Hei,olen ollut mökillä jonka vanhempani tekivät!
Luin kaikki edelliset kirjoituksesi ja minulla olisi NIIN paljon sanottavaa sinulle.Uskon että tiedät että minä tiedän miltä sinusta tuntuu.Itse kävin läpi ja käyn edelleen erilaisia tunteita,Jokainen päivä on erilainen.Itse selvisin hautajaispäivästä yllättävän hyvin,tiedä miksi,olinko kenties jo rankan talven ja kevään aikana niitä läpi käynyt vai sainko lopulta sitä apua tuolta ylhäältä jota olisimme tarvinneet aiemminkin.Joka tapauksessa hautahaispäivä on eritäin raskas mutta itse koin sen myös ns.kauniina päivänä.Muistot elävät joka hetki ja ikävän määrä on erilainen joka hetki.
Voimia ja siunausta sinulle.
Rukouksissa olet aina mukana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos, voimia ja Taivaan Isän huolenpitoa myös Sinulle.
Tunteet vaihtelevat, totta. Olen yrittänyt ajatella asiaa isän kannalta. Mitä on elämä, jos makaat luurankona sairaalan sängyssä. Et saa kunnolla hengitettyä tai syötyä. Se on painajaista ihmiselle, joka on tottunut olemaan liikkeessä koko ajan. Isä pääsi pois. Sai jättää riutuneen ruumiinsa ja mennä meitä odottamaan Taivaan kotiin. Hän on, kukaties, koko ajan lähellä ja tukemassa. Me vain emme pysty näkemään häntä.
Toivoa luo, että Taivaassa tavataan.