Suurin murheemme tässä elämässä lienee läheisen menettäminen ja oma tuskallinen sairautemme ja kuolemamme. Ihmisten suhtautuminen kuolemaan näyttäytyy hyvin Michel Quoistin tekstissä:
Hautausmaan portilla mustapukuiset ihmiset kyynelehtivät: kaikki on lopussa; ja toiset mustapukuiset ihmiset niiskuttivat: rohkeutta, lapseni, kaikki on lopussa ja ohitse. Sitten tavalliseen tapaan pukeutuneet mutisivat: poloinen, tällä tavalla siis kaikki päättyy ! Ja kirjavasti pukeutuneet ihmiset huokasivat: voi sentään, noin se päättyi !
Ja minä ajattelin, että nyt vasta kaikki alkoi.
Totta, nyt hänellä oli kenraaliharjoitus takanaan, mutta ikuinen esitys alkaisi nyt.
hänellä oli harjoitteluaika takanaan, ikuinen toimeenpano alkoi nyt.
Pitkä ja hidas kypsymisaika oli nyt päättynyt ja iankaikkinen elämä alkoi.
Hän syntyi juuri uudestaan elämään, siihen elämään mikä on vain hyvää varten, siihen elämään mikä on vain oikeaa varten, iankaikkiseen elämään.
Ikään kuin kuolleita olisi olemassakaan ! Herra, ei heitä ole, on vain eläviä, täällä maan päällä ja tuolla toisella puolen. Kuolema on kyllä olemassa, Herra, mutta se kestää vain hetkisen, silmänräpäyksen, sekunnin, yhden askelen verran, askelen väliaikaisesta lopulliseen, ajallisesta iankaikkiseen. Näin kuolee lapsi nuorukaisen syntyessä, toukka, kun perhonen avaa siipensä lähteäkseen lentoon, vehnänjyvä, kun on aika tähkän tulla.
Kuolema, outo olento, lasten mörkö, kummitus, jota ei ole, sinä saat minut nauramaan, mutta sinä inhotat minua myös. Sinä pidät ihmisiä pelon vallassa, kauhistutat ja petät ihmisiä ja kuitenkaan
et ole olemassa kuin elämän ajaksi, etkä pysty ryöstämään meiltä niitä joita rakastamme.
Me suremme ja se on oikein ja luonnollista. Kuitenkaan Herramme ei tahdo meidän murehtivan edes kuoleman edessä niin kuin ne, joilla ei ole toivoa. Jeesuksessa meillä on aina toivo. Toivo tästä päivästä ja toivo tulevasta.
Hautausmaan portilla mustapukuiset ihmiset kyynelehtivät: kaikki on lopussa; ja toiset mustapukuiset ihmiset niiskuttivat: rohkeutta, lapseni, kaikki on lopussa ja ohitse. Sitten tavalliseen tapaan pukeutuneet mutisivat: poloinen, tällä tavalla siis kaikki päättyy ! Ja kirjavasti pukeutuneet ihmiset huokasivat: voi sentään, noin se päättyi !
Ja minä ajattelin, että nyt vasta kaikki alkoi.
Totta, nyt hänellä oli kenraaliharjoitus takanaan, mutta ikuinen esitys alkaisi nyt.
hänellä oli harjoitteluaika takanaan, ikuinen toimeenpano alkoi nyt.
Pitkä ja hidas kypsymisaika oli nyt päättynyt ja iankaikkinen elämä alkoi.
Hän syntyi juuri uudestaan elämään, siihen elämään mikä on vain hyvää varten, siihen elämään mikä on vain oikeaa varten, iankaikkiseen elämään.
Ikään kuin kuolleita olisi olemassakaan ! Herra, ei heitä ole, on vain eläviä, täällä maan päällä ja tuolla toisella puolen. Kuolema on kyllä olemassa, Herra, mutta se kestää vain hetkisen, silmänräpäyksen, sekunnin, yhden askelen verran, askelen väliaikaisesta lopulliseen, ajallisesta iankaikkiseen. Näin kuolee lapsi nuorukaisen syntyessä, toukka, kun perhonen avaa siipensä lähteäkseen lentoon, vehnänjyvä, kun on aika tähkän tulla.
Kuolema, outo olento, lasten mörkö, kummitus, jota ei ole, sinä saat minut nauramaan, mutta sinä inhotat minua myös. Sinä pidät ihmisiä pelon vallassa, kauhistutat ja petät ihmisiä ja kuitenkaan
et ole olemassa kuin elämän ajaksi, etkä pysty ryöstämään meiltä niitä joita rakastamme.
Me suremme ja se on oikein ja luonnollista. Kuitenkaan Herramme ei tahdo meidän murehtivan edes kuoleman edessä niin kuin ne, joilla ei ole toivoa. Jeesuksessa meillä on aina toivo. Toivo tästä päivästä ja toivo tulevasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minäkään en pelkää kuolemaa, koska uskon sen olevan uuden elämän alku siellä paremmalla puolella. Kuolema ei ole kaiken loppu, vaan uuden ja paremman alku. Täytyy vain uskoa ja luottaa Häneen. Hän on sen meille luvannut, ja lunastanut. Toivon sydämestäni, että ketkä kuolemaa pelkäävät, vapautuisivat siitä uskon kautta.