Ajoin joskus aikoinaan stadissa taksia. Ja ymmärrän hyvin, ettei homma nykypäivänä kiinnosta. Varsinkin yötyökorvaukset ovat olemattomat. Taksassa on ilta/yö/pyhälisä, mutta kuskille siitä napsahtaa vain se prosenttipalkan mukainen osuus, esim 35%. Tätä en ymmärrä, mielestäni tuo lisä kuuluu työntekijälle: auton omistajan, auton kulumisen, polttoaineenkulutuksen yms kannalta on aivan sama onko auto liikenteessä yöllä vai päivällä, mutta kuskin kannalta ei. Vain pieni osa autoilijoista maksanee edelleenkään sunnuntaikorvauksia työstä. Työvuorot ovat pitkiä, yleensä käytännössä 10-11h, palkka työmäärään nähden naurettava, arvostus huono jne... Mutta olen sitä mieltä, että autoilijat ovat pitkälti itse sahanneet omaa oksaansa kun eivät ole halunneet mukautua muuttuvaan maailmaan. Ennenpitkää muutos tulee, tavalla tai toisella.
taksiliikenteestä ja kuskipulasta
exkuski
173929
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Niitä tuhnuja joita riittää aina lisä ja lisää
joskus ollut hiukan kesämiehenä ja nyt pitäs päästä
Isännäksi sais pitää kaikki ei mitään kuluja läpä lässyn lässyn lää . Mistä ne vittumaiset huonosti
maksavat isännät tulee? Ne on niitä puurtajia jotka
ovat vuosia olleet renkinä ja painanut niskalimassa
duunia. Mutta kun sinusta ei ollut siihen nyt pitää
sitten kuitenkin valittaa liksojen suhteen.
Kiitos vastauksestasi. Se oli osuva esimerkki: tällaista asennetta juuri tarkoitin autoilijoilla. Totuushan on, että alaa vaivaa kuskipula, ja kun lukee tällaisia vastauksia esitettyyn kritiikkiin ja korjausehdotuksiin, niin ei tarvitse ihmetellä miksi homma ei toimi. Mitä omaan taksiuraani tulee, niin tein sitä vähän yli parikymppisenä ja tykkäsin. En kuitenkaan ikinä suunnitellut jääväni alalle.
ajatella.
Olen tässä muutamiin keskusteluihin ottanut kantaa.
Vuoden taksiasiakas=> suharit puolustelee videointia, mitä ihmeellisimmillä perusteluilla, mutta unohtavat Suomen lain ja sen tulkinnan.
Kuskipula? voi vittu, isäntä katsoo peiliin ja kysyy mistä se johtuu? jos on paska duuni ja paska palkka= niin vaihtuvuus on suuri. Palkkauksesta isännät puhuvat, prosentti palkkaus on alan yleisin käytäntö ja sitä toteuttaa 99% yrittäjistä.
Kuskipula= kuluu alan luonteeseen, mitä sitä itkemään.
Keinot kuskipulaan on tiedossa, mutta sitä ei ole mahdollista toteuttaa "näillä km korvauksilla"
Kalusto on kuulemma pieni erä kuluista? olisi mukavaa tietää kumpi tekee parempaa tulosta isäntä jolla on skoda vai isäntä jolla on MB 320 CDI, 4 matic kaikilla herkuilla.
Joo jotkut isännät sanoo: on se mukavampaa tehdä kunnon autolla töitä, asiakkaat tykkää...
Vittu se on aivan sama millä sen pienen matkan tekee kuhan on hyvää ja turvallista kyytiä.
Taksiala muutenkin on valtakunnallisessa holhouksessa. Ministeriö määrää km taksan suuruuden, ei niin kuin kuljetusalalla, jossa kuskista on tehty isäntärenki, joka ei osaa laskea.
Taksiala saa jatkuuvaa julkisuutta kuskipulasta, on sitä muillakin aloilla työvoimapulaa.
Kuka tekee taksialasta sitä mitä se on: kuljettajat, matkustajat vai omistajat?
tietää sinunkin todellinen historiasi (Kesämiehii)
arvelisin voisi päätellä asiantuntemuksesi määrää
kokemuksesi perusteella.Mitä palkkoihin tulee niissä
on eroja. Ja ne jotka roikkuu mol.fi ja ei roiku
siinäkin on eroo.
Todennäköisesti parempaa tulosta tekee se isäntä joka ajaa/ajattaa sitä MB:tä. Hyvää kuskia on lähes mahdotonta saada jos autona on skoda. Jos meinaat edes jonkinlaisen kuskin saada on muiden etujen(lue) palkan oltava kunnossa. Se että auton hankintahinta on niin ja niin paljon suurempi ei tarkoita sitä, että skodalla ajava isäntä saisi kaiken sen väliin jäävän omaan taskuunsa. Turha idiooteille näitä asioita on kuitenkaan selittää. Vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta eräät eivät vain tunnu ymmärtävän...
Ajoin noin 15v sitten pari vuotta päätoimisesti stadissa. Sen jälkeen muutamia vuoroja. Muutama taksialalla vieläkin toimiva kaveri jäi noilta ajoilta, joten olen pysynyt ajan tasalla. Mutta pointti on se, että tuon taksiuran jälkeen olen opiskellut ja nähnyt myös muutakin työelämää. Täytyy todeta, että kuskit, jotka jaksavat hommaa monta vuotta ovat todellisia arjen sankareita. Työajat, työmäärä, palkka, vittuilun määrä yms. Okei, voin sanoa, että minusta ei olisi siihen vuodesta toiseen. Nuorena se oli hauskaa ja jännääkin.
Tai jos viettäisin niin paljon pois kotoa ja lasteni luota, kuin taksihommissa joutuu tekemään, niin ainakin haluaisin siitä asiallisen korvauksen, kuten suurimmalla osalla muista aloista.
Ison hankintahinnan voi vähentää poistoina ja maksettavien verojen määrä laskee. Ison MBE:n jälleen myyntihinta on korkeampi. 200:sta nuhapumppua on vaikeata saada edes myytyä.
Mutta hei jokainen tyylillään!
puhut vähän ja täyttä asiaa.
Minulle maksetaan 39% 0 kassasta mutta sekään ei riitä pitämään minua enään näissä hommissa. Elokuun minimilista lopetti loputkin motivaatiot alalle.
oli asiaa !!! Itsekin olen miettinyt samaa ... miksi siis kuskille ei makseta yöstä enemmän jos yötaksa tulee voimaan kello 20 ja auton kulut ovat samat kuin päivällä ??? Vastaukseksi ei kelpaa v..tun runkkari vaan ihan järkivastausta odottelen jos teistä isännistä on siihen.
-60 -70 -80 luvuilla valtaosa kuljettajista
sai pitää yömarkat.
Ilmeisesti -90 luvun lama lopetti tämän.
Työsopimuslaki 33§
Sunnuntaityö
Sunnuntaina tai kirkollisena juhlapäivänä saa teettää työtä vain, jos sitä laatunsa vuoksi tehdään säännöllisesti mainittuina päivinä tai jos siitä on työsopimuksella sovittu taikka jos työntekijä antaa siihen erikseen suostumuksensa.
Säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä on maksettava 100 prosentilla korotettu palkka. Jos työ on lisä-, yli- tai hätätyötä, on siitä suoritettava myös 22 tai 23 §:n mukaan määräytyvä korvaus, joka lasketaan työntekijän korottamattomasta palkasta.
AKT työehtosopimus
Työntekijälle maksetaan tämän palkkataulukon ja jäljempänä seuraavien
määritelmien mukainen palkka. Taksinkuljettajan epämukavan
työajan korvaamiseksi korotetaan taulukkopalkkoja kymmenellä (10)
prosentilla.
Tehtäessä työtä prosenttipalkalla on aikapalkka aina taattu.
Sunnuntai- ja ylityökorvauksia ei voida sisällyttää
prosenttipalkkaan.
Kysymys kuuluu: kuinka sopimus voi olla huonmpi kuin laki? mielstäni sopimuksella voidaan parantaa työntekijän ehtoja mutta ei huonontaa?
Ihmetyttää todella toi jatkuva ruikutus noista palkoista ja työn paskoista puolista. Jos oikeasti on noin vaikeaa, löytyy varmasti tekevälle muitakin vaihtoehtoja. Tosin epäilen näitten "ämmien" olevan melko kyvyttömiä toimimaan yhtään missään ammatissa sen paremmin. Ko. valittajaryhmä naukuu ja valittaa noille taksiasiakkaille samoja juttuja ja sitten äimistelee miks meitä arvostetaan näin vähän. Valitettavasti alaa vaivaa pula työvoimasta joten näitäkin ruikuttajia joutuu kestämään. Itselläni sovittu "rosentit" isännän kanssa sopivaksi, istun muuallakin kuin eltstun nesteellä tms ja edes yritän ajaa nättejä kassoja. Ja homma toimii kuin junan vessa. Toki haluaisin samanlaisen palkan kuin NHL-pelaajilla, toistaiseksi olen tullut hyvin toimeen näinkin, valittamatta.
Sopii mulle mainiosti, että olen mielestäsi "ämmä", kun en viitsisi tehdä noilla ehdoilla töitä vuodesta toiseen. Mutta onneksi sinunkaltasiasi arjen sankareita on, muuten taksiala pysähtyisi täysin.
Pelkkä housu koko "ÄMMÄ"
sekin sopii :) noilla argumenteilla kyllä taksiala nousee uuteen loistoon ;)
Kyllä ne kuule jokainen autoilija maksaa. Ilta ja sunnnutain korotettu liksa maksataan kaikille. Homma vaan näkyy palkan maksamisena esim. 37%. Työ aika kirjanpidossa kaikki kuskin ajamat tunnit "räjäytetään" osiin ja peruspalkaksi / tuntipalkaksi määräytyy osa tuosta kokonaiskakusta ja loput tunnit ovat ilta ja sunnutaitunteja tai niitä lisiä. Jos joku niiden perään kyselee niin siinä on mustaa valkoisella. Eri asia on, jos työnantajalla ei ole näyttää työajoista kirjanpitoa.
mikä on muuttuvan maailman lääke taksin työvoima pulaan?
Kilpailua on nyt jo stadissa.
Lentokenttä on vandaaleilla ja nokia piähaussi espoolaisilla.
Neljä ihmistä piäsee halvemmalla taksilla viikkareiden terminaalista asema-aukiolle kuin ratikalla!
Kilpailun vapautuessa taksihinnat tuplaantuu niinkuin on Ruotsissa,tanskassa ja Norjassa käynnyt.
Oletko valmis maksamaan kotimatkastasi tuplahinnan olematta sitruuna naamaltasi?