Paras vaha?

Tuli tuossa sukulaismiehen kanssa väittelyn autoa vahatessa. Hän halusi välttämättä käyttää Korrekin Classic II -vahaa, sellaista vanhantyyppistä maalipurkin tapaisessa purkissa olevaa vahaa. Suuritöistä, mutta antoi kyllä hyvän lopputuloksen.

Väitti, että mitä suuritöisempi vaha, sitä parempi lopputulos, perusteli vielä TM:n mielipiteelläkin.

Itse olen käyttänyt jo pitkään Lahegan Hårdvaxia eli nestemäistä kovavahaa. Todella helppotöistä ja antaa mielestäni ihan hyvän pinnankin, joka vielä kestääkin ainakin kohtuullisesti.

Jokainenhan tietysti saa laittaa autoonsa mitä vahaa haluaa, tai jättää vaikka autonsa vahaamattakin halutessaan. Mutta mitäs sanotte, onko tuollainen vanhantyyppinen vaha sen lisätyön arvoinen? Vai saako tuollaisella nestemäiselläkin vahalla jokseenkin saman lopputuloksen?
2527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Autoglym, lahekan ja mikäs se yks olikaan.. oli vähän kalliimpi tuote mutta kaikilla näillä on vahaus onnistunut ja mikä parasta helpolla työllä.

Tuntuu vaan että nuo on melko vahvaliuotteiset että kuinka rankkoja ne on maalipinnalle? Niillä meinaan lähtee myös ihan kaikki likakin irti eli myös kuluttaa auton maali/lakkapintaa jos paljon ainakin vahailee. Mutta tuskin se nyt iso ongelma ole.

Enitenhän auton maalipintaa tuhoaa pesemällä, vaikea välttää naarmuuntumiselta kun hiekkaa on maalipinnan päällä niin se naarmuuntuu teki mitä hyvänsä. Siksi ainakin ihan uusi auto pitäisi heti suojata ennen kuin sitä keritään edes sitä ekaa kertaa pesemään. Jos tykkää että on komee maalipinta autossaan, toisillahan ei ole moiseen aikaa aikaa ja auto on vain kuin puhelin. Sitä vaihdetaan muutaman vuoden välein ja sillä ajetaan kun on pakko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TT-Citikka kirjoitti:

Tuli tuossa sukulaismiehen kanssa väittelyn autoa vahatessa. Hän halusi välttämättä käyttää Korrekin Classic II -vahaa, sellaista vanhantyyppistä maalipurkin tapaisessa purkissa olevaa vahaa. Suuritöistä, mutta antoi kyllä hyvän lopputuloksen.

Väitti, että mitä suuritöisempi vaha, sitä parempi lopputulos, perusteli vielä TM:n mielipiteelläkin.

Itse olen käyttänyt jo pitkään Lahegan Hårdvaxia eli nestemäistä kovavahaa. Todella helppotöistä ja antaa mielestäni ihan hyvän pinnankin, joka vielä kestääkin ainakin kohtuullisesti.

Jokainenhan tietysti saa laittaa autoonsa mitä vahaa haluaa, tai jättää vaikka autonsa vahaamattakin halutessaan. Mutta mitäs sanotte, onko tuollainen vanhantyyppinen vaha sen lisätyön arvoinen? Vai saako tuollaisella nestemäiselläkin vahalla jokseenkin saman lopputuloksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu