Rekkakuskit maanteiden ritareita vai roistoja?

Olen pitänyt tähän asti rekkakuskeja liikenteen ammattilaisina – nyt täytyy muuttaa suhtautumista. Aloitin vaunun vedon viime kesänä. Siinä meni opetellessa ensimmäinen vuosi. Autokin vaihtui tälle kesälle riuskempaan, ettei isossakaan ylämäessä tarvitse tinkiä nopeudesta.

Tänä kesänä väsyin röyhkeisiin rekkakuskeihin. Jotakin on vakavasti pielessä raskaankaluston kuljettajien asenteissa. Onko ikäluokka vaihtunut, liikaa stressiä vai mikä siellä oikein mättää? Tosiasia on kuitenkin se, että rekkakuskit ovat maanteillämme vaaraksi muulle tieliikenteelle.
271513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ei ne mitään vaaraksi ole... opettele ajaamaan rajoituksien "tuntumissa"

Äänestä
  • Enpä ole kirjoittanut tänne aiemmin :)

    Sen myönnän, että vähän hätiköin - en ole yksin tuskailemassa tätä asiaa. Täällä on tosiaan monta ketjua samasta aiheesta.

    Äänestä

  • Vedän 80 alueella noin 90:ä (mittarivirhe huomioituna) ja silti nuo rekat tulevat huohottamaan niskaan!

    Joku tuolla aikaisemmin kertoi, että rekkojen vakionopeussäätimet asetetaan jonnekin 90 tienoille ja annetaan palaa...

    Taitaa monilla heistä olla asetus liki satasessa!

    No, onneksi ylämäissä jäävät, mun 1500 kilon vaununi tulee mäetkin samaa vauhtia tarpeen vaatiessa;)

    Äänestä

  • 90 ei heille riitä kirjoitti:

    Vedän 80 alueella noin 90:ä (mittarivirhe huomioituna) ja silti nuo rekat tulevat huohottamaan niskaan!

    Joku tuolla aikaisemmin kertoi, että rekkojen vakionopeussäätimet asetetaan jonnekin 90 tienoille ja annetaan palaa...

    Taitaa monilla heistä olla asetus liki satasessa!

    No, onneksi ylämäissä jäävät, mun 1500 kilon vaununi tulee mäetkin samaa vauhtia tarpeen vaatiessa;)

    Otan yhteyttä omaan kansanedustajaan ja kysyn kiinnostaako selvittää asiaa.

    Äänestä

  • Pojuseni, minulla ainakin riittää autossa voimaa, vääntöä ja vaihteita niin paljon ettei sellaista rekkaa ole keksittykään joka perässä pysyisi, ei ylämäessä, ei alamäessä, ei tasaisella.

    Sinulta, pojuseni, näyttää kokonaan unohtuneen sellainen tietolaari kuin liikennesäännöt. Siellä määritellään mitä nopeutta milloinkin ja missä saa ajaa. Ei ole olemassa sallittuja ylityksiä. Pyyhi perseesi noilla "tuntumissa +" jutuilla.

    Asia näet on niin, että kun lipsutaan, niin lipsuminen lisääntyy. 10% ylitys, sitten 15% ylitys jne.

    No, henkeni pitimiksi minunkin on pakko sitä' voimaa ja vääntöä käyttää, tietysti; muuten minut jyrätään - ja nyt, nappula, luehan tarkkaan, oikein tarkkaan: on olemassa sellainen kuin TURVAVÄLI. Ja sitä nämä "Polarin pusero ja puukengät" rekkapojut eivät sisäistä. Kun on lusikalla annettu niin turha on kauhalla vaatia!

    Selitettään nyt kuitenkin. Kun tuollainen mitään tietämätön puukenkäpoika tai "Polarin" aikainen läskikasa työntää 60 tonnia kahden metrin päähän edellä kulkevasta niin mikä on hänen mahdollisuutensa pysähtyä yllättävässä tilanteessa?

    Sitä mahdollisuutta ei ole olemassakaan. Paina se mieleesi. Paina se mieleesi visusti.

    Se 60 tonnia vie miestä. Sitten keräillään päreitä ja ruumiinkappaleita tieltä.

    Se on totuus.

    Muutama päivä sitten poltin päreeni tuollaiseen aivottomaan kuljettajaan. Laskin ohi, luin perästä firman nimen, soitin pomollensa ja kerroin siirtäväni kaikki kuljetuksemme ulkomaiselle yritykselle, yritykselle joka ei käytä suomalaisia kuljettajia vaan ammattimiehiä.

    Hartaasti odotan sitä päivää jolloin suomalaiset rekkamiehet poistuvat maanteiltämme kokonaan. Olen tyytyväinen siihen että omalta osaltani olen, toivottavasti, muutaman hengenvaarallisen kuljettajan muihin töihin hommannut.

    Joutessasi opiskele liikennesääntöjä. Tutustu myös fysiikan lakeihin.

    Ja koska tiedossa on että liikenteen valvonnassa ollaan pyrkimässä selvästi pienempiin "sallittuihin" ylityksiin aika nopeassa tahdissa, niin opettele sinäkin ajamaan rajoitusten mukaan.

    On 100% varmaa että ellei tasainen 82 - 83 km/h nopeus kahdeksankympin alueella riitä niin vika on vain ja ainoastaan siinä joka kovempaa ajaa.

    Ei tapossakaan tunneta käsitettä "vähäinen tappo".

    Äänestä

  • Voimaa ja vaihteita kirjoitti:

    Pojuseni, minulla ainakin riittää autossa voimaa, vääntöä ja vaihteita niin paljon ettei sellaista rekkaa ole keksittykään joka perässä pysyisi, ei ylämäessä, ei alamäessä, ei tasaisella.

    tuo sinun tarina.

    vaikka olisikin oikeassa, on silti elämäntaidoton itsekäs PÄSSI !

    "kerroin siirtäväni kaikki kuljetuksemme ulkomaiselle yritykselle"

    "Hartaasti odotan sitä päivää jolloin suomalaiset rekkamiehet poistuvat maanteiltämme kokonaan"

    Tervetuloa kaakkois-suomeen katsomaan sun ihailemia ulkomaisia rekkakuskeja. Täällä riittää ainakin venäläisiä rekkoja ja niissä venäläisellä asenteella varustetut kuskit.
    Monesti olen kohdannut tilanteen jossa venäläinen rekka on tekemässä u- käännöstä 6- tiellä, kivoja tilanteita muille tiellä liikkujille. Lisäksi kaikkea muuta vekkulia tilannetta niiden puolesta.

    Muuten vaikka siinä rekka-auton kyljessä on suomalaisen kuljetusyhtiön nimi, niin kuljettajana voi olla ulkomaalainen kuljettaja.

    Äänestä

  • Voimaa ja vaihteita kirjoitti:

    Pojuseni, minulla ainakin riittää autossa voimaa, vääntöä ja vaihteita niin paljon ettei sellaista rekkaa ole keksittykään joka perässä pysyisi, ei ylämäessä, ei alamäessä, ei tasaisella.

    Sinulta, pojuseni, näyttää kokonaan unohtuneen sellainen tietolaari kuin liikennesäännöt. Siellä määritellään mitä nopeutta milloinkin ja missä saa ajaa. Ei ole olemassa sallittuja ylityksiä. Pyyhi perseesi noilla "tuntumissa +" jutuilla.

    Asia näet on niin, että kun lipsutaan, niin lipsuminen lisääntyy. 10% ylitys, sitten 15% ylitys jne.

    No, henkeni pitimiksi minunkin on pakko sitä' voimaa ja vääntöä käyttää, tietysti; muuten minut jyrätään - ja nyt, nappula, luehan tarkkaan, oikein tarkkaan: on olemassa sellainen kuin TURVAVÄLI. Ja sitä nämä "Polarin pusero ja puukengät" rekkapojut eivät sisäistä. Kun on lusikalla annettu niin turha on kauhalla vaatia!

    Selitettään nyt kuitenkin. Kun tuollainen mitään tietämätön puukenkäpoika tai "Polarin" aikainen läskikasa työntää 60 tonnia kahden metrin päähän edellä kulkevasta niin mikä on hänen mahdollisuutensa pysähtyä yllättävässä tilanteessa?

    Sitä mahdollisuutta ei ole olemassakaan. Paina se mieleesi. Paina se mieleesi visusti.

    Se 60 tonnia vie miestä. Sitten keräillään päreitä ja ruumiinkappaleita tieltä.

    Se on totuus.

    Muutama päivä sitten poltin päreeni tuollaiseen aivottomaan kuljettajaan. Laskin ohi, luin perästä firman nimen, soitin pomollensa ja kerroin siirtäväni kaikki kuljetuksemme ulkomaiselle yritykselle, yritykselle joka ei käytä suomalaisia kuljettajia vaan ammattimiehiä.

    Hartaasti odotan sitä päivää jolloin suomalaiset rekkamiehet poistuvat maanteiltämme kokonaan. Olen tyytyväinen siihen että omalta osaltani olen, toivottavasti, muutaman hengenvaarallisen kuljettajan muihin töihin hommannut.

    Joutessasi opiskele liikennesääntöjä. Tutustu myös fysiikan lakeihin.

    Ja koska tiedossa on että liikenteen valvonnassa ollaan pyrkimässä selvästi pienempiin "sallittuihin" ylityksiin aika nopeassa tahdissa, niin opettele sinäkin ajamaan rajoitusten mukaan.

    On 100% varmaa että ellei tasainen 82 - 83 km/h nopeus kahdeksankympin alueella riitä niin vika on vain ja ainoastaan siinä joka kovempaa ajaa.

    Ei tapossakaan tunneta käsitettä "vähäinen tappo".

    Otin ja tein kirjeen eduskuntaan - katsotaan kiinnostaako.

    Rahtareilla on muuten ihan hyvät omat ohjeet, ks. http://www.rahtarit.fi/images/tonneittain.pdf

    Erinomainen kirjoitus tuo "Noh noh nappula" - hienoa!

    Äänestä

  • Tämän ketjun aloittaja kirjoitti:

    Vaareilta vastaavaa ei taida löytyä !!

    Äänestä

  • parasta.... kirjoitti:

    Vaareilta vastaavaa ei taida löytyä !!

    Pari otetta Konginkankaan tutkintaraportista:

    1. Tutkintalautakunta suosittaa, että liikenne- ja viestintäministeriö ryhtyisi toimenpiteisiin lainsäädännön muuttamiseksi siten, että kuorma-autojen nopeudenrajoittimet säädetään ajoneuvokohtaiselle enimmäisnopeudelle 80 km/h.

    2. Tutkintalautakunta suosittaa, että liikenne- ja viestintäministeriö ryhtyisi toimenpiteisiin lainsäädännön muuttamiseksi siten, että ajopiirturin taltioiman nopeustiedon perusteella liikennevalvonnan tai onnettomuustutkinnan yhteydessä tehdyssä tarkastuksessa kuljettajalle voidaan määrätä rangaistusseuraamus ajoneuvokohtaisen nopeusrajoituksen rikkomisesta.

    Suuronnettomuuden tutkintaraportti löytyy:
    http://www.onnettomuustutkinta.fi/uploads/sz08kg46qva.pdf

    Äänestä

  • Voimaa ja vaihteita kirjoitti:

    Pojuseni, minulla ainakin riittää autossa voimaa, vääntöä ja vaihteita niin paljon ettei sellaista rekkaa ole keksittykään joka perässä pysyisi, ei ylämäessä, ei alamäessä, ei tasaisella.

    Sinulta, pojuseni, näyttää kokonaan unohtuneen sellainen tietolaari kuin liikennesäännöt. Siellä määritellään mitä nopeutta milloinkin ja missä saa ajaa. Ei ole olemassa sallittuja ylityksiä. Pyyhi perseesi noilla "tuntumissa +" jutuilla.

    Asia näet on niin, että kun lipsutaan, niin lipsuminen lisääntyy. 10% ylitys, sitten 15% ylitys jne.

    No, henkeni pitimiksi minunkin on pakko sitä' voimaa ja vääntöä käyttää, tietysti; muuten minut jyrätään - ja nyt, nappula, luehan tarkkaan, oikein tarkkaan: on olemassa sellainen kuin TURVAVÄLI. Ja sitä nämä "Polarin pusero ja puukengät" rekkapojut eivät sisäistä. Kun on lusikalla annettu niin turha on kauhalla vaatia!

    Selitettään nyt kuitenkin. Kun tuollainen mitään tietämätön puukenkäpoika tai "Polarin" aikainen läskikasa työntää 60 tonnia kahden metrin päähän edellä kulkevasta niin mikä on hänen mahdollisuutensa pysähtyä yllättävässä tilanteessa?

    Sitä mahdollisuutta ei ole olemassakaan. Paina se mieleesi. Paina se mieleesi visusti.

    Se 60 tonnia vie miestä. Sitten keräillään päreitä ja ruumiinkappaleita tieltä.

    Se on totuus.

    Muutama päivä sitten poltin päreeni tuollaiseen aivottomaan kuljettajaan. Laskin ohi, luin perästä firman nimen, soitin pomollensa ja kerroin siirtäväni kaikki kuljetuksemme ulkomaiselle yritykselle, yritykselle joka ei käytä suomalaisia kuljettajia vaan ammattimiehiä.

    Hartaasti odotan sitä päivää jolloin suomalaiset rekkamiehet poistuvat maanteiltämme kokonaan. Olen tyytyväinen siihen että omalta osaltani olen, toivottavasti, muutaman hengenvaarallisen kuljettajan muihin töihin hommannut.

    Joutessasi opiskele liikennesääntöjä. Tutustu myös fysiikan lakeihin.

    Ja koska tiedossa on että liikenteen valvonnassa ollaan pyrkimässä selvästi pienempiin "sallittuihin" ylityksiin aika nopeassa tahdissa, niin opettele sinäkin ajamaan rajoitusten mukaan.

    On 100% varmaa että ellei tasainen 82 - 83 km/h nopeus kahdeksankympin alueella riitä niin vika on vain ja ainoastaan siinä joka kovempaa ajaa.

    Ei tapossakaan tunneta käsitettä "vähäinen tappo".

    "Hartaasti odotan sitä päivää jolloin suomalaiset rekkamiehet poistuvat maanteiltämme kokonaan. "

    Valitan, turhaan odotat, sillä ellet aio elää ikuisesti, et sitä päivää ehdi nähdä. Niin nopeasti tämä ei lopu.

    Äänestä

  • Kirjoituksen aloittaja kirjoitti:

    Enpä ole kirjoittanut tänne aiemmin :)

    Sen myönnän, että vähän hätiköin - en ole yksin tuskailemassa tätä asiaa. Täällä on tosiaan monta ketjua samasta aiheesta.

    Tästä on tullut viikon uusi hitti aihe. Tämä pastan jauhanta on jo ohittanut suosiossaan entisen kestohitin, karavaanarit tien tukkona, moninkertaisesti. Järjetöntä pastan jauhantaa !!! Sitähän tämä palsta etupäässä sisältää.

    Äänestä

  • nysväämään kirjoitti:

    vaikka olisikin oikeassa, on silti elämäntaidoton itsekäs PÄSSI !

    Kuka tässä änkeää ja nysvää? En minä ainakaan. Riittää voimaa ja vääntöä haistattaa savut puukenkänappuloille.

    Kyse onkin vain ja ainoastaan siitä yksinkertaisesta asiasta että perässä roikkuva rekka RIKKO LAKIA RASKAASTI, eikä siinä auta yhtään vaikka "on niin raskas lasti että tarttee vauhtia mäkeen".

    Aivan samoin on lainvastaista lähteä rekkaa pakoon ylinopeutta ajaen. Siis haistatella niitä savuja.

    Maantie ei ole kilparata. Pässinkin pitäisi se tajuta. Mutta Pässi näkee asian niin että kun on 60 tonnia massaa apuna niin saa terrorisoida muita.

    Ainoa joka lakia rikkoo noissa puskurissa roikkumistilanteissa on se pässi siellä rekan hytissä. On täysin sivuseikka ajaako edessä joku nysväri 65 - 75 vauhtia. Laki on laki pässillekin. Myös fysiikan laki.

    Mistähän nämä pässit ottavat itselleen näitä ihmeellisiä erivapauksia? On pimeetä porukkaa.

    Äänestä

  • Kirjoituksen aloittaja kirjoitti:

    Enpä ole kirjoittanut tänne aiemmin :)

    Sen myönnän, että vähän hätiköin - en ole yksin tuskailemassa tätä asiaa. Täällä on tosiaan monta ketjua samasta aiheesta.

    taas meni yleistämisen puolelle....siis ei kaikki rekkakuskit teiden hirmuja ole mutta muutamaki nuorempi hätähousu pilaa äkkiä isojen autojen maineen.....tsemppiä rekan hyttiin,töitä tekin teette

    Äänestä

Jossain mättää,,,,,,

Äänestä
  • Todentotta mättää, siinä olemme samaa mieltä. Vaikkei niitä ehkä päivittäin nurin sentään ole, välillä on kyllä silmiinpistävän usein.

    Mikä sitten mättää? Aloitetaan jäykistä ajo- ja lepoaikamääräyksistä. Pykälät pakottavat nukkumaan vaikkei pätkääkään väsytä, aikataulu pakottaa menemään heti taas kun pykälät sallivat. Väsyneenä ei saisi ajaa, mutta entä jos lakipykälät ovat pakottaneet tappamaan aikaa parkissa vaikkei väsytä ollenkaan? Jatketaan valvonnalla. Siinä ilmeisesti hyvävelijärjestelmä toimii joidenkin teollisuudenalojen kuljetusten rullatessa tunnetusti varsin villeillä ajoajoilla, toisten hommia taas syynätään suurennuslasilla, vaikka jälkimmäisillä periaatteessa homma on muista syistä paremmalla tolalla. Enemmän valvontaa, vähemmän pilkunviilausta ja realistisemmat pykälät, sitä tarvitaan.

    Sitten toki mättää liikenteessäkin, epäkelpojen kuljettajien lisäksi tien päällä liikkuu julmetusti epäkelpoja kanssaliikkujia, myös näitä tänne kirjoittelevia ihmisiä, jotka sydämensä pohjasta vihaavat raskasta liikennettä ja ovat, ainakin liikennekäytöksen perusteella, valmiit vaikka henkensä kaupalla lopettamaan homman.

    Että kyllä mättää.

    Äänestä

  • stycke kirjoitti:

    Todentotta mättää, siinä olemme samaa mieltä. Vaikkei niitä ehkä päivittäin nurin sentään ole, välillä on kyllä silmiinpistävän usein.

    Tarvitsisi sitten saada neuvoteltua uudet sopparit.

    Mietihän mistä se viha raskasta liikennettä kohtaan syntyy? Pysähdy ajattelemaan.

    Minä olen pyörittänyt raskasta liikennettä. Olen palvellut raskasta liikennettä. Olen viimeiseen asti yrittänyt sitä puolustaa.

    Mutta kun ehkä sadannen kerran jouduin raskaan liikenteen ammattitaidottomien kuljettajien ahdistamaksi samalla iankaikkisen yksinkertaisella tieosuudella, siis väillä Lusi - Vaajakoski, niin loppui ymmärrys.

    Sillä tieosuudella pitäisi jopa apinan ymmärtää ettei rekalla ohiteta.

    En tiedä millaisia otuksia niiden rekkojen kajuutoissa istuu, mutta vaikka näkyvyyttä on niin runsaasti että otus kuin otus saattaa nähdä että en aja hilja nysvätäkseni, vaan siksi että edessäni on useamman rekan jono, niin kyllä se takana tuleva otus pyrkii noin kahden metrin päähän takapuskuristani.

    Sitä saa mitä tilaa. Raskas liikenne yksin on syypää herättämäänsä vihaan.

    Äänestä

  • Monessa viestissä on tullut esille rekkojen harrastama liian lähellä edellä ajavaa roikkuminen.

    Itse olen kokenut tilanteen siten, että rekkakuski hermostuu jo pelkästään asuntovaunun tai peräkärryn näkemisestä - ei niinkään siitä, mikä muun liikenteen vauhti on. On kysymys asenteista.

    Miksi ammattinansa vaateliasta hommaa tekevällä kuljettajalla on pinna liian tiukalla? Ainoa vastaus lienee, että hän on valinnut ammattin, johon taidot ja henkinen kantti ei riitä. Omalla käytöksellään liikennesääntöjä rikkova rahtari pilaa ammattikuntansa arvostuksen - oikea ammattilainen nousee muun liikennekäyttäytymisen yläpuolelle.

    Ei rekkakuski ole liikennepoliisi tai sääntöjen opettaja. Syyllistyessään maltin menettämiseen liikenteessä ja ajaen säännöistä piittaamatta, on rekkakuski varsinainen törkimys ja luuseri. Toilailu raskaalla kalustolla on asenteiltaan verrattavissa rattijuopon sekoiluun - ja teiden ritarina arvostus samaa tasoa...

    Äänestä

  • Tämän ketjun aloittaja kirjoitti:

    Monessa viestissä on tullut esille rekkojen harrastama liian lähellä edellä ajavaa roikkuminen.

    "Itse olen kokenut tilanteen siten, että rekkakuski hermostuu jo pelkästään asuntovaunun tai peräkärryn näkemisestä - ei niinkään siitä, mikä muun liikenteen vauhti on."

    Muiden puolesta en voi puhua, mutta kieltämättä se harmittaa jos ajan 80-82km/h ja saavutan jonkun lomalaisen jonka nopeus pumppaa 70-90 välillä sen mukaan mitä tien laidalla on nähtävää. Kiistän kuulumiseni perässäroikkujiin, mutta epäilemättä se on joskus se ainoa keino herättää haaveilija toteamaan, että pitäisi päästää ohi.

    "Miksi ammattinansa vaateliasta hommaa tekevällä kuljettajalla on pinna liian tiukalla? Ainoa vastaus lienee, että hän on valinnut ammattin, johon taidot ja henkinen kantti ei riitä."

    Väärin meni. Taidot saattavat riittää hyvinkin, kanttiakin olisi, mutta kun on puun ja kuoren välissä, siinä voi hermo pettää. Sitä ei normaalissa duunipaikassa työskentelevä käsitä, siellä on yleensä lähinnä painetta tehdä tietty määrä tai mahdollisimman paljon työtä, siellä ei ole sitä toista puolta vastassa, sitä mikä ankarien sanktioiden, jopa palkattoman pakkoloman, uhalla pyrkii rajoittamaan ja jopa estämään sitä työn tekemistä. Miksi lääkärit voivat tehdä 36h työputkia, he ovat vielä suoremmin vastuussa ihmishengistä, ja ilman sanktioiden pelkoa?

    Olen kyllä samaa mieltä siitä, että joidenkin kolleegojen liikennekäyttäytymiselle olisi ihan aiheellista saada parannusta. Minua vain inhottaa tämä yleistäminen, jonka mukaan kaikki ammattikuskit ovat kusipäitä, kun itse vielä jaksan yrittää ajella ihmisiksi.

    Olipa mukava lukea asiallinen kommentti! Myönnän, että yleistin liikaa. Toki teitä oikeita ammattilaisia on valtaosa.

    Minulla on nuoruudesta vähän itselläkin kokemusta rahtarin työstä - ei kuskina, vaan apumiehenä ulkomaan hommissa. Minusta se oli varsin hienoa hommaa, raskasta, mutta mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Päivärahasäännöt jäi etenkin mieleen - kuski nukkui autossa ja apumies hotellissa :) Ei silloin stressattu asuntovaunuista tai muista kulkijoista. Siksi tuossa alussa ihmettelin asenteiden muuttumista - onko uusi kuskipolvi lyhytjänteisempää ja itsekkäämpää sorttia??

    Nykyään paineet on kovemmat, kun tosiaan ollaan vähän puun ja kuoren välissä. Entisaikoina olivat ajo- ja lepoaikamääräykset ja niiden tulkinta vähän leppoisampia, ei ollut kännyköitä, ei GPS-seurantaa eikä kuormia luvattu muuta kuin "alkuviikosta", nykyään luvataan "tiistaina klo 10". Silloin oli helpompi hengittää. Kohtuuttomiin asiakkaiden vaatimuksiin voi sanoa ei, mutta elämään sopimattoman "viranomaishyökkäyksen" kun jollakin saisi torjutuksi. En edelleenkään tarkoita että hommaa pitäisi vapauttaa, mutta miten järkevältä tuntuisi esim. jäädä 20km päähän kotoa perjantaina klo 15 autoon nukkumaan 9 tunniksi ajoajan loputtua? Se 15-20min on saattanut tärvääntyä jonkin tietyön tai 60-90km/h jurraavan, ohi päästämättömän turistin vuoksi.

    Siinä varmasti merkittävimpiä syitä stressin ja asenteiden kovenemiseen. Nyt kun vaaditaan eettisesti ja tiesmiten tuotettua ruokaa, milloin alatte vaatia inhimillisesti kuljetettuja tuotteita? ;o)

    Äänestä

  • Tämän ketjun aloittaja kirjoitti:

    Monessa viestissä on tullut esille rekkojen harrastama liian lähellä edellä ajavaa roikkuminen.

    Itse olen kokenut tilanteen siten, että rekkakuski hermostuu jo pelkästään asuntovaunun tai peräkärryn näkemisestä - ei niinkään siitä, mikä muun liikenteen vauhti on. On kysymys asenteista.

    Miksi ammattinansa vaateliasta hommaa tekevällä kuljettajalla on pinna liian tiukalla? Ainoa vastaus lienee, että hän on valinnut ammattin, johon taidot ja henkinen kantti ei riitä. Omalla käytöksellään liikennesääntöjä rikkova rahtari pilaa ammattikuntansa arvostuksen - oikea ammattilainen nousee muun liikennekäyttäytymisen yläpuolelle.

    Ei rekkakuski ole liikennepoliisi tai sääntöjen opettaja. Syyllistyessään maltin menettämiseen liikenteessä ja ajaen säännöistä piittaamatta, on rekkakuski varsinainen törkimys ja luuseri. Toilailu raskaalla kalustolla on asenteiltaan verrattavissa rattijuopon sekoiluun - ja teiden ritarina arvostus samaa tasoa...

    meinaan istua persiilleen jakkaralle ja juoda kuppi kahvia polttaa rööki ja parantaa maailmaa ainaki vartin verran....meinaan jos on kauhea kiire....jos ajojuitsari tai muu tätä hyväksy,silloin oin parempi vaihtaa työpaikkaa,KOSKA SILLOIN ON PINNA LIIAN TIUKALLA.on riski olla liikenteessä pinna kireellä se on päivä huomennakin ku ottaa vähän ees rennommin.

    Äänestä

että sukupolvi on vaihtunu...21 vuotiaat siellä kisuuttelee (eivät toki kaikki,mutta muutamakin riittää)....tarkoitan että järki pitäs olla AINA KAIKILLA MUKANA LIIKENTEESSÄ

Äänestä
  • Missäs sitten oli iso kasa henkilöautokuskeja, kun sitä järkeä jaettiin? Osa noista järjettömistä rekkakuskeista saattoi olla lakisääteisellä tauolla, mutta...

    Äänestä

  • stycke kirjoitti:

    Missäs sitten oli iso kasa henkilöautokuskeja, kun sitä järkeä jaettiin? Osa noista järjettömistä rekkakuskeista saattoi olla lakisääteisellä tauolla, mutta...

    rekan takapuoles.....ainakin kun minä olen jääny "roikkuun" eli odottelemaan lain salliman matkan päähän rekan persuuksista ei mene viittäkään kilometriä kus siihen tulee joku "teiden ritari" mersulla tai muulla h.autolla........ja ohittaa meinaan missä vaan.....olen ainaki henk.koht tykästyny siihen ajatusmailmaan,että ajattelen koska tulee seur.risteys mistä täytyy kääntyä tai ohituskaista että pääsee hyvin ohi.....on meinaan 4 lasta ja emäntä kyytis ett ei viitti kouhottaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaarallista menoa kirjoitti:

Olen pitänyt tähän asti rekkakuskeja liikenteen ammattilaisina – nyt täytyy muuttaa suhtautumista. Aloitin vaunun vedon viime kesänä. Siinä meni opetellessa ensimmäinen vuosi. Autokin vaihtui tälle kesälle riuskempaan, ettei isossakaan ylämäessä tarvitse tinkiä nopeudesta.

Tänä kesänä väsyin röyhkeisiin rekkakuskeihin. Jotakin on vakavasti pielessä raskaankaluston kuljettajien asenteissa. Onko ikäluokka vaihtunut, liikaa stressiä vai mikä siellä oikein mättää? Tosiasia on kuitenkin se, että rekkakuskit ovat maanteillämme vaaraksi muulle tieliikenteelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu