Jes. 57: 16
Jumala teki, valmisti kohdussa meidät kaikki, elävät Sielut! - benedi
Matti E Simonaho kirjoitti:
Mieli ja Sielu ovat henkilökohtaisia. Mielen voi sekoittaa väärillä sanoilla ja teoilla, mutta Sielua ei. Ymmärrä että loppu on siellä missä on alku; Sielu minkä sait ennen syntymää ei ole kadonnut. Ainut mikä estää sinut löytämästä, on mieli jonka väärä oppi on sekoittanut. Joka löytää oman sielunsa, hän ei kuole.
..oman sielunsa..voi melko pian havaita sen syntiseksi!
Jos me olemme syntisiä sieluja, niin kuka pelastaa meidät tästä kuoleman ruumiista??
Sekö pelastuu joka löytää oman sielunsa? Entäpä ne jotka eivät sitä ehdi löytää?
Ja mitenkäs niitten kohtalo, kun niiltäkin jotka löysivät oman sielunsa otetaan henki pois??
Mitäs sielu tekee kaikella sillä minkä on kerännyt ilman henkeä?
Eikös sielu ilman henkeä ole kuollut? On kyllä.
Kuinka kuollut sielu voi ketään auttaa? Jos joku haluaa naapuriaan auttaa sielussa on oltava "tulta" eli henki!!
- Matti E Simonaho
TALO
T on arvoton. Kristinuskon risti. Poista se tai korvaa se lähimmällä mahdollisella jolla on arvo.
A on jumalan symbooli ja aakkosten ensimmäinen kirjain ja sen arvo on 1 / I. Kreikan kielessä Alpha.
L on "EL" joka on "ja, on(jostakin)"
O on SielO (Sielu) ja Kreikan kielessä Omega.
[T] ALO : A O (Alpha ja Omega)
Astu talooni: Minä AVAAn Oven: A AVA O (Alpha ja Omega) suomen kielellä on: AIVIO AVA OIVIA
AIVIO AVA voit lukea esimerkiksi "Aivo ava oviA", " AivO OmA AvA OviA" j.n.e.
T -kirjaimen voit muutta näin:
Lisää I -kirjaimet sen molemmille puolille: ITI
ITI on M ("m", "im", "mi") ja IVI. IIVI (vasemmalta oikealle) tai IVII (oikealta vasemmalle).
IIVI on M mutta myöhemmin myös R.
IVII on M ja R "väärin päin" (lukusuunta oikealta vasemmalle.
Kaikista helpoin on käyttää IIVII : IMI ja IRI riippumatta lukusuunnasta.
TALO on IVIALO : "ivalo", "valo" ja "olav(i)"
Voit yhditää latinan ja englannin kieleen:
OLAVI > O L AVE "sielun tervehdys"
OLAVI > O LAVE > O LOVE "sielun rakkaus" tai "oi/on rakkaus"
TALO muuttuu pyhäksi kun sen tekee pyhäksi.
Kristinuskon risti poistetaan talosta.
ITI.A.L.IOI.
O voi AIO:n mukaan olla A tai I
ITI.A.L.IAI. ( "Italia" ) ja ITI on M : IM.
IMALA on nykyään "Jumala".
Sitä ei ole "Mikael Agricola" kehittänyt.
" Talo, jossa on Jumalan valo, siellä ei ole ristiä. " - Matti E Simonaho
kumarreta = "kuva errata" = virheellinen kuva = "älä kumarra vääriä kuvia" vaan etsi, löydä ja muista sielusta:
"kumarra" : K jaetaan, eli "selkä" irrotetaan ja saamme IC joka suomen kielessä on IS. U on herja A -kirjaimesta ja voi olla IUI > IVI > M.
"kumarra": ISA.MAR[R]IA AI[R]RAMIS: " Näe Isä Jumala, Isä ja Maria, Amram, Miriam, Adami (ja kaikki muut), ja olet Samarian Valossa (Samaria Airamis)"
kiui.marra : kivi marra : kivi määrää : kivi ivial.la (kivi imala, kivi M alla(h)) : kivi valko ISIS (inen)- benedi
...osa totuus!
Mutta Raamattu sanoo: " Totuutta minä tahdon salatuimpaan saakka"
On siis jo hyvä alku jos epäjumalia ei kumarra:
Mutta on kirjoitettu: " Älä tee itsellesi Jumalan kuvaa...
Kuka ja mikä on Jumalan Kuva. On kirjoitettu: " Hän (Jeesus) on sen näkymättömän Jumalan kuva"!
Älkää siis tehkö Jeesuksesta kuvia, kuten olette tänne saakka tehneet. sillä " Ne jotka kunnioittavat vääriä jumalaia hylkäävät armonantajansa" Joona 2: 9
Kristityt uskovat että heidän armonantajansa on Jeesus " Armosta te olette pelastetut...
" Katso minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltäänn, mutta sanovat; se on Herran sana" Jer. 23: 31
...näistä henkilöistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra (jae 32)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768