Jatkuvasti saan kuulla että mukamas käytän suruani tekosyynä joihinkin asioihin, joita en yksinkertaisesti juuri surun vuoksi jaksa.Varsinkin puolisoni syyllistyy siihen ja olen kohdannut sitä jopa täällä.Miten maailmassa joku voi kuvitella tai ajatella niin? Miten ihmeessä voisin iloita ja nauraa nyt toisten kanssa yhdessä, kun juuri olen kokenut elämäni hirveimmän katastrofin.
Suru
tekosyynä, suututtaa!!!
1466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uskon siihen, että Taivaan Isä antaa oikeuden tapahtua ja nämä ymmärtämättömät joutuvat vielä surun ja samanlaisten luulojen eteen.
Ymmärrän, että suru vie jalat alta. On erilaisia tapoja surra. Minä masennun ja vetäydyn yksinäisyyteen. Toiset purkavat surunsa työhön jne. Meillä jokaisella on oikea tapa surra ja se on se oma.
Voimia!