Jäätteenmäki pelasti Suomen

Ilman Jäätteenmäen väliintuloa Suomi olisi samassa kurimuksessa:

Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Henry Paulson arvioi maan menevän vararikkoon lokakuun alussa, mikäli se ei ota uutta velkaa, kertoo talouslehti The Wall Street Journal.

Paulson ei kuitenkaan maininnut, kuinka korkealle rajaa tulisi nostaa nostettava. Kongressi on jo nostanut valtion velan rajaa muutaman kerran George W. Bushin aikana. Viimeksi sitä nostettiin 781 miljardilla dollarilla maaliskuussa 2006. Nykyinen valtionvelan raja on 8 965 miljardia dollaria.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1413079
5281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vain osaavat tulevaisuudentekijät aistvat Suomen maksukyvyn.Keskusta lykää kunnissa holtittomasti velkarahaa tyhjänpäiväisiin kohteisiin niin,että kunnat ovat jo selvitystilassa.

Äänestä
  • Jos Suomi olisi liittynyt Irakin sotaan, olisi se vienyt talouden kuralle aivan samalla tavoin kuin USA:ssa on käynyt. Onneksi järki voitti.

    Äänestä

  • selvitystilaan kirjoitti:

    Jos Suomi olisi liittynyt Irakin sotaan, olisi se vienyt talouden kuralle aivan samalla tavoin kuin USA:ssa on käynyt. Onneksi järki voitti.

    Suomen talous ei ole kokenut yhtään asa,n tyyppistä terrori-iskua.Ei kannata isotella ennenaikojaan ja mustamaalata suomen osallisumisia suurvaltapolitiikan pyrkimyksiin.Suomi ei ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan suurvalta.Monenlaista utopiaa jotkut kehtaakin harrastaa keskustan varjossa.Ei muuten tuo anna minkäänlaista uusarvoa politiikan uskottavuudelle.

    Äänestä

  • Syyskuun 11pv,n terrori-isk... kirjoitti:

    Suomen talous ei ole kokenut yhtään asa,n tyyppistä terrori-iskua.Ei kannata isotella ennenaikojaan ja mustamaalata suomen osallisumisia suurvaltapolitiikan pyrkimyksiin.Suomi ei ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan suurvalta.Monenlaista utopiaa jotkut kehtaakin harrastaa keskustan varjossa.Ei muuten tuo anna minkäänlaista uusarvoa politiikan uskottavuudelle.

    Elähän nyt ihan hulluja...kaatuuko suurvallan talous parin talon romahtamiseen. Kyllä siihen tarvittiin Irakin sotaretki. Jos siinä meni USA:n talous kuralle, miten olisi käynyt pienen Suomen jos Lipposen ystävyys Bushin kanssa olisi syventynyt ja vienyt suomalaisetkin Irakiin?

    Äänestä

  • kaatui 11.9 kirjoitti:

    Vanhasen olisi kuitenkin ollut hyvä käydä eu,n pj.aikana kahdenkeskiset neuvottelut erikseen kummankin suurvaltajohtajan kanssa.Sitä vanhasen neuvonantajat pyysi,kuitenkaan vanhasella ei ollut rohkeutta edes tietää mitä suurvallat maailmalla puuhastelee.Menetimme tiedonsaannin tulevaisuuden tavoitteiden jäädessä hämärän peittoon.Nyt sen varjolla puuhastellaan stasi tietojen julkistamisen kanssa.Aika sisäänlämpiävää hommaa,kun ei ole luottamusta kaikilla ulkovaltoihin,eikä neuvottelukykyäkään.Suometutaanko jälleen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vararikolta kirjoitti:

Ilman Jäätteenmäen väliintuloa Suomi olisi samassa kurimuksessa:

Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Henry Paulson arvioi maan menevän vararikkoon lokakuun alussa, mikäli se ei ota uutta velkaa, kertoo talouslehti The Wall Street Journal.

Paulson ei kuitenkaan maininnut, kuinka korkealle rajaa tulisi nostaa nostettava. Kongressi on jo nostanut valtion velan rajaa muutaman kerran George W. Bushin aikana. Viimeksi sitä nostettiin 781 miljardilla dollarilla maaliskuussa 2006. Nykyinen valtionvelan raja on 8 965 miljardia dollaria.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1413079

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu