He olivat

Kaikki lähteneet läheisemme olivat ilmeisesti niin hyviä, että saivat jo paikan iäisyydessä.Olenkin ajatellut, että ehkä Jumala näkee jonkun sielun niin hyväksi ja puhtaaksi jo varhain, että he lähtevätkin varhain.Ja osalla on sitten enemmän opittavaa ja jotkut tarvitsevat paljonkin aikaa ennen lähtöä.Minä ainakin vielä harjoittelen moniakin asioita.
2526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olisivat joutuneet kokemaan jotakin mitä eivät olisi kestäneet ja saivat näin välttää sen, täällä kun "fraasi" kertoo: ettei Jumala anna sellaista taakkaa jota ei jaksa kantaa.

Uskon molempien olevan totta.

Äänestä
  • Olet ihan oikeassa.Kaikki oli hienosti ja hyvin, kunnes lähiomaiseni yhtäkkiä kuoli.Muutama kuukausi sen jälkeen tapahtui niin hirveä ja järkyttävä asia, että ihme kyllä, se lievensi suruani.Hänen ei tosiaankaan tarvinnut nähdä sitä mitä tuleman piti.Se olisi ollut ihan kohtuutonta hänelle vaikka oli minullekin.En olisi uskonut, että voi olla olemassa melkein yhtä paha asia kuin kuolemakin, mutta jouduin senkin kohtaamaan ja nyt joudun elämään sen asian kanssa.Ja vaikeinta on ajatella, että vaikka minä olen täysin sivullinen ja syytön tapahtuneeseen,joudun silti kantamaan raskaan taakan.Asia on niin hirveä,että kuolen se huulillani.On asioita, joista ei kertakaikkiaan voi puhua kenenkään kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyviä kirjoitti:

Kaikki lähteneet läheisemme olivat ilmeisesti niin hyviä, että saivat jo paikan iäisyydessä.Olenkin ajatellut, että ehkä Jumala näkee jonkun sielun niin hyväksi ja puhtaaksi jo varhain, että he lähtevätkin varhain.Ja osalla on sitten enemmän opittavaa ja jotkut tarvitsevat paljonkin aikaa ennen lähtöä.Minä ainakin vielä harjoittelen moniakin asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu