Vituttaa....tilasin kesäkuun alussa uuden noin 30 tonnin hintaisen uuden auton, vaihdossa siis menisi nykyinen autoni. Tilausaika muutama kk, saan vasta syyskuussa. Nyt olen tsekannut eri nettifoorumeita, mm Tuulilasi-lehden nettikeskusteluissa suurin osa on varmoja siitä että vuoden kuluessa hallituksen on pakko poistattaa auton ostovero. Kun autokauppa ei muuten enää käy hyvin (hyvityshinnat yleisesti alhaisia ja uusien hinnat korkeita).
Ongelmaa lisää se, että nyt tehdyssä tilauskaupassa sain hyvän hyvityksen autostani. Jos perun kaupat, takkiin tulee sopimussakkona noin 1200 euroa. Toisaalta jos pidän autoani pidempään (ikää nyt 1 v), kahden vuoden tehdastakuu umepeutuu mikä lisää autoni arvon alenemista. Sitten jos käykin niin, ettei uusien autojen vero laskekaan/poistukaan, niin väliraha vaan kasvaa. Toisaalta myös nykyinen autoni tulee olemaan päästöpohjaiseksi muuttuvassa vuosikäyttömaksussa jkv kalliimpi kuin uusi tilaamani automalli.
Mitähän tässä tekisi? Onko muita saman ongelman kanssa painivia?
Ongelmaa lisää se, että nyt tehdyssä tilauskaupassa sain hyvän hyvityksen autostani. Jos perun kaupat, takkiin tulee sopimussakkona noin 1200 euroa. Toisaalta jos pidän autoani pidempään (ikää nyt 1 v), kahden vuoden tehdastakuu umepeutuu mikä lisää autoni arvon alenemista. Sitten jos käykin niin, ettei uusien autojen vero laskekaan/poistukaan, niin väliraha vaan kasvaa. Toisaalta myös nykyinen autoni tulee olemaan päästöpohjaiseksi muuttuvassa vuosikäyttömaksussa jkv kalliimpi kuin uusi tilaamani automalli.
Mitähän tässä tekisi? Onko muita saman ongelman kanssa painivia?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Laitoin juuri alempana olevaan aiheeseen viestin. Niin kirjoitin että 2002 oli kauhea buumi kun autovero oli kokonaan kuulema lähdössä pois tai jotain suuria helpotuksia tulossa. Vielä tähän päivään mennessä en ole niitä löytänyt mistään.
Silloin tosissani harkitsin auton ostamatta jättämistä´, koska kaikki alan lehdet siitä silloin myös jauhoi mm Tuulilasi. No nyt ostin noin 60K maksavan mersun enkä mieti ollenkaan miten sen käy. Toivotavasti et mene perumaan kauppoja etkä myöskään vaivaa päätäsi sillä ollenkaan, koska se maksaa enemmän todennäköisesti. Hyviä kilometrejä.
Niin mm. muutaman seatin mallin myyntihinta laski 2002-2003 vuoden vaihteessa 25%. Hintaindeksiä kun katselee, niin kyllä silloinen veron alennus tuotiin täysimääräisenä kuluttajahintoihin.
Autojen myyntihinnat palasivat vuodessa veronalennusta edeltäneelle tasolle.
Autokaupalta kesti siis noin kauan siirtää veronalennus omiin katteisiinsa.
Sama kuvio toistuisi, jos hankintaveroa mentäisiin taas laskemaan. Ei kiitos!
ja nyt kun liikkeet ovat valmistautuneet niin hyödyn itselleen nappaamiseen ei mene kuukauttakaan,asiakas ei hyödy tässä veroalessa
Melkoista mutuilua. Tilastokeskuksen tuottama hintaindeksi uusien ja käytettyjen autojen hinnoista näyttäisi kertovan seuraavaa:
2002 vuonna uusien autojen hintaindeksi kohosi hieman (autokauppa varautui tulevaan veromuutokseen eli kuka sanoi, ettei autokauppa tiennyt asiasta?)
vieläkään ei uusien hintaindeksi ole kohonnut 2002 tasolle, joten näyttäisi siltä, että veromuutos tuli kuluttajille asti, kuten markkinoilla normaalistikin tapahtuu.
Käytettyjen hinnat jatkoivat laskuaan(, joten välirahat ovat kasvamaan päin). Käytettyjen hintojen viimeaikainen lasku kertoisi autokaupan varautuvan veromuutokseen.
Huom! koskaan aikaisemmin väliraha ei ole ollut näin suuri.
JOkainen joka on lukenut taloustieteitä peruskurssienkaan verran tietää, ettei tämä ole kilpailluilla markkinoilla mahdollista. Se on mahdollista ainoastaan jos tulli jatkaa autoliikkeiden suojelua kilpailulta.
Autokaupan kate esim saksassa on selkeästi ohuempi kuin suomessa. Jos autoverottomassa tilanteessa hintaero on suurempi kuin kuljetuskustannukset, niin markkinat tasoittavat kyllä tuon eron.
Huom. saksasta tilatessa auton saa suomeen kotiovelle 420 eurolla. Suomessa toimituskulut ovat 600 euroa, joilla joudut vielä itse hakemaan kinnerin autoliikeestä.
hintoja juuri ennen veronalennusta?
Ja sitten sinä lasket, että autoala ei napannut veroalea katteisiinsa?
Minä olen saanut asiasta aivan toista tietoa.
Indeksi on alhaisemmalla tasolla kuin 2001, tosin 2002 hintoja hieman nostettiin, joten autoala varautui etukäteen, ei jälkikäteen. Sama tapahtuu nytkin, sillä välirahat ovat kasvussa =käytettyjen varastohintaa justeerataan lähelle eu:n keskiarvoa.
Käytettyjen pyyntihinnat sen sijaan ovat korkeita myös indeksien valossa, mutta niin on alennuksetkin kun katselee ilmoituksia. Vastaikään eräs autoliike pohjanmaalla ilmoitti 30% alennuksesta vaihtoautoista.
Tottakai suojeltu kaupan ala voi maksimoida voittoaan kuluttajien kustannuksella. Kilpailluilla markkinoilla tämä ei ole mahdollista vaan eron hyödyntää kilpailija pitämällä katteen kurissa ja myymällä volyymia.
miten autoveron käy. Autoveron laskusta on haaveiltu ja puhuttu niin kauan kun se on ollut olemassa, siis noin 50 vuotta. Jos yleensäkään haluat vuoden välein vaihtaa autoa, joskus autoveron alennus iskee jos se iskee. Meille 90% muille autoilijoille autoveron alennus ei iske yhtä paljon, mutta iskee kuitenkin. Eli kun autojen keski-ikä on liki 10 vuotta ja vm 1997 autojen hinnat pyörivät 3000-8000 euron nurkilla niin autoveron poistuessa näiden autojen arvot laskevat 1500-4000 Euroon. Tappiota tulee vähemmän kuin uusien autojen hinnanalennukset = voittoa tulee. Pahiten veronpoisto iskee juuri 1-2 vuotta vanhojen autojen omistajiin, koska heidän ajopelinsä arvo euroissa putoaa eniten.
Hallituksen esitystä autoverosta käsitellään viikolla 37. Sitten ollaan viisaampia. Vanhanen on tosin valinnut pohjoiskorealaisen tiedoitustaktiikan. Pidetään kansa pimennossa kaikista heitä koskevista lakimuutoksista. Paluu menneisyyteen.
Ne jotka luulevat muutoksen tulevan elokuussa simsalabim luulivat varmaan samaa myös heinäkuussa, kesäkuussa jne..
Viikko 37 selittääkin hyvin Keskon arvelut volkkareiden myynnin parantumisesta. Eli syyskuussa laskee autovero! Hip huraa!
on ihan selvää, että hallitus ei voi ilmoittaa syyskuussa, että autovero laskee ensi vuoden alusta, tai seuraavan tai joskus tulevaisuudessa, KOSKA SE TAPPAISI AUTONMYYNNIN KOKONAAN! Siksi ilmoituksen ja toteuman väliin jää LYHYT AIKA. Käytännössä nykyjärjestelmillä asetetaan sql-koodiin vaan uusi autoveroprosentti 0 ja se on siinä! Eli syyskuussa alkaa AUTOALE!
Nyt olette ymmärtäneet väärin! Kyse on jo alkukesästä alustavasti tiedotetusta vuosiveron eli käyttömaksun muutoksesta, joka muuttuu jatkossa päästöpohjaiseksi. Varsinaista ostoveroa ei aiota laskea, ennenkuin on EU-komission asettama takaraja ja se oli muistaakseni vuosi 2012 tai 2014. Joten vuosiin vuosiin ei tapahdu mitään isoa.
Nuku rauhassa, ota uusi peli vastaan ja nauti -autosta ja elämästä! :)
lukekaas niitä tilastoja uudestaan. Myynti on kasvanut vaikka kpl määräinen onkin laskenut hieman... Ainoat jotka jarruttaa ostamista on pienituloiset.
Ei mitään syytä menettää yöunia tai miettiä asiaa. Itsekkin tilasin toissapäivänä uuden auton ja nykyinen menee vaihdossa..enkä ole juurikaan päätäni vaivannut millään ihmeen ostoveron pois jäännillä...sitä ei tule tapahtumaan vuosiin...ja sitten kun se jossain vaiheessa mahdollisesti tulee niin suomeen tulevat autot on "karvalakkimalleja" ja lisävarusteiden hinnat on sitten tapissaan.
Nimenomaan nyt suomeen tuodaan karvalakkeja ja lisävarusteiden hinnat ovat vähintään autoveron verran kovempia kuin autoverottomissa maissa. Tosin suomessa lisävarusteilla on rahastettu verotuksellisista syistä.
Autoverottomissa maissa ei harrasteta yhtä paljon jälkiasennuksia kuin suomessa ja autot ovat yleensä varusteltuja.
Autovero voi laskea aivan vähän, kertarysäystä ei tule siitä syystä, että se vaatisi aivan toisenlaisen veromallin, jolla katettaisiin valtion menettämät verotulot. Tähän ei AKE:lla ole mahdollisuutta tietojärjestelmien takia vielä muutamaan vuoteen.
Nyt on hyvä aika ostaa auto, sillä automyynnin tökkiessä saa hyviä alennuksia/korotonta osamaksua/varustepaketteja yms.
Järkevää on myös ostaa 2-3 vuotias auto, pitää sitä 2-3v ja vaihtaa taas, silloin häviää vähiten, eikä verotuksen muutokset juuri haittaa.
Vai on nyt jo nörtit muutosten esteenä. Hehe Eipä ole ihmeellinen homma muuttaa nykyisestä tietojärjestelmästä seuraavaan veromalliin.
Järkevästä autosta ollaan suht yksimielisiä eli hieman käytetty nykyisellään on aika hyvä valinta. Kävi verossa miten kävi niin syksyllä haen sitten seuraavan mekkerin eli kiikarissa muutaman vuoden vanha clk dieselillä kuten nykyinen eemeli. Valitukset lähteet tottakai joka juuttaan asiasta ja toivotaan, että rahaa tulee takaisin kuten edellisestä tuli vajaa tonni.