ja menetin pelon kuolemaa kohtaan. Isäb hengitys harveni ja sitten hän vain nukahti. Olin ajatellut, etten voi olla läsnä, kun isä lähtee. Olen Taivaan Isälle kiitollinen, että SAIN olla läsnä ja saatella isän.
Ikävää ja surua ei poista mikään. Vaikka meillä oli aikaa valmistautua ja kuolema oli lopulta helpotus isän kärsimyksille.
Haluan uskoa, että isä on jossakin. Toivoisin, että hän tulisi ja lohduttaisi minua Taivaasta käsin.
En tiedä, kuinka tästä pääseee yli. Koska pystyy taas nauramaan.
Ikävää ja surua ei poista mikään. Vaikka meillä oli aikaa valmistautua ja kuolema oli lopulta helpotus isän kärsimyksille.
Haluan uskoa, että isä on jossakin. Toivoisin, että hän tulisi ja lohduttaisi minua Taivaasta käsin.
En tiedä, kuinka tästä pääseee yli. Koska pystyy taas nauramaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Isäsi on elossa mutta sellaisella alueella minne monet eivät osaa mennä. Isäsi ilo tulee täydellisemmäksi kun aikanaan lopetat suremisen. Teitä yhdistää tunneside ja se vaikuttaa myös "yläkertaan". Siksi liikoja ei kannata surra edeltä menneitä, ettei heille koidu siitä ylimääräistä "päänsärkyä".
Elämä on kärsimystä. Kuolema päättää tuskat.
"Elämä on kärsimystä. Kuolema päättää tuskat."
Tämän elämän tuskat. Isäsi ei ole kuollut, hän on mitä suurimmassa määrin elävä, mutta maallisten aistiemme toisella puolen.
"Haluan uskoa, että isä on jossakin."
Minäkin haluan uskoa olevani rikas ja seksikäs, mutta olen vain köyhä nörttiopiskelija.
Entä jos isäsi on siellä missä sydämeni sanoo hänen olevan? Tai mihin isäsi uskoi? Joten meikäläisestä tuntuu, ettei kaikki pääty kuolemaan. Miten ihminen voisi keksiä omasta päästä, täysin tyhjästä, jumaluuksia?
Minä olin läsnä, kun rakas äitini kuoli. En koskaa unohda sitä hetkeä, kun äitni vielä juuri tajuissaan ollessaan yhtäkkiä katsoi jonnekin hyvin kauas, hänen silmänsä loistivat ja hän oli hyvin hämmästynyt ja iloinen ja koko olemus henki niin syvää rauhaa kuin voi vain ikinä käsittää.
Hän katseli ympärilleen ja näki vielä meidät, mutta näki paljon muutakin, koska koko ajan ihastuneena huudahteli, aivan kuin jotain, joitain olisi tullut vastaanottamaan äitiäni. Siitä hetkestä lähtien olen ollut ihan varma, että tämä elämä on vain välivaihe ja tuonpuoleinen elämä on vain ohuen pienen harson tuolla puolen.
Myöhemmin hänen haudallaan käydessäni, pyydän mielessäni jotain merkkiä tai viestiä sieltä jostain. Ja eräänä kauniina iltana, kun seisoin hänen hautansa vieressä ja keskitin ajatuskeni äitiini ja todella pyysi hiljaa, anna joku merkki.
Kun olin kävelemässä haudalta pois, kuulin variksen rääkynistä. heti ajattelin,e ttä mitähän tuokin tuossa nyt rääkyy.
Se tuntui seuraavan koko ajan. Yhtäkkiä huomasin,e ttä sen nokassa oli oksan kappale, lintu lensi suoraan minua kohti ja kohdalla ollessa pudotti sen oksan ihan jalkojen juureen ja lensi sitten kauas pois.
Vähän aikaa siinä olin äimänä, ja sitten käsitin: Ei tuo voinut olla mikään muu, kuin se pyytämäni merkki. Melkien pääsi itku, kun kävin ajattelemaan asiaa.