surua ja ikävää. Miksi en isän eläessä sanonut hyviä sanoja? Miksi en osoittanut, että isä on minulle tärkeä? Miksi vasta nyt sen huomaan?
Onneksi olin paikalla, kun isä kuoli. Hän sai kuolla niin "turvallisesti", kun ikinä mahdollista ihmisvoimin.
Kunpa isä tulisi ja lohduttaisi minua!! Kertoisi onko hänellä nyt kaikki hyvin!
Minulla on välillä niin ikävä, että tuntuu etten jaksa talsia elämää eteenpäin!
Minun isäni makaa arkussa. Häntä ei enää ole -ei koskaan. Miten ihmiset voi selvitä tällaisesta tuskasta??
Onneksi olin paikalla, kun isä kuoli. Hän sai kuolla niin "turvallisesti", kun ikinä mahdollista ihmisvoimin.
Kunpa isä tulisi ja lohduttaisi minua!! Kertoisi onko hänellä nyt kaikki hyvin!
Minulla on välillä niin ikävä, että tuntuu etten jaksa talsia elämää eteenpäin!
Minun isäni makaa arkussa. Häntä ei enää ole -ei koskaan. Miten ihmiset voi selvitä tällaisesta tuskasta??
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minunkin isäni kuoli.En käsittänyt, että hän kuolee ja puhuin ihan typerästi.Isä luultavasti vihastui, en voi olla varma.Iänkaiken olisin miettinyt sitä, mutta 6 kk:n jälkeen hän alkoi tulla käymään unissani ja silloin muutaman viikko kuoleman jälkeen hän todellakin tuli tänne takaisin, aistin hänet, vaikka en mitään nähnytkään, enkä kuullut ja aivan yhtäkkiä hän silitti kättäni.En ikimaailmassa olisi uskonut sellaisen olevan mahdollista.Vain aika auttaa, ei mikään muu.Luulin, että en koskaan selviä isän kuolemasta ja yhäkin olen eksyksissä tässä maailmassa ilman isää.Mutta isän takia olen päättänyt selvitä.Jotenkin jonkinlainen toipuminen on tällä viikolla alkanut.
Otan osaa, on ihan hirvittävää menettää isänsä.
omaa isääni, mutta nyt kun hän on fyysisesti kuollut, en tunne kuin mikään olisi muuttunut. Olen itkenyt vain muutaman kyyneleen. Tuntuu kuin hän ei olisi koskaan sairastunutkaan, eikä koskaan kuollut. Minulle hän on yhä olemassa. Olen toivonut, että hän tulee vierailemaan luokseni, mutta vielä en ole häntä aistinut. Ehkä hän on vierelläni, vaikken sitä vielä näe.
Isä oli jo yli 80-vuotias. Ehkä se teki hänen menettämisensä helpommaksi. Ja olin usein sanonut hänelle, että arvostin häntä, ja että hän oli minulle hyvä esimerkki. Tuntuu, ettei välillämme ollut mitään selvitettäviä asioita.
Joskus mietin, miltä äidin kuolema tuntuu. Hän on isän vastakohta kaikin tavoin. En ole pitänyt yhteyttä häneen pariinkymmeneen vuoteen. Ei ole tuntunut olevan tarvetta. Uskoisin, ettei hänenkään kuolemansa tunnu miltään, mutta eri syystä kuin isän kuolema.
Ehkä olen tunnekylmä. Tai ehkä tämä on yksi normaali tapa surra. Me olemme kaikki erilaisia.
Isä oli hiljainen ja vaatimaton ihminen. Paljon emme puhuneet hänen sairautensa aikanakaan, mutta ehdin kuitenkin kertoa, että hän on minulle rakas.
Se on merkillistä, miten "vanha sukupolvi" on hyvin estynyt ilmaisemaan välittämistään omille lapsilleen esim. ottamalla syliin tms. Ja toisin päin. Vanhempien halaaminen oli harvinaista. Lapsenlapset sitten saavat kuin eri kohtelun. Ehkä isovanhemmat jaksavat olla heidän kanssaan enemmän ja tämä nuori sukupolvi on estottomampaa hellyyden osoituksissaan. Eräs lapsenlapsista meni vielä kymmenen vanhana ukin kaulaan ja suuteli poskelle.
Suru on tie. Tuskainen sellainen. Ei lohduta, että isä oli sentään jo yli 70.
Äiti on toisenlainen. Hän on räväkkä ja me kyllä riitelemma rajustikin. Pelkään, koska hän menehtyy. Isän kuoleman hän näyttää ottavan liian "rauhallisesti".
Kannetaan toisiamme ajatuksin. Emme ole yksin surumme ja ikävämme kanssa. Jälleennäkemisen toivossa yritetään tehdä oma tehtävämme täällä.
Jospa minäkin saiain kokea isän lohduttavan minua sieltä jostakin. Pyydän ja rukoilen sitä.
ajattelin kirjoittaa sinulle ja toivottaa jaksamista päiviisi!eilen tuli 2kk rakkaan kuolemasta ja tuntuu yhä että se olisi tapahtunut vasta eilen.ei surua pääse pakoon vaikka kuinka yrittäisi.muistot ja kaipaus seuraavat mukana minne sitten meneekin.tuntee rakkaan tuoksun nenässään ja kuulee välillä hänen äänensä jossain kaukaa ajatuksissa.luulen että isäsi tiesi sinun välittävän hänestä,en usko että siihen olisi sanoja tarvinnut.kyllä hän varmasti aisti sen sinusta.itse kerkesin sanoa rakkaalle vielä sinä päivänä kun hän lähti että rakastan sinua.meillä oli tapana sitä usein toisillemme toitottaa,ehkä siksi että ei elämästä koskaan voinut olla varma.ei tietää josko joku päivä olisi viimeinen.ajattelen että rakas näkee minut tuolta ylhäältä ja pitää minusta huolta kun en itse jaksaisi itsestäni huolehtia.ajatus että hän tietää minun rakastavan häntä auttaa jaksamaan.isäsi varmasti katselee sinua myös ylhäältä antaen voimia jaksaa eteenpäin.jos siihen haluat uskoa.ehkä hän tulee uniisi ja saat niin tietää hänen saaneen rauhan.voimia sinulle!