Kertokaas, ateistit, voiko tälle palstalle kirjoittelevia pitää kattavana otoksena ateisteista noin yleensä. Palstan perusteella jos pitäisi rakentaa jonkinlainen yleiskuva perusateistista, niin sanoisin, että ateistit ovat vihaisia, epäystävällisiä toisinajattelevia kohtaan ja ärsyttävän ylpeitä omasta viisaudestaan. Ei millään pahalla, ihmettelenpä vain...
Kattava otos ateisteista?
ametisti
32987
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tämä palstahan on lähinnä pään aukomista. Syynä lienee se, että täällä harvoin on mitään vakavasti otettoavia aiheita ja toisekseen täällä päivystää sekopäisiä hihhuleita, jotka monesti onnistuvat sotkemään myös nuo ihan asiallisetkin keskustelut.
"Palstan perusteella jos pitäisi rakentaa jonkinlainen yleiskuva perusateistista, niin sanoisin, että ateistit ovat vihaisia, epäystävällisiä toisinajattelevia kohtaan ja ärsyttävän ylpeitä omasta viisaudestaan."
Johtuu palstasta. Normaalielämässä ateistit ovat ihan tavallisia. Tuskin heitä edes huomaa ateisteiksi, jos asiasta ei ole puhetta ja vihaa/epäystävällisyyttä/ylpeyttä en ole huomannut. Täällä vierailevista hihhuleista en olisi niin varma.
Näinhän sen täytyy olla tietysti.
"Normaalielämässä ateistit ovat ihan tavallisia. Tuskin heitä edes huomaa ateisteiksi, jos asiasta ei ole puhetta"
Kyllä vaan. Itse asiassa et sinäkään varmaankaan huomaisi minua "krisseliksi", jos ei olisi puhetta asiasta, vaikka "hihhulilahkon" jäsen olenkin.
Tästä johtuu kuitenkin mieleeni, että nuo haukkumanimet, joita ateistit (sinäkin) käytät kristityistä, ovat omiaan luomaan vaikutelmaa epäystävällisyydestä, "hihhulit", "krisselit" yms. No joo, voisihan nuo ottaa ihan huumorillakin, enkä oikeastaan tiedä, tarkoitatteko noita aina edes haukkumanimiksi... On vaan ärsyttävää, kun tuosta ateisti-sanasta on tosi hankala keksiä mitään vastaavaa väännöstä, vaikka kuinka yrittäisi. Ehkä jonain päivänä keksin ;)
Mutta, mutta... Itse toivoisin, että tälläkin palstalla voisivat ihmiset käydä keskenään järkeviä ja asiallisia keskusteluja ketään tahallisesti loukkaamatta. Minua ainakin kiinnostaa yrittää ymmärtää erilaisten ihmisten ajattelutapoja ja avartaa näköalojani. Toki myönnän, että syy ilmapiiriin on meissä kristityissäkin. Itselläni ainakin on kovia vaikeuksia asettua ateistin asemaan ja ymmärtää asioita hänen näkökulmastaan, ja silloinhan se menee helposti haukkumiseksi. Mutta yritetään... Joka tapauksessa tämä on ainakin hyvää viihdettä, jos ei muuta.
Kiitos sulle asiallisesta vastauksesta!
"Tästä johtuu kuitenkin mieleeni, että nuo haukkumanimet, joita ateistit (sinäkin) käytät kristityistä, ovat omiaan luomaan vaikutelmaa epäystävällisyydestä, "hihhulit", "krisselit" yms."
Hihhulinimitystä käytän sen takia, että haluan erottaa ne räikeimmät ja kovinta meteliä pitävät uskovat niistä muista järkevästi käyttäytyvistä uskovista.
Hihhulista voi esimerkkinä manita ne "JEESUS ON HERRA"-saarnaajat hurmoshenkisine huohotuksineen, joilla ei näytä olevan mitään hajua siitä, millaiset viestit tänne sopii. Kunhan laittavat vain jonkinlaista uskonnollista mantraa, samanlaista, jollaista voi odottaa sellaisista eniten suggeroivista kokouksista. Täällä selllainen ei vain toimi monestakaan syystä, jotka jätän tässä manitsematta. Sitten, kun heille asiasta huomauttaa, niin alkaa joko pään aukominen, kiemurtelu tai selittely Jumalan antamasta tehtävästä.
Toinen esimerkki voisi olla sellaiset tapaukset, jotka jankuttavat aina samoja asioita tällä palstalla ja he eivät ole täällä keskustelemassa vaan julistamassa omaa käsitystään, joka selvästi on opittu jossain seurakuntapiirissä muiden hihhuleiden kanssa saarnasta tai jotain vastaavaa.
Ehkä kaikkein alhaisin ja säälittävin hihhulin muoto on helvetillä vihjaileva ja samalla siihen ratkaisua myyvä hihhuli. Toki sellainen ei suoraan kirjoita helvettiuhkauksia, mutta vihjailuista on vaikea paljon muunlaisia johtopäätöksiä vetää.
Sellaisessa tapauksessa uskonnollinen usko esiintyy halveksittavammassa muodossa ja pahin muoto on sellainen yhdistettynä täysin kyseenalaistamattomaan sokeaan uskoon ja auktoriteetin kunnioittamiseen.
Helluntalaiset on oman näkemykseni mukaan niitä pahimpia. Heiltä voi tällä palstalla usein odottaa ylimielistä asennetta, "oman" Totuuden (tm) toitotusta, alhaista käytöstä nälvimisineen ja kiemurteluineen ja erinäisiin auktoriteetteihin vetoamista asian sijaan. Nuo nyt muutaman negatiivisen asian mainitakseni.
Tämä on sääli, sillä helposti asialliseen ja viattomaan kysymykseen vastataan kärkkäästi ja eräänlaisen ennaltaehkäisevän vastaiskun mukaisesti. Syynä siihen on, että tämän palstan uskovaisilta (lue hiihuleilla) ei ole tähän mennessä paljon mitään järkevää ollut tarjolla.
Olisi oikeasti mukava keskustella asiallisesti näkökannoista, ja kyllähän se aina joskus jonkun eksyneen kristityn kanssa onnistuukin, mutta pääosa täällä jessen nimeä tunnustavista huutaa kovaa ja korkealta, kuinka ihmiset, joille tämä kyseinen palsta on suunnattu, ovat väärässä, tyhmiä, kapeakatseisia, ahdasmielisiä, helvetissä palavia, moraalittomia, kommunisteja, murhaajia ym ym ym. (johan oli lause) Yritä siinä sitten keskustella asiallisesti. Ei oikein innosta edes kokeilemaan.
Krisseli on lähinnä lempinimi, mutta hihhuleilla tarkoitetaan yleensä oikeita hihhuleita. Kannatta tutustua sellaisten kirjoittajien kuin pentecostal_1, Jeshua_morsiusseurakunta ja vaikka Jumalan hullu tuotantoon. Se antaa hieman kuva hihhulista. 8|
on jopa ollut helvetin kauhuja mässäilevästi kuvailevia viestejä. Ne on yleensä poistettu, mutta niitäkin siis tupataan silloin tällöin. Muistan yhden, jonka kirjoittajalla oli pakko olla aivan lääketieteellisesti ongelmia, niin sairasta tekstiä se oli.
Minua kiinnostaa, millaisia mietteitä uskiksessa herää, jos oletetaan kiistattomaksi tiedoksi, että elämä päättyy peruuttamattomasti kuolemaan.
Voitko kertoa omasta puolestasi?
Tämä oli selventävä kirjoitus. Itsekin inhoan mainitsemiasi asioita, hurmoshenkistä huohotusta, helvetillä uhkailua yms. ylihengellisyyttä. Ne eivät ärsytä minua pelkästään näillä palstoilla, vaan ihan joka paikassa, missä ko. kristittyjä tapaa. Kuulun niihin, jotka ovat sinun käsityksesi mukaan niitä pahimpia eli kuulun helluntaiseurakuntaan (minulle tosin helluntailaisuus ei merkitse mitään sen kummempaa, voisin kuulua yhtä hyvin johonkin muuhunkin seurakuntaan tai olla kuulumatta). Usko tai älä, sieltäkin löytyy ihmisiä moneen lähtöön. On hihhuleita ja maltillisempia. Minullakin on monesti tullut riitaa ja väittelyä edellisten kanssa, joten ei kai se lopulta ole ihmekään, jos ateistit kimpaantuvat vielä pahemmin.
Vai lempinimi? Vähän niin kuin ateisti=atte... ? No mikäs siinä sitten. Ihmetytti tuo sana, kun en ole sitä koskaan missään muualla kuullut kuin tällä palstalla. Niin, ja olen kyllä tutustunut kyseisten kirjoittajien "tuotantoon" :)
Minun on vaikea tietää, millaisia mietteitä minussa heräisi jos asia todella olisi noin. Luultavasti kuitenkin menettäisin tarkoituksen tunteen elämästäni ja eiköhän siitä jonkinlainen depiskin kehittyisi... Mut en tiedä, pitäisi varmaan yrittää sopeutua (jos pystyisi). Ja kyllä ainakin minun, vaikka kristityksi tunnustaudun, on tullut ajateltua tuollaista mahdollisuutta. En usko, että kenenkään usko on niin vahva, että koskaan ei epäilisi mitään... Itse olen moneen kertaan asettanut koko uskoni kyseenalaiseksi. Mielestäni jos niin ei tee, ei voi oikeastaan olla rehellinen itselleen.
"Usko tai älä, sieltäkin löytyy ihmisiä moneen lähtöön."
Minä tiedän sen, ei ole tarvetta uskoa :-)
"Minun on vaikea tietää, millaisia mietteitä minussa heräisi jos asia todella olisi noin. Luultavasti kuitenkin menettäisin tarkoituksen tunteen elämästäni ja eiköhän siitä jonkinlainen depiskin kehittyisi..."
Olen lukenut ison kasan uskosta luopuneiden kertomuksia. Joidenkin on tosiaan ollut henkisesti vaikeata luopua uskostaan, mutta rehellisyys itselleen on siihen johtanut. Tämä raskaus johtuu siitä, että he ovat niin tunteillaan sitoutuneet uskoonsa.
Lopulta pahimpia ongelmia on tuottanut se, että lähes kaikki sosiaaliset kontaktit ovat uskoviin ja kun uskosta on luopunut, niin nuo yhteydet loppuu, koska tuo uskonnon yhteisö hylkii luopunutta yksilöä. Joskus jopa läheisimmet sukulaiset ovat katkaisseet kaikki yhteydet.
Eikä nämä kertomukset ole Uskontojen uhrien kertomuksia vaan ihan hyvin sekalaisen uskonnollisen taustan omaavien ihmisten kertomuksia.
Tämä raskas aika menee kuitenkin ohi ja lopulta moni on ollut varsin tyytyväinen uuteen maailmankuvaansa. Jotkut tuntevat jopa suurta helpotusta siitä, että usko jäi taakse ja elämää ei tarvitse elää uskonsa dogmeja silmälläpitäen.
Niin ja voin myös kertoa sinulle, että moni on lopulta ollut varsin tyytyväinen siihen, että saa itse päättää elämänsä tarkoituksen sen sijaan, että Jumala antaisi sen.
Mikähän on se peruste miksi sinä olet uskovainen? Millä perustelet uskosi jumalaan itsellesi? Mitään kovin konkreettisia todisteita sinulla ei voi olla, koska sellaisia ei ole olemassakaan, kuten me kaikki hyvin tiedämme.
Mikähän siis on se peruste joka saa sinut uskomaan irrationaaliseen?
Jos nyt puhutaan ihan vain Jumalan olemassaolosta, niin yksi perustelu itselleni on sellainen, että minun mielestäni on todennäköisempää, että maailmankaikkeudessa ilmenevän järjestyksen takana on jotain muuta kuin pelkkä sattuma. Mitä tulee kristinuskoon, niin olen tutustunut muihin uskontoihin sen verran, että kristinuskon käsitys Jumalasta on mielestäni todennäköisin. Tämä nyt voi kuullostaa lässytykseltä, mutta kyllä kristinuskossa eniten minua vakuuttaa Jumalan rakkaus, itsensä uhraaminen ihmisen puolesta, armo jne. Jos Jumala on suunnitellut ihmisen, niin Jumalan on oltava vähintään yhtä täydellinen rakkaudessa kuin ihminen parhaimmillaan. Tämä totetutuu mielestäni vain kristinuskon Jumalan kohdalla. No, tiedän, että näistä asioista voi olla montaa mieltä ja että nämä eivät oikeastaan ole täysin rationaalisesti ajattelevalle ihmiselle riittäviä perusteluja, mutta minulle ne ovat toistaiseksi riittäneet. Tosin tässä eivät ole kaikki asiat, joilla perustelen uskoni itselleni, mutta joitakin ajatuksia.
"minun mielestäni on todennäköisempää, että maailmankaikkeudessa ilmenevän järjestyksen takana on jotain muuta kuin pelkkä sattuma."
Näin toki on. On olemassa luonnonlait.
Miten valitsist juuri helluntalaisuuden?
"Näin toki on. On olemassa luonnonlait."
Heh. No mielestäni myös luonnonlakien takana on jotain muuta kuin sattuma. Tarkoitan jonkinlaista "liikkumatonta liikuttajaa", alkusyytä myöhemmille syille ja seurauksille.
"Miten valitsist juuri helluntalaisuuden?"
Se oli melko "luonnollinen" valinta silloin, kun halusin käydä kasteella. Minulla oli siellä ennestään ystäviä ja osa lähisukulaisistani olivat hellareita. Nykyisin olen tosin jollain tavalla kasvanut henkisesti erilleen helluntaiseurakunnasta.
Miksi muuten itse päädyit ateistiksi, vai etkö vain koskan ole uskonut mihinkään jumalaan tms. ?
"Heh. No mielestäni myös luonnonlakien takana on jotain muuta kuin sattuma."
Minulle ei ole vielä selvinnyt, miksi pitäisi olla jokin kattava selitys. Minä ainakin rehellisesti sanon, että en tiedä. Jos ajatellaan yhtä versiota antrooppisesta periaateesta , niin ei ole mitään syytä, että luonnonlakien tautalla tarvitsisi olla jotain.
Lyhyt selitys: on olemassa lukematon määrä (tai ääretön) universumeita ja meidän on yksi niistä. Meille se näyttäytyy hyvin epätodennäköisenä (ei mahdollinen ilman jonkun suuremman suunnitelmaa), mutta se on vain harhaa, koska emme näe niitä muita. Douglas Adams on antanut hyvän vertauskuvan asiasta, mutta en tiedä löytyykö siitä suomenkielistä versiota . (yritän kertoa, jos kiinnostaa)
Minun mielestäni Jumala on aika pitkälle tehty oletus jo sen takia, että Jumalan pitää olla äärimmäisen monimutkainen ja pitkälle kehittynyt tai jotain vastaavaa ollakseen ylipäätään alunperin olemassa.
Minulla on yksi selitys sille, miksi meille on helppo ajatella, että kaiken taustalla on Jumala, mutta jätän sen kirjoittamatta, mutta jos tahdot, niin voin sen selityksen antaa.
"Minulla oli siellä ennestään ystäviä ja osa lähisukulaisistani olivat hellareita."
Mitä luulet, onko tunteellisilla ja sosiaalisilla siteilläsi kuinka paljon vaikutusta asiaan, missä satut nyt olemaan matkallasi? Kuinka tärkeää sinulle on "pelastus" (laitoin lainattuna, koska en itse usko siihen) ja oikea usko verrattuna siihen, että toimit oikein muita ihmisiä kohtaan? En nyt yritä erottaa niitä toisistaan, vaan kysyn, kumpi on sinulle merkityksellisempi asia.
"Miksi muuten itse päädyit ateistiksi, vai etkö vain koskan ole uskonut mihinkään jumalaan tms. ?"
En ole koskaan uskonut. Kävin ennen teini-ikää aika usein helluntalaisten kerhossa ja muutamilla kesäleireilläkin. Hyvä ystäväni oli helluntalaisparin lapsi. Kävin paikallisessa helluntaiseurakunnassa "jumalanpalveluksissa" eli jonkinlaisissa tilaisuuksissa ja kerhossa kerran viikossa, mutta pidin kerhon vetäjiä todellisuudesta harhautuneina. Raamattu ja sen kertomukset, sekä uskovien todistukset, eivät minulle koskaan olleet mitään muuta kuin kuvitelmia ja toiveajattelua. Ehkä olen aina ollut kyyninen, mutta se ei estä minua nauttimasta elämästä. Kotona ei koskaan puhuttu yhtään mitään uskonnosta tai uskosta. Veikkaan, että isäni on ateisti ja äidistäni ja siskostani en osaa sanoa mitään. Luultavasti siskoni on myös ateisti, mutta aavistan, että äidilläni on jonkinlainen mututuntuma jonkinlaisesta jumalasta.
Pienenä sivujuonteena voin kertoa, että tavoitteenani yhdellä noista hellareiden leireistä oli tulla uskoon (monet "tulivat"), mutta mitä enemmän ihmiset koki Pyhää henkeä ja mitä enemmän nuotiopiirissä tuli vanhempien todistuksia uskoon tulosta jne. sitä enemmän minä vieraannuin koko hommasta. Se vaikutti enemmän tekopyhyydeltä ja mainostamiselta. Silloin tajusin myös yhden oleellisen asian. Usko tai pelastus ei ole oma valinta. Minä en vain pidä Jumalaa olemassaolevana. Jos se on olemassa, niin on Jumalan tehtävä saada minut uskomaan, koska minä en voi sitä tietoisesti ja rehellisesti tehdä. Aikuistuttuani ja saatuani lisää tietoa, on tullut selväksi, että koko Jumalaoletus on vain yksi kärpäsen paska koko uskomusten ja oletusten kirjossa. Ateismi siksi, että se on ainoa mahdollinen lähtöoletus ennen riittäviä todisteita , ja kovin poikkeukselliset, ainutlaatuiset ja ilmiömäiset väittämät (tieteellisesti) vaativat hyvät (erinomaiset) perusteet/todisteet. Tieteellinen tarkoittaa tässä yhteydessä empiiristä, ei mitään Jumalan olemassaolon poissulkevaa, jämähtänyttä dogmaa, jollaista ehkä olet kuullut jossain tieteen tieteen olevan.
Tuli pieni tauko tähän kirjoitteluun, kun oli verkkoyhteys poikki, mutta parempi myöhään kuin aikaisemmin ;)
"Minulle ei ole vielä selvinnyt, miksi pitäisi olla jokin kattava selitys. Minä ainakin rehellisesti sanon, että en tiedä."
No joo, enhän minäkään voi 100% sanoa tietäväni. Mielestäni lisäksi usko ei yleensäkään voi olla sama kuin tieto. Jos tietäisin jotain täysin varmasti, siis olisi täysin aukottomasti todistettu jokin asia, niin en minä silloin siihen uskoisi. Silloin vain tietäisin.
"Douglas Adams on antanut hyvän vertauskuvan asiasta, mutta en tiedä löytyykö siitä suomenkielistä versiota . (yritän kertoa, jos kiinnostaa) "
Kuullostaahan tuo ihan tutustumisen arvoiselta. Sujuupi hyvin lontoonmurteen lukeminen, ei tarvi suomea olla, joten laitahan teoksen nimi, niin täytyypä joskus lueskella, jahka kerkiän. Tykkään muutenkin lueskella kaikenlaista.
"Minulla on yksi selitys sille, miksi meille on helppo ajatella, että kaiken taustalla on Jumala, mutta jätän sen kirjoittamatta, mutta jos tahdot, niin voin sen selityksen antaa. "
Kerro ihmeessä näkemyksesi!
"Mitä luulet, onko tunteellisilla ja sosiaalisilla siteilläsi kuinka paljon vaikutusta asiaan, missä satut nyt olemaan matkallasi? "
Niillä on aivan varmasti vaikutusta. Vaikea sanoa, kuinka paljon. Mutta kenenkään persoona, arvomaailma yms. eivät koskaan kehity erillään sosiaalisista siteistä. Ja tunteethan ovat olennainen ja erottamaton osa ihmistä ja vaikuutavat rationaalisimmankin ihmisen ajatteluun.
"Kuinka tärkeää sinulle on "pelastus" (laitoin lainattuna, koska en itse usko siihen) ja oikea usko verrattuna siihen, että toimit oikein muita ihmisiä kohtaan? En nyt yritä erottaa niitä toisistaan, vaan kysyn, kumpi on sinulle merkityksellisempi asia."
En ole varma, ymmärsinkö kysymyksesi oikein, mutta sanoisin, että oikea toiminta muita kohtaan on yhtä tärkeä kuin pelastus. Oikea usko taasen on sellainen asia, joka särähtää minun korvaani. Mitä tarkoitat oikealla uskolla ja miksi rinnastat oikean uskon ja pelastuksen? Minulle oikea usko on pelkästään kristinuskon ydinsanoma ilman mitään lisukkeita. Itse inhoan "oikeauskoisuutta", joka takertuu liikaa joihinkin sääntöihin ja usein ulkoisiin "oikean uskon" merkkeihin. Esim. "oikea uskovainen ei juo kaljaa eikä tupakoi, tosi uskova rukoilee kolmesti päivässä, oikea uskova puhuu kielillä ja huutaa aamenta ja hallelujaa kokouksessa" tms. Mielestäni oikeaa uskoa ei voi olla ilman toimimista oikein ihmisiä kohtaan. Tai tarkemmin sanoen pyrkimistä oikeaan toimintaan ihmisiä kohtaan - kukaanhan ei ole täydellinen. Ja kyllä Jeesuksenkin opetuksissa korostuu hyvin vahvasti muiden ihmisen parhaan ajatteleminen ja toimiminen sen mukaan. Toisaalta pitäisin oikeaa toimintaa lähimmäisiäni kohtaan erittäin tärkeänä, vaikka olisin ateisti, joten se ei sinänsä ole uskosta/epäuskosta riipuvaista.
Olipa hienoa lukea näin avoin kertomus! =) Tiedät siis aika paljon, millaista helluntailaispiireissä on. Kerronpa minäkin jotain siis itsestäni...
Minä taas olen aina uskonut - aina, ainakin jollain tapaa, kristinuskon Jumalaan, mutta myös muuhunkin yliluonnolliseen. En ole aina ollut uskossa siinä mielessä, miten se vapaissa suunnissa käsitetään. Vanhempani ovat helluntailaisia. Minulle ovat siis myös tuttuja helluntailaisten leirit ja kerhot. En kuitenkaan oikeastaan tarkoin tiedä, milloin tulin uskoon. Jostain syystä olen alkanut hieman inhota sanontaa "tulla uskoon", vaikka itsekin sitä välillä käytän...
Jos lapsenuskoa ei oteta lukuun, "ensimmäinen uskoontuloni" tapahtui kahdeksanvuotiaana eräässä tilaisuudessa, jossa saarnaaja puhui lopunajoista ja Jeesuksen tulosta pelottelevaan sävyyn. Olin kauhuissani siitä, että jään "ylöstempauksesta" ja menin esille. Myöhemmin olen tajunnut, että tuolloinen "uskoontuloni" tapahtui pelkästä pelosta, eikä sitä voi pitää minään uskoni alkuna, koska uskoinhan ennen sitäkin. Nykyisin vihaan todella paljon kaikenlaista uskonnollista pelottelua. Itse en edes veisi lastani tuollaiseen tilaisuuteen.
Toinen merkittävä kokemus oli jonkinlainen Pyhällä Hengellä täyttymisen kokemus varhaisnuorten leirillä. Nykyään epäilen tuon kokemuksen aitoutta, koska siihen liittyi paljon "pumppaamista" ja suggestionomaisia piirteitä.
Varhaisessa nuoruudessa tutustuin omatoimisesti myös parapsykologiaan. Lueskelin von Dännikeniä ja uskoin ufoihinkin. Murrosiän kapinani oli voimakas. "Luovuin uskosta" siinä määrin, että harrastelin spiritismiä, noituutta ja lopulta olin tunnustava saatananpalvoja. Tähän liittyi vielä rankkaa päihteiden käyttöä ja rikollisuutta. Myöhemmin löysin erinäisten tapahtumien kautta itseni uudestaan rukoilemasta Jeesusta avukseni. Tulin "uudestaan uskoon", raitistuinkin ja rupesin "kunnon kansalaiseksi". Muutama vuosi meni päätä selvitellessä murkkusekoilujeni jälkeen. Tänä aikana uskoni oli hyvin paljon tunteisiin perustuvaa, fanaattista ja lakihenkistä. Lopulta ahdistuin omastani ja muiden uskovien ylihengellisyydestä, ja rupesin ensimmäistä kertaa pohtimaan sitä mahdollisuutta, että kaikki yliluonnollinen onkin valhetta. Tästä katson alkaneen "oikean uskoontuloni" (typerä ilmaus, mutta käsittänet, mitä tarkoitan), niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.
Kun aloin toimia odottamatta aina mekkejä Jumalalta, tehdä asioita ja päätöksiä elämässäni sen sijaan, että olisin rukoillut asioiden tapahtuvan, monet asiat alkoivat luistaa paljon paremmin. Lähdin pitkän työttömyyden jälkeen suorittamaan lukio-opinnot, josta jatkoin suoraan yliopistoon. Noista ajoista lähtien olen usein asettanut uskoni, Jumalan olemassaolon ja Raamatun totuudet ja fundamentalistisen kyseenalaisiksi. Välillä olen pitänyt itseäni paremminkin skeptikkona kuin uskovaisena. Järkeilyjeni tuloksena en ole kuitenkaan onnistunut poistamaan itsestäni uskoa Jumalaan. Kaiken jälkeen jäljelle on jäänyt oikeastaan vain kristinuskon perussanoma, ja se minulle riittää. Luulen, että uskostani ei enää koskaan tule yhtä "vahvaa" kuin ollessani "hihhuleimmillani" (olipa outo sana), mutta en enää sellaista kaipaa. Hyväksyn sen, että aina silloin tällöin epäilen kaikkea. Itse asiassa minusta tuntuu, että uskoni on jollain tavalla vahvempaa ja levollisempaa, kun sallin itselleni epäilyn. Se on rehellisempää itseäni kohtaan ja Jumalallakaan tuskin on mitään rehellisyyttä vastaan... No tässäpä tarinani kaikessa yksinkertaisuudessaan ja selkeydessään :)
"Ateismi siksi, että se on ainoa mahdollinen lähtöoletus ennen riittäviä todisteita , ja kovin poikkeukselliset, ainutlaatuiset ja ilmiömäiset väittämät (tieteellisesti) vaativat hyvät (erinomaiset) perusteet/todisteet. "
Ymmärrän tämän. Itse asiassa uskon, että jos minulla olisi sinun taustasi, saattaisin ajatella samalla tavalla. Itse en kuitenkaan, vaikka paljon olen uskoani ajatellut järjellä, osaa pitää riittävien tieteellisten todisteiden puuttumista syynä olla uskomatta Jumalaan. Kuten tässä ketjussa aiemmin sanoin, tieto ei ole mielestäni uskoa. Toisinaan kun ajattelen, että minulla ei ole mitään todisteita uskoni tueksi, jostain mieleni/sieluni sopukoista tulee eräänlainen varmuus siitä, että Jumala on. En osaa tuota varmuutta oikeastaan tuon paremmin selittää.
"Tieteellinen tarkoittaa tässä yhteydessä empiiristä, ei mitään Jumalan olemassaolon poissulkevaa, jämähtänyttä dogmaa, jollaista ehkä olet kuullut jossain tieteen tieteen olevan."
En ajattele tiedettä Jumalan olemassaolon poissulkevana, jämähtäneenä dogmana. Jotkut, huom. jotkut, tieteilijät saattavat olla jämähtäneitä, mutta jämähtäneitä löytyy mielestäni kaikista ihmisryhmistä.
Lopuksi, onko sillä oikeastaan väliä uskooko Jumalaan vai ei? Tarkoitan tämän elämän kannalta, jos ei oteta huomioon mahdollista tuonpuoleista. Jos ihminen on onnellinen ja toimii hyvin muita ihmisiä kohtaan uskonsa tai ateisminsa seurauksena, minun puolestani saa uskoa tai olla uskomatta mitä haluaa. Tietysti jos minä kristittynä haluaisin muidenkin ihmisten löytävän Jumalan, minun kai pitäisi evankelioida. Mutta kuten sanoit: "Minä en vain pidä Jumalaa olemassaolevana. Jos se on olemassa, niin on Jumalan tehtävä saada minut uskomaan, koska minä en voi sitä tietoisesti ja rehellisesti tehdä." Saisinko minä siis sinut uskomaan tuputtamalla sinulle uskoani? Voin jutella uskonasioista ihimsten kanssa luonnollisesti, kuten muistakin asioista, mutta käännyttämään en ketään rupea. Olen muuten huomannut, että joilakin ateisteilla on kovempi käännytysinto kuin joillakin uskovilla (en nyt sinua tarkoita) ;)
Mutta olipa mukava vaihtaa näkemyksiä ja kokemuksia.
"Kuullostaahan tuo ihan tutustumisen arvoiselta."
http://en.wikiquote.org/wiki/Douglas_Adams
. . . imagine a puddle waking up one morning and thinking, 'This is an interesting world I find myself in, an interesting hole I find myself in, fits me rather neatly, doesn't it? In fact it fits me staggeringly well, must have been made to have me in it!' This is such a powerful idea that as the sun rises in the sky and the air heats up and as, gradually, the puddle gets smaller and smaller, it's still frantically hanging on to the notion that everything's going to be alright, because this world was meant to have him in it, was built to have him in it; so the moment he disappears catches him rather by surprise. I think this may be something we need to be on the watch out for.
"Kerro ihmeessä näkemyksesi!"
Ihmisellä on tapana tiedostamattaan etsiä tekijää asioille. Tämä on ihmiseen "sisäänrakennettu" eli synnynäinen ominaisuus ja se on hyödyllinen ominaisuus, mutta välillä se antaa väärän lähtökohdan vaikkakin siitä ei ole haittaa.
"Lopuksi, onko sillä oikeastaan väliä uskooko Jumalaan vai ei?"
Tietysti sillä on merkitystä, riippuen tietysti siitä, miten paljon se usko merkitsee elämässä ja kuinka paljon se vaikuttaa elämään. Ikävimpänä esimerkkinä sellaiset ihmiset, jotka pyhittävät koko elämänsä uskolleen ja sitten kiihkoilevat tuolla kadunkulmissa tai toisena esimerkkinä sellaiset ihmiset, jotka ovat seurakuntien vanhimpien tai seurakunnan talutushihnassa eli heidän oma tahto on alisteinen seurakunnalle. Ainoa hyöty, jonka näen, on vaikkapa jostain riippuvuudesta eroonpääsy. Ikävä vaan, että olen huomannut sen usein johtavan sinne toiseen äärilaitaan, kuten ilemeisesti sinullekin kävi.
"ikävimpänä esimerkkinä sellaiset ihmiset, jotka pyhittävät koko elämänsä uskolleen ja sitten kiihkoilevat tuolla kadunkulmissa tai toisena esimerkkinä sellaiset ihmiset, jotka ovat seurakuntien vanhimpien tai seurakunnan talutushihnassa eli heidän oma tahto on alisteinen seurakunnalle."
Olen osittain samaa mieltä. Lainaanpa itseäni:"Jos ihminen on onnellinen ja toimii hyvin muita ihmisiä kohtaan uskonsa tai ateisminsa seurauksena, minun puolestani saa uskoa tai olla uskomatta mitä haluaa." On kyseenalaista, onko kadunkulmissa kiihkoileva ja tahtonsa muiden valtaan antanut ihminen onnellinen ja tekeekö hän oikein muita ihmisiä ja itseään kohtaan. Silloin sillä on merkitystä.
Juu, minä olin äärilaidassa. Onneksi en kuitenkaan jäänyt sinne. En ollut onnellinen enkä toiminut oikein muita kohtaan. Äärilaitaan ajautumiseni syynä en kuitenkaan pidä Jumalaa vaan tiettyjä ihmisten oppeja ja tuolloista omaa tasapainottomuuttani. Jos jokin oppi johtaa ihmistä luonnottomaan ja loukkaavaan käytökseen, on syytä miettiä, missä mennään... Sillä kuinka paljon usko merkitsee ei ole merkitystä vaan sillä, miten se ilmenee.
"Ihmisellä on tapana tiedostamattaan etsiä tekijää asioille. Tämä on ihmiseen "sisäänrakennettu" eli synnynäinen ominaisuus ja se on hyödyllinen ominaisuus, mutta välillä se antaa väärän lähtökohdan vaikkakin siitä ei ole haittaa."
Tämä ei kuulosta missään nimessä järjettömältä väitteeltä. Voi hyvinkin olla näin. Onko tämä muuten sinun oma teoriasi, vai oletko kuullut/lukenut tämän jostain? Psykologian sivuaineopiskelijana minua kinnostaa tämä.
Minulta menee muuten viikoksi nettiyhteys poikki, joten en voi kirjoitella, mutta luen kyllä tämän myöhemmin, jos vastaat.
"Onko tämä muuten sinun oma teoriasi, vai oletko kuullut/lukenut tämän jostain?"
Ei ole minun teoriani vaan ihan tutkittu juttu, mutta lähdettä en tähän hätään osaa antaa...
TKK:ssa ei ole yhtään uskovaista. Eiköhän se ole niin että maailman pohjasakka on näitä uskovaisia ja koita nyt ymmärtää miten vaikeaa on heidän kanssa saada normaalia keskustelua aikaiseksi. Käytännössä se on lähes mahdotonta.
Ja kattavan otoksen perusteella uskovaiset ovat itsepäisiä idiootteja, jotka keskittyvät vastapuolen loukkaamiseen kun argumentit loppuvat. Uskovaiset pyörittävät vain samoja, helposti kumottavia (ja jo usein kumottuja), täysin järjettömiä argumentteja, kykenemättä kehittymään mihinkään suuntaan.
Ja sama pätee tietysti tällä palstalla meuhkaaviin ateisteihin.
Syynä ei ole argumenttien loppuminen vaan vastaaminen samalla mitalla. Eikä ateistit yleinsä pyörittele samoja, helposti kumottavia, täysin järjettömiä argumentteja.
Käytän sanoja hihhuli tai muita "loukkaavia" sanoja, niin tarkoitan kylläkin fundamentalisteja. Sillä ei ole merkitystä mitä uskontoa he tarjoavat tai ideologiaa.
Fundamentalismi, ääriuskonnollisuus on typeryyttä ja eräänlaista sairautta, joka pahimmillaan voi johtaa muidenkin ihmisten sortoon, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan sekä murhiin.
En tietenkään ole asiaa tarkentanut mikä johtaa väärinkäsityksiin, mutta jospa jatkossa muistettaisiin tarkentaa, ja jos en muista, niin muistakaa te muut mistä puhun ;-) (Dementiaa).
En ole ylpeä viisaudestani, en ole erityisen. Silti kyllä sekohihhulin lyön milloin vain järjen voitossa.
En kuvailisi iteäni myöskään vihaiseksi, epäystävälliseksi tjs.
Olet nyt tainnut olkiukkoja luoda ollaksesi mukamas "hyvä jätkä", mutta et voi olla sellainen jos värität ihmisiä mieluisiksesi etkä edes suostu katsomaan rehellisesti asioita ja avoimesti ihmisiä.
Mutta kaipa se on sinulta satumaailmoissasi elävältä liikaa vaadittu joka tapauksessa.
osasyyllisenä järjettömät kiihkouskovaiset paskapäät.