Minusta oli erittäin ala-arvoista, kuinka ex-kansanedustajan työttömyyttä markkinoitiin lähes puolen sivun kokoisella palstalla Helsingin Sanomissa 19.7. On tietysti ikävää, että Susanna Rahkonen on työtön, mutta tällöin kannattaa ilmoittautua työvoimatoimistoon työnhakijaksi, jos ei ole halua palata virkaansa. Jo kolmen kuukauden ns. ammattisuojan jälkeen työvoimatoimisto voi osoittaa työnhakijan myös muihin töihin, kuten siivousalalle, jossa on pulaa työntekijöistä.
Kirjoittaminen ex-kansanedustajan elämästä ym. on toki juttu siinä kuin mikä tahansa juttu ja sinänsä hyväksyttävää, mutta suoraan ilmaisen työnhakuilmoituksen julkaiseminen valtakunnan suurimmassa lehdessä ja suhteellisen näkyvästi ei enää saa hyväksyntääni. Jos Helsingin Sanomat on päättänyt pitää vastaavaa palstaa kenestä tahansa työtä hakevista henkilöistä jatkossakin, sitten juttu saa siunaukseni. Mutta tuskin tämä on ollut tarkoitus. Kyse on ilmeisemmin ollut vain ex-kansanedustajan (sd.) työnsaannin pönkittämisestä. Tuo sama palstatilalla olisi kannattanut hyödyntää ihan tavallisten työtä hakevien kansalaisten eduksi, sillä kyllä ex-kansanedustaja aina työtä löytää, ja onhan Rahkosella olemassa virka, johon hän voi palata.
No, nyt kun Rahkonen kuitenkin harkitsee jotain uutta työtehtävää, ehdotan, että hän ottaa kuluttaja-asioista ylivelkaantuneiden ja ylivelkaantuvien henkilöiden asiat jonkun tahon kautta tärkeimmäksi työtehtäväksensä. Pelkästään lama-ajalta velkaantuneita on edelleen kymmeniä tuhansia, ja ulosotto perii velkojien saatavia n. 300.000 henkilöltä. Lisäksi velkojat itse ja perintätoimistot perivät saatavia vapaaehtoisesti varmasti useammalta sadalta tuhannelta kansalaiselta. Eli yhteensä puhutaan vähintäänkin puolesta miljoonasta ja suurimmalta osin työkykyisestä henkilöstä.
Vaikka ikävältä se kuulostaa, niin ylivelkaantuneen ei yleensä kannata tehdä töitä. Paitsi, jos haluaa harjoittaa hyväntekeväisyyttä tai tekee töitä ihan vain mielenvirkeyden vuoksi. Mutta itse en syyllisty kumpaankaan edellä mainittuun. Olen ollut 15 vuotta yhteiskunnan tuilla, sillä työssä ollessani ulosmittauksen jälkeen käteen jäävä rahamäärä ei juurikaan poikkea tuosta sosiaalietujen nettotulosta. Vaikka yhteiskunnan tuilla ei makseta kuin välttämätön asuminen ja niukka ruoka sekä jokunen aivan välttämätön lasku, silti työnteko ei tuo parempaa taloustilannetta. Jotta saisin työtä tekemällä nykyiset kuukausinettotuloni 500 euroa suuremmiksi, minulle pitäisi maksaa palkkaa vähintään 3000 euroa ja vastaavasti 1000 euroa suuremmaksi kuin yhteiskunnan tuet nyt, palkan pitäisi olla 5000 euroa. Tällöin olisi kenties joku motivaatio työn tekemiseen.
Velallisen nettotulot voivat esim. palkan ulosmittauksen jälkeen olla jopa pienemmät kuin yhteiskunnan tarjoamien etujen määrä yhteensä. Tällöin työtä tekevä henkilö joutuu hakemaan toimeentulotukea, jotta minimi toimeentulo tulisi turvatuksi. Tässä ei ole mitään järkeä. Eli tällä tavoin yhteiskunta loppujen lopuksi maksaa velallisen velkaa, perintätoimiston ja ulosoton kuluja.
Lakeja on muutettu vuosien varrella niin velallisen eduksi kuin haitaksikin. Vapaaehtoisilla sovinnoilla, velkajärjestelyllä, velan lopullisella vanhentumisella ym. toki jotkut ovat saaneet tai saavat jossain vaiheessa elämän raiteilleen. Kaikille nuo keinot eivät kuitenkaan tuo muutosta nykyiseen velka-ahdinkoon. Itselläni osa veloista vanhenee lopullisesti 1.3.2008 lukien, mutta se on vain jäävuoren huippu. Osalle veloistani velkojat tai perintätoimistot ovat hakeneet tuomion vasta paljon myöhemmin kuin milloin velka on syntynyt. Osalle 1990-luvun veloista on haettu tuomio vasta 2000-luvulla, ja osalle ei ole tuomiota edes haettu, joten tuo velan lopullinen vanhentumisaika ei ole alkanut edes kulumaan, vaan täydet 15 vuotta on vielä tiedossa siitä, kunhan velkojat tai perintätoimistot ensin hakevat nuo tuomiot. Vapaaehtoista velkasovintoa, velkajärjestelyä, Takuu-Säätiön lainatakauksesta, lukuisista neuvotteluista, kunnallisesta velkaneuvonnasta ei ole ollut minulle lopullista apua.
Vaikka perintä ei muodollisesti olekaan enää ikuista, silti se voi kestää käytännössä ikuisesti. Mielestäni velan lopullinen vanhentumisaika tulisi olla enintään 10 vuotta, minkä lisäksi velkoja voisi periä saatavaansa ikuisesti vapaaehtoisesti, mutta ei enää saisi velalle ulosottoperustetta, jos hakemusta ei ole laitettu vireille kolmen vuoden aikana esim. velan syntymisestä tai eräpäivästä. Tällöin velallinen voisi kohtuullisessa ajassa palautua yhteiskunnan jäseneksi, ja työntekokin olisi kannattavaa. Tällä tavoin yhteiskunta saisi myös niitä kaivattuja työntekijöitä lisää.
Kun kuluttajaviranomainen innokkaasti haki perintäkuluille enimmäismääriä ja saikin tahtonsa läpi, hommasta tuli susi. Kun aiemmin oikeus hyväksyi vapaaehtoisiksi perintäkuluiksi 50-100 euroa, nyt uuden lain mukaan normaalein perusteluin vapaaehtoisten kulujen määrä voi olla jopa 220 euroa. Eli velallinen maksaa vähintään tuplat aiempaan käytäntöön verrattuna. Ja jos todelliset perintäkulut ovat enemmän kuin 220 euroa, tietysti niitä peritään. Ja kaiken tämän lisäksi tulevat tietysti oikeudenkäyntikulut, jotka ovat samaa luokkaa kuin vapaaehtoisten kulujen enimmäismäärä. Näin mm. Kuluttajaviraston aloitteesta syntyi laki, joka on nyt perintätoimistojen mieleen.
Myös perintätoimistojen kutsuma palvelu "jälkiperintä" tai "pitkäaikaisvalvonta" on heille erittäin kannattavaa toimintaa, sillä perintätoimistojen ns. jälkiperintäpalkkiot velkaan tulleista suorituksista on jopa 50 prosentin luokkaa. Ja jos perintätoimisto on ostanut velan itselleen muutamalla prosentilla velan pääomasta laskettuna, kaikki suoritukset kuuluvat tällöin tietysti perintätoimistolle. Ja kun velallisen velat (ulosottoperuste 1.3.1993 tai sitä ennen) tulevat ulosoton osalta perintäkelvottomiksi vanhentumisen myötä, tällöin perintätoimisto lähtee hakemaan noille tuomiota vaille oleville veloille tuomiota, minkä jälkeen ulosotto taas jatkuu vähintään 15 vuotta. Näin ei velallinen ainakaan pääse eroon perinnästä ehkä koskaan, sillä velkoja tai perintätoimisto päättää, milloin millekin velalle tuomio haetaan.
Muun muassa näille asioille pitäisi tehdä jotain. Ja kun Rahkonen on kerran kiinnostunut kuluttaja-asioista, tässä sitä olisi kerrakseen purtavaa. Tällä hetkellä nautin yhteiskunnan eduista, ja jos työvoimaviranomainen yrittää työllistää minua työhönosoituksella, lätkäisen luottotietoni ja ulosottolistauksen työnantajalle nähtäväksi, niin tuskin työnantaja enää on minusta kiinnostunut, sillä työnteko on kannattavaa ainoastaan siihen saakka, kunnes ulosotto käy kiinni palkkaani. Ja kun työnantaja tietää tämän, että ulosoton kohteeksi joutuneen tai joutuvan työntekijän motivaatio ei riitä pidempiaikaiseen työn tekemiseen työn kannattamattomuuden vuoksi, työnantajan on turha palkata henkilöä, josta olisi vain hetkellinen hyöty.
Sitten kun työn tekeminen muuttuu ylivelkaantuneelle oikeasti kannattavaksi, lupaan minäkin mennä töihin pysyvästi. Mutta sitä ennen minustakin pitää olla puolen sivun juttu Helsingin Sanomissa, jotta saisin niitä työtarjouksia, koska minulla ei ole virkaa odottamassa. Siihen saakka yhteiskunta maksaa ja minä vikisen.
Ulla Anttola
Kirjoittaminen ex-kansanedustajan elämästä ym. on toki juttu siinä kuin mikä tahansa juttu ja sinänsä hyväksyttävää, mutta suoraan ilmaisen työnhakuilmoituksen julkaiseminen valtakunnan suurimmassa lehdessä ja suhteellisen näkyvästi ei enää saa hyväksyntääni. Jos Helsingin Sanomat on päättänyt pitää vastaavaa palstaa kenestä tahansa työtä hakevista henkilöistä jatkossakin, sitten juttu saa siunaukseni. Mutta tuskin tämä on ollut tarkoitus. Kyse on ilmeisemmin ollut vain ex-kansanedustajan (sd.) työnsaannin pönkittämisestä. Tuo sama palstatilalla olisi kannattanut hyödyntää ihan tavallisten työtä hakevien kansalaisten eduksi, sillä kyllä ex-kansanedustaja aina työtä löytää, ja onhan Rahkosella olemassa virka, johon hän voi palata.
No, nyt kun Rahkonen kuitenkin harkitsee jotain uutta työtehtävää, ehdotan, että hän ottaa kuluttaja-asioista ylivelkaantuneiden ja ylivelkaantuvien henkilöiden asiat jonkun tahon kautta tärkeimmäksi työtehtäväksensä. Pelkästään lama-ajalta velkaantuneita on edelleen kymmeniä tuhansia, ja ulosotto perii velkojien saatavia n. 300.000 henkilöltä. Lisäksi velkojat itse ja perintätoimistot perivät saatavia vapaaehtoisesti varmasti useammalta sadalta tuhannelta kansalaiselta. Eli yhteensä puhutaan vähintäänkin puolesta miljoonasta ja suurimmalta osin työkykyisestä henkilöstä.
Vaikka ikävältä se kuulostaa, niin ylivelkaantuneen ei yleensä kannata tehdä töitä. Paitsi, jos haluaa harjoittaa hyväntekeväisyyttä tai tekee töitä ihan vain mielenvirkeyden vuoksi. Mutta itse en syyllisty kumpaankaan edellä mainittuun. Olen ollut 15 vuotta yhteiskunnan tuilla, sillä työssä ollessani ulosmittauksen jälkeen käteen jäävä rahamäärä ei juurikaan poikkea tuosta sosiaalietujen nettotulosta. Vaikka yhteiskunnan tuilla ei makseta kuin välttämätön asuminen ja niukka ruoka sekä jokunen aivan välttämätön lasku, silti työnteko ei tuo parempaa taloustilannetta. Jotta saisin työtä tekemällä nykyiset kuukausinettotuloni 500 euroa suuremmiksi, minulle pitäisi maksaa palkkaa vähintään 3000 euroa ja vastaavasti 1000 euroa suuremmaksi kuin yhteiskunnan tuet nyt, palkan pitäisi olla 5000 euroa. Tällöin olisi kenties joku motivaatio työn tekemiseen.
Velallisen nettotulot voivat esim. palkan ulosmittauksen jälkeen olla jopa pienemmät kuin yhteiskunnan tarjoamien etujen määrä yhteensä. Tällöin työtä tekevä henkilö joutuu hakemaan toimeentulotukea, jotta minimi toimeentulo tulisi turvatuksi. Tässä ei ole mitään järkeä. Eli tällä tavoin yhteiskunta loppujen lopuksi maksaa velallisen velkaa, perintätoimiston ja ulosoton kuluja.
Lakeja on muutettu vuosien varrella niin velallisen eduksi kuin haitaksikin. Vapaaehtoisilla sovinnoilla, velkajärjestelyllä, velan lopullisella vanhentumisella ym. toki jotkut ovat saaneet tai saavat jossain vaiheessa elämän raiteilleen. Kaikille nuo keinot eivät kuitenkaan tuo muutosta nykyiseen velka-ahdinkoon. Itselläni osa veloista vanhenee lopullisesti 1.3.2008 lukien, mutta se on vain jäävuoren huippu. Osalle veloistani velkojat tai perintätoimistot ovat hakeneet tuomion vasta paljon myöhemmin kuin milloin velka on syntynyt. Osalle 1990-luvun veloista on haettu tuomio vasta 2000-luvulla, ja osalle ei ole tuomiota edes haettu, joten tuo velan lopullinen vanhentumisaika ei ole alkanut edes kulumaan, vaan täydet 15 vuotta on vielä tiedossa siitä, kunhan velkojat tai perintätoimistot ensin hakevat nuo tuomiot. Vapaaehtoista velkasovintoa, velkajärjestelyä, Takuu-Säätiön lainatakauksesta, lukuisista neuvotteluista, kunnallisesta velkaneuvonnasta ei ole ollut minulle lopullista apua.
Vaikka perintä ei muodollisesti olekaan enää ikuista, silti se voi kestää käytännössä ikuisesti. Mielestäni velan lopullinen vanhentumisaika tulisi olla enintään 10 vuotta, minkä lisäksi velkoja voisi periä saatavaansa ikuisesti vapaaehtoisesti, mutta ei enää saisi velalle ulosottoperustetta, jos hakemusta ei ole laitettu vireille kolmen vuoden aikana esim. velan syntymisestä tai eräpäivästä. Tällöin velallinen voisi kohtuullisessa ajassa palautua yhteiskunnan jäseneksi, ja työntekokin olisi kannattavaa. Tällä tavoin yhteiskunta saisi myös niitä kaivattuja työntekijöitä lisää.
Kun kuluttajaviranomainen innokkaasti haki perintäkuluille enimmäismääriä ja saikin tahtonsa läpi, hommasta tuli susi. Kun aiemmin oikeus hyväksyi vapaaehtoisiksi perintäkuluiksi 50-100 euroa, nyt uuden lain mukaan normaalein perusteluin vapaaehtoisten kulujen määrä voi olla jopa 220 euroa. Eli velallinen maksaa vähintään tuplat aiempaan käytäntöön verrattuna. Ja jos todelliset perintäkulut ovat enemmän kuin 220 euroa, tietysti niitä peritään. Ja kaiken tämän lisäksi tulevat tietysti oikeudenkäyntikulut, jotka ovat samaa luokkaa kuin vapaaehtoisten kulujen enimmäismäärä. Näin mm. Kuluttajaviraston aloitteesta syntyi laki, joka on nyt perintätoimistojen mieleen.
Myös perintätoimistojen kutsuma palvelu "jälkiperintä" tai "pitkäaikaisvalvonta" on heille erittäin kannattavaa toimintaa, sillä perintätoimistojen ns. jälkiperintäpalkkiot velkaan tulleista suorituksista on jopa 50 prosentin luokkaa. Ja jos perintätoimisto on ostanut velan itselleen muutamalla prosentilla velan pääomasta laskettuna, kaikki suoritukset kuuluvat tällöin tietysti perintätoimistolle. Ja kun velallisen velat (ulosottoperuste 1.3.1993 tai sitä ennen) tulevat ulosoton osalta perintäkelvottomiksi vanhentumisen myötä, tällöin perintätoimisto lähtee hakemaan noille tuomiota vaille oleville veloille tuomiota, minkä jälkeen ulosotto taas jatkuu vähintään 15 vuotta. Näin ei velallinen ainakaan pääse eroon perinnästä ehkä koskaan, sillä velkoja tai perintätoimisto päättää, milloin millekin velalle tuomio haetaan.
Muun muassa näille asioille pitäisi tehdä jotain. Ja kun Rahkonen on kerran kiinnostunut kuluttaja-asioista, tässä sitä olisi kerrakseen purtavaa. Tällä hetkellä nautin yhteiskunnan eduista, ja jos työvoimaviranomainen yrittää työllistää minua työhönosoituksella, lätkäisen luottotietoni ja ulosottolistauksen työnantajalle nähtäväksi, niin tuskin työnantaja enää on minusta kiinnostunut, sillä työnteko on kannattavaa ainoastaan siihen saakka, kunnes ulosotto käy kiinni palkkaani. Ja kun työnantaja tietää tämän, että ulosoton kohteeksi joutuneen tai joutuvan työntekijän motivaatio ei riitä pidempiaikaiseen työn tekemiseen työn kannattamattomuuden vuoksi, työnantajan on turha palkata henkilöä, josta olisi vain hetkellinen hyöty.
Sitten kun työn tekeminen muuttuu ylivelkaantuneelle oikeasti kannattavaksi, lupaan minäkin mennä töihin pysyvästi. Mutta sitä ennen minustakin pitää olla puolen sivun juttu Helsingin Sanomissa, jotta saisin niitä työtarjouksia, koska minulla ei ole virkaa odottamassa. Siihen saakka yhteiskunta maksaa ja minä vikisen.
Ulla Anttola
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ehdotan, että lähetät tämän täyttä asiaa sisältävän kirjoituksesi edelleen Susanna Rahkoselle. Jospa hän todellakin tekisi asialle jotakin. Olen myös sitä mieltä, että lehdissä tulisi kirjoittaa myös tavallisista kansalaisista, jotka painivat päivittäin tällaisten ongelmien kanssa ja yrittävät tulla toimeen päivästä toiseen. Kuka noista julkkujen tekemisistä jaksaa aina olla kiinnostunut. Niillä jos sattuu olemaan pienikin lyhytaikainen ongelma, siitä tehdään iso numero.
Muistan muutaman vuoden takaa (tai vuosikymmenen, taisi olla kovat työttömyysluvut juuri silloin) Turun Sanomista sellaisen juttusarjan, jossa esiteltiin työttömiä työnhakijoita. Siinä oli valokuvat ja henkilön omaa stooria työhistoriastaan ja siitä mitä haaveita on tulevan työuran suhteen. En tiedä poikiko juttusarja töitä noille ihmisille, mutta ihan sympaattista niitä juttuja oli lukea, kun eivät olleet mitenkään katkeraan sävyyn kirjoitettuja.
jotka itkevät ainakin iltalehtien palstoilla tätä valitsemattomuuttaan ja siitä seurannutta masennusta, ahdistusta ja ties mitä nykyajan remppaa, joista ei ennen ole paljon huudeltu. Eiköhän näille reppanoille ole jotain etuisuuksia kuitenkin jäänyt ja voihan sitä palata entisiin hommiin jos huolitaan. Vai eikä kantti kestä ?
että jos ihminen elää yli varojensa ja ylivelkaantuu, hänen pitää myös maksaa velkansa vaikka olisi miten tiukilla taloudellisesti. Vaihtoehtoisesti hän voisi kertoa muutaman hyvän syyn, miksi hänen velkansa voidaan jättää muiden maksettavaksi. Tämä periaate voisi koskea niin köyhiä kuin rikkaitakin.
Susanna Rahkoselle ehdotan näin ylimenokautena aluksi jotain matalapalkka-alaa, siivousta tai kaupan harjoittelijan työtä. Koska hän on ollut kansamme edustaja, hän on varmasti sitä mieltä että kaikki työ on arvokasta ynnä mielekästä.
myöskin otettava vastaan muutakin kuin omaa alaa liippaavaa.
kun perintätoimisto perii velkoja, niin suurin osa (puolet?) lyhennyksistä menee muuhun kuin itse velan maksamiseen? (perintätoimiston ihmiset elävät rikkaasti)
Luin eilen, joten en muista tarkkaan, enkä tiedä asiasta juuri mitään. Mutta jos luit jutun ja ymmärrät jotain asiasta, niin ymmärtäisit että systeemi on mätä joka tapauksessa.
Jos viittasit viestissäsi kirjoitukseeni, tuolla jälkiperintäpalkkiolla (50 %) tarkoitan sitä, minkä osuuden suorituksesta saa perintätoimisto ja minkä velkoja itse.
Velallisen suoritus on kuitenkin täysimääräinen suoritus. Eli jos maksat velkaasi 100 euroa, se on jollain tavoin lyhentynyt tuon kyseisen summan verran. Jos velka on perintätoimiston jälkiperittävänä ja jos jp-% on 50, tällöin perintätoimisto saa tuosta suorituksesta 61 (50 % + alv) euroa ja velkoja 39 euroa.
Jos maksat vapaaehtoisesti velkaasi etkä erikseen ilmoita heille, mitä osuutta maksat (pääomaa, korkoa, kuluja), perintätoimisto yleensä kuittaa suorituksen seuraavassa järjestyksessä: perintätoimiston kulut, velkojan omat kulut tai viivästyskorko, pääoma.
Jos maksat velkaasi ulosoton kautta vapaaehtoisesti, voit ilmoittaa myös heille, mitä osuutta maksat. Jos et ilmoita, järjestys on sama kuin velka ulosmitattaisiin esim. palkkatulosta. Tällöin kohdistaminen menee lain/asetuksen mukaisesti eli muistaakseni: ulosoton kulut, viivästyskorko, pääoma, muiden kulujen viivästyskorko, muut kulut. Tästäkin voi olla poikkeus, jos on siitä on sovittu erikseen ulosottomiehen/velkojan kanssa.
Jos perintätoimisto on ostanut tuon velkasi (heille saatava) kokonaan, ja jos sen pääoma on ollut esim. 1000 euroa ja siitä on maksettu vaikkapa 10 % eli 100 euroa, tällöin kaikki suoritukset kuuluvat tietysti perintätoimistolle itselleen. Eli siis pääoma, sen korko, viivästyskorko, kulut ja niiden viivästyskorko, oikeudenkäytikulut ja niiden viivästyskorko.
Oletetaan, että tuo velka on kasvanut vuosien aikana 5000 euroksi kuluineen ja korkoineen, ja vaikka perintätoimisto antaisi velasta 90 % alennusta eli 4500 euroa, tappioksi ei velka muutu heille, sillä siitähän on maksettu vain 100 euroa ja perintätoimisto saa kuitenkin 500 euroa eli 400 euroa voittoa (huomioimatta mitään mahdollisia alv:n osuuksia). Ja jos kysymys on ns. vanhasta velasta, siitä on tuskin maksettu edes 10:tä prosenttia.
Sen sijaan tuoreista veloista perintätoimisto voi olla maksanut jopa yli 50 prosenttiakin, mutta tuohon hintaan vaikuttaa tietysti ostettavien velkojen euro- ja kpl-määrä sekä laatu. Jos kanta on tuoretta ja hyvä laatuista eli velat saadaan perittyä mitä todennäköisimmin täysimääräisesti korkoineen ja kuluineen, tällöin tuo prosentti voi pyöriä jopa yli 90:n. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi perintätoimisto ei anna ns. tuoreen velan osalta juuri koskaan anteeksi mitään pääomasta, jos se on heidän omistama velka (saatava).
Kiitos loistavasta kirjoituksesta, olen itse entinen yrittäjä olen vapaaehtoisesti työtön ja kerron miksi. Ennen lamaa kaikki meni hyvin oli miehiä töissä ja kaikki taputti olkapäälle, kova kundi sulla on homma hallussa. Tilauskirja täynnä ja pankinjohtaja kimpussa, nyt olis halli myynnissä ja ota kuule valuuttalainaa että uusit koneita samalla laajenna laajenna. No tuli lama loppui työ piti antaa potkuja ja lopulta meni kaikki. Sen jälkeen olinkin ihan paska jätkä huijari luikuri ja vaikka mitä. Pankki myi kaiken ihan imasiks, jäi vaan hiton isot velat ja roiston maine. Kaikki vanhat työntekijät pitää huijarina ja ilkkuu "mitäs piti ottaa liian iso pala" heidät pelasti ansiosidonnainen minua ei auttanut mikään. Olen nyt työn omasta halusta ja elän päivän kerrallaan.
asunnosta velkaa jota maksan tänä päivänäkin eläkkeestäni,ja loppuelämäni.
Ollutkaan.Tosi yrittäjä ei yhdestä konkurssista lannistu
No nythän on niin että en halua enää tehdä pitkää päivää ja haluan olla julkisesti köyhä.Aikoinaan ystävystyin esään tumman kanssa jolla oli romubisnes ja hän aina sanoi "ilmankos siul ei oo rahaa ku sie oot parraasee rahanteko aikaa töissä" no otin opikseni.