Kevät

Keväällä iskee aina autokuume. Ostin nykyisen autoni vasta viime elokuussa, nyt jo kyllästyttää. Lasissa on kokonaisuudessaan 65 tkm (ostin käytettynä), nyt korimalli näyttää mielestäni jo vanhentuneelta, musta maali naarmuuntuneelta ja madallussarjalla varustettu alusta alkuhuuman jälkeen paukkulaudalta. Mieli tekisi vaihtaa, ja tämäkös on vetänyt pän sekaisin. Koska ostovoimani on rajallinen, pidän maksimihintana kärryssä n. 20 te.

Yksi vaihtehto olisi upouusi pikkuauto (Yaris, Punto, Polo, Ibiza yms)tai pykälää isompi perusmalli (Corolla, Almera, Golf). Saisihan sitä haistella toki uuden auton hajua, kone olisi korkkaamaton eikä maalipintaa olisi vielä kulutettu. Saisi samalla viimeisintä suunnittelua ja tekniikkaa sisältävän 2000-luvun vuosimallin. Takuutakin 2-3 vuotta. Ok. Mutta: olen aikoinaan upouusia pikkuautojakin ostanut mutta ihan sama juttu on olut vuoden päästä -mieliteko auton vaihtoon, vaikkei mitään vikojakaan olisi ollut.

Toinen vaihtoehto: toinen saman luokan käytetty peli. Perus-Bemarit unohdan niiden sikailija-omistajien revitettyä autot piloille jo ensi kilometreillä, sekä hinta/ominaisuus-suhteen takia. Käytetty Audi arveluttaa (osien kalleus, vw-tekniikan kesto, kova hinta), Mersuissa vaikea löytää hyvää yksilöä enkä saksantuontilinttoihin koske. Volvoissa ostokykyni ei riitä kuin hollanninmalliin (40-srj)tai vanhempaan kantti-850:een (muoto ei innosta). Siis, unohdetaan premium-merkki käytettynä.

Noh, entä muut tavalliset merkit käytettynä? Opel Astra/Vctra olisi teoriassa upea auto: hyvännäköinen, pieni kulutus, hyvä suorituskyky, mukava ajettava ja sopivasti tilaa ja varusteita. Mutta se laatu ja kestävyys; ei kiitos. Käytetty Volkkari lienee piirun verran parempi mutta ilmeisimmin vikoja riittää niissäkin; en uskalla. Nissan on täysin ilmeetön, ihan kuin kasvoton ihminen. Toyota olisi laatupeli ja huoleton käytössä, vaan se samankaltainen ilmeettömyys ja massamaisuus. Njaa... Ranskalaiset? Olisivathan ne iiiihania ajaa, vaan en uskalla teknisen laadun takia. Uutena ostettuna työsuhdeautona varmasti huippuvalintoja...

Teenkö elämässäni muutoksen ja vaihdan tyyliä pikkutakki-nössykästä machoksi jätkäksi; ostanko käytetyn machopelin linjaa Pontiac Trans Am, Camaro, jne? Räyhäkkyyttä isolohkolla, menevyyttä, kyllä. Mutta: karski kulutus, käyttökulut, mahdollinen korjausten ja varaosien tarve sekä talvikelpoisuus...taidan pysyä pikkutakkinössykkänä ja menettää samalla lauman kyytiin pyrkiviä misukoita. :(

Tässä vaiheessa pää on jo autokuumeesta sekaisin kuin Haminan kaupunki. Lienee parasta kaataa vadillinen jäitä päähän, vetää henkeä, syödä hyvin ja viedä autolehdet ja esitteet roskikseen. Hypätä autooni, pestä ja vahata se, vaihtaa uudet aluvanteet ja huomata ajelevansa sittenkin ihan tuoreehkolla menopelillä. Ja muistaa että nykyisestäkin pirssistä on vielä osamaksueriä jäljellä.

Keväinen autokuume -automiehen kohtalo vaakalaudalla!
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

levottomuus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu