taivaasta

Valmistelin joulua iloisena, koristelin kotiani ja laitoin ruokia kunnes juuri jouluaattona häntä ei enää ollutkaan.
Tänään luin jouluevankeliumin ja tajusin ihan toisella tavalla evankeliumin lisäksi mistä siinä on kyse.Jumala on korkeuksissa! Siis taivaassa tästä suoraan ylöspäin mutta niin korkealla, että emme enää sitä voi nähdä.Niin ajattelen nyt.Pidin sitä aiemmin ulottuvuutena mutta ei välttämättä olekaan.Onhan Hänellä sitten omat konstinsa joka asiaan.
Ajattelin sitäkin, miten pitkä on ihmisen näkökyvyn kantosäde, näemmehän tähdet ja kuunkin, joten kauas kantaa silti.Kai tuossa taivaan ja maan välissä sitten on paljon esteitä, pakkasta,ilmakehättömyyttä yms.ettei sinne pääse kuin kuoleman kautta.Jos olisi jokin muu keino, lähtisin sinne välittömästi.Paimenet näkivät kedolla suoraan taivaasta laskeutuneet enkelit, joiden näkivät myös palaavan sinne, suoraan tuonne ylös taivaaseen!
2368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sain kuulla avomieheltäni, että hänen työtoverinsa oli katsonut tv-eestä dokumentin missä kerrottiin että jossain Kiinassa kahden vuoriston välissä olisi joku paikka mistä pääsee sinne missä on edesmenneet läheisemme.. mutta jos sinne menee he eivät näe meitä, mutta me näemme heidät ja sitten toisin päin jos he sieltä tulevat tänne he näkevät meidät mutta me emme niitä.. :-O outoa tosissaan... tuli jännä tunne kun kuulin tuosta.. :-O

Äänestä
  • Onkohan se se paikka mistä kerrotaan, että enkelit kulkevat tikapuita ylös ja alas taivaaseen, sehän on raamatussa.Korkea vuoristo, ehkä sieltä sitten on erittäin hyvä näkyvyys, ei esteitä taivaalla, pilviä tms.Kumpa uskaltaisinkin lähteä sinne tarkistamaan asian...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä kirjoitti:

Valmistelin joulua iloisena, koristelin kotiani ja laitoin ruokia kunnes juuri jouluaattona häntä ei enää ollutkaan.
Tänään luin jouluevankeliumin ja tajusin ihan toisella tavalla evankeliumin lisäksi mistä siinä on kyse.Jumala on korkeuksissa! Siis taivaassa tästä suoraan ylöspäin mutta niin korkealla, että emme enää sitä voi nähdä.Niin ajattelen nyt.Pidin sitä aiemmin ulottuvuutena mutta ei välttämättä olekaan.Onhan Hänellä sitten omat konstinsa joka asiaan.
Ajattelin sitäkin, miten pitkä on ihmisen näkökyvyn kantosäde, näemmehän tähdet ja kuunkin, joten kauas kantaa silti.Kai tuossa taivaan ja maan välissä sitten on paljon esteitä, pakkasta,ilmakehättömyyttä yms.ettei sinne pääse kuin kuoleman kautta.Jos olisi jokin muu keino, lähtisin sinne välittömästi.Paimenet näkivät kedolla suoraan taivaasta laskeutuneet enkelit, joiden näkivät myös palaavan sinne, suoraan tuonne ylös taivaaseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu