Olen jo ainakin 15 vuotta rukoillut itselleni elämänkumppania, eikä sellaista ole ilmaantunut.Tiedän vallan hyvin, etten ole niin hyvä ihminen, että olisin ansainnut saada tuon rakkaan ihmisen lähelleni.Mutta vain Jumalan armosta ja Kristuksen tähdenhän me kaikki siunaukset saammekin.Pyyntöni Jumalalle oli aikoinaan kutakuinkin tällainen: "Suurin toiveeni tässä maailmassa olisi saada kokea teini-iän rakkaussuhde." Ikää on kertynyt jo niin paljon, että tuo toive ei voi enää tässä elämässä toteutua.Ja totta puhuakseni, seurustelun aloittaminen kolmekymppisenä tuntuu aika laihalta lohdulta siihen verrattuna, että tuo toive olisi saanut toteutua.Tuon nuoruudenrakkauden kokemisen halun tärkeys kuuluu jopa persoonaani, niin tärkeä se minulle on.Mutta nyt ajattelen tästä asiasta näin: Ehkä menetin tämän maallisen elämäni Kristuksen ja evankeliumin tähden, jotta löytäisin sen kautta todellisemman, tuonpuoleisen elämän.Toivon, että saisin kokea tuon nuoruudenrakkauden 1000-vuotisessa valtakunnassa, kun lopullisessa Taivaassa ei enää mieheksi ja vaimoksi mennä.Alkukesästä sain seuraavan tiedon sanan, tai ainakin luulen että se oli tiedon sana: "Etsi ensin Jumalan valtakuntaa, niin muukin teille sen ohella annetaan." Ja eräässä kirkossa laulettiin virttä 323, jossa sanotaan mm. "Hän kaikki puutteet tuntee.....ja nuoruutesi elpyy....kaiken saat alkaa alusta." Nuo antoivat hetkeksi rohkaisua, mutta edelleen tuo elämätön nuoruus vaivaa minua, joten pyydän, että puolestani rukoiltaisiin, että esteet Herran voimallisen siunauksen edestä paljastuisivat ja poistuisivat, niin että minäkin voisin ja jaksaisin sen jälkeen olla otollisempi Herran työhön.
-Pyytäkää, niin te saatte, ja ilonne on täydellinen
Koko elämän viipyvä rukousvastaus.
28
3182
Vastaukset
- Sinikka-56
kolmikymmppisenä. Olin rukoillut itselleni uskovaa puolisoa 16 vuotta. Naimisiin mentiin 31-vuotiaina. Ja kyllä tuota on ehtinyt olla naimisissa ja saada lapsenkin,joka nyt on 19v. kevään ylioppilas.
Minä ehdottaisin kyllä edelleen pysymään johdatuksen tiellä tässä puolisoasiassa. Kyllä rakkauden tunne on samanlaista vauvasta vaariin. Se on menoa se kun rakastuu.
Minullaa on maailman ihanin puoliso,mitä osaan kuvitella. Uskovainen ja kaikin puolin minulle sopiva.En tiedä mikä asia voisi olla paremmin.
Hellyyttä,rakkautta,kiitollisuutta ja leikkimieltä piisaa. Vaikka olen monipuolisesti sairas,mieheni sanoo minulle että olen "IAHNA NASU"
Älä huoli,jos on Jumalan tahto,niin varmaan se "HÄN" tulee kuin juna asemalle.
Minä uskoin ja rukoilin ja se kannatti.
:) !!!
Voin rukoilla puolestasi,sillä ihmisen ei ole hyvä olla yksin.- ysalamir
Kiitos vastauksestasi Sinikka !
Olisi tosiaan hienoa jos rukoilisit puolestani.
En minäkään sisimmässäni haluaisi olla loppuelämääni yksin, vaikka en sitä teini-iän rakkauden huumaa tässä elämässä enää voikaan kokea.Mutta ymmärtänet varmaan, että tähtäimessäni on tuo Tuhatvuotinen Valtakunta, sillä Jeesus on tullut tuomaan tulevaisuuden ja toivon sekä yltäkylläisen elämän.Uskon, että sinulle Sinikka ei se nuoruus/teini-iän suhde ole merkitykseltään niin hirveän suuri.Itse olen kuitenkin ruvennut jo melko pienenä lapsena kyseisen asian puolesta rukoilemaan.Uskallan rinnastaa asian jopa tällä tavoin: Minulle tuo puutos on varmasti ihan yhtä suuri kuin sellaiselle henkilölle, jonka suurin toive on saada lapsi, on jäädä lapsettomaksi.Ja senkin vuoksi toivoni 1000-vuotisen valtakunnan suhteen on niin suuri, koska olen oppinut ettei Jumala halua kenenkään persoonaa kieltää, ja tuo asia tosiaan kuuluu persoonani piirteisiin.Olen jollain tavalla samalla iloinenkin siitä, ettei minun tarvitse tukahduttaa niitä toiveitani ja tunteitani, jotka eivät ole ristiriidassa Jumalan Sanan ja Hänen käskyjensä kanssa.
Kirjoitin aika sekavasti mutta toivottavasti pointtini vähän selkeytyi. - T-Elisa
Olen rukoillut elämänkumppania koko elämäni.
Pyydän, että ei tarvitsisi enää odottaa, olen kohta vanha ja elämä
meneee hukkaan.
Mitä mieltä on rukoilla koko elämänsä ja kuolla sitten yksin pois ? - Anonyymi
ysalamir kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi Sinikka !
Olisi tosiaan hienoa jos rukoilisit puolestani.
En minäkään sisimmässäni haluaisi olla loppuelämääni yksin, vaikka en sitä teini-iän rakkauden huumaa tässä elämässä enää voikaan kokea.Mutta ymmärtänet varmaan, että tähtäimessäni on tuo Tuhatvuotinen Valtakunta, sillä Jeesus on tullut tuomaan tulevaisuuden ja toivon sekä yltäkylläisen elämän.Uskon, että sinulle Sinikka ei se nuoruus/teini-iän suhde ole merkitykseltään niin hirveän suuri.Itse olen kuitenkin ruvennut jo melko pienenä lapsena kyseisen asian puolesta rukoilemaan.Uskallan rinnastaa asian jopa tällä tavoin: Minulle tuo puutos on varmasti ihan yhtä suuri kuin sellaiselle henkilölle, jonka suurin toive on saada lapsi, on jäädä lapsettomaksi.Ja senkin vuoksi toivoni 1000-vuotisen valtakunnan suhteen on niin suuri, koska olen oppinut ettei Jumala halua kenenkään persoonaa kieltää, ja tuo asia tosiaan kuuluu persoonani piirteisiin.Olen jollain tavalla samalla iloinenkin siitä, ettei minun tarvitse tukahduttaa niitä toiveitani ja tunteitani, jotka eivät ole ristiriidassa Jumalan Sanan ja Hänen käskyjensä kanssa.
Kirjoitin aika sekavasti mutta toivottavasti pointtini vähän selkeytyi.Rukoilkaa mun puolesta uskova vaimo
- -ystävä-
Oletko kertonut Jumalalle täsmällisesti millaisen vaimon haluat? Jumala kun haluaa täsmällisiä rukouspyyntöjä - niistähän sitten helpompi on havaita että rukoukseen on vastattu kun juuri pyydetynlainen rukousvastaus tulee.
Ellet ole Jumalalle kertonut millainen tuon tulevan vaimon tulisi olla, niin alapa laittaa paperille luetteloa. Jos et ollut tätä jo tehnyt, niin oletko ihan varma ettei se "rukousvastaus" ole jo joskus lähipiirissä käyskennellyt?- -friend-
"Oletko kertonut Jumalalle täsmällisesti millaisen vaimon haluat? Jumala kun haluaa täsmällisiä rukouspyyntöjä"
Niin, Jumala on luonnollisesti kaikkitietävä ja voisi halutessaan saada vaimotoivomuksen selville ilman rukoustakin. Hän kuitenkin pitää parempana virallista protokollaa, jossa toivomus esitetään rukouksen muodossa.
"niistähän sitten helpompi on havaita että rukoukseen on vastattu kun juuri pyydetynlainen rukousvastaus tulee."
Tämäkin on tärkeää. Jumala voi käsittämättömässä viisaudessaan johdattaa eteen myös aivan vääränlaisia ehdokkaita. Sen takia on tärkeää tietää mitä itse haluaa.
"Ellet ole Jumalalle kertonut millainen tuon tulevan vaimon tulisi olla, niin alapa laittaa paperille luetteloa. Jos et ollut tätä jo tehnyt, niin oletko ihan varma ettei se "rukousvastaus" ole jo joskus lähipiirissä käyskennellyt?"
Tämä on kenties tärkein kohta. Voi tosiaan olla, ehkä hyvinkin todennäköisesti, että se unelmien ehdokas on joskus lipunut ohi mutta ei ole oikein saanut itsestään irti sen vertaa että olisi päässyt puheisiin. Kannattaisi ehkä paremminkin rukoilla hyviä supliikkitaitoja jotta pystyisi käyttämään vastaan tulevan tilaisuuden hyväkseen. - tietoa
-friend- kirjoitti:
"Oletko kertonut Jumalalle täsmällisesti millaisen vaimon haluat? Jumala kun haluaa täsmällisiä rukouspyyntöjä"
Niin, Jumala on luonnollisesti kaikkitietävä ja voisi halutessaan saada vaimotoivomuksen selville ilman rukoustakin. Hän kuitenkin pitää parempana virallista protokollaa, jossa toivomus esitetään rukouksen muodossa.
"niistähän sitten helpompi on havaita että rukoukseen on vastattu kun juuri pyydetynlainen rukousvastaus tulee."
Tämäkin on tärkeää. Jumala voi käsittämättömässä viisaudessaan johdattaa eteen myös aivan vääränlaisia ehdokkaita. Sen takia on tärkeää tietää mitä itse haluaa.
"Ellet ole Jumalalle kertonut millainen tuon tulevan vaimon tulisi olla, niin alapa laittaa paperille luetteloa. Jos et ollut tätä jo tehnyt, niin oletko ihan varma ettei se "rukousvastaus" ole jo joskus lähipiirissä käyskennellyt?"
Tämä on kenties tärkein kohta. Voi tosiaan olla, ehkä hyvinkin todennäköisesti, että se unelmien ehdokas on joskus lipunut ohi mutta ei ole oikein saanut itsestään irti sen vertaa että olisi päässyt puheisiin. Kannattaisi ehkä paremminkin rukoilla hyviä supliikkitaitoja jotta pystyisi käyttämään vastaan tulevan tilaisuuden hyväkseen.minä en ole tiennytkän, että noinkin tarkoin voi kertoa Jumalalle mitä tahtoo?? kauan olen rukoillut omaa taloa meidän perheelle sekä jotain työpaikkaa, mutta mitään tarkkoja ehtoja en ole etanut... taidankin tästä lähtien sittää rukoukseni tarkemmin.
voisitteko kertoa kuinka tarkkoja rukousvastauksia olette saaneet? - Ysalamir
-friend- kirjoitti:
"Oletko kertonut Jumalalle täsmällisesti millaisen vaimon haluat? Jumala kun haluaa täsmällisiä rukouspyyntöjä"
Niin, Jumala on luonnollisesti kaikkitietävä ja voisi halutessaan saada vaimotoivomuksen selville ilman rukoustakin. Hän kuitenkin pitää parempana virallista protokollaa, jossa toivomus esitetään rukouksen muodossa.
"niistähän sitten helpompi on havaita että rukoukseen on vastattu kun juuri pyydetynlainen rukousvastaus tulee."
Tämäkin on tärkeää. Jumala voi käsittämättömässä viisaudessaan johdattaa eteen myös aivan vääränlaisia ehdokkaita. Sen takia on tärkeää tietää mitä itse haluaa.
"Ellet ole Jumalalle kertonut millainen tuon tulevan vaimon tulisi olla, niin alapa laittaa paperille luetteloa. Jos et ollut tätä jo tehnyt, niin oletko ihan varma ettei se "rukousvastaus" ole jo joskus lähipiirissä käyskennellyt?"
Tämä on kenties tärkein kohta. Voi tosiaan olla, ehkä hyvinkin todennäköisesti, että se unelmien ehdokas on joskus lipunut ohi mutta ei ole oikein saanut itsestään irti sen vertaa että olisi päässyt puheisiin. Kannattaisi ehkä paremminkin rukoilla hyviä supliikkitaitoja jotta pystyisi käyttämään vastaan tulevan tilaisuuden hyväkseen.Kiitos vastauksistasi ystävä/friend.Aluksi tosiaan täytyy todeta, että vaikka toisaalta toivonkin vielä seurustelevani, niin en voi kieltää sitä faktaa, että nyt kolmikymppisenä seurusteleminen ei kuitenkaan innosta läheskään niin paljon kuin vaikka 15-vuotiaana.Nuorena seurustelu olisi ollut minulle erittäin tärkeä juttu ja se kuuluu persoonaani niin, että jos voisin kieltää tuon luonteen ominaisuuteni, niin yhtä hyvin voisin kieltää olevani sukupuoleltani mies.Mutta jos lähdetään sellaisesta oletuksesta, että saan siitä 1000-vuotisen valtakunnan täyttymyksestä niin vahvan toivon, että se kantaa nykyisen maailmanajan puutteitani ja pettymyksiäni, niin että voisin antautua seurustelulle, niin:
Olen kyllä rukoillessani kertonut mielikumppanin ominaisuuksista.Olen tosin useinmiten puhunut Jumalalle niistä mielessäni, harvemmin olen sanonut niitä ääneen.Olen myös rukoillut niin, että "Johdattaisitko minulle Sinun valitseman kumppanin, joka miellyttää sekä näöltään, että luonteeltaan."
Niin uskomatonta kuin se onkin, minua kohtaan on tehty aika monta, varmaankin ainakin parikymmentä mielestäni selvää kiinnostuksen ilmaisua elämäni aikana, vaikka olin aika epäsuosittu poika varsinkin kouluaikoina.Mutta...Ne tytöt olivat sellaisia, jotka eivät menneet läpi ensimmäisestä suodattimesta - eli kun ulkonäkö ei miellytä niin sitten ei - en yksinkertaisesti pysty pelkästä sisäpuolesta kiinnostumaan - vaan sekä kuoren että sisimmän täytyy natsata.
..En nimittäin tahtonut alkaa seurustella sellaisen tytön kanssa, jolla on samanlaiset piirteet kuin itselläni - sillä sellaista henkilöä näkee ihan tarpeeksi yksineläessäänkin, ei tarvitse kuin katsoa peiliin.
Käytännössä nuo tytöt, jotka minusta kiinnostuivat, olivat makuuni liian samanlaisia ulkonäöltään kuin minä - tummat hiukset ja silmät.
Se, että noita kiinnostuneita oli aika monta, ei auta yhtään asiaa.Mieluummin olisi saanut olla yksi josta pidän - ja joka pitää minusta.
Ne tytöt taas josta itse olen ollut kiinnostunut, eivät ole kiinnostuneet musta.
Yksi vaaleampi tyttö oli kiinnostunut musta yläasteella, mutta itse en silloin lämmennyt hänelle.Sitten kun lämpesin, hän ei taas lämmennyt minulle.Tuo tyttö jos kuka minua eniten kiinnostaa, mutta uudelleen en ala ottamaan hänen tunteistaan selvää, olen ihan tarpeeksi palasina niistä aiemmista pakeista muutenkin.
Niin paljoa en nykyisen elämänvaiheen ajalle seurustelua halua, että menisin jälleen nöyristelemään hänen eteensä.Minulle on vahvistunut se ajattelumalli, että ketään muuta en ainakaan tästä lähin kumartele kuin Isää,Jeesusta ja Pyhää Henkeä.
Supliikkitaitoja en ala vastaisuuden varalle opiskelemaan, vaan jos ei naisessa, vaikka sitten olisi tuo edellä mainittu, ole halua muuta kuin olla passiivisena, niin jääköön sitten koko juttu.Kyllä miehellä on yhtäläinen oikeus suojella itsetuntoaan kuin naisellakin.
Joten jos ei minulle ole tässä maailmanajassa kumppania joka lähestyy minua ihan yhtä paljon kuin minäkin häntä, niin sitten alan vain rukoilla, että Pyhä Henki tulisi minulle konkreettisesti niin läheiseksi ystäväkseni
, että jaksaisin Hänen läsnäolonsa voimalla tämän maailmanajan läpi sinne tuhatvuotiseen valtakuntaan, jossa minuakin odottaa toivoakseni
Jumalan minulle valitsema kumppani, ja jossa nuoruuden voisi elää uudelleen.
- mie x
...ovat rukoilleet puolisoa kymmeniä vuosia, ja saaneet sen. Ovat onnellisia. Minulla on myös ystäviä, jotka ovat rukoilleet puolisoa, mutta eivät 70-80 -vuotiaana ole vielä saaneet puolisoa. Hekin ovat onnellisia ja kiitollisia elämästään. Rukoile, että Jumala antaa sinulle jatkossakin kärsivällisyyttä ja kiitosmieltä tästä päivästä ja tästä hetkestä. Tulevaa emme tiedä. Tiedämme vain, että Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä.
- Metsäteiden kulkija
puolin ruoho vihreää aidän toidella puolella. Kun on saanut puolison, alkaa taasn uudet haasteet. Jotkut ovat pettyneitä ja joillakin onnaa. Yksinäiset uskiksetkin nrukoilevat sitä uskovaa puolisoa ilman tulosta. kaikki ovat vailla siitä toisesta elämänsä pelastajaa. Joka kykenee elämään yksin, voi olla kypsä elämään parisuhteessakin. Kaikki on mahdollista. Mutta jos laittaa listan tulevan puolison vaatimuspiirteistä, saattaa vaatimukset kohota joskus aivan mahdottomiksi.
Tutkimusten mukaan suurin osa on kuitenkin tyytymättömiä seksielämäänsä. Mutta eihän uskis nyt lihoissaan elä, vaan yhteisen uskonelämän parihurskaudessa? Jumala voi kasvattaa myös vähemmän tyydyttävän parisuhteen kautta. Herra valitsee juuri sen "sopivan". kaikille ei vain riitä sitä kaunista, rakastavaa, hellää, uskollista rikasta, menestyvää, ja vielä juuri siinä "oikeassa" uskossa olevaa.
Eiköhän totuus ole karumpaa. Sen oikean puolison saamisen jälkeen alkaakin usein erilaiset parisuhdekriisit
raskaat kasvuprosessit, lapsettomuushoidot, uskonriidat ja yleensä perhe-elämän kivikkoiset retket. Mutta loppujen lopuksi siitä selvinneet töräyttävät vanhuuttaankin, että "päivääkään en antaisi pois".
Ei ole ihmisen hyvä olla mitenkään päin. Mutta joka onnen löysi, niin sai Herran mielisuosion. Eri asia, että miten onni määritellään. Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä rukoilee. Sitäkin voi saada mitä tilaa.
- loputon odotus
Hei vaan sulle!
Ihan vahingossa osui tekstisi luettavakseni. Se on jo vanhakin, joten asiasi ovat varmaan muuttuneet ja ehkä löytänyt puolison. Itsellänikin on aina ollut tuo toive nuoruuden rakkaudesta, mutta sellaista ei koskaan tullut. Edelleen odotan nuoruuden rakkautta, sillä koen edelleen olevani samanlainen kuin 15-vuotiaana. Kalenteri-ikäni on 52, mutta ei se tunnu missään. Minulla on elämä vasta alullaan ja sain ekan vakinaisen työpaikkani elokuussa eli pari kuukautta sitten. Haaveilen ihanasta puolisosta, lapsista ja talon rakentamisesta. Koska sinä olet vasta 30v. on sinulla suunnattomasti aikaa löytää rakkautta vaikka kuinka paljon. Pyydetään ja toivotaan, että Jumala, avioliiton asettaja, kuulee pyyntömme aviopuolisosta ja perheestä. Onko Hänelle mikään mahdotonta?
Jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan - Hanni
Aina on rukoiltava´sittenkin "tapahtukoon Sinun tahtosi"!
- odottajalle
Minä olen sellainen vastaus Jumalalle esitettyyn pyyntöön. Aviopuolison rukoilija lainasi Hannan rukousmallia (1 Sam.1) ja jätti tulevan avioliiton Herralle. Meidät johdatettiin samaan työpaikkaan ja tunsin kiinnostusta asianomaista henkilöä kohtaan. Minä en ollut puolisoa itselleni rukoillut, enkä tuntenut olevani sellaisen tarpeessa, joten asia ei oikein edistynyt.
Kerran rukoillessani hänen puolestaan, Jumala kysyi minulta suoraan, enkö tahtoisi rakastaa häntä. Siitä asiat alkoivat edistyä hiljalleen. Työpaikkaromanssistamme tuli niin iso haloo työpaikalla, että minä sain sieltä hatkat. Siitä tuli meille kahdelle vain hyvä juttu, saimme enemmän aikaa toisillemme työpaikan ulkopuolella.
Sitä nuoruudenrakkauden kokemista ja elämistä tulee yllinkyllin ja hidasta ja perusteellista tutustumista toiseen, vaikka vuosikymmeniä meillä on molemmilla reilummin kuin sinulla.- Jumala tietää
Niinpä niin... Itse näin ennalta ilmestyksessä ihmisen, jonka kohtasinkin. Kuitenkaan suunnitelmat eivät toteutuneet yrityksestä huolimatta. Kaikesta jäi loppujen lopuksi vain suuri ikävä ja loppumaton suru. Mitä olen seuraillut johdatustarinoita, tuntuu siltä, että ne toimivat vain "ihanille ihmisille" - ei niinkään tavallisille keskinkertaisuuksille.
- .
Jumala tietää kirjoitti:
Niinpä niin... Itse näin ennalta ilmestyksessä ihmisen, jonka kohtasinkin. Kuitenkaan suunnitelmat eivät toteutuneet yrityksestä huolimatta. Kaikesta jäi loppujen lopuksi vain suuri ikävä ja loppumaton suru. Mitä olen seuraillut johdatustarinoita, tuntuu siltä, että ne toimivat vain "ihanille ihmisille" - ei niinkään tavallisille keskinkertaisuuksille.
Jos vaan rukoilet itsellesi puolisoa tekemättä mitään, niin yksinäiseksi jäät. pitää olla aktiivinen.
- tarkemmin
Jumala tietää kirjoitti:
Niinpä niin... Itse näin ennalta ilmestyksessä ihmisen, jonka kohtasinkin. Kuitenkaan suunnitelmat eivät toteutuneet yrityksestä huolimatta. Kaikesta jäi loppujen lopuksi vain suuri ikävä ja loppumaton suru. Mitä olen seuraillut johdatustarinoita, tuntuu siltä, että ne toimivat vain "ihanille ihmisille" - ei niinkään tavallisille keskinkertaisuuksille.
Kirjoitit:
>>johdatustarinoita, tuntuu siltä, että ne toimivat vain "ihanille ihmisille" - Doesn´t matter
tarkemmin kirjoitti:
Kirjoitit:
>>johdatustarinoita, tuntuu siltä, että ne toimivat vain "ihanille ihmisille"Kiitos raadollisen rehellisestä vastauksesta. Tiedän kyllä oikein hyvin, että mitään ideaalia ihmissuhteissa ei ole, vaikka kuinka vaeltaisi johdatuksessa. Oikeastaan kaikki kokemani todistavat siitä.
Useita vinkkejäsi kokeilin aikanaan. Rakkaus on kuitenkin vapauden lapsi eikä sitä voi pakottaa, joten on ollut varmaan realismia päästää irti kuin jatkaa painostamista loputtomasti. Näin ymmärrän myös Raamatun linjan näissä asioissa.
- Hallin Vanki
Uskosi ja uskontosi on selvästi pilannut elämäsi. HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...
- Kirjoittelija2
Aika ilkeämielistä on sanoa ensin toiselle kirjoittajalle näin:" Uskosi ja uskontosi on selvästoi pilannut elämäsi" ja jatkaa sitten nauraen: "HEH HEH HEH... Onneksi en ole uskis..."
- Metsät.
on on puolison valinta onnannut? Sinunhan ei tarvitse rukoilla puolisoa. Sähän kävit vaan pokaamassa sen komean ja rikkaan ja olet nyt ikionnellinen. Puolisosi myös hykertelee onnestaan, kun noin viksun puolison sai ja melkein vielä uskis, kun näiden hurskaiden palstalla viihtyy.
Ja lapsethan ovat tietysti terveitä. Mutta katsovat liikaa televisota. Mutta voi sitä onnen määrää, mikä huokuu Mirkankin kirjoituksista. Kylläpä uskikset nyt ovat kateellisia. Kerro lisää onnestasi.
- -ystävä-
Sinun kannattaa sulkeutua komeroon ja keskittyä pelkästään rukoilemiseen. Hävitä kaikki saatanalliset viihdekoneet, TV, Radio ja tietokoneet ja keskity vain rukoilemiseen. Kyllä se herra kuulee rukouksesi jos oikein kunnolla yrität etkä anna yhtään periksi.
- pönttötasan
kiitos neuvosta, mutta tarvitaanko rukoilemiseen komeroa? Jos tarvitaan oon aika tyhjän päällä. Vai tarkotitko tätä mun pimeetä pönttöö mistä tää läpinä kuuluu? ? Joo mun jutuista päätellen rukoileminen vois olla hyväks. Pray for me ::) ps. hitsi mä en tiedä paljon on 15 17? ou nnou nyt täytyy pinnistää viimesillä aivosoluilla..ahh
- Kindeläinen
Itse koin täydellisen johdatuksen. Olen herkkä mies ja vaimohan on se heikompi astia. Kuitenkaan en saanut naista, vaikka rakastuimme toisiimme todennäköisesti molemmat ensisilmäyksellä. Olen miettinyt, onko hän joutunut sairaalaan tai kuollut. Itse olen ollut tietyllä tavalla huonossa kunnossa aina tähän asti siitä vuodesta -09, mutta hengeltäni terve. Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Voi tulla kumppani, mikä palveleekin Herran maailmanajan tarkoitusta.
- oletrakasJeesukselle
Tämmöinen vanha aloitus monien vuosien takaa nousee vielä esiin. Onhan asia toki aina ajankohtainen.
Elämä ei ole oikeudenmukaista, jotkut saavat tai löytävät puolison, kun ahkerasti sitä etsivät. Toiset eivät koskaan, vaan joutuvat elämään yksin ja etsimään onnen ja ilon aiheet sitten muusta, kuin perheestä.
Puolisoa on hyvä rukoilla ja myös mennä sellaisiin paikkoihin, joissa niitä hyviä puolisoehdokkaita on liikkeellä, seurakuntien nuortenillat ovat niitä paikkoja, joissa voi tutustua toisiin. On myös kristillisiä deittipalstoja, joissa voi myös tutustua ihmisiin.
On lupa rukoilla hyvää puolisoa, mutta kotiin Jumala ei sitä lähetä, sitä pitää mennä etsimään ja samalla olla itse löydettävissä ja tutustuttavissa. On lupa rohkeasti mennä juttelemaan kiinnostavan ihmisen kanssa.
Siunausta kaikille kaipaaville ja etsiville, suokoon Jumala että sinun hartaat toiveesi täyttyvät.
Vaikka puolisoa ei löytyisikään, sinä voit palvella Jumalaa lahjoillasi ja olla monille iloksi ja siunaukseksi. - 13.v.vanha.aviomies
Seurakunnat ovat täynnä jopa hyviäkin naisia.
Se on sitten kyllä miehen vika, jos ei naista saa. On joko liian ranttu tai liian arka.
Ihmissuhde- ja sosiaalisia taitoja voinee kehittää ystävyyden pohjalta, ennen kuin se oikea nainen tullee kuin kuhmu ohtaan?
Avioliito ei ole itsessään autuaaksitekevä. Tärkeintä on elää Kristuksessa. Jumala kyllä huomioi tositarpeen, ja vastaa varmasti rukouksiin!
Ihan vaan rohkaisuna kaipaaville yksinäisille tämä! Sinun ei pitäisi huolehtia siitä, että mitä sinulta jäi kokematta. Teini ihastumiset eivät tee ihmisestä yhtään eheämpää, ja myöhemmin tuskin niillä edes on enää mitään painoarvoa elämässä, kun ihminen oivaltaa tärkeämpiäkin asioita.
- Anonyymi
Jumala anna mulle uskova vaimo
- Anonyymi
Mulle uskova vaimo , olen niin yksin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992