voivatko

Voivatkohan edesmenneemme nukkua tai tarvitseekohan heidän edes.Ajattelin vain, että voisivatkohan hekin nähdä unia meistä niinkuin me heistä? Kun he käyvät unessamme,ovatko he niissä oikeasti vai näkevätkö samaa unta? Ei näitä älyä millään.
2409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

en usko että kukaan voi sitä varmuudella sanoa.
Itse uskon ainakin niin, että he siellä jossain ei tarvitse unta siinä määrin kuin me täällä maan päällä. Koen itse myös sen että he näkee ja kuulee meitä ihan koska tahtovat.
Joskus itse koen että he tavallaan ottaa yhteyttä juuri unien kautta meihin kertoakseen asioita meille unien kautta.
Itse en ainakaan osaa määrätä m,illaisia unia näen, ja olen ollut pettynyt uniin jossa olen rakkaani nähnyt , koska ne ei aina ole ollut sitä mitä olisin odottanut, tai halunnut.
Itse en usko että he näkee siellä unta, koska koen että he näkee kaiken ilman uniakin.
Jokainen uskokoot miten haluaa, tämä on minun tapani selvitä surustani.

Äänestä

No eivät he kyllä oikeastaan "nuku"...ei henkimaailmassa tarvita unta...tai sitten joku voisi käänteisesti sanoa, että he ovat tietynlaisessa "aktiiviunessa" koko ajan tai sitten joku voisi sanoa, että tämä koko maanpäällinen elämä on pelkkää harhaa henkimaailman näkökulmasta katsottuna...

Tuo "nukkuminen" ja "unen tarve" on kyllä enempi meidän maapallon asukkien juttu.:)

Siis kun he käyvät unissamme, he virittäytyvät "samalle taajuudelle" tai käänteisesti me virittäydymme samalle taajuudelle heidän kanssaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


he nähdä unia kirjoitti:

Voivatkohan edesmenneemme nukkua tai tarvitseekohan heidän edes.Ajattelin vain, että voisivatkohan hekin nähdä unia meistä niinkuin me heistä? Kun he käyvät unessamme,ovatko he niissä oikeasti vai näkevätkö samaa unta? Ei näitä älyä millään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu