Levähdys

Pysähdyttiin syömään HIIDENPIRTTIIN Turkuun mennessä.
Kaksi lasta ottivat aikuisten annokset 14/16V sekä kaksi penempää 7/9 vuotiaat Pienemmille jälkiruuaksi jäätelöt(lasten ruoka sisälsi 2 nakkia ja muutaman ranskan perunan sekä pari keitettyä porkkanan palasta.)Jälkiruuaksi puikko jäätelö.
Aikuisten anokset eivät sitten jälkiruuaksi jäätelöä saakkaan.Olisiko pitänyt ottaa ja opetella juomaan kahvia.Vai olisiko pitänyt ottaa lasten annos ja yrittää pärjätä kahdella nakilla loppupäivä jos meinaa jäätelön syödä(normaalia pienempi puikko jäätelö).
No tämä jäätelö asia nyt ei taloutta kaada mutta on taas niitä periaate kysymyksiä sekä järjen käyttö sallittua asioita.
Ruokalan siisteys noin muuten aivan hirveä ne ketkä menevät niin katsokaa kattoon ja ilmastointi ritilöitä kertoo paljon talon siisteydestä. Mitä se sitten on siellä minne asiakkaat eivät näe.
Liha jonka söimme maistui niin vanhalle eltaantuneelle rasvalle että varmasti ei paljon pannuja/rillejä pestä tai putsata vai meneekö vielä pitempiä aikoja vanhoilla rasvoilla??
Meidän perhe ei ainakaan tässä paikassa pysähdy enää.
101367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

jos sinulla kerran on asuntovaunu/auto????
Me teemme sapuskat itse, sehän se on idea kun ostaa matkailuauton.
Ei tarvii syödä rasvaliha vaan voi ostaa marketista kunnon kana.
Tapasin kerran Salossa perhe joka ei käyttänyt keittiötä ei Wc eikä suihkua vaikka kaikki kolme oli autossa. Syy oli että loman aikana ei tehdään ruoka ei kannetaan vettä eikä tyhjenetään wc.
Miksi sitten ostaa asuntoauton kun kerran hotellielämä on mukavempi?

Äänestä
  • Olipas omaperäinen huomio.

    Äänestä

  • vaan! kirjoitti:

    Olipas omaperäinen huomio.

    tuoretta sapuskaa, joko valmista tai aineina.

    Äänestä

  • Että on niin kallis ja hieno auto,ettei sitä raaski käyttää.

    Äänestä

  • pelkästään keittiöksi ostanut ja vähän pukkasi kiirettä päälle joten sen takia oli pakko pysähtyä haukkamaan jotain.
    Ajatukseni ei ollut haukkua eikä mollata paikkaa vaan kertoa meidän kokemus paikasta.
    Ja toivoisin että muutkin kertoisivat paikoista jossa on hyvä asioida tai negatiivisistä paikoista.

    Äänestä

kuormaauto koska tämä pelle kirjottaa myös sinne sama tarina.
Ihmettelen vaan miten ne mahtuu kuoraauton hyttiin.

Äänestä
  • se pelle on "lue kirjoitus" hahahhaah

    Äänestä

Jos nyt en aivan väärin muista niin annoksiin kuuluu kahvi "jälkiruuaksi".

Joissakin paikoissa on kysymällä voinut isommatkin "lapset" ottaa jäätelön kahvin sijaan (ei mene tuo kahvi alas sitten millään).

Äänestä

sitä kahvia vaihtaa jäätelöön se on kuulema tiukka sääntö??!!

Äänestä
  • No onhan se selvä, kun he ottavat myydessään kupillisesta kahvia saman hinnan, jolla saat kilon kahvia kaupasta, eli yksi kupillinen kahvia sisältää pääasiassa katetta huoltsikalle. Mutta jäätelöstä ne joutuvat maksamaan useamman kymmenen senttiä kappale itsekkin. Kukapa sitä antaisi mielellään 8 sentin tavaran tilalle 80 sentin tuotteen saamatta lisähintaa... Vuositasolla montatoista euroa menisi hukkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paikkoja kirjoitti:

Pysähdyttiin syömään HIIDENPIRTTIIN Turkuun mennessä.
Kaksi lasta ottivat aikuisten annokset 14/16V sekä kaksi penempää 7/9 vuotiaat Pienemmille jälkiruuaksi jäätelöt(lasten ruoka sisälsi 2 nakkia ja muutaman ranskan perunan sekä pari keitettyä porkkanan palasta.)Jälkiruuaksi puikko jäätelö.
Aikuisten anokset eivät sitten jälkiruuaksi jäätelöä saakkaan.Olisiko pitänyt ottaa ja opetella juomaan kahvia.Vai olisiko pitänyt ottaa lasten annos ja yrittää pärjätä kahdella nakilla loppupäivä jos meinaa jäätelön syödä(normaalia pienempi puikko jäätelö).
No tämä jäätelö asia nyt ei taloutta kaada mutta on taas niitä periaate kysymyksiä sekä järjen käyttö sallittua asioita.
Ruokalan siisteys noin muuten aivan hirveä ne ketkä menevät niin katsokaa kattoon ja ilmastointi ritilöitä kertoo paljon talon siisteydestä. Mitä se sitten on siellä minne asiakkaat eivät näe.
Liha jonka söimme maistui niin vanhalle eltaantuneelle rasvalle että varmasti ei paljon pannuja/rillejä pestä tai putsata vai meneekö vielä pitempiä aikoja vanhoilla rasvoilla??
Meidän perhe ei ainakaan tässä paikassa pysähdy enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu